Leikataan niiltä joilla ei ole- vaihtoehtokin on.

Kyse on kuitenkin kaikesta muusta kuin pienestä teknisestä muutoksesta. Tämä on Suomen osalta askel kohti koko EU:n pankkiunionin yhteistä kriisirahastoa. EU:n lainsäädäntö ei tätä valtiollistamista edellytä, mutta Suomea vaivaa taas tämä halu olla eturivin kiltein oppilas – paavillisempi kuin paavi itse.

Yhä lähempänä on siis se vaara, että asiansa kunniallisesti hoitaneet suomalaiset pankit joutuvat osallistumaan muiden maiden sotkujen hoitoon. Pankkiunioni on tältä osin avoin vekseli, jonka hintaa emme tiedä. Ainoa varma asia on maksajan nimi: me tavalliset suomalaiset – minä ja sinä.

http://jukka-pekkakuokkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168822-taas-meita-viedaan-kohti-liittovaltiota-–-huomasitko-mitaan
_________
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116071-eu-jasenmaksuja-muiden-puolesta-2,4-miljardia

Me olemme niin varakkaita, että
olemme vapaaehtoisesti lupautuneet maksamaan jäsenmaksua myös neljän muun maan
puolesta. (englannin lisäksi)

Suomen nettomaksuosuudet 1995-2011.

1995 -70,8
1996 72,6
1997 30,1
1998 -105
1999 -200
2000 275,9
2001 -153
2002 -4,9
2003 -26,7
2004 -69,6
2005 -84,8
2006 -241
2007 -171,6
2008 -318,5
2009 -544,2
2010 -300,2
2011 -803,0
____________

EVM on hyväksytty. Uhhei ja hurraa. Valtiovarainministeriön sivuilla tämä elähdyttävä tieto. Käytännössä saamme siis euroalueen laajuisen velkaministeriön, joka on yksityinen osakeyhtiö ja jonka rahoitus hoidetaan verovaroilla.
Yhtiöllä itsellään, samoin kuin sen toimihenkilöillä, on vastuu- ja verovapaus sekä syytesuoja.

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20110708Valtio/name.jsp







Jos olet epätietoinen EVM:n sisällöstä, eli mitä kaikkea tuo verovaroilla rahoitettava pelimerkkiautomaatti tuo tullessaan, liittovaltioitumisen ohella. niin EVM lyhyesti esitettynä löytyy

http://riikkasoyring.nettisivu.org/euroopan-vakausmekanismi-evm-maaraa-eurokriisin-tukipakettien-sisallon/

Suuri valiokunta katsoi lausunnossaan, että " lue lisää.

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77897-evm-sopimus-allekirjoitettu-ja-velkaministerio-osakeyhtio-perustettu
_______________________________________________
Tässä olisi muutama säästökohde ettei tartteis köyhiltä ottaa,
muutakin tähän liittyy mutta nämä nyt..
___________________________________

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/849

Kansalaisaloitteen otsikko
Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan Unionin jäsenyydestä
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kolmikanta ja eläkeuudistus
8.5.2014 10:34 Urmas Mikkonen 1 kommentti ilmoita asiaton viesti
Kolmikanta istuu taas pohtimassa eläkeuudistusta, työeläkeyhtiöiden yhteenlaskettu varallisuus kun on saavuttanut 160 mrd euron rajan.

Kolmikanta on kerääntynyt pohtimaan miten tämä rahasumma saataisiin kupattua parempiin taskuihin pois eläkeläisiä hyödyttämästä.

Onko kolmikannassa eläkeläisiä päättämässä omista rahoistaan? No eipä ole.

Siellä istuu hyväveli-järjestön edustajia ja poliitikkoja.

Kolmikanta ei varmaankaan ala pohtimaan josko eläkevakuutusyhtiöiden lukumäärää voisi alkaa karsimaan. Yhtiöitä on nykyisellään yli kaksikymmentä, yhdelläkin tulisi hyvin toimeen.

Säästyisi eläkeläisten rahoja yi miljardi vuodessa jotka nykyimenolla kuluvat yhtiöiden hallinnointikuluihin.

http://eewertti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167456-kolmikanta-ja-elakeuudistus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroon kuluista, kirjoitti:

Kyse on kuitenkin kaikesta muusta kuin pienestä teknisestä muutoksesta. Tämä on Suomen osalta askel kohti koko EU:n pankkiunionin yhteistä kriisirahastoa. EU:n lainsäädäntö ei tätä valtiollistamista edellytä, mutta Suomea vaivaa taas tämä halu olla eturivin kiltein oppilas – paavillisempi kuin paavi itse.

Yhä lähempänä on siis se vaara, että asiansa kunniallisesti hoitaneet suomalaiset pankit joutuvat osallistumaan muiden maiden sotkujen hoitoon. Pankkiunioni on tältä osin avoin vekseli, jonka hintaa emme tiedä. Ainoa varma asia on maksajan nimi: me tavalliset suomalaiset – minä ja sinä.

http://jukka-pekkakuokkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168822-taas-meita-viedaan-kohti-liittovaltiota-–-huomasitko-mitaan
_________
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116071-eu-jasenmaksuja-muiden-puolesta-2,4-miljardia

Me olemme niin varakkaita, että
olemme vapaaehtoisesti lupautuneet maksamaan jäsenmaksua myös neljän muun maan
puolesta. (englannin lisäksi)

Suomen nettomaksuosuudet 1995-2011.

1995 -70,8
1996 72,6
1997 30,1
1998 -105
1999 -200
2000 275,9
2001 -153
2002 -4,9
2003 -26,7
2004 -69,6
2005 -84,8
2006 -241
2007 -171,6
2008 -318,5
2009 -544,2
2010 -300,2
2011 -803,0
____________

EVM on hyväksytty. Uhhei ja hurraa. Valtiovarainministeriön sivuilla tämä elähdyttävä tieto. Käytännössä saamme siis euroalueen laajuisen velkaministeriön, joka on yksityinen osakeyhtiö ja jonka rahoitus hoidetaan verovaroilla.
Yhtiöllä itsellään, samoin kuin sen toimihenkilöillä, on vastuu- ja verovapaus sekä syytesuoja.

http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20110708Valtio/name.jsp







Jos olet epätietoinen EVM:n sisällöstä, eli mitä kaikkea tuo verovaroilla rahoitettava pelimerkkiautomaatti tuo tullessaan, liittovaltioitumisen ohella. niin EVM lyhyesti esitettynä löytyy

http://riikkasoyring.nettisivu.org/euroopan-vakausmekanismi-evm-maaraa-eurokriisin-tukipakettien-sisallon/

Suuri valiokunta katsoi lausunnossaan, että " lue lisää.

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77897-evm-sopimus-allekirjoitettu-ja-velkaministerio-osakeyhtio-perustettu
_______________________________________________
Tässä olisi muutama säästökohde ettei tartteis köyhiltä ottaa,
muutakin tähän liittyy mutta nämä nyt..
___________________________________

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/849

Kansalaisaloitteen otsikko
Kansanäänestys Suomen eroamisesta Euroopan Unionin jäsenyydestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu