Suomen Kuvalehdessä oli hyvä mielipidekirjoitus kehitysavun pohjattomasta kaivosta. Arkkipiispammehan yhdessä presidentin kanssa murehtivat, että joka päivä kuolee 30.000 lasta turhaan. Kirjoittaja pohti, että miksei ajatella, että 30.000 lasta syntyi turhaan. Tosi suuri viisaus, sillä etenkin Afrikan ongelma ei ole kuolevuus vaan liikasyntyvyys.
30.000 turhaa kuolemaa vai syntymää?
Rikas Costa
5568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
maanosassa:
http://www.kaapeli.fi/mronkko/diversifikaatio.htm
" rakennesopeutusohjelmien ja liberalisoinnin aiheuttamat ongelmat ovat entisestään ja uudella tavalla kärjistäneet Afrikan maiden ongelmia ja entisestään kaventaneet ihmisten mahdollisuuksia osallistua elämiinsä vaikuttavien päätösten tekemiseen. Nykyisin länsimaiden retoriikassa niin suositut ´hyvän hallinnon´ ja ´osallistavuuden´ kaltaiset iskulauseet eivät poista sitä tosiasiaa että useimmissa Afrikan maissa nykyisin harjoitettu länsimaisten rahoituslaitosten sanelema politiikka on täysin vastakkaista sille todellisen demokratian ja aidon vapauden ihanteelle jonka puolesta Frantz Fanon ja Amilcar Cabral puhuivat. Tässäkin mielessä heidän sanomansa on edelleen mitä ajankohtaisin."
http://www.sci.fi/~tumakaup/EXTRA02/9.htm
wanhaa... kaikkihan sen tietää, että mitä enemmän rahaa afrikkaan > sitä enemmän ihmisiä > sitä enemmän nälänhätää.
korjataan asia > vähemmän rahaa sinne > vähemmän ihmisiä > vähemmän nälänhätää..
helppoa, muttei kovinkaan "moraalisesti oikein"
Olisi erittäin suotavaa että Afrikassa köyhät kuolisivat sukupuuttoon. Köyhyys näyttäisi olevan perinnöllistä.
Rahattomuus sopii vain henkisesti köyhille.
Köyhyys aiheuttaa aika pitkälti syntyvyyttä. Lapsia hankitaan :
a)että vanhemmille olisi eläketurvaa, koska yhteiskunta ei sitä järjestä. Lapsia tarvitaan muutenkin työvoimaksi maatilalle. Jo kaksitoista vuotias penska tuottaa enemmän omalla työpanoksellaan kuin kuluttaa
b)lapsia hankitaan paljon, koska pikkuisten kuolleisuus on vieläkin isoa ja isosta määrästä lapsi seuraa se että todennäköisesti ainakin yksi kasvaa isoksi ja elättää vanhempia heidän ollessa työkyvyttömiä.
Lapsi hankitaan niin paljon kuin heitä halutaan/tarvitaan toimeentulon takia. Esim. suurilla ehkäisykamppanjoilla 3. maailmassa ei ole niin paljoa vaikutusta, koska lapsia tarvitaan.
Esim Kiinan yhdenlapsen politiikka levähti aika pahasti käsille kun samalla poistettiin eläketurva.