Mielimaisema

Näin sateisena ja koleana päivänä onkin mukava muistella mielimaisemiaan. Eräs upea järvimaisema levittäytyi eteeni Puijon tornin pyörivässä ravintolassa 2006.

Lähes hengittämättä (ja syömättä:D) unohtui maiseman avautuessa 230 metriä merenpinnan yläpuolella, vain avaruutta ja saaria saarien jälkeen järvimaisemassa.

Toinen huikaiseva näköalapaikka merelliseen saaristoon on Haikaranpesä torni Espoon Haukilahdessa., n. 76 meren yläpuolella.

Silti saattaa jokin ohikiitävä maisemakin viehättää silmää, avoimine peltoaukeamineen, puhumattakaan luonnon niittyjen herkkä kukkarunsaus,--- keltaisten niittyleinikkien ja juhannuskukkien korkeat ryppäät, valkoisten vuohenputkien utuisessa hörhelöissä.
Juuri nyt tähän aikaan, ne ovat kauneimmillaan, kuin kesäillan valssi!

Preerioiden avaruus ja Limingan latomeret saattaisi olla mielimaisemaa jollekin joka haluaa nähdä minne on menossa tai nähdä jo kaukaa tulijat, arvailla kävelytyylistä kuka sieltä on tulossa.

Naapurin Vaana käveli tietä hyvin hitaasti, piippu suussaan piipun koppa välillä ylösalaisin, mutta piippu pysyi kuitenkin aina suussa. Vanha emäntä Hilma ei ikinä kävellyt rinnalla vaan kymmenisen metriä isännän jäljessä, niin oli tapana silloin ennen.
Sellainen oli se minun mielimaisema.

Suomenlahden saaristoa en väsy ihailemaan enkä ylistämään, alati vaihtuvana maisemana , joka osana voi pieni ihminen olla ja elää. Tämä on maailmassa melko ainutlaatuinen siinä suhteessa, että saariin voi rantautua, ystävälliset laakeat silokalliot sen mahdollistavat sekä jokamiehen oikeudet. Varsinkin Turun saaristossa on korkeitakin kalliosaaria, joista avautuu suurenmoiset näkymät - esimerkiksi Gullkrona, yksi mielimaisemistani. Bengtskärin majakka on yli 50 metriä korkeä, sieltä näkee rannattoman aavan ja ulkoluotojen karun kauneuden.

Koli on jäänyt mieleen järviluonnon uljaana maisemakokonaisuutena, Pielisen hohtavat selät saarineen. Ukkokolilla seisoessaan tuntee olevansa lähellä taivasta ja maata, vettä ja metsää, tuulta ja aurinkoa.

Tultiin juuri mieheni lapsuusmaisemista Pirkanmaalta. Kumpuilevat pellot laskeutuvat ruohorantaiseen järveen, sukulaismiehen mallasohrapellon vakituiset ruokavieraat kurjet olivat jälleen paikalla. Soutuveneessä solutin kättä lempeässä järvivedessä, nappasin ulpukan ja lumpeen kukan. Laulujoutsenparin toitottelu täkäläisiin kyhmyjoutseniin verrattuna tuntui valtavan juhlalliselta . Mukana ollut tyttärenpoika onki ahvenia laiturilta, savusauna lämpisi rantakoivujen katveessa . Suopursuja olin taittanut muutaman lasiin, valkolehdokit olivat nupulla Lamminsaaressa. Istuin saunan rappusilla ja halusin ajan pysähtyvän.

Avarat näkymät Bosporinsalmelle terassiravintolasta.
Kuumuus väreili ilmassa mieletön liikenne merellä oli vähällä unohtuan syöminen, kuitenkin kylläisenä lähdettiin.
Ruoka ei päässyt jäähtymään oli sen verran lämmintä.
Lapset halusivat plankata miesten kenkiä ja tottahan miehet mielellään antoivat luvan ja maksun, yllätys olikin kun nousimme pöydästä miesten kengät oli plankattu kaikki samalla tummalla ruskealla..;-DDDD.

Mielimaisemassa saimme aterioida sillä kertaakin.

Ahah, mielenkiintoinen aihe. Mietin kyllä ankarasti mieluisinta, ensin tulivat mieleen Bretagnen, siis lounaisen Ranskan rosoisen jylhät meren kalliot, aava myrskyävä meri myös, toista rantaa ei näy. Ja Pohjanmaan latomeret, kun ensi kertaa ne näin. Ihan huikaistuin siitä ihmetellessäni, onkohan minulla sinnekin päin jotain perimää. Ja kas, jjoutavalla myös sama. Nähdä täytyy kauas.

Sit sellanen hiekkatie, joka kiemurtelee eteenpäin, siellä hyvin kaukana vois olla näkyvissä joku kulkija tulemassa vastaan mustalla ratsullaan niin että tie pöllyää.
Itä-Suomen vaaroillakin on kyl toisaalta aika kiva, mutta haittana ovat sankat metsät, ne ovat jotenkin esteenä, ahistuksena ehkä.

Pimeässä talvi-illassa Levin laella Tuikussa hyvä voileipä ja iso kannu teetä, kylläpä on näkymää, muutama valon kajastus ja pehmeä hiljaisuus kietoo tienoon turvalliseen vaippaan.
Sielu lepää ja siinä kehoa (piti laittamani ruumista) raviten hyvässä seurassa,
Monta on mieluista muisteltavaa paikkaa, tämä niistä yksi.

Minäkin olen kauris. Pelkään korkeita paikkoja, kärsin lentopelosta, jo kolmannen kerroksen parvekkeella on mene kaiteen ääreen.
Nuorena en pelännyt, luulen, että paniikki syntyi, kun aikoinaan noustiin Kaknästornetiin rakettivauhtia.
Muistan, kun päästiin perille, pidin kaksin käsin istuimesta kiinni, kun tuntui, että matka ylöspäin vain jatkui ja jatkui.

Sinä 'arka kauris' lienet niiden kauriiden sukua, jotka asustavat tasangoilla ja metsissä. Se on sitä luonnon monimuotoisuutta niinkuin olemme me ihmisetkin erilaisia.

Mikään ei voita minun mielimaisemaani. Se on syntymäkotini pihalta avautuva näkymä peltojen yli kotijärvelemme saarineen. Onni että mökki on vielä suvun käytössä ja pääsee käymään.

Mietin paikka mikä muistuu mieleeni usein -- voi olla että kaipaan aina lähelle vettä -- olenhan kala .
mutta vaikka kaipaankin sinne nuoruuteni Saareen jossa elämä ei aina ollut yhtä juhAA -- SAI LAPSET TERVEELLISEN JA LUONNONLÄHEISEN ALUN JOKA ON TÄÄLÄ SUURKAUPUNGISSAKIN PYSYNYT . HAKEUTUVAT HETI LOMILLAAN mERELLE OMALLA VENEELLÄ POIKA --- JA TYTÄR JOKA TYKKÄÄ METSÄSTÄ MENEE MÖKILLE . MINÄ KAIPAAN SINNE SAAREEN JOSPA SAISIN SINNE KUOLLAKKIN --NIINKUN MmIEHENI SILLON V 1972 -- LA ANOPPINI V. I959-
jOSTAIN SUYYSTÄ MINUN KAIPUUNI NIIHINMAISEMIIN ON USEIN .
Ne kesät nyt muistan ihanina . Juhannuskin tulee ja sitä ei täälä juhlita .
Sillon mentiin sinne ,ja rannat kaikui lauluista ja kokot paloi .

Kaurismies minäkin. Noustiin jopa korkeisiin tukki kuusiin, että sieltä näkyisi paremmin, metsän keskellä kun asuttiin.
Tietysti ne puut olivat korkeiden mäkien laella. Koulupoikina saatiin tilatuksi hieno messinkinen kaukoputki. Se kovin kummoinen ollut, mutta uutta meille.

Työuran aikana purin tressiä veneilemällä. Ajoin 1-pytty Wikillä varustetulla pikkumeriläisellä avomerelle ja lauloin niin kovaa kuin kurkusta lähti.
Sitten sain naisystävänkin. Ajettiin saareen telttailemaan. Verkoista saatiin ruokakalaa. Mukavia, muistoja. Oli vaaranpaikkojakin.

Minäkin viihdyn alppimaisemissa. Himalaja ja Andit ovat näkemättä.
Vanhemmat, loivempipiirteiset eivät niinkään puhuttele.

Kyllähän niissä torneissa tulee käydyksi.

Avomeri on minun silmiini yksitoikkoinen.
Jos merestä pitäisi sanoa jotain niin risteilyllä Pienillä Antilleilla on pimeän aikaan sentään kaukaisten saarien valoja näkyvissä.

Hollanti teki äsken johtomaalin.