ihmiselämän realiteeteista?
Onko ateismi pelkoa
Onko?
9135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pelkään kovasti raamatun ilmestyskirjaa, joka kertoo elämän realisteille totuuden. Uutiset ja kuvat lihavista kristittyjä syövistä ateisteista vie minut pakkohoitoon.
Lehtikotilot syömällä solakakso. USKO JO ATEISTI. Sinun PITÄÄ syödä HERRAN ravintoa.
"Lehtikotilot syömällä solakakso. USKO JO ATEISTI. Sinun PITÄÄ syödä HERRAN ravintoa. "
Onko se herran ravinto Mc Donalds hampurilainen?
Uskovat pelkäävät elämää ja kuolemaa niin paljon että joutuvat mielessään kuvittelemaan ikuisen elämän joka on yhtä autuutta vailla kaikkea ihmiselämän realiteetteihin kuuluvia asioita kuten surua, epäonnea jne.
Monet uskovat ovat myöntäneet että he pelkäävät elämää ilman jumalaa ja tämän huolenpitoa ja turvaa. Ateistit ottavat elämän vastaan sellaisena kuin se on, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen, heidän ei tarvitse turvautua jumaluskoon selvitäkseen elämästä.
Vastaus kysymykseesi on siis; ateismi ei ole pelkoa elämän realiteeteistä mutta teismi sensijaan on.
Kyllä se uskovien ihmisten osa on, se pelko, sekä jumalan, että elämän edessä. Yritetään epätoivoisesti arvailla miten se jumala haluaa ihmisen elävän, toimivan ja ajattelevan, jotta taivaspaikka varmistuisi. Mielestäni suurin osa ihmiskunnasta kärsii keskenkasvuisuudesta odottaen jumalan määrättävän kunkin yksilön elämän tarkoituksen, korjaavan epäoikeudenmukaisuudet, katsovan jokaisen perään ja selittävän ilmiöitä johon oma järki ei riitä. Ihminen on siis tarpeeksi älykäs/älytön keksimään jumalan. Hän selittää sillä kaiken mahdollisen, omistaa sille persoonallisia piirteitä, saa siitä lohtua ja apua, inspiraatiota ja kysymysmerkkejä pään päälle. Hän myös pelkää sitä, koska itsensä keksimä ”suurempi voima” on kysymyksessä. Uskonnot järjestäytyneinä uskomisina ovat nerokkain keino ikinä hallita ihmismieltä ja elämää. Kyllä se aika mieletöntä on olla kyykyssä oman keksimänsä henkiolennon edessä.
Minä en pelkää ainakaan ateistina elämän realiteetteja. Eniten huolettaa mahdollinen yksinäisyys, mutta ei liity mielestäni ateismiin.
Juuri tuo aloituksesta kyllä tulee mieleen. Mutta tässähän taitaa taas olla liikkeellä se palstan mielikuvitukseton uskova, joka poimii ateistien aloituksia, kääntää ne uskonnollisiksi ja sitten postaa mukamas omina aloituksinaan.
Ilman pelkoja ei uskonnoille olisi mitään syytä. Viikingit aikanaan pelkäsivät auringon- ja kuunpimennyksiä, ja koska eivät niitä osanneet selittää, kehittyi uskomus, että Jumalan susi syö auringon, ja pitämällä kovaa meteliä ja heiluttelemalla aseita saa suden säikytettyä pois. Sittenhän sitä jokaisen pimennyksen tullessa niin tehtiin, ja uskottiin, että susi oli saatu säikytettyä.
Samanlaiset pelot monista eri aiheista, kuten luonnonilmiöistä, kuolemasta ja epäonnisista elämäntapahtumista on luonut aikanaan vahvan kasvatusalustan uskonnoille. Entisajan ihmisten elämä on ollut kovaa kaikkialla, ja kun elämää ja kaikkia sen tapahtumia on pähkäilty, on keksitty iso liuta mielivaltaisen ja arvaamattoman oloisia jumalia ja paholaisia, joiden päälle ne voidaan sälyttää.
Kun katsoo vaikka raamattua, niin näkee mihin tarkoitukseen Jahve on keksitty. Siellähän puhutaan kulkutaudeista, sodista, vitsauksista ja kurjuudesta, ja ne kaikki laitetaan osaksi jotain jumalolennon toimia ja suurta suunnitelmaa. Kai se on ihmisille helpompi hyväksyä ikävätkin tapahtumat, jos niille voi kuvitella jonkin syyn. Jos vaikka näkee kaupungin tuhoutuvan tavalla tai toisella, tulee helposti mieleen, että onpas sattumanvaraista, tuohan voisi tapahtua minullekin! Pelottavaa! Sitten tulee joku uskonmies, joka selittää, että eikä voi, jos teet niin kuin minä sanon. Kaupunki tuhoutui syntisyyden vuoksi, ja jos sinä noudatat näitä sääntöjä, olet turvassa. Eikä tapahtuma sitten enää olekaan jokin randomina tullut tragedia, vaan loogisesti selitettävä tapahtuma, eikä enää yhtä pelottava.
Ei ole.
Ei vaan kristiusko ja moni muukin uskonto. Tää on taas tätä uskovan taktiikkaa, syytä vastapuolta juuri siitämikä on itsellesi suuri ongelma ja häpeä.
Usko jos mikä on epäärealistista eskapismia, pakoa maailmasta ja realiteeteista, jonka luostarilaitos on jalostanut huipuunsa.
Josta tule mieleeni että saisi YLE uusia kauan sitten näyttämänsä engl. TV-sarjan, muistaakseni 6-osainen, nimeltä Body and Soul, suomenkielinen nimi oli Sisar Gabriel, nimiroolissa loistava Kristin Scott Thomas.
Nunna joutui lähtemään luostarista selvittämään veljensä itsemurhan jälkeen perheyrityksen, kehäämön, tilannetta, mm. neuvotteleman pankinjohtajan kanssa lainasta, jeesaamaan veljensä vaimoa ja lapsia, järkkäämään veljelleen hautajaisia, ostamaan oikeat vaatteet jne...
Ja siitä sitä hauskaa piisasikin. Sarja pani luostarielämän omalle paikalleen, se on järjetöntä ja luonnotonta. Loistavaa hiljaista salaviisasta brittihuumoriaa, joka ei alleviivaa vaan antaa katsojalle oivaltamisen riemun, kuka nut sitten mitäkin oivaltaa. Mutta parasta huumoria onkin sellainen jota ihan kaikki ei snaijaa.