Hangon talous kuntoon - luuta heilumaan!

Kaupungin talous on edelleen kuralla. Pahasti.

Älä anna kertaluonteisen sataman yhtiöittämisen tuoman tase-erän ja tuloutuksen hämätä.

Velkaa on liikaa. Menot suuremmat kuin tulot.

Lainaa ollaan valmiita ottamaan lisää. VÄÄRIN!

Väki vähenee. Pimeät ikkunat tuo kaupungille kuin vähäisiä tuloja - aikuisen oikeesti. Veronmaksajien määrä kasvuun!

Eläkeläiset ja työttömät maksavat myös veroja, mutta ansiosidonnaiset 30% vähemmän kuin olleessaan töissä, eikä tulot heidän osaltaan kasva. Pitkäaikaistyöttömät maksavat huonosti veroja ja kaupunki maksaa heidän Kela-maksuista puolet. Työllistäminen kääntää heidän menot tuloiksi!

Velkaa konsernilla yli 50 miljoonaa ja kasvaa!!!!!
Korkoihin menee valtavia rahasummia. Miljoona vähemmän korkoja vuodessa olisi jotakin.

Myy omaisuutta, sataman osakkeita ja lyhennä lainaa.
Alenna veroäyriä.

Hulluutta budjetoida miinus-tulos. Se on huonoa politiikkaa. On uskallettava myös lomauttaa! Torikokouksilla ja huutoäänestyksillä ei asioita saada kuntoon.
Annan ääneni seuraavissa vaaleissa sille, joka uskaltaa oikeasti ajaa kaupungin talouden kuntoon saamista. Se on hyvää johtajuutta!
11213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tuloslaskelman pitää olla plussalla. Hei, uidessakin pää pinnalla eikä pinnan alla!

Äänestä

Lomautuksissa ei mitään vikaa. Lomautukset mukaan kuvioon vaan!

Miksi otetaan velkaa, kun nimenomaan velkaa per asukas piti toimenpideohjelman mukaan vähentää!!!???

Äänestä

Vastauksia kamreeeri ja kaupunginjohtaja! Eikä mitään selittelyä, että Ukrainan kriisi... Euroopan vaikea tilanne,,, maailmanlaajuinen lama... Ihan katse peiliin vaan ja mitä minä teen.

Äänestä

Jotakin puhetta ja aloitteita, mutta teot?
Joko kaupungin vapaat teollisuustilat on luetteloitu, että tänne haluavat yritykset tietäisivät tiloja läytyvän? Lohjan Novagon piti tämä selvittää.
Listaan 10000 neliötä lisää Printalin halleissa.
Joko Novagon yritysten houkutteluprojekti tuo tulosta myös tänne niemen kärkeen eikä vain Lohjalle? Hei, Länsi-Uuusimaa on muutakin kuin vain Lohjan ympäristö, siihen kuuluu myös Raasepori, Inkoo ja Hanko!

Äänestä

Joko velka on alkanut pienenemään?
Ei saa budjetoidan tappiota.
Juustohöylä on munaton ratkaisu, painopisteet.
Lomautukset käyttöön! Kun alkaa tuntua omassa kukkarossa, niin alkaa syntyä kehitystä. Henkilökunnan tehtävä on kehittää toimintaa.

Äänestä

EHKÄ lomien jälkeen. Mutta minkä vuoden?

Äänestä

Valtio varoitteli kaupungin suurista takauksista. Kamreeri väheksyi, että takaukset ovat pienet ja että satamyhtiölle ne ovat lähes riskittömät. Höh! Kyllä satamyhtiö voi mennä konkurssiin, jos sitä hoidetaan ei-ammattimaisesti. Tähän asti satamatoimintaa on tuettu lasten koulurahoilla suoraan budjetista.
Nyt erillinen yhtiö näyttää kyntensä. Toivottavasti Satama oy:n hallituksessa ja johdossa on ammattilaiset hoitamassa hommia. Yritystoiminta ei ole politiikkojen työtä eikä kuulu politiikkaan.

Äänestä

Jos ei löydy potenttia eli kykyä menestykselliseen liiketoiminnan ylläpitämiseen niin kyl sen näkee.
Liian paljon liian umpi tyhmää porukkaa niin johdossa kun ruohojuuri tasolla.
Pölöt täytyy saada pois johdosta kuka sen tekee? Kun ei ymmärretä et typit ovat täyspöljät.

Vapaa pudotus, on taloudellisesti kannattavampaa kuin potkujen antaminen johdolle.
Ja kun kukaan ei ymmärrä mitä on tekeillä kun uskotaan että ollaan niin äveriä että.
Oottekste kuuleet sanonnasta "kylähullut suomalaiset"?

Äänestä

On ollut keskustelua siitä että suomessa on liian paljon satamia ja että tarttis niitä vähentää jotta ydin olisi kannatavampi.
Ukrainan kriisi kyllä vaikuttaa satamatoimintaan mikäli on tuontia venäjälle.Venäjä on Suomen suurin vientimaa!! Ja kriisitilanteet sillä myös näkyy meilläpäin.
Samaa koskee lamaa joka sai alkuunsa yhdysvalloista "rahamarkkinakriisinä" ja muutti muotoaan "talouskriisiksi".

Ja suurin ongelma läntisellä uudellamaalla eli Hanko - Raasepori on ihmisten "huono koulutustaso" mikä tekee ihmisestä ei niin fiksuja ja siksi moni yritys ei halua perustaa liiketoimintansa tänne koska fiksun henkilökunnan saaminen on kiven takana.
Tää ongelma on ikävä oravanpyörä, eikä vasemistoajattelu tee siitä helpompaa. Päinvastoin kommariajattelu on ajannut Hankoa kriisikunnaks.

Äänestä

Lomat on lusittu. Joko kaupungin lainakanta on alkanut pienenemään?
Hei kampreeri, ei sitten mitään miinusbudjettia vuodelle 2015. Se olisi itsensä pettämistä, ala-arvoista johtamista ja huonoa matematiikkaa. Tarvittaessa lomautukset käyttöön. Raha on paras konsultti. Lomautus tuntuisi omassa kukkarossa ja jo alkaisi virkamiehiltäkin irtoamaan parannusehdotuksia ja kehittämistekoja. Kaupungin huono talous on virkamiehien vastuulla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luutamummo kirjoitti:

Kaupungin talous on edelleen kuralla. Pahasti.

Älä anna kertaluonteisen sataman yhtiöittämisen tuoman tase-erän ja tuloutuksen hämätä.

Velkaa on liikaa. Menot suuremmat kuin tulot.

Lainaa ollaan valmiita ottamaan lisää. VÄÄRIN!

Väki vähenee. Pimeät ikkunat tuo kaupungille kuin vähäisiä tuloja - aikuisen oikeesti. Veronmaksajien määrä kasvuun!

Eläkeläiset ja työttömät maksavat myös veroja, mutta ansiosidonnaiset 30% vähemmän kuin olleessaan töissä, eikä tulot heidän osaltaan kasva. Pitkäaikaistyöttömät maksavat huonosti veroja ja kaupunki maksaa heidän Kela-maksuista puolet. Työllistäminen kääntää heidän menot tuloiksi!

Velkaa konsernilla yli 50 miljoonaa ja kasvaa!!!!!
Korkoihin menee valtavia rahasummia. Miljoona vähemmän korkoja vuodessa olisi jotakin.

Myy omaisuutta, sataman osakkeita ja lyhennä lainaa.
Alenna veroäyriä.

Hulluutta budjetoida miinus-tulos. Se on huonoa politiikkaa. On uskallettava myös lomauttaa! Torikokouksilla ja huutoäänestyksillä ei asioita saada kuntoon.
Annan ääneni seuraavissa vaaleissa sille, joka uskaltaa oikeasti ajaa kaupungin talouden kuntoon saamista. Se on hyvää johtajuutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu