Apokalyptinen adventistinen käsitys maailmanlopusta

Suomen Adventtikirkko luokitellaan lähinnä Apokalyptiseksi seurakunnaksi ts.
ilmestyskirjallisuuteen liittyvä seurakunta tai lahko ja
lopun ajan tapahtumia kuvaava seurakunta tai lahko.

SDA Kirkon syntyhistoria on saanut innoituksensa maailmanlopunodottajista josta v. 1844 milleriläislahkosta erkaantui seitsemännen päivän adventistinen sapattikarismaattinen herätysliike eksytyksen aallon (millerismin) jälkeen.

Ellen White uskollisine seuraajineen yhdisti maailmanlopun odotuksen ja sapatin hienoksi laskelmoiduksi opiksi joka korosti erityisesti sapattia siveyslakina joka otettiin myös SDA Kirkon nimeen.

Perustelut "maailmanloppua odotettavien lahkohengelle"

- ikioma apokalyptinen profeetta lopunaikoja koskevine unineen ja näkyineen
- maailmanloppua ihannoiva kirjallisuus "Suuri Taistelu" joka kuuluu jokaisen adventistin perusvarustukseen
- Ilmestyskirja ja sen tulkinnat näyttelevät tämän maailmanloppua odottavan lahkon tärkeintä osaa
- SDA Kirkko on julistanut itsensä maailmanlopussa olevansa "lopunajan jäännösseurakunta"
- Ilmestyskirjakurssit näyttelevät suurinta roolia pastoreiden käännytystyössä
- adventistit eivät luovu v. 1844 jolloin maailmanloppua ei tullutkaan vaan tohtotoroivat tämän vuoden uuteen kuosiin parsiten ja paikaten.
- adventisteille hel-vetin olemus on erittäin tärkeä ja pitävät omaa tulkintaansa ainoana oikeana
- adventistit suosivat oman oppinsa tueksi raamatuntulkintoja lopunajoista, hel-vetistä, enkeleistä, Mikaelista ja sunnuntaista
566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Adventistipastorit pitävät itseään "oikeaoppisina" ja "raamatullisimpina" ja tämä tautihan tarttuu kuin purkka tukkaan adventisteille.

Miten kohtaat oikeoppisen lahkolaisen?

Tit. 3:10
Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

Äänestä

No, mihin porukkaan sinä itsesi luokittelet?

Ketä herraa kerrot palvelevasi??

Tuossa, kun katselen "lopun aikaa" tarkasteleviksi joukkojen lippukuntia, niin jokaisesta se löytyy, ei mitää uutta auringon alla ... siis.

Toisaalta kun raamattua lukee, lainaan Antti Laatoa, Turkkulainen proffa.
Niin jopa raamatun lukeminen on profetoimista. Siksi se kaikki kirjallisuus, mitä eri kirkkokuntien pöydät notkuu, kertoo suuresta taistelusta ja lopusta, sekä Uuden alusta.
Onko se vaikeeeta sinulle? Eli IsoKirjahan se inspiroi. Loppu se tulee sinullekin ja lopun jälkeen tulee tuomio. Hankaleko aihe?
Siksi voidaan puhua aina suuresta taistelusta. Sitähän sinäkin teet koko ajan..
Eli Ilmestyskirjaa tulkitaan ja kuinkahan monta eri tulkinta kirjaa löytyy meikäläisenkin kirjahyllystä, eri suunnista ja kirpparista osan uuden, jos joku puuttuu. Eli vaikeetako vielä sinulle?
Jos joku julistautuu olevansa "jäännösseurakunta", niin mahtuuhan se nimike tähän aikaan. Onhan Lestadiolaisetkin viimeistä porukkaa ja jostain 1844 nurkilta hekin ovat,sillä tuo vuosisata herätti herätysliikkeitten kirjon tähän aikaamme. Eli vuosisata ei ole mikään ihmeellinen... Onko vielä vaikeeta?
Ilmestyskirjakurssit ja pastorit. Mikä ongelma se sinulle on?
Suomessa eri kirkkokunnissa on opetusten päämäärät. Kaippa nuo adventistit saa Ilmestyskirjaa opettaa, minkä näkevät oikeaksi.! Miten se sinua hidastaa?
Jos et tykkää, ole omassa nurkassasi. Monta aisaa opetetaan eri seurakunnissa.
Hellutaissa taidetaan paljon opettaa taas armolahjoista, tosin on siellä sitä Ilmestyskirjaakin selitelty, eri henkilöiden taholta ja monen papin kirjahyllyssä on tuo Suuri taistelu- kirjakin. Taitaa monen papin suulla sieltä kirjastakin sanottavan, että noinhan se on. Eli ongelmakenttä on sinulla se oma pivo- johonka ei tahdo oikein mahtua. Sitten purat ongelmaasi tänne ja jonkun pitäisi täällä olla tekemässä sitä sielunhoitoasi.
Olisiko joku sielunhoitoterapeutti paikalla, että voisit katsella keskustelukanavaa.

tuossa on yksi linkki.

http://www.kristilliset.com/sielunhoito.php

Äänestä
  • Lyhyesti kai yrität sanoa että adventistit ovat maailmanloppua odottava lahko niinkuin jehovan todistajat.
    Adventistiset tulkinnat Ilmestyskirjasta ovat jopa demonisoivia esim. kadotukseen vievästä sunnuntai pedonmerkistä.
    .
    Ilm. 22:18
    Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;

    Äänestä

  • "monen papin kirjahyllyssä on tuo Suuri taistelu- kirjakin."

    Liikaa luultu. Niin paljon se poikkeaa tavallisesta kristillisyydestä.

    Minä heitin lahjoitetun kappaleen roskiin, silmäiltyäni sitä. Miksi sitten kukaan toisen kirkkokunnan yliopistokoulutuksen saanut pappi pitäisi tuollaista vainoharhaa hyllyssään?

    Äänestä

  • ei pappi kirjoitti:

    "monen papin kirjahyllyssä on tuo Suuri taistelu- kirjakin."

    Liikaa luultu. Niin paljon se poikkeaa tavallisesta kristillisyydestä.

    Minä heitin lahjoitetun kappaleen roskiin, silmäiltyäni sitä. Miksi sitten kukaan toisen kirkkokunnan yliopistokoulutuksen saanut pappi pitäisi tuollaista vainoharhaa hyllyssään?

    Ko. onneton yksilö on adventistipropagandan uhri.
    Jokaisen adventistin sisällä asuu demoni joka uskoo sunnuntaipedonmerkin demonisoivaan kadotusvoimaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arvo Kurasola kirjoitti:

Suomen Adventtikirkko luokitellaan lähinnä Apokalyptiseksi seurakunnaksi ts.
ilmestyskirjallisuuteen liittyvä seurakunta tai lahko ja
lopun ajan tapahtumia kuvaava seurakunta tai lahko.

SDA Kirkon syntyhistoria on saanut innoituksensa maailmanlopunodottajista josta v. 1844 milleriläislahkosta erkaantui seitsemännen päivän adventistinen sapattikarismaattinen herätysliike eksytyksen aallon (millerismin) jälkeen.

Ellen White uskollisine seuraajineen yhdisti maailmanlopun odotuksen ja sapatin hienoksi laskelmoiduksi opiksi joka korosti erityisesti sapattia siveyslakina joka otettiin myös SDA Kirkon nimeen.

Perustelut "maailmanloppua odotettavien lahkohengelle"

- ikioma apokalyptinen profeetta lopunaikoja koskevine unineen ja näkyineen
- maailmanloppua ihannoiva kirjallisuus "Suuri Taistelu" joka kuuluu jokaisen adventistin perusvarustukseen
- Ilmestyskirja ja sen tulkinnat näyttelevät tämän maailmanloppua odottavan lahkon tärkeintä osaa
- SDA Kirkko on julistanut itsensä maailmanlopussa olevansa "lopunajan jäännösseurakunta"
- Ilmestyskirjakurssit näyttelevät suurinta roolia pastoreiden käännytystyössä
- adventistit eivät luovu v. 1844 jolloin maailmanloppua ei tullutkaan vaan tohtotoroivat tämän vuoden uuteen kuosiin parsiten ja paikaten.
- adventisteille hel-vetin olemus on erittäin tärkeä ja pitävät omaa tulkintaansa ainoana oikeana
- adventistit suosivat oman oppinsa tueksi raamatuntulkintoja lopunajoista, hel-vetistä, enkeleistä, Mikaelista ja sunnuntaista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu