Kreationismi etenee Britanniassa!

Viime tiistain painettu Aamulehti kertoo suurta ilosanomaa kreationismin ja luomisuskon etenemisestä Britanniassa. Nimittäin. Birminghamin 21 peruskoulusta jo viisi opettaa puhtaasti Luomista, ja evoluutio on niiden opetuksessa esillä enää vain Saatanan vaarallisen ja vältettävän eksytyksen ominaisuudessa juuri kuten palstakretumme ovat aina tahtoneet.

Noissa kouluissa luomisuskoiset kutsuvat Jumalaa usein myös arabiankielisellä nimellä Allah. Eräässä Lutonin koulussa on jo edetty niinkin pitkälle, että sen oppimateriaalissa suositellaan kivittämistä ja raippoja asiallisina rangaistuksina Jumalaa vastaan rikkoville pahantekijöille, kuten Mooseksen lakikin neuvoo ja jyrtsi on palstalla toivonut.

Sen verran tähän kreationistien toistaiseksi menestyksekkääseen projektiin on kuitenkin tullut takaiskua, että opetusviranomaiset ovat ottamassa nämä luomisuskoisten hallintaansa saamat koulut suoraan määräysvaltaansa ja niiden kreationistiset hallintoelimet erotetaan.

Seuraamme tätä valkeuden ja pimeyden voimien välistä taistelua jännityksen vallassa. Jokainen kreationisti tietää mikä on lopputulos, mutta siihen johtavissa vaiheissa on varmasti vielä monta jännittävää käännettä.

16

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyrtsii

      Jyrtsillä ei tosiaankaan ole mitään sitä vastaan että tahalliset ihmisen murhaajat saisivat oikeudenmukaisimman mahdollisen tuomion, eli henki hengestä.

      Eikä tähän Allaheja eikä muita jumalia tarvita.

      Ja eiköhän kaikille ole muutoinkin selvää että mitä minä väkivaltaa suosivista uskonnoista ajattelen.

      Elämä on vain minulle niin arvokas asia, ja toivoisin että yhä useampi ajattelisi samoin.
      Tässä asiassa olen totisesti aborttievokkien kanssa täysin eri linjoilla.

      • Olisit siis itse valmis pyöveliksi?

        Vai onko sittenkin niin, että sinä haluat tappaa "pahan" lähimmäisesi vain sillä ehdolla että joku toinen hoitaa varsinaisen viidennen käskyn rikkomisen?

        Kai nyt ainakin suureen kivitysrinkiin lähtisit, vai onko sekin liikaa?

        >Ja eiköhän kaikille ole muutoinkin selvää että mitä minä väkivaltaa suosivista uskonnoista ajattelen.

        Toki. Ihailusi vanhatestamentillisia raakuuksia kohtaan on tullut enemmän kuin selväksi.


      • Niin että Mooseksen laki kuolemantuomioineen olisi otettava käyttöön? Ja samalla olet sitä mieltä, että väkivaltaa suosivista uskonnoista on päästävä eroon?

        Mytomaanimultinikki tuntuu olevan täysin eri linjoilla jo itsensäkin kanssa. Hupaisaa!

        Mutta mihinkäs sitä mytomaanimultinikki karvoistaan pääsisi, mytomaani mikä myotmaani, niin perkeleellinen valehtelija ja vääristelijä.


      • huutis.
        antimytomaani_orig kirjoitti:

        Niin että Mooseksen laki kuolemantuomioineen olisi otettava käyttöön? Ja samalla olet sitä mieltä, että väkivaltaa suosivista uskonnoista on päästävä eroon?

        Mytomaanimultinikki tuntuu olevan täysin eri linjoilla jo itsensäkin kanssa. Hupaisaa!

        Mutta mihinkäs sitä mytomaanimultinikki karvoistaan pääsisi, mytomaani mikä myotmaani, niin perkeleellinen valehtelija ja vääristelijä.

        Näinhän se on: tappaminen ja kivitykset sallittava, mutta väkivalta kiellettävä.

        Jyrtsi synnittömänä ihmisenä on valmis heittämään ensimmäisen kiven.


    • On tietysti ikävä todeta näin, mutta kyllä eräänä syynä tähän on tietynlainen islamisteille periksiantaminen ja rettelöiden pelko. Uskonnot on tässä asetettu muiden ihmisoikeuksien yläpuolelle ja asiassa rikotaan lasten oikeuksia saattamalla heidät tiedoiltaan heikompaan asemaan muihin brittilapsiin verrattuna.

      Olisi tärkeää saada islam maallistumaan ja osana sitä on islamin nauttima järjetön ideologinen suoja murrettava - myös Suomessa. Siksi kannatan lämpimästi esim. piirrä Mohammad-päivän tyyppisiä tempauksia, koska islamistien on opittava paikkansa ja hyväksyttävä se, ettei islamilainen taikausko ole muiden maailmankuvien , arvostelun tai pilkankaan yläpuolella. Islam-palstan sensurointi on S24:ssäkin kristillisten palstoja tiukempaa, enkä pidä tuotakaan oikeana.

      Uskonnollisten koulujen ongelmallisuus on toki enemmän tai vähemmän yhteistä kaikille uskonnoille.

    • huutis.

      Mikä ero muuten lopulta on muslimiuskolla ja moosesuskolla (kreationismilla)?
      Ero kristinuskoon on tietysti selvä, mutta minusta nuo kaksi ovat jokseenkin samasta puusta veistettyjä.

      • Ei kristinusko ole perimmältään muuta kuin juutalainen lahko.


      • Asiakas X

        Olisikin hauska nähdä kreationisti pizzanmyyjänä. Siinä saisi odottaa maailman tappiin, että heidän rukouksensa tilauksenmukaisen pizzan ilmestymisestä myyntikuntoon ilmestyisi jumalaisesti tyhjästä. Takahuoneesta kuuluisi vain mantran lailla hoettua abrakadabraa.


      • Pizzapoika
        Asiakas X kirjoitti:

        Olisikin hauska nähdä kreationisti pizzanmyyjänä. Siinä saisi odottaa maailman tappiin, että heidän rukouksensa tilauksenmukaisen pizzan ilmestymisestä myyntikuntoon ilmestyisi jumalaisesti tyhjästä. Takahuoneesta kuuluisi vain mantran lailla hoettua abrakadabraa.

        Tulkoon pizza! Ja pizza tuli. Ja hän näki, että se oli hyvä.


      • >=3

        Hyviä pizzoja tekee, totta.

        Mutta koulujen opetukseen puuttuminen...


      • >=3
        Pizzapoika kirjoitti:

        Tulkoon pizza! Ja pizza tuli. Ja hän näki, että se oli hyvä.

        Oot nero.

        Ei jeesus, nauran vieläkin.


      • >=3 kirjoitti:

        Hyviä pizzoja tekee, totta.

        Mutta koulujen opetukseen puuttuminen...

        Ehkä jonkin kokkikoulun?


      • mr. 36
        >=3 kirjoitti:

        Hyviä pizzoja tekee, totta.

        Mutta koulujen opetukseen puuttuminen...

        Jos miettii minkälaista kebabia ja pizzaa saa Kreikassa tai Turkissa...
        joku on mennyt pieleen sieltä tänne Suomeen tullessa. On osa paikoista meilläkin ihan ok, mutta perusmätön taso on surkea valitettavasti.
        Se kun saa Istanbulissa katukioskista tuoretta kebabbia tulisella kastikkeella...


    • jortsi44

      Kannibalismia ei siellä kuitenkaan esiinny kuten Kiinassa, jossa syödään kaikkea liikkuvaa.

    • Samasta aiheesta:

      keskustelu.suomi24.fi/node/12307748

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1653
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      425
      1057
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      972
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe