Heippa,ajattelin tänne kirjoittaa jos jollain olisi kokemusta/tietoa. Eli, sain yli kaksi kuukautta sitten nyrkistä silmään ja silmä on edelleen mustana, ei siis niin musta kuin silloin kaksi kuukautta sitten mutta ihan selvä mustelma on edelleen. Kun painelee silmäkuoppaa, siihen "pistelee".Tänään kävin lääkärissä ja se ei osannut muuta sanoa kuin että siinä on varmaan hiusmurtuma ja se kyllä paranee, mutta vie aikaa.Kuinkahan kauan tälläinen musta silmä muka voi viedä aikaa parantuakseen? kyseessä oli virolainen lääkäri ja jotenkin koko toiminta vaikutti niin oudolta kun ei osannut oikein mitään sanoa. Onko jollain muulla ollut silmä mustana yli kaksi kuukautta? voikohan se jäädä tuollaiseksi?
musta silmä
silmämusta.
0323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.