Muutamaa tositarinaa mukaillen:
Monissa vanhainkodeissa on asiakkaita, jotka eivät enää kävele, kulje pyörätuolilla tai edes puhu. Kerran sattui tapaus, että kävelevä ja puhuva, hieman vajaakuntoinen mies joutui väliaikaisesti sairaalahoitoon ja lääkäri sanoi heti hänen olevan liian huonokuntoinen hakemaan paikkaa vanhainkodista. Mies sai samalla viikolla keuhkokuumeen hoitovirheen seurauksena ja kuoli.
Joissakin palvelutaloissa on erikoisia sääntöjä. Talossa ei esimerkiksi saa tupakoida, mutta tupakointi kuitenkin sallitaan, jos asukas vastaa itse seurauksista ja maksaa kaikki kulut. Eräs henkilö otettiin tällaiseen palvelutaloon, poltti tupakkaa ja sai asua talossa noin kaksi vuotta. Sitten vasta seurasi häätö.
Kuntoutus on myös Suomessa aika erikoista. Kerran eräs henkilö kaatui ja hänet vietiin sairaalaan. Hän käytti keppiä ja kulki sillä sisällä vielä riittävän sujuvasti. Hänet teljettiin viikoksi sänkyyn ja sitten aloitettiin kuntoutus. Hänen lihaskuntonsa oli sen verran heikentynyt viikossa, että kun hän palasi kotiinsa yli kuukauden kuntoutuksen kuluttua, todettiin hänen olleen vajaakuntoinen ja hänet palautettiin kuntoutusosastolle. Siellä hän oli jälleen muutaman viikon ja tuli kuntoutuksesta lopulta pyörätuolissa. Jonkin ajan kuluttua hän kaatui jälleen ja joutui sairaalaan. Hänet teljettiin jälleen sänkyyn viikoksi ja hänelle määrättiin 45 vuorokauden kuntoutus. Kuntoutuksen jälkeen hän palasi kotiin jälleen pyörätuolissa. Tämän tarinan osalta vaikuttaa siltä, että kuntoutus suunnitellaan tämän päivän Suomessa heikosti. Eikö kuntoutuksen tarkoituksena ole kuntouttaa, eli toisin sanoen nostaa terveyden tasoa. Kuntoutus on tehotonta, jos se pätkitään muutaman viikon osiin, ja eikö tällainen toiminta tule lisäksi yhteiskunnalle vielä kalliimmaksi, kun kuntoutusta ei suoriteta loppuun asti ja kuntoutettavat palaavat kotiin huonommassa kunnossa? Eikö yhteiskunta säästäisi rahaa, jos kuntoutuksien kestot arvioitaisiin heti realistisesti ja hoidettaisiin työt loppuun kunnialla? Jatkuva jonottaminen osastolle väliaikoina vain heikentää terveyttä entisestään.
Resurssipula on myös huutava. Kotihoitajilla ja lähihoitajilla on kyllä aikaa antaa vanhuksille lääkkeet ja käyttää heitä vessassa, mutta kuntouttavaa työotetta ei yleensä näy missään toiminnassa.
Yleensä hoitajat ja kotiavustajat eivät edes tiedota omaisille asioista riittävästi. Fysioterapeuttienkin kanssa jutteleminen on mahdotonta, koska he ehtivät sairaalassa yleensä sanoa omaisille vain "päivää". Lääkäritkään eivät ikinä kutsu omaisia kuulolle, vaikka potilas antaisi siihen luvan itse.
Hyvinvointivaltio on ollut karussa jo kauan. Ovatko asiat ensi vuosikymmenellä vieläkin huonommin?
Monissa vanhainkodeissa on asiakkaita, jotka eivät enää kävele, kulje pyörätuolilla tai edes puhu. Kerran sattui tapaus, että kävelevä ja puhuva, hieman vajaakuntoinen mies joutui väliaikaisesti sairaalahoitoon ja lääkäri sanoi heti hänen olevan liian huonokuntoinen hakemaan paikkaa vanhainkodista. Mies sai samalla viikolla keuhkokuumeen hoitovirheen seurauksena ja kuoli.
Joissakin palvelutaloissa on erikoisia sääntöjä. Talossa ei esimerkiksi saa tupakoida, mutta tupakointi kuitenkin sallitaan, jos asukas vastaa itse seurauksista ja maksaa kaikki kulut. Eräs henkilö otettiin tällaiseen palvelutaloon, poltti tupakkaa ja sai asua talossa noin kaksi vuotta. Sitten vasta seurasi häätö.
Kuntoutus on myös Suomessa aika erikoista. Kerran eräs henkilö kaatui ja hänet vietiin sairaalaan. Hän käytti keppiä ja kulki sillä sisällä vielä riittävän sujuvasti. Hänet teljettiin viikoksi sänkyyn ja sitten aloitettiin kuntoutus. Hänen lihaskuntonsa oli sen verran heikentynyt viikossa, että kun hän palasi kotiinsa yli kuukauden kuntoutuksen kuluttua, todettiin hänen olleen vajaakuntoinen ja hänet palautettiin kuntoutusosastolle. Siellä hän oli jälleen muutaman viikon ja tuli kuntoutuksesta lopulta pyörätuolissa. Jonkin ajan kuluttua hän kaatui jälleen ja joutui sairaalaan. Hänet teljettiin jälleen sänkyyn viikoksi ja hänelle määrättiin 45 vuorokauden kuntoutus. Kuntoutuksen jälkeen hän palasi kotiin jälleen pyörätuolissa. Tämän tarinan osalta vaikuttaa siltä, että kuntoutus suunnitellaan tämän päivän Suomessa heikosti. Eikö kuntoutuksen tarkoituksena ole kuntouttaa, eli toisin sanoen nostaa terveyden tasoa. Kuntoutus on tehotonta, jos se pätkitään muutaman viikon osiin, ja eikö tällainen toiminta tule lisäksi yhteiskunnalle vielä kalliimmaksi, kun kuntoutusta ei suoriteta loppuun asti ja kuntoutettavat palaavat kotiin huonommassa kunnossa? Eikö yhteiskunta säästäisi rahaa, jos kuntoutuksien kestot arvioitaisiin heti realistisesti ja hoidettaisiin työt loppuun kunnialla? Jatkuva jonottaminen osastolle väliaikoina vain heikentää terveyttä entisestään.
Resurssipula on myös huutava. Kotihoitajilla ja lähihoitajilla on kyllä aikaa antaa vanhuksille lääkkeet ja käyttää heitä vessassa, mutta kuntouttavaa työotetta ei yleensä näy missään toiminnassa.
Yleensä hoitajat ja kotiavustajat eivät edes tiedota omaisille asioista riittävästi. Fysioterapeuttienkin kanssa jutteleminen on mahdotonta, koska he ehtivät sairaalassa yleensä sanoa omaisille vain "päivää". Lääkäritkään eivät ikinä kutsu omaisia kuulolle, vaikka potilas antaisi siihen luvan itse.
Hyvinvointivaltio on ollut karussa jo kauan. Ovatko asiat ensi vuosikymmenellä vieläkin huonommin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Koulunmuutoksissa toteutetut kristinuskon periaatteisiin perehtymisten torjumiset tuottavat hedelmäänsä. Joku vanhempi vanhustenhoitoon tullut saattaa saada moitteita uuden uljaan yhteiskunnan airueilta kun jotkut nuoremmat hoitajat moittivat vanhempaa että hän on "liian" kohtelias asiakkaile. Enää ei pidä pyrkiä, edistyksellisyydessä, noudattamaan periaatetta "minkä tahdotte ihmisten teille tekevän..."
Sairaala, terveyskeskuksen vuodeosasto tai mikä tahansa laitosasuminen ei perustu palveluun. Siellä hoidetaan ja autetaan niissä aiheissa, joihin iäkäs ei enää itse kykene, mutta kaikessa muussa vaaditaan omatoimisuutta, koska se on paras tapa ja tae, että ihminen pysyy liikkuvana ja toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään.
Jos aivojen kohdalla on kaalinpää, niin siinä tapauksessa ihminen odottaa, että häntä passataan, paapotaan ja kaikki tehdään valmiiksi. Ehkä sellaisiakin paikkoja on palveluasumisen puolella, mutta lompsan on hyvä on paksunlainen, jos sellaista elämää halajaa.