Voiko mononukleoosin testitulos johtua HIV:istä?

Olin suojaamattomassa yhdynnässä edellisen (melko lyhytaikaisen) poikaystäväni kanssa noin vuosi sitten. Tiedän että hänellä on ollut hyvin monia seksikumppaneita, vaikka vakuuttelikin ettei tauteja ole ja käyneensä testeissä hiljattain... Sain jonkin ajan kuluttua hieman mononukleoosimaisia oireita, tosin kurkkukipu puuttui oireista täysin, ja lääkärin mielestä kyseeessä ei ensin voinutkaan olla mononukleoosi. Kuitenkin verikokeiden (joita otettiin varmuuden vuoksi pari) perusteella todettiin mononukleoosi (eli kyseisen viruksen vasta-aineet olivat selvästi koholla). Tämän jälkeen olen ollut flunsassa usein, väsymystä yms muita HIV:inkin sopivia oireita. Onko mahdollista, että sairasteluni syy ei olisikaan ollut mononukleeosi, vaan HIV:in ensioireet (vaikka mononukleoosin vasta-aineiden todettiin olevan koholla verikokeessa)? Haluaisin tietää onko näissä kahdessa kyseessä samat vasta-aineet eli olisiko verikoetulos voinut viitata myös HIV:iin mononukleoosin sijaan? Tietääkö kukaan näistä vasta-aineista? Googlettelemalla en saanut selville :/
2716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinun pitäisi vaan mennä vielä HIV-testaukseen, jos sitä ei otettu. Ihan turha arvuutella. Soita terveysasemallesi tai käy sukupuolitautien polilla. Sinua ei syyllisestä siitä yhtään. Itselläni on otettu sukupuolitautitestit vaikka kuinka moneen kertaan. Ja yleensä käynti on aina ollut turha, eli mitään ei ole löytynyt. Viimeksi todettiin herpes (jonka oireet huomasin itse vahingossa), ja tartunta oli taatusti hyvin vanha. Sen jälkeen otettiin muut testit, vaikka uuden tartunnan mahdollisuutta ei ollut. Miettiminen ei auta, on käytävä testissä! Kaikkein pahimpia ovat sellaiset mielen möröt, joita ei tunne.

Käy testissä. Välttämättä flunssailun syy ei ole HIV, mutta onhan se poissuljettava, jos on epäilyksiä asian suhteen. Onko kurkkuusi katsottu, onko sinulla suurentuneet nielurisat? Voi olla tarpeen poistaa ne jossain vaiheessa.

Äänestä

VAin HIV testi kertoo mahdollisen tartunnan, ei mikään muu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolettaa kirjoitti:

Olin suojaamattomassa yhdynnässä edellisen (melko lyhytaikaisen) poikaystäväni kanssa noin vuosi sitten. Tiedän että hänellä on ollut hyvin monia seksikumppaneita, vaikka vakuuttelikin ettei tauteja ole ja käyneensä testeissä hiljattain... Sain jonkin ajan kuluttua hieman mononukleoosimaisia oireita, tosin kurkkukipu puuttui oireista täysin, ja lääkärin mielestä kyseeessä ei ensin voinutkaan olla mononukleoosi. Kuitenkin verikokeiden (joita otettiin varmuuden vuoksi pari) perusteella todettiin mononukleoosi (eli kyseisen viruksen vasta-aineet olivat selvästi koholla). Tämän jälkeen olen ollut flunsassa usein, väsymystä yms muita HIV:inkin sopivia oireita. Onko mahdollista, että sairasteluni syy ei olisikaan ollut mononukleeosi, vaan HIV:in ensioireet (vaikka mononukleoosin vasta-aineiden todettiin olevan koholla verikokeessa)? Haluaisin tietää onko näissä kahdessa kyseessä samat vasta-aineet eli olisiko verikoetulos voinut viitata myös HIV:iin mononukleoosin sijaan? Tietääkö kukaan näistä vasta-aineista? Googlettelemalla en saanut selville :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu