Meillähän ei valtio omista enään mitään arvokasta. Maaperäkin on kaikkialla tarkoin tutkittua ja kaikki löytynyt on jo pois lahjoitettua. Venäjä taas omistaa valtavat määrät luonnonrikkauksia joita se myy ympäri maailmaa, minkä lisäksi siellä on edelleen valtavasti tutkimattomia alueita löytyä lisää vaikka ja mitä.
Suomella on myös monikertainen velkamäärä asukasta kohden verrattuna Venäjään. Ja asukkaiden henkilökohtainen velkakin täällä lienee moninkertainen verrattuna Venäjään.
Työttömyyskin täällä on yli kaksinkertainen verrattuna itärajan taa.
Kun verrataan valtioita nyt ja niiden näkymiä tulevaisuudessa, niin mihin perustuvat väitteet, että Venäjä olisi nyt ja kauas tulevaisuuteenkin köyhempi kuin Suomi?
Ja jos BKT:lla aletaan selittämään asiaa, niin silloin parempi myös ihan oikeasti ymmärtää mitä niiden vertailu Suomen ja Venäjän välillä tarkoittaa silloin kun puhutaan nimenomaan vaikutksista Valtiontalouksiin....
Suomella on myös monikertainen velkamäärä asukasta kohden verrattuna Venäjään. Ja asukkaiden henkilökohtainen velkakin täällä lienee moninkertainen verrattuna Venäjään.
Työttömyyskin täällä on yli kaksinkertainen verrattuna itärajan taa.
Kun verrataan valtioita nyt ja niiden näkymiä tulevaisuudessa, niin mihin perustuvat väitteet, että Venäjä olisi nyt ja kauas tulevaisuuteenkin köyhempi kuin Suomi?
Ja jos BKT:lla aletaan selittämään asiaa, niin silloin parempi myös ihan oikeasti ymmärtää mitä niiden vertailu Suomen ja Venäjän välillä tarkoittaa silloin kun puhutaan nimenomaan vaikutksista Valtiontalouksiin....
Vastaukset 11
Vanhimmat
tosiasia on se, että tälläkin hetkellä suomalainen ay-liike taistelee Venäläisten matruusien orjatyösopimusten takia ja Suomen koko vienti seisoo.
Vain sen takia että Igor saisi enemmän kuin 450 euroa kuussa palkkaa.
Ymmärtänet miten ulkona todellisuudesta sinun juttusi ovat. reppana?
Ei voi kyllä vielläkään ymmärtää sitä, että miten joku suomalainen voi taistella yhdenkään venäläisen puolesta.
Mut hei, kyllähän näiden itärajan takaisten mulukkujen toimintatavat on opittu näkemään jo aikoja sitten:
-AKT:n satamasopimussihteeri Juha Anttila kertoi aiemmin, että venäläisen laivan edustaja olisi uhkaillut paikallisen ammattiosaston pääluottamusmiestä.
Venäjän hyödyntämättömät rikkaudet ovat suunnattomat. Suomalaisilla ei ole muuta kuin kireä kallo ja kusinen pää.
Venäjän pinta-alaan mahtuisi yli 50 Suomea, ja väkilukua on 30 kertaa enemmän.
Systeemi on mätä, mutta maa itsessään ei, vaikkakin valtiokoneisto selvästi kaipaa uudistusta.
Luuleeko joku, että nuo 150 miljoonaa ihmistä ajattelevat, että "voi hitto, miten rikas ja ihailtava Suomi on" Paskat, räkäistä naurua nauraisivat kun kuulisivat tästä kaikesta. Hävettää olla Suomalainen.
100 miljoonaa rutiköyhää varmasti ihailisivat, jos joku heille uutisia Suomesta kertoisivat, mutta 49, 9 miljoonaa jotenkuten toimentulevaa ja 100 000 upporikasta vähät välittävät...
Mutta onko raha kaikki kaikessa? Mitä sitä loppujen lopuksi tarvitsee elääkseen? Jospa meidätkin on saatu luulemaan niin, mutta silti Suomi johtaa vuodesta toiseen juuri niissä kaikista ikävimmissä tilastoissa. Vaikeeta on.
itsemurhatilastoa niin...katsoppa uudestaan Suomen ja Venäjän sijoituksia.
"Vielä erilaisen järjestyksen tarjoaa verkkotietosanakirja Wikipedia, jonka vertailuun on koottu tietoja WHO:n tilastoista. Tätäkin vertailua sekoittaa vuosien kirjavuus: monet tiedot ovat vuodelta 2005, mutta jotkut 1990-luvun alusta.
Vertailusta voi laskea, että Suomi on kolmannellatoista sijalla itsemurhien määrässä. Tämänkin tilaston kärjessä on Liettua, ja seuraavina tulevat Valko-Venäjä, Venäjä, Slovenia, Unkari, Kazakstan ja Latvia. Suomea enemmän itsemurhia tehdään myös Etelä-Koreassa, Guyanassa, Ukrainassa, Japanissa ja Virossa."
Tiedän kyllä. Muttei se muuta mielipidettäni siitä, että Venäjä on mahtava maa maantieteellisesti ja potentiaalisesti (toki myös kulttuurillisesti ja historiallisesti), Suomi ei. Siis: Venäjä-inhokkien Suomi-hehkutus ei vain lyö itseänsä läpi, koska se on huonosti perusteltua ja ärsyttävyyteen asti perustelemattomien luulojen varassa. Suomi on perseestä.
aikoinani sitä mieltä, että Suomi on paska, mutta sitten kiersin maailman ja mieleni muuttui.
On klisee sanoa, että Suomeen syntyminen on lottovoitto, mutta maailman 7 rikkaimpaan maahan (bkt/percapita) syntyminen on sitä todellakin. Täällä systeemin kuitenkin toimii ilman sen suurempaa jatkuvaa voitelua toisin kuin muualla ja menestyminen on täysin itsestä kiinni.
Kaikki ulkomailla asuvat ystäväni sanovat myös samaa: arvostavat Suomea sitä enemmän mitä kauemmin ovat ulkomailla. Paitsi ehkä yksi jenkeissä asuva, jonka mielestä USA on omaa luokkaansa, mutta se kaveri onkin superkonservatiivi.
VENÄJÄN TALOUS ON VAIN SAMAN KOKOINEN KUIN HOLLANNIN, sanoi Katainen taannoin, ja oikeassa oli.
On se isompi. Italian kokoinen...
"Työttömyyskin täällä on yli kaksinkertainen verrattuna itärajan taa."
Kyllähän sitä päästään vaikka täystyöllisyyteen, kun orjatyö sallitaan.