Hämmästyttäviä muutoksia aurinkokunnassa

"Tämä on venäläinen näkökulma maan muutoksiin Kovia faktoja, joista USA:ssa ei ole kerrottu. Planeettojen ilmakehät ovat muuttumassa. Tri Dmitrijefin työ osoittaa että planeetat itse ovat muuttumassa. Niiden ilmakehissä tapahtuu muutoksia.

Esimerkiksi Marsin ilmakehä on tulossa huomattavasti tiheämmäksi kuin se oli aikaisemmin. Mars Observer luotain menetti 1997 yhden antenneistaan, mikä aiheutti sen tuhon, koska planeetan ilmakehä oli kaksi kertaa niin tiheä kuin oli laskettu. Ilmanpaine osui antenniin niin voimakkaasti että se irtautui luotaimesta.

Maan kuun ilmakehä on voimistumassa. Dmitrijef sanoo, että kuun ympärillä on 6000 kilometrin paksuinen "natrium"-kerros, kuten hän sitä nimittää, jota ei ollut siellä aikaisemmin
Myös maan ilmakehän ylimmillä tasoilla tapahtuu muutoksia, joissa muodostuu vetyperoksidia HO, jota ei ollut siellä aiemmin läheskään nykyisessä määrin. Tämä muutos ei Dmitrijefin mukaan ole yhteydessä maan lämpenemiseen eikä ponnekaasujen vapautumiseen tai mihinkään sen kaltaiseen. Niin vain on tapahtunut.

Planeettojen magneettikentät ja kirkkaus ovat kasvaneet selvästi. Esimerkiksi Venuksen, Jupiterin ja Neptunuksen valovoima on selvästi kasvanut. Jupiterille on muodostunut niin korkea energeettinen lataus, että sen ja sen kuun Ion välille on muodostunut näkyvä ionisoivan säteilyn kanava. Tämän valaisevan energiakanavan voi nähdä viime aikoina otetuissa valokuvissa. Jupiterin magneettikenttä on enemmän kuin kaksinkertaistunut ja myös Neptunuksen magneettikenttä on vahvistunut. Myös niiden ilmakehien laatu on muuttunut.

Uranuksella ja Neptunuksella näyttää viime aikoina tapahtuneen napojen siirtymisiä. Kun Voyager 2 lensi Uranuksen ja Neptunuksen ohi, niiden magneettiset pohjois- ja etelänavat olivat huomattavasti sivussa maantieteellisistä navoista, toisessa tapauksessa 50 astetta ja toisessa 40 astetta. Todella suuria muutoksia.

Muutokset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: energiakenttien muutokset, valovoimakkuudet muutokset ja ilmakehämuutokset.

Maassa nämä muutokset ovat nähtävissä vielä selvemmin. Esimerkiksi Michael Mandeville on tutkimuksissaan osoittanut, että maan vulkaaninen aktiivisuus on lisääntynyt noin 500 prosentilla vuodesta 1875 ja maanjäristysaktiivisuus 400 prosentilla vain vuodesta 1973.

Tri Dmitrijef on tehnyt laskelmia luonnonkatastrofien esiintymisestä. Hän esitti, että jos vertaa vuosia 1963 ja 1993, erilaisten luonnonkatastrofien kokonaismäärä - hurrikaanit, taifuunit, maanvyörymät, hyökyaallot... - ovat lisääntyneet 410 prosentilla.

Kaliforniassa työskentelevä tri Mike Lockwood, Rutherford Appleton National Laboratorios, on selvittänyt että Auringon magneettikenttä on voimistunut 230 prosentilla vuodesta 1901.

Kaiken kaikkiaan se mitä nyt on tapahtumassa, on paljon enemmän kuin vain Maan muutoksia. Venäjän kansallisen tiedeakatemian tutkijat, etenkin Novosibirskissa, ovat tulleet johtopäätökseen, että ainoa mahdollinen tapa selittää nämä energeettiset muutokset koko aurinkojärjestelmässämme on se että olemme siirtyneet erilaisen energian piiriin.

Aurinkokuntamme plasmakentän hehkuva etureuna on kasvanut 1000 prosenttia. Auringolla itsellään on magneettikenttä, joka luo koko aurinkokunnan ympärille putoavan pisaran muotoisen kehän, jota kutsutaan heliosfääriksi. Sen ohut suippeneva loppupää on suunnassa josta olemme aurinkokuntana tulossa, ja hehkuva etureuna siis edessä kulkusuunnassa. Se siis muistuttaa muodoltaan komeettaa, jonka häntä osoittaa aina pois päin Auringosta.

Kun venäläiset ovat tutkineet tämän heliosfäärin etureunaa, he ovat löytäneet sieltä hehkuvaa plasmaenergiaa. Tämän plasmakentän syvyys on aikaisemmin ollut 10 AU - AU on astronominen yksikkö, joka tarkoittaa maan etäisyyttä auringosta. Nyt tämän plasmakentän syvyys on 100 AU. Vaikka Dmitrijefin selostus ei anna tarkkaa aikarajaa, voimme olettaa lisääntymisen tapahtuneen noin samalla 1963-93 aikajaksolla, jona hän huomasi luonnonkatastrofien lisääntyneen. Mikä syy onkin, se merkitsee 1000 prosentin kasvua aurinkokuntamme edessä olevassa hehkuvassa plasmakentässä.

Se merkitsee, että aurinkokuntamme on kulkemassa alueelle, jonka energia on korkeammin lataantunutta. Tämä lataantunut energia virittää plasmaa ja saa sitä muodostumaan lisää, niin että syntyy myös enemmän valovoimaa ja kirkkautta. Tämä energia virtaa sitten aurinkoon, joka vuorostaan säteilee sitä ulos päiväntasaajatasoltaan.

Tämä energia taas täyttää planeettojen välistä tilaa ja saa auringon purkausenergian kulkemaan nopeammin ja kohottamaan planeettojen latausta.

Ja tämä on tietoista energiaa joka aiheuttaa muutoksia planeettojen toiminnassa ja siinä millaista elämää ne tukevat. Jopa DNA-spiraalien suhteet ovat muuttumassa. Tämä on aikaisempien aikakausien spontaanien massaevoluutioiden todellinen, kätketty syy.
14253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ja unohditko mainita lähteen - vai etkö vain kehdannut? Lainaus on sinun omalta astrologiasivustoltasi, jossa kaupittelet tähdistäennustamishöpöä rahaa vastaan.

Äänestä
  • Tähdistä ei voi onneksi ennestaa, vaikka kuinka yrittäisi

    Äänestä

  • satukirja hommia kirjoitti:

    Tähdistä ei voi onneksi ennestaa, vaikka kuinka yrittäisi

    Ennusta eukkoja maailma on täynnä, eikä yksikään ennuste pidä paikkansa

    Äänestä

Vaikka tuo aloitus on täyttä paskaa niin tämä ei ole:

http://beforeitsnews.com/space/2012/10/earth-headed-for-unavoidable-collision-say-nasa-scientists-2448256.html

Few people know that the solar system happens to be at the center of an interstellar bubble that is virtually devoid of gas. That gas was blown out by supernovae, and we can determine when they occurred. Our solar system is traveling through this bubble and it is headed for an unavoidable collision, say NASA scientists.

The very sparse, hot gas of the Local Bubble is the result of supernovae that exploded within the past ten to twenty million years. It was once thought that the most likely candidate for the remains of this supernova was Geminga (“Gemini gamma-ray source”), a pulsar in the constellation Gemini. More recently, however, it has been suggested that multiple supernovae in subgroup B1 of the Pleiades moving group were more likely responsible

-Eli aurinkokuntamme on matkaamassa kauan sitten räjähtäneen supernovan jättämään kaasukuplaan, jonka keskellä muuten odottaa neutronitähti, eli kaikki se mikä jäi jäljelle massiivisen tähden tuhossa ja puristui 30 kilsan kokoiseksi superkuumaksi neutronipalloksi, joka painaa 2-3 kertaa auringon verran.

Tulemme varmuudella törmäämään jo tuhoutuneen tähden kanssa seurauksin joita tiede ei vielä täysin ymmärrä.

Hyvä uutinen on se, että törmäykseen on runsaasti aikaa, 50 000 vuotta vielä.

Äänestä
  • Hyvin lohdullista, ettei "tiede" ymmärrä ! Kun ei se oo ymmärtäny ennenkään yhtään mitään !

    Tiede on edelleen sillä tasolla, että omena tipahti päähän !!!

    Äänestä

  • Sehän siinä onkin kirjoitti:

    Hyvin lohdullista, ettei "tiede" ymmärrä ! Kun ei se oo ymmärtäny ennenkään yhtään mitään !

    Hämmästyttävä löytö myös maapallon sisältä 700 km syvyydestå, joka on vettå tåynnå. Vettä on jopa niin paljon, ettei maapallon valtamerien yhteenlaskettu mäårä riitä !

    http://yle.fi/uutiset/maan_alta_loytyi_kiveen_katketty_meri__jopa_kolme_kertaa_suurempi_kuin_maanpaalliset_valtameret_yhteensa/7296397

    Äänestä

  • Hoover. kirjoitti:

    JO ENNAKOLTAKIN, MUTTA MITENKÄ MINÄ SEN MITTAISIN !

    RAAMATTUHAN PUHUU VESIEN PAISUMISESTA ESIMERKIKSI, JA AIVAN KAUHEISTA SATEISTA, JOTEN?--TOIVOTTAVASTI TAJUATTE,-EES JOTTAI.

    Äänestä

  • mINÄ TIESIN SEN kirjoitti:

    Ensin vettä ja sitten pikkujääkausi päälle, joka alkaa pian

    Äänestä

  • mINÄ TIESIN SEN kirjoitti:

    JO ENNAKOLTAKIN, MUTTA MITENKÄ MINÄ SEN MITTAISIN !

    RAAMATTUHAN PUHUU VESIEN PAISUMISESTA ESIMERKIKSI, JA AIVAN KAUHEISTA SATEISTA, JOTEN?--TOIVOTTAVASTI TAJUATTE,-EES JOTTAI.

    Olet takuuvarmasti oikeassa 100%:sti ja myös samaa mieltä

    http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastouutisia&news_id=4223

    Äänestä

  • Sehän siinä onkin kirjoitti:

    Hyvin lohdullista, ettei "tiede" ymmärrä ! Kun ei se oo ymmärtäny ennenkään yhtään mitään !

    Tiede on edelleen sillä tasolla, että omena tipahti päähän !!!

    Tieteen ansiosta ymmärrämme tänä päivänä täydellisesti maailmankaikkeuden syntymän, kehityksen nykyiseen muotoonsa sekä elämän rakenteen ja kehityksen evoluution kautta. Pian tiede palauttaa mammutin ja hirmuliskon maan päälle, hirmulisko ohjelmoidaan takaisin linnun genomin kelloa takaisinpäin kääntämällä.

    Tiede on kehittänyt nykyisen lääketieteen huippuunsa, tuonut rokotukset ja lääkkeet ihmiskunnalle, sekä tuhonnut uskovaisten oikeutuksen taikauskoonsa, Kristinusko on murskattu tieteellä täydellisesti.

    Tiede vei ihmisen kuuhun ja toi sieltä turvallisesti takaisin. Ensi vuosikymmenen aikana tiede vie ihmisen aloittamaan Marsin asuttamista.

    http://www.mars-one.com/

    Tieteen ansiosta meillä on tämä moderni, teknologiaan perustuva tietoyhteiskunta, koko se maailma siis jossa elämme. Tiede on kaikki ja kaikkialla koko ajan ja kehittää kiihtyvään tahtiin uutta. Tiede ja tieteellinen ateismi hallitsevat maailmaa.

    Vain uskovaisille Jeesus-idiooteille tiede ei merkitse mitään, kyse on uskovaisten omasta tyhmyydestä.

    Äänestä

Myös maapallon säätyyppi on muuttumassa kylmemmäksi jo tänä vuonna 2014 ja ajaudumme kohti tulevaa pikkujääkautta säitä tutkivien tiedemiesten mukaanö. Vaikuttavatko planeettojen ilmakehien muutokset ja auringonpilkkujen väheneminen myös maapallon kylmenemiseen?

http://www.magneettimedia.com/pieni-jaakausi-alkaa-2014/

Äänestä
  • Minkään muun planeetan ilmakehän muutokset eivät vaikuta maapallolla mitenkään.

    Vain auringon aktiivisuus säätelee maapallon lämpötilaa. Kun aurinko laskeutuu 60-80 vuotta kestävään lepovaiheeseensa, maapallolla on viileämpää. Kun auringon aktiivisuus kasvaa uudelleen, maapallo lämpenee. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Aurinko on epävakaasti käyttäytyvä fuusioreaktori, joka ylläpitää elämää maapallolla, mutta myös säätää koko planeetan lämpöoloja.

    Maapallo sijaitsee aurinkokunnan "elämänvyöhykkeen" laitamilla, periaatteessa tämän planeetan pitäisi olla kokonaan jäässä, siis valkoinen suuri lumipallo. Ilmakehämme kuitenkin säilyttää lämpöä kasvihuonekaasujen ansiosta siinä määrin, että yleislämpötila maapallolla on nippanappa 10 astetta plussan puolella.

    Äänestä

Tiede-hallitseelle:
Marssin kuvat on tehty tietokoneella. Vanha ohjus taivaalle ja avot, satamiljardia yhteiskunnan rahoja muutamien taskuun.

Törmäys tulossaalle:
Ei ole ollut eikä tule 50 000 vuotta.

Raamatun vuodet on aina ollut yhtäpitkiä.

Kaikki luonnosta löytyvät geologiset ja biologiset todisteet on vedenpaisumuksen ja akselinkännösten aikaansaamia. mm. dinosaurukset yhdessä kasassa ison aallon tappamana. Äkillinen jäätyminen mammuteilla vesivaipan alastulemisen johdosta myös avaruuden pakkanen tuli navoilta alas.

Mitään laitetta ei ihmisellä ole mitä voitaisiin tieteellisen luotettavasti kalibroida mittaamaan mennyttä aikaa yli 8000 tuhannen vuoden päähän. Et sori vaan tiedeuskovaiset. Voitte mitättömiä egojanne pönkitellä ja uskoa satuihin. Jumala on.

Hihhuleita koko tiedeyhteisö!:D

Uskovat johonkin mitä ei edes oikeudessa voida todistaa, eli evoluutiota ja miljardeja vuosia. Vittu mitä aivopestyjä hiiriä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmekko..??? kirjoitti:

"Tämä on venäläinen näkökulma maan muutoksiin Kovia faktoja, joista USA:ssa ei ole kerrottu. Planeettojen ilmakehät ovat muuttumassa. Tri Dmitrijefin työ osoittaa että planeetat itse ovat muuttumassa. Niiden ilmakehissä tapahtuu muutoksia.

Esimerkiksi Marsin ilmakehä on tulossa huomattavasti tiheämmäksi kuin se oli aikaisemmin. Mars Observer luotain menetti 1997 yhden antenneistaan, mikä aiheutti sen tuhon, koska planeetan ilmakehä oli kaksi kertaa niin tiheä kuin oli laskettu. Ilmanpaine osui antenniin niin voimakkaasti että se irtautui luotaimesta.

Maan kuun ilmakehä on voimistumassa. Dmitrijef sanoo, että kuun ympärillä on 6000 kilometrin paksuinen "natrium"-kerros, kuten hän sitä nimittää, jota ei ollut siellä aikaisemmin
Myös maan ilmakehän ylimmillä tasoilla tapahtuu muutoksia, joissa muodostuu vetyperoksidia HO, jota ei ollut siellä aiemmin läheskään nykyisessä määrin. Tämä muutos ei Dmitrijefin mukaan ole yhteydessä maan lämpenemiseen eikä ponnekaasujen vapautumiseen tai mihinkään sen kaltaiseen. Niin vain on tapahtunut.

Planeettojen magneettikentät ja kirkkaus ovat kasvaneet selvästi. Esimerkiksi Venuksen, Jupiterin ja Neptunuksen valovoima on selvästi kasvanut. Jupiterille on muodostunut niin korkea energeettinen lataus, että sen ja sen kuun Ion välille on muodostunut näkyvä ionisoivan säteilyn kanava. Tämän valaisevan energiakanavan voi nähdä viime aikoina otetuissa valokuvissa. Jupiterin magneettikenttä on enemmän kuin kaksinkertaistunut ja myös Neptunuksen magneettikenttä on vahvistunut. Myös niiden ilmakehien laatu on muuttunut.

Uranuksella ja Neptunuksella näyttää viime aikoina tapahtuneen napojen siirtymisiä. Kun Voyager 2 lensi Uranuksen ja Neptunuksen ohi, niiden magneettiset pohjois- ja etelänavat olivat huomattavasti sivussa maantieteellisistä navoista, toisessa tapauksessa 50 astetta ja toisessa 40 astetta. Todella suuria muutoksia.

Muutokset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: energiakenttien muutokset, valovoimakkuudet muutokset ja ilmakehämuutokset.

Maassa nämä muutokset ovat nähtävissä vielä selvemmin. Esimerkiksi Michael Mandeville on tutkimuksissaan osoittanut, että maan vulkaaninen aktiivisuus on lisääntynyt noin 500 prosentilla vuodesta 1875 ja maanjäristysaktiivisuus 400 prosentilla vain vuodesta 1973.

Tri Dmitrijef on tehnyt laskelmia luonnonkatastrofien esiintymisestä. Hän esitti, että jos vertaa vuosia 1963 ja 1993, erilaisten luonnonkatastrofien kokonaismäärä - hurrikaanit, taifuunit, maanvyörymät, hyökyaallot... - ovat lisääntyneet 410 prosentilla.

Kaliforniassa työskentelevä tri Mike Lockwood, Rutherford Appleton National Laboratorios, on selvittänyt että Auringon magneettikenttä on voimistunut 230 prosentilla vuodesta 1901.

Kaiken kaikkiaan se mitä nyt on tapahtumassa, on paljon enemmän kuin vain Maan muutoksia. Venäjän kansallisen tiedeakatemian tutkijat, etenkin Novosibirskissa, ovat tulleet johtopäätökseen, että ainoa mahdollinen tapa selittää nämä energeettiset muutokset koko aurinkojärjestelmässämme on se että olemme siirtyneet erilaisen energian piiriin.

Aurinkokuntamme plasmakentän hehkuva etureuna on kasvanut 1000 prosenttia. Auringolla itsellään on magneettikenttä, joka luo koko aurinkokunnan ympärille putoavan pisaran muotoisen kehän, jota kutsutaan heliosfääriksi. Sen ohut suippeneva loppupää on suunnassa josta olemme aurinkokuntana tulossa, ja hehkuva etureuna siis edessä kulkusuunnassa. Se siis muistuttaa muodoltaan komeettaa, jonka häntä osoittaa aina pois päin Auringosta.

Kun venäläiset ovat tutkineet tämän heliosfäärin etureunaa, he ovat löytäneet sieltä hehkuvaa plasmaenergiaa. Tämän plasmakentän syvyys on aikaisemmin ollut 10 AU - AU on astronominen yksikkö, joka tarkoittaa maan etäisyyttä auringosta. Nyt tämän plasmakentän syvyys on 100 AU. Vaikka Dmitrijefin selostus ei anna tarkkaa aikarajaa, voimme olettaa lisääntymisen tapahtuneen noin samalla 1963-93 aikajaksolla, jona hän huomasi luonnonkatastrofien lisääntyneen. Mikä syy onkin, se merkitsee 1000 prosentin kasvua aurinkokuntamme edessä olevassa hehkuvassa plasmakentässä.

Se merkitsee, että aurinkokuntamme on kulkemassa alueelle, jonka energia on korkeammin lataantunutta. Tämä lataantunut energia virittää plasmaa ja saa sitä muodostumaan lisää, niin että syntyy myös enemmän valovoimaa ja kirkkautta. Tämä energia virtaa sitten aurinkoon, joka vuorostaan säteilee sitä ulos päiväntasaajatasoltaan.

Tämä energia taas täyttää planeettojen välistä tilaa ja saa auringon purkausenergian kulkemaan nopeammin ja kohottamaan planeettojen latausta.

Ja tämä on tietoista energiaa joka aiheuttaa muutoksia planeettojen toiminnassa ja siinä millaista elämää ne tukevat. Jopa DNA-spiraalien suhteet ovat muuttumassa. Tämä on aikaisempien aikakausien spontaanien massaevoluutioiden todellinen, kätketty syy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu