Kolme dekkaria, kolme kirjoittajaa, saman teeman muunnelmia
Sattumaa tai johdatusta, kuin vain. Peräkkäin osuivat käsiini ja lukuvuoroon sangen erimittaisten tekijöiden dekkarit. Tai dekkari on liian ahdas tulkinta, kai nämä menee jännitysviihteen laajan viitan alle.
Kaikkia kirjoja yhdistää peruskuvio. Murha tai tappo, syyttäjä miettii vielä, tapahtuu nykyajassa parin vuoden tarkkuudella. Oivaltavan ja uutteran tutkintatyön jälkeen kaikissa osoittautuu motiivin johtuvan aikojen takaa, toisen maailmansodan tuoksinassa tapahtuneesta. Tämä ei ole liiallinen juonipaljastus, koska sen älykäs lukija hoksaa hetkohtpian, Päätaloa lainatakseni. Tai oikeammin hänen ykkösvaimoaan. Siis järjestyksessä.
Marja-Sisko Aalto: Murha tuomiokapitulissa
Notaari Aallon nimet on kansalle tullut tutuiksi muista kuin kirjallisista yhteyksistä. Tuttuuteen luottaa kustantajakin. Harvoin esikoiskirjoittajan nimi on kymmenen kertaa isommalla kuin kirjan nimi. Tuomiokapitulin istuntoa lie harvoin käytetty ruumiin löytymishetkenä sanataiteessa. Niin vain kalmo tipahtaa ikkunalaudalta, verhojen siimeksestä, kesken arvoisan kapitulin aamukaffeen. Kerronnaltaan Aaltoa voisi sanoa turvalliseksi jaarittelijaksi. Paljoa ei tapahdu, Kuopiota ja maakuntaa maalaillaan laveasti, vilahtelevia sivuhahmoja tulee ja menee kun tutkinta pyörii vanhojen muistajien haastattelujen varassa. Toki globalisaatio tuntuu tässäkin, lennähdetään jopa Välimeren perukkaan liikuttavan auvoisessa loppukohtauksessa. Lukijalle Murha tuomiokapitulissa on helppoa ja leppoisaa vaihtelua kaikenmaailman tehojännärien rinnalla. Ehkä Aallon ei ainakaan vielä kannata jättää virkaansa.
Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus
Asianajaja von Schirachilta on aiemmin käännetty novellikokoelma Rikoksia ja muistelen pitäneeni kuivan asiallisesta tyylistä. Kaikkien sanataiteilijoiden vaihteluna. Rakenteeltaa Collinin tapaus kuuluu niihin rikoskirjoihin, joissa tekijä tiedetään heti. Vanhan teollisuusjohtajan murhannut mies ei puhu mitään ja oikeusavustajaksi määrätty nuori juristi Caspar Leinen on ihmeissään kuinka homma hoidetaan oikeustieteen kirjaimen ja hengen mukaisesti. Lisämutkaa tuo epäily jääviydestä, Caspar kun on nuorena seurustellut murhatun lastenlasten kanssa ja pelannut shakkiakin isoisän iloksi. Ehkä von Schirach ei olekaan tarkoittanut kirjaa murhajännäriksi tai oikeussalidraamaksi, vaan kuvaukseksi kuinka Saksa toisen maailmansodan jälkeen pelasti puolueen ylimmän kerroksen kohtalon lainsäädännön pikku muutoksilla. Vain muutamat, kuten kirjailijan isoisä, saivat Nurnbergissä tuomion. Sillä rajoilla, olisiko tämän kirjan ainekset saatu mahtumaan hiemen leikellen novellimuotoon. Nyt sivuja on nykykirjaksi vähän, 164, eikä isommaksi venytys olisi tuonut mitään hyvää lisää. Toisaalta, ei kai missään määrätä romaanin minimikokoa.
Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava
Näistä kolmesta suurin ja mutkikkain on Kansalliskirjaston ylipääkirjastonhoitajana tunnetun Ekholmin esikoinen. Tässäkin ruumis löytyy kirjoittajan työpaikalta, Kansalliskirjaston komeankauniista kupolisalista. Tuhansista kirjoista muotoillun jatulintarhan päälle aseteltu tytön balsamoitu ruumis tuottaa ylivoimaisia ymmärrysongelmia Helsingin poliisilaitokselle. No, palveluthan on ulkoistettu ja yksityistetty, joten apuun pyydetään boheemi etsivätoimisto Kalju & Kihara. Valmistumaton monialaopiskelija Kalju edustaa älyä ja kulttuurin tuntemusta, Kihara taas mamutaustaista voimaa ja toimintaa. Vainajia ilmaantuu lisää, nyljettynä tai kapaloituna, poliisin ollessa aivan pihalla syistä ja tekijöistä. Välillä tuntuu kuin Ekholm tekisi pilaa niin Ruusun nimestä, Davincikoodista kuin remesmäisestä rientämisestä. Lukijana muutaman kerran jopa naurahdin sattuville sananpaukauksille. Sitä ei tapahdu usein.
Toki takana on vakava asia, loppuun käsittelemätön suuri taidevarkaus. Juuri tänään saimme lukea edes yhden Matissen päätyneen takaisin alkuperäisille omistajilleen liki kahdeksan vuosikymmenen rosvoretken jälkeen. Ammatilleen kunniaa tehden korostuu kirjassa arkistojen, valokuvien ja kirjastojen ylevä tehtävä ihmiskunnan yhteisenä muistina.
Kaikkia kolmea rohkenen suositella, täysin eri perustein
Aalto, Ekholm ja von Schirach ruumiiden kimpussa
peksu.makela
2
434
Vastaukset
- Anonyymi
Kai Ekholmista ei saa kirjoittaa mitään, koska hän on kaiken arvostelun yläpuolella. Jos joku kirjoittaisi hänen touhuistaan kirjan, törkeyksiä ei tarvitsisi keksiä.
- Anonyymi
Peksu Mäkelä on kommunistien Sirola-opistossa opiskellut henkilö. Tässä yhteydessä se ei tullut ilmi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Useita puukotettu Tampereella
Mikäs homma tämä nyt taas on? "Useaa henkilöä on puukotettu Tampereen keskustassa kauppakeskus Ratinan lähistöllä." ht1282177Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava3441811- 381488
Kuka rääkkää eläimiä Puolangalla?
Poliisi ampui toistakymmentä nälkiintynyttä eläintä Puolangalla Tilalta oli ollut karkuteillä lähes viisikymmentä nälkii291295Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em941163- 541133
Meneeköhän sulla
oikeasti pinnan alla yhtä huonosti kuin mulla? Tai yhtä huonosti mutta jollain eri tyylillä? Ei olisi pitänyt jättää sua26926Muutama kysymys ja huomio hindulaisesta kulttuurista.
Vedakirjoituksia pidetään historiallisina teksteinä, ei siis "julistuksena" kuten esimerkiksi Raamattua, vaan kuten koul327867Jumala puhui minulle
Hän kertoi sinusta asioita, joiden takia jaksan, uskon ja luotan. Hän kuvaili sinua minulle ja pakahduin onnesta kuulles104810Annan meille mahdollisuuden
Olen avoimin mielin ja katson miten asiat etenevät. Mutta tällä kertaa sun on tehtävä eka siirto.Sen jälkeen olen täysil53722