Anteeksiannon rajat (vain uskoville!)

Ensinnäkin miksi tuntuu
rankalta.
Vain siksi, että ette halua
ottaa vastaan Jeesusta.

Näethän että Jeesus käskee
antamaan anteeksi
seitsemän kertaa seitsemänkymmentä.
Oletko sen tehnyt.
Kun olet sen tehnyt,
niin olet varmaankin
tullut sääliin?

Hei ”Kysymysmys”!
Olet ottanut esille asian, josta uskovat eivät osaa puhua avoimesti, koska meillä on suuria vaikeuksia käsitellä vaikeita tunnetiloja. Sen tähden joudut kokemaan yksinäisyyttä ja muut uskovat helposti vain lyövät lyötyä, kuten nimim. ”Jeesusainakinsääli” pika-analyysissaan sinusta: ”Vain siksi, että ette halua ottaa vastaan Jeesusta.” Hän siis väittää, että valehtelet sanoessasi olevasi uskossa! Hän ei osaa lainkaan samastua kokemaasi – eihän uskova voi koskaan kokea noin ja tuntea aivan noin! Niinpä - saat tuntea vain niin kuin minä tunnen ja ajattelen, kuinka uskovat yleensä tuntevat. Nimimerkistä huolimatta hän ei tunne sääliä sinua kohtaan.

Lähdetään nyt siitä, että olet kokenut paljon pahaa ja näyttää siltä, että pahuus sinua kohtaan vain jatkuu. Juuri tähän toistumisen mahdollisuuteen viittaa Jeesus sanoessaan: Luuk. 6:29 ”Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.” Et voi muuttaa toista, et voi päättää, mitä toinen jatkossa tekee, hän voi aivan hyvin loukata sinua taas huomenna. Ole sisäisesti valmis kokemaan myös pahaa, sillä Raamatun mukaan koko maailma on pahuuden vallassa. Hyväksy tilanne sellailsena kuin se on, ei se selittelyllä parane.

Raamattu kertoo Jumalasta, että hän on olemukseltaan rakkaus, mutta hänessä on myös pyhää vihaa, joka kerran purkautuu parannusta tekemättömiin syntisiin ihmisiin viimeisellä tuomiolla. Viha on oikea, jumalallinen reaktio, kaikkeen epäoikeudenmukaisuuteen ja vääryyteen. Jeesus koki vihaa kovasydämisyyttä kohtaa, joka esti hyvän tapahtumista. Mark. 3:5 ”Silloin hän katsahtaen ympärilleen loi vihassa silmänsä heihin, murheellisena heidän sydämensä paatumuksesta.” Jeesus ei säälinyt temppelialueen rahanvaihtajia, vaikka he palvelivat uhraamaan tulleita vaihtamalla heidän rahansa temppelillä käytettyyn valuuttaan. Joh. 2:15 ”Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen ja kaasi vaihtajain rahat maahan ja työnsi heidän pöytänsä kumoon.”
Pettymykselle, vihalle, kivulla ja surulle on annettava tilaa. Me elämme totuudessa ja totuuden valon tulee valaista ja paljastaa meidän todelliset tunteemme. Ymmärrettyäsi, että sinua on todellisesti kohdeltu väärin, ymmärrät senkin, ettei sinua saa jatkossa kohdella miten vain ja polkea maahan! Jos rakkautta täynnä oleva Jeesus reagoi vääryyksiin vihalla, niin sinullakin on siihen täysi oikeus. Jeesus jopa kehottaa meitä vihan tunteen purkamiseen: Ef. 4:26 ”Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli”.
Niin sinun, kuin meidän muidenkin, on vaarana on jäädä vihan tunteeseen silloin, jos emme osaa vihaamme vihastumisella oikeaan kohteeseen purkaa. Jos jäät vihaan, katkeroidut ja sillä tiellä pyörität kokemaasi pahaa aamusta iltaan ja illasta aamuun – sillä tiellä elämän voimasi vähenevät ja koet itsesi kaiken ulkopuoliseksi: et hyväksy itseäsi ja yhteys muihin ihmisiin ja myös Jumalaan tulee etäiseksi. Lyhyesti: sinun tulee antaa anteeksi oman itsesi vuoksi. Anteeksianto ei kuitenkaan merkitse sitä, että välit väärintekijään tulisivat hyviksi ja voisit olla hänen kaverinsa – sinä vain luovut hautomasta tilannetta kostomielialalla. 2. Tim. 4:14 ”Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.”

Sillä, pitääkö vääryyttä tehnyt itseään uskovana tai ei, sillä ei ole merkitystä. Nokiamission entinen johtaja käytti homoseksuaalisesti hyväksi nuorta, juuri uskoon tullutta miestä ja lestadiolainen evankeliumin julistaja käytti lapsenlastaan seksuaalisesti hyväksi kaksi vuosikymmentä. Heidän, sinun ja minun on annettava väärintekijälle anteeksi, mutta vääryyden kohteeksi meidän ei tarvitse jäädä. ”Älä tapa” –käsky tarkoittaa sitäkin, ettemme anna kenenkään tapaa, tuhota, meitä millään tavalla, ei henkisesti eikä ruumiillisesti.

Nimim. Ukkosen sinänsä hyvässä kirjoituksessa on lause, jota ei voi jättää kommentoimatta: ”Elämä on liian lyhyt että se pilattaisiin synnillä joka on kadottava, siis anteeksiantamattomuus.”
Lause on sinänsä totta, mutta irrallisena suorastaan murskaava ihmiselle, joka on avauksen tehneessä tilanteessa, vaikeiden ajatustensa vuoristoradassa. Raamatun mukaan ainoa kadottava synti on Pyhän Hengen pilkka, joka tarkoittaa sitä, että ihminen pilkkaa Jumalaa paaduttaen itsensä tilaan, jossa hän ei enää kadu syntejään eikä elämänsä aikana kovuudessaan käänny Jumalan puoleen. Tässä ei näytä olevan kysymys mistään sellaisesta.

Pyhä Henki vaikuttaa ja vahvistaa uskovaa niin, että Kristus saa enenevässä määrin hänessä tilaa. Hän on saanut Kristuksen mielen: Fil. 2:5 ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli”. Vaeltaessamme Jeesuksen seurassa, meissä kasvaa halu elää puhdasta elämää, rakastaa Jeesusta ja lähimmäisiämme, viedä evankeliumia eteenpäin ja palvella lähimmäisiämme – ja antaa anteeksi meitä vastaan rikkoneille. Kukaan meistä ei niissä aina täydellisesti onnistu. Jumalan valtakunta on kuitenkin anteeksiantamisen valtakuntaa. Isä meidän –rukouksessa Isä antaa meille meidän syntimme anteeksi ja me annamme anteeksi lähimmäisillemme. Matt. 6:12 ”ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme.”

Pietari halusi antaa anteeksi, mutta hän tivasi Jeesukselta sitä rajaa, jonka jälkeen anteeksiantoa ei voinut eikä tarvinnut enää tehdä. Eihän Jumala voi vaatia meiltä mahdottomuuksia? Jeesus vastaa Pietarille ja meille vertauksella. Sen sanoma on tiivistetysti seuraava: jos todella sisäistät, kuinka suuret syntisi sinä olet saanut Jeesukselta anteeksi, sinä haluat antaa anteeksi lähimmäisesi paljon pienemmiltä näyttävät vääryydet.
”Silloin Pietari meni hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?" Jeesus vastasi hänelle: "Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Sen tähden taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka vaati palvelijoiltansa tiliä.”
”Silloin hänen herransa kutsui hänet eteensä ja sanoi hänelle: 'Sinä paha palvelija! Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan, koska sitä minulta pyysit; eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niin kuin minäkin sinua armahdin?' Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa.”

Sydämen asenne, halumme elää Jeesuksen lähellä, halumme, että Hän saa enenevässä määrin vaikuttaa Pyhällä Hengellä sydämessämme, ratkaisee. Meidän tekomme, meidän sanamme, meidän ajatuksemme, meidän yrityksemme rakastaa, meidän anteeksiantomme on aina enemmän tai vähemmän puolinaista – Jeesuksen uhri ja anteeksianto on kokonainen. Ainoa lääke on Jeesus, kasvaa Hänen armossaan ja oppia tuntemaan entistä enemmän hänen anteeksiantoaan. Vain se vaikuttaa meissä anteeksiantavaa mieltä.

2. Piet. 3:18 ”ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.”
Hyvä avauksen tehnyt ystävä: ole turvallisella mielellä, sinun vaikeutesi antaa anteeksi, sinun katkerat ajatuksesi, sinun itsesyytöksesi, sinun heikkoutesi taistelussasi – kaiken sen saat uskoa anteeksiannetuksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme ja Vapahtajamme nimessä.

Asia ei ole aivan yksiselitteinen. -Tarkastelen raappaisten asioiden eri kulmia.

Jos "evankeliumin" tähden joutuu tavallaan vainotuksi, se on aikaan kuuluva ristinotto.
Siis tarkoitan sitä, että itse "terveellä tavalla" on tehtävässä, ts. siunattuna lähettiläänä, ja Jumalan lähettämänä.

Jos sitten taas joissain tapauksissa arkielämässä joutuu rikotun asiaoikeuden kohteeksi, anteeksiantoon kuuluu se, että rikkomuksesta ja sen luonteesta, -myös tekijä vastaa tekemisistään.

Onhan tekijälläkin Jumalan edessä vastuuvelvollisuus tekemisiinsä nähden ja myös esivalta on Jumalan asettama, ratkomaan kiistakysymyksiä.

Ja myös kohde on Jumalan varjeluksessa luomisen perusteella. Eli yhtälö raamatullisesti saa lopputuloksen, että jossain kohdin "oikeuslaitos" julistaa tuomion.

Sitten se anteeksiantoon kuuluu asian hoito ja paranemisprojektio, siitä paraneminen. Rikkojalla vastuun kanto, tavalla ja toisella.

......

Sitten aloituskysymykseen. On annettava selvä viesti rikkojalle, että minun ei tarvitse vastaanottaa vääryyttä, en pidä siitä, eikä vastapuolella siihen tekemisiin ole oikeutta.
Tietenkin on tarkasteltava sekin, että ei itse aiheuta tekemisillään sitä, että toinen pyrkii asiaa korjatakseen, omalla tavalla saamaan asiansa kohdalleen, eikä hän "osaa" sitä paremmin jäsentää tiedoksi.

Sekin on otettava huomioon, ja voi ottaa kolmannen osapuolen asiaan, joka käy asiaa sovittaen saamaan osapuolet näkemään se oikea vaihtoehto ja sitoutumaan siihen. Sillä aina asiassa on kaksi osapuolta ja omalla puolen voi olla sokea piste, ettei näe syihin syviin.
Kolmas osapuoli aivan ulkopuolisena on siitä hyvä, että hän jäsentää asiat kummallekin, että missä mennään, ja mitä pitäisi tehdä ja mihin sitoutua.

Eikä sitten vääryyttä tarvitse vastaanottaa. Siihen on pantava piste, tavalla tahi toisella, sillä pidemmän päälle vääryyskin voi tehdä kohteensa sairaaksi, tai sairastuttaa. Ihminen on kokonaisuus, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Minusta Ukkosen antama ajatus on lohduttava. "Jos tuntuu mahdottomalle että voisi antaa anteeksi Jumala mielistyy siihen että sinä haluaisit jos voisit, hän antaa siihen apunsa." Mitä muuta me voimme, kuin haluta antaa anteeksi. Kohti avoimmutta antoi siihen hyvän lisäyksen: me haluamme myös rakastaa ja palvella, mutta kaikessahan me olemme vajavaisia ja epätäydellisiä.

Jeesus antaa meille meidän syntimme anteeksi, kun me vain ne Hänelle tunnustamme. Saamme kätkeytyä ja elää Kristuksen pyhyydessä, Hänen armossaan, täydellisessä rakkaudessaan, täydellisessä anteeksiannossa ja täydellisessä armossaan. Jumala näkee meidän sydämeemme, haluumme, toiveeseemme ja aitoon totuudelliseen kilvoitteluumme kaikilla elämämme alueilla.

Tarvitsemme usein aikaa haavojemme ja katkesuuksiemme poistamiseen. Jeesus on kyllä kärsivällinen ja Hän ymmärtää meidän heikkouksiamme. Eläesämme anteeksiannossa, elämme Hänen rakkaudessaan - se vaikuttaa aina monenlaiseen hyvää. Avauksen tehnyt ei ole yksin. Usko Jeesuksen täydelliseen anteeksiantoon, anna anteeksi sinua vastaan rikkoneelle, ota etäisyyttä pahantekijään, jos hän jatkaa silllä tiellä, älä jää koskaan kenenkään kynnysmatoksi, vaan ilmaise omat tunteesi ja rajasi rohkeasti. Ennen pitkää huomaat, että Jeesuksen seurassa kaikki vaihtuu vielä hyväksi.

Miten voi antaa anteeksi jos toinen ei ole sitä des pyytänyt? Sehän on siinä tapauksessa yhtä tyhjän kanssa, koska toinen ei ota anteeksiantoa vastaan.

Olet jo varmaankin saanut tässä ketjussa vastauksia kysymykseesi, mutta vara ei venettä kaada, joten vastaan minäkin.
Anna itsesi tähden anteeksi. Jätä näin rikkomuksen, tai rikoksen tehnyt vastaamaan omista teoistaa. Älä kanna hänen pahoja tekoja mukanasi ja näin alistu hänen pahuudelleen.
Ole vapaa hänen tekojensa suhteen, mutta jos hän jatkaa rikkomustaan kohtaasi, jätä hänet, jos se on mahdollista. Jos ei ole mahdollista, niin jätä hänet Jumalan tuomioin alle ja rukoile, että Jumala muuttaa hänet.
Tärkeintä on, että annat hänelle anteeksi hänen rikkomuksensa sinua kohtaan ja näin hänen tekonsa ei saa sinusta otetta, etkä tule katkeraksi.

Onneksi en ole uskova. Ei ole tällaisia ongelmia.

Anteeksiantamisprosessi ei voi lähteä käyntiin, jos asioita ei keskustella perusteellisesti läpi. Helluntailainen oppi on tässä suhteessa harhateillä. Helluntailaisuus opettaa, että anteeksi on annettava ilman ehtoja eikä asioita tarvitse selvittää. Ehkä juuri tämän virheellisen opetuksen takia helluntailaiset eivät pääsääntöisesti pyydä lähimmäisiltään anteeksi. Poikkeuksia toki löytyy.

Helluntailaisille on erityisen vaikea keskustella heidän itsensä harjoittamasta henkisistä ja hengellisestä väkivallasta. Helluntailiikkeessä on esiintynyt paljon juuri henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Kun näitä asioita pyrkii selvittämään, helluntaiuskovat leimaavat selvittäjän parjaajaksi ja valehtelijaksi.

Jos joku uskova sattuu myöntämään epäsuorasti sen, että tällaiseen helluntaiseurakunta on syyllistynyt, on hän heti vaatimassa kuitenkin anteeksiantoa ja pyytää unohtamaan koko asian.. Mutta anteeksipyyntö asiaan syyllistyneiden helluntailaisten taholta edelleen puuttuu eikä asiasta suostuta keskustelemaan. Helluntailiike tarvitsee tässä suhteessa todellistä nöyrtymistä ja parannuksen tekemistä Jumalan edessä.

Kaiken a ja o on siinä että haluaa antaa anteeksi, jos ei halua silloin tulee vastaan Jeesuksen sanat jos te ette anna anteeksi teitä vastaan rikkoneille teidän taivaallinen Isänne ei anna teille anteeksi, hän puhui omilleen, uskoville.

Oman haluttomuudenkin voi viedä Herralle, anna minulle halua antaa anteeksi, ihan ruohonjuuritasolta.

Jumala haluaa että voimme pitää sanastaan kiinni ja auttaa niitä aivan varmasti jotka tahtovat.

Suurkiitos nimim ”Tiestä” hienosta kommentista ja henkilökohtaisten kokemusten jakamisesta! Samoin nimim. ”Ukkoneni” nosti esille sen tärkeimmän, sydämen halun.

Me annamme anteeksi siksi, että Jeesus on antanut meille anteeksi ja vaikuttaa meissä anteeksiantavaa mieltä ja sen tuloksena vältymme katkeruuden, meitä tuhoavasta, ansasta. Jos säilytämme anteeksiantavan mielen, säilytämme mielenterveytemme ja terveen itsekunnioituksemme.

Anteeksiantamisen prosessista olen Tiestä-nimimerkin kanssa samaa mieltä. Mazdelsin ehdotus hakee kyllä oikeaa osoitettu, mutta keskustelu ei aina ole mahdollista. Mazdels kirjoitti: ”Anteeksiantamisprosessi ei voi lähteä käyntiin, jos asioita ei keskustella perusteellisesti läpi.” Parasta olisi, jos asiasta päästäisiin keskustelemaan, pahantekijä katuisi, pyytäisi anteeksi ja korjaisi aiheuttamansa pahan. Anteeksiantaminen ei kuitenkaan ole toisesta osapuolesta riippuvainen, muutenhan olisimme pahantekijän orjia ja henkisesti riippuvaisia hänestä. Anteeksiantamisprosessi lähtee kyllä käyntiin, vaikka toinen osapuoli olisi katumaton ja vääryyttä jatkava – se on aina meidän oma, sisäinen prosessimme, jossa me luovumme kostosta ja katkeruudesta ja annamme toiselle anteeksi toisen osapuolen asenteista riippumatta. ”Tiestä” toikin sen jo esille, anna anteeksi itsesi tähden riippumatta siitä, miten pahaa tehnyt osapuoli toimii.

Pahaa kauan aikaa kokenut on yleensä ahdistunut ja masentunut ja hänen voimavaransa ovat vähäiset. Joku toikin jo esille muutamia vakavia tapauksia, insestistä ja homoseksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vakavia traumoja kokenut, vaikkapa raiskauksen uhri, pääsee eteenpäin elämässään ilman, että hän kohtaisi raiskaajan ja keskustelisi tapahtumasta raiskaajan kanssa ”perusteellisesti läpi”, kuten Mazdels ehdottaa. Et kai todella halua taakoittaa raiskattua kehottamalla häntä rohkeasti menemään raiskaajan luo käymään perusteellisia keskusteluja? ehkä tarkoitat sitä, että kuka tahansa ymmärtävä, rakastava sielunhoitaja riittää tapahtuneesta keskusteluun ja se auttaa rikkinäistä pääsemään asian yli ja eheytymään?

Valitettavan paljon kristillisissä piireissä on narsistisia henkilöitä, joilta puuttuu normaali moraali, omatunto ja todellinen empatia. Narsistinen persoonallisuushäiriöinen elää illuusiossaan omasta erinomaisuudestaan tuntematta syyllisyyttä tekemisistään tai sanomisistaan – narsistin kanssa keskustelu ei voi, eikä johda koskaan hyvään lopputulokseen. Uhrilla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa narsistiin etäisyyttä. Sen lisäksi syvästi haavoitettu uhri tarvitsee lähimmäistensä tukea ja rakkautta. Uhrilla on valitettava taipumus syyllistää itse itseään, kokea itsensä pahana ja huonona, hänen itsearvostuksensa on murskattu. Siitä tilasta rakastava lähimmäinen voi häntä nostaa. Uhrilla ei ole ollut eikä ole voimaa sanoa narsistille suoraan, että hän toimii väärin ja häikäilemättömästi. Jos hän olisi siihen pystynyt, hän ei olisi koskaan jäänyt narsistin uhriksi. Herkkä, hyvätahtoinen ihminen pelkää, että suoraan sanomalla hän itse toimisi pahoin ja loukkaisi toista!

Hyvät ystävät, auttakaa uhria kaikin tavoin!

Anna anteeksi, mutta älä unohda.

Raamatussa käsketään antamaan anteeksi - mutta vain niille, jotka kuuluvat samaan porukkaan kuin itse. Vieraita kansoja ja porukoita kohtaan Jumalakin on äärimmäisen anteeksiantamaton.

Mutta jos hän ei ole uskossa, seuraa häntä kuitenkin ikuinen rangaistus, sillä vain Jeesuksen kautta voi pelastua!

Saman teeman kanssa olen todellakin itse paininut, ja uskon vastauksen olevan Kyllä, täytyy antaa anteeksi. Syyt, miksi moiseen olen päätynyt:

1. Isä meidän-rukouksessahan nimen omaan sanotaan että Anna meille anteeksi meidän syntimme (velkamme) niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet

2. Armoton palvelija-vertaus puhuttelee itseäni paljon. (MATT 18: 21-35) Olen itse aivan äärettömän syntinen ihmnen, ja tuo palvelijavertaus havahdutti minut huomaamaan mitä ITSE olen saanut anteeksi, ja sen valossa minulla ei TODELLALAAN ole varaa olla armoton muita kohtaan.

Pyydä Herralta apua ja viisautta ja voimaa ja ymmärrystä antaa anteeksi. Tämä on Jumalan mielen mukainen rukous, ja tottahan hän sinua auttaa kun vilpittömästi pyydät.

3. Luen katkeruudesta ja kostosta luopumisen samaan kastiin lihan kuolettamien ja itsensä kieltämisen kanssa, en tiedä onko oikeasti näin. Kuolettaa liha Hengen avulla, ja myös kanniskella sitä omaa ristiään paikasta toiseen. Petri kirjoitteli tästä hyvin: http://www.kotipetripaavola.com/muuttukaamielenneuudistuksenkautta.html

4. Kosto on Herran. Jos hän ei tule uskoon, hän saa osansa kyllä kun Herra tulee takaisin makselemaan kaikille tekojensa mukaan. Jos hän taas tulee uskoon, eikö se ole vaan riemun paikka, ja perillä sitten asiaa ei enää muistella :)

Lämpimästi siis kehoitan antamaan anteeksi. Bonuksena tulee vielä se että pääset itse vapaaksi myrkyllisistä tunteista :) Anteeksiantamattomuus ei tee hallaa muulle kuin sinulle ja mikä pahinta, sinun ja Jumalan väliselle suhteelle.

Mutta olen itse huomannut, että anteeksiantokin on prosessi. Tänään tuntuu että kaikki on ok ja anteeksi on annettu, ja huomenna viha vyöryy taas yli kuin hyökyaalto ja mielen saattaa vallata toivottomuus että enkä minä KOSKAAN pääse tästä yli.. Mutta lupaan että kyllä pääset, mutta tarvitset siihen todellakin Herran apua, omissa voimissasi olet helisemässä.

Siunausta :) ja sori jos tuli kirj virh

Kukaan ei pääse siitä yli eikä ympäri, että jumalattomat ovat aina ilkeitä uskovia kohtaan. Ja vaikka joku toinen varmaankin on toista mieltä asiasta, niin tosiasia kuitenkin on tämä, ettei niin kilttiä jumalatonta olekaan, etteikö hän jossakin vaiheessa jotenkin mollaisi uskovaa lähimmäistään.

Jeesus kehoittaa Raamatun Kirjoituksissa antamaan lähimmäisillemme kaiken anteeksi sekä elämään rauhassa kaikkien kanssa, jos se vain on mahdollista ja riippuu meistä.

Jotenka anna vaan jumalattomalle lähimmäisellesi anteeksi, (vaikka se tuntuisi kuinkakin mahdottomalta jo ajatuksenakin), ja siunaa häntä mennen ja tullen. Sillä näin Sinä 'kysymysmys' kokoat tulisia hiiliä kiusaajasi pään päälle, jotka ajankuluessa jossakin vaiheessa alkavat polttelemaan hänen päätään. Ja kun ne aikansa polttelevat, niin hän saattaa jopa tehdä parannuksen rikkomuksistaan ja pyytää jossakin vaiheessa anteeksikin.

Uskovan rukous voi paljon, kun se on harras..

Ketjun avaaja todellakin kertoo, että hänelle vääryyttä tehnyt on uskosta osaton henkilö. Monet meistä ovat saaneet kokea henkistä julmuutta myös seurakunnassa, aivan kuten Paavali kirjeissään omakohtaisesti myös todistaa. Tuttuja ovat Jeesuksen sanat, kuinka uskonnolliset ihmiset tekeytyvät hurskaiksi ollen susia lammasten vaatteissa. Viime sunnuntaina helluntaitemppelin aulassa jäin keskustelemaan muutaman vanhemman veljen kanssa, jotka kertoivat, että parin vuosikymmen aikana seurakunta on erottanut kaksi henkilöä heidän räikeän syntielämänsä takia, josta he eivät olleet kehotuksista huolimatta tehneet parannusta. On mahdotonta, että Jeesuksen lähellä elävä tekisi toistuvasti ja tarkoituksellisesti pahaa toiselle ihmiselle, erityisesti veljilleen tai sisarilleen Herrassa.

Luonnollinen tila on, että uskovat rakastavat toisiaan. Näyttää kuitenkin siltä, että elämme ns. luopumuksen aikaa ja uskovatkin suvaitsevat kaikenlaista Sanan vastaista ja puolustelevat syntejään – parannusta ei haluta tehdä. Tarkoitukseni on vain kertoa, että myös uskovan nimeä kantava voi tehdä suurta pahuutta lähimmäiselle. Ulkoiselta puheeltaan ja käytökseltään he kuitenkin ovat kuin kuka tahansa Jeesuksen oma – mutta ulkoinen käytös on vain kuorta.

2. Tim. ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.”
Vääryyttä kokeva ei aina saa ymmärrystä ja tukea seurakunnassaan. Vääryyttä katsotaan helposti läpi sormien ja rakkaus totuuteen muuttuu teennäiseksi rakkaudeksi, jossa kaiken suvaitseminen on A ja O. Pahasta olostaan ja pahuuden kokemisesta puhuva saatetaan leimata katkeraksi ja negatiiviseksi. Paavali ihmetteli, miksi Korintin seurakunta salli pahuuden saavan vallan keskellään. Valheveljet ja väärät julistajat olivat arvostettuja, kukaan ei pahuuteen millään lailla puuttunut.

2. Kor. 11:20 ”Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.”

"Pitääkö minun antaa toisen vakava rikkomus hänelle anteeksi"

Tämä on jo sen luokan kysymys, että tähän osaa vastata ainoastaan Jumala, Jeesus tai Paavola.