Mies järkyttyi konfirmaatiojumalanpalveluksessa

"Olin tyrmistynyt. Olivatko nämä vapaaehtoisesti kirkon opetuksia kuunnelleet lapset olleet kirkon mielestä kadotukseen tuomittavia väärintekijöitä, jotka nyt pelastettiin valoon, kunhan alkaisivat kuunnella oikeita neuvoja ja noudattaa käskyjä? Ovatko kaikki muutkin lapset, jotka eivät käy rippileiriä, kirkon näkökulmasta tuollaisia?"

Minusta kummallisinta on, että fiksuille, lutikkakirkossa yhä kiinni oleville ihmisille tulee yllätyksenä se, että luterilaisen opin mukaan ihminen on syntymäpaska, ja vain seuraamalla tuota yhden pikkulahkon jumalakuvaa, voi sateenkaaren päässä odottaa kuvainnollinen aarrearkku. Tai sitten vaan ns. "heikko happi", heh heh.

Kangasmaan blogiin oli tietysti tullut jo pappeja ja muuta porukkaa kertomaan, että hän on vain ymmärtänyt väärin, kyseisen puheen pitänyt konfirmaatiopappi oli puhunut vääristä asioista, ja että luterilainen kristinusko on itse asiassa pirun hyvä uskonto.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69895-sotilas-jarkyttyi-jumalanpalveluksessa-teki-mieli-ottaa-auto-ja-ajaa-turkuun
88459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Vielä kun joku kertoisi hänelle Lutherin vihapuheista juutalaisia kohtaan niin olisi yksi arkiuskova vähemmän.

Äänestä

Enpä huomannut aloitustasi ja laitoin itse samasta aiheesta.

"Kun kirkko pimeni, silmät aukesivat"

Äänestä
  • No mahtuuhan näitä tänne :) Olin muuten aikeissa nimetä avaukseni "Konfirmaatiojumalanpalvelus oli saada miehen ajamaan Turkuun", mutta näin turkulaisena päädyin sitten tuohon.

    Äänestä

Loistava kirjoitus! Kirkon edusmiehetkin hätkähtivät ja aloittivat damage controllin.

Äänestä

Tässähän on vain siitä kyse että tapakristityt ja monet rivikristityt eivät edes tiedä mitä oma uskontonsa sisältää.

Äänestä
  • Minkä kirkon jäsen sinä olet?

    Äänestä

  • uber alles kirjoitti:

    Minkä kirkon jäsen sinä olet?

    Minkälainen kysymys tuo on?

    Äänestä

  • UPDATE_10548885 kirjoitti:

    Minkälainen kysymys tuo on?

    Ihan vain mielenkiinnon vuoksi halusn tietää minkä kirkon jäsen sinä olet?

    Äänestä

  • uber alles kirjoitti:

    Ihan vain mielenkiinnon vuoksi halusn tietää minkä kirkon jäsen sinä olet?

    Minähän olen maailman kirkon jäsen.

    Äänestä

  • "Tässähän on vain siitä kyse että tapakristityt ja monet rivikristityt eivät edes tiedä mitä oma uskontonsa sisältää."

    Pahinta on, että tietämättömyys on osalla jopa tahallista laiskuutta.

    Äänestä

  • atac kirjoitti:

    "Tässähän on vain siitä kyse että tapakristityt ja monet rivikristityt eivät edes tiedä mitä oma uskontonsa sisältää."

    Pahinta on, että tietämättömyys on osalla jopa tahallista laiskuutta.

    Varsin usein törmää erilaisiin uskovaisiin, jotka eivät tunne uskonoppinsa alkeitakaan.
    Kerran eräs kirkkovaltuuston jäsen intti, ettei mikään ruumis haudasta nousekaan, vaan sielu se menee taivaaseen kuoleman hetkellä.

    Kysyin, mitä hän sanoo joka uskontunnustuksessa, mitä sanoo pappi vainajalle hautaan siunauksessa?

    Ei osannut vastata.

    Äänestä

  • Kalju Pitkätukka kirjoitti:

    Eli mihin uskontoon viitaat?

    Äänestä

Eräs Kangasmaan blogiin kirjoittanut tekee selkoa yhdestä luterilaisuuden merkittävästä huonosta vaikutuksesta pikkulapsiin:

"Minä olin perheineni samassa kirkossa. Tunsin oloni epämiellyttäväksi. Odotin iloista, toiveikasta, edessä olevasta elämästä ja mahdollisuuksista iloitsevaa puhetta. En saarnaa, josta tulee raskas olo. Kyseessä oli kuitenkin sentään konfirmaatiojumalanpalvelus.
Illalla tarkkaan papin puhetta kuunnellut kaksitoistavuotiaani tuli itkien sängystään. "Kun mä pelkään, ettei mua hyväksytä sellaisena kuin minä olen.""

Niin, eihän sitä monikaan kristinuskoinen, pappi varsinkaan, haluaisi myöntää että itse asiassa juuri tuosta uskonnoissa on oikeastaan kyse. Vaikka sanotaan, että jokainen kelpaa sellaisena kun on, niin käytäntö on toinen:

Halutaan pitää avioliitto vain heteromeininkinä ja silti sanotaan, että "emme me ole omine tuntoinemme Jumalan silmissä parempia kuin muutkaan". Halutaan leikata pois pala vastasyntyneen nahkaa, mutta silti sanotaan, että voi miten täydellinen Luojan luoma lapsi hän onkaan.

Eikö tuo lapsi kelvannutkaan sellaisena kuin maailmaan tuli? Eikö kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen rakkaus olekaan samanarvoinen Jumalan silmissä kuin heterojen?

Äänestä

Onkohan nyt sellaisen kulttuurikristityn sukupolven aika, jolle oma uskonto on liian raakaa kamaa paljastettavaksi omille pakkokastetuille teineille?

Äänestä

Onhan se ikivanha luterilaisen kirkon kastekaavakin sellainen että vauvalta kysytään "Luovutkos pois Perkeleestä? Kaikista hänen teoistansa? Ja kaikista hänen menoistansa?" ja kummi lapsen puolesta vastaa "Minä luovun", ja niin edelleen.

Äänestä

Törmäsin kuukaus pari sitten kristittyjen tutkimukseen, jonka tarkoituksena oli lukea raamattu alusta loppuun. Lukuisat kristityt järkyttyivät raamatun raa'asta sisällöstä.

Linkkiä tutkimukseen en valitettavasti säästänyt, mutta yritän etsiä vielä juttua ja teen siitä ketjun.

Äänestä
  • Tekisitkö niin? Sitä todella tarvittaisiin...

    Äänestä

  • luopumassa kirjoitti:

    Tekisitkö niin? Sitä todella tarvittaisiin...

    Lue se raamattu alusta loppuun. Käytä apunasi vaikka Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan resursseja. Sinne se usko häviää kuin pieru saharaan.

    Äänestä

"Minusta kummallisinta on, että fiksuille, lutikkakirkossa yhä kiinni oleville ihmisille tulee yllätyksenä se, että luterilaisen opin mukaan ihminen on syntymäpaska,"

Väität siis joidenkin ihmisten olevan hyviä? Onko väitteelle mitään perustetta tai todistetta? Millä perusteella joku ihminen on hyvä?

Jeesus sanoi ainoastaan Jumalan olevan hyvä ja minä uskon sen ja kestän hyvin totuuden.

"Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin."
Mark 10:18

Äänestä
  • "Väität siis joidenkin ihmisten olevan hyviä? Onko väitteelle mitään perustetta tai todistetta? Millä perusteella joku ihminen on hyvä?"

    Ns. Jumalaa väitetään hyväksi. Eikö totta? Samaisen Jumalan väitetään luoneen ihmisen omaksi kuvakseen. Eikö totta? Jos Jumala on hitokseen hyvä, täytyy ihmisenkin olla kuvatuksena samanlainen. Jos ihminen onkin paha, Jumala on surkeana luojana epäonnistunut hommissaan todella pahasti. No joo, mielikuvitustahan tuo kaikki.

    Äänestä

  • Voi ei, nyt tuokin alkaa samiutumaan.

    Äänestä

  • 1214 kirjoitti:

    "Väität siis joidenkin ihmisten olevan hyviä? Onko väitteelle mitään perustetta tai todistetta? Millä perusteella joku ihminen on hyvä?"

    Ns. Jumalaa väitetään hyväksi. Eikö totta? Samaisen Jumalan väitetään luoneen ihmisen omaksi kuvakseen. Eikö totta? Jos Jumala on hitokseen hyvä, täytyy ihmisenkin olla kuvatuksena samanlainen. Jos ihminen onkin paha, Jumala on surkeana luojana epäonnistunut hommissaan todella pahasti. No joo, mielikuvitustahan tuo kaikki.

    Muistapas, että ihminen oli alun perin hyvä, mutta lankesi siitä pois.

    Äänestä

  • a f h kirjoitti:

    Mutta toimi vain Jumalan antaman (Jumalaa kuvaavan?) luontonsa mukaan.

    Laskeutui puusta alas ja alkoi lihansyöjäksi.

    Äänestä

  • old_profile_85763 kirjoitti:

    Mutta toimi vain Jumalan antaman (Jumalaa kuvaavan?) luontonsa mukaan.

    Sinunko mielestä ihminen on ohjelmoitu robotti? Onko sinun aivot robotin koneistoa?

    Äänestä

  • tik tak kirjoitti:

    Sinunko mielestä ihminen on ohjelmoitu robotti? Onko sinun aivot robotin koneistoa?

    Riippuu siitä miltä kannalta ihmistä tarkastelee. Esim. hormonit voi nähdä ihmisen "ohjelmoijina", nämä vaikuttavat tunteisiin jotka taas vaikuttavat mm. päätöksentekoon. Hormoneista huolimatta eri ihmiset toimivat tunteidensa kanssa eri tavoin (eli eivät ole ohjelmoituja robotteja?).

    Mutta palaan aiempaan viestiini: eikö Jumalan kuvan tulisi toimia kuten Jumala? Vai tekikö Jumala kuvastaan epätäydellisen? Miksihän näin..?

    Omenan syöminen mukamas syntiä?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Omenan syöminen mukamas syntiä?

    Minusta ei ole, mutta jotkut uskovat tietävänsä paremmin.

    Äänestä

  • old_profile_85763 kirjoitti:

    Minusta ei ole, mutta jotkut uskovat tietävänsä paremmin.

    Mutta mikä tämä omenan syönti oli?

    Jotkut uskovat, sillä tarkoitettavan seksiä.

    Raamatussa puhutaan vain hyvän- ja pahantiedonpuusta, josta syömällä
    tulee tietoiseksi omasta alastomuudestaan, ja häpeää sitä.

    Samassa tukee kuolevaisuus.

    Nykyluterilaisuus ja katolisuus ei uskottele, että Adam ja Eeva olisivat kirjaimellinen ensimmäinen ihmispari, ja siten koko syntiinlankeemuskertomuskin on vertauskuvallinen.

    Mutta mikä on sellainen olemattoman ihmisparin vertauskuvallinen synti, jonka seurauksena jokainen syntyvä pikkulapsi on perisynnin alainen ja pelastuminen taivaaseen mahdotonta ilman kasteen ja konfirmaation sakramentteja, ja uskoa
    Jeesuksen sovitustyöhön?

    Miten Jeesuksen kidutuskuolema ja siihen uskominen, ja hänen kauttaan syntien
    anteeksi pyytäminen tekee olemattomaksi sekä minun tekemäni kepposet ja syntymässäni rasitteekseni saamani perisynnin?

    Perisynnin, joka periytyy olemattomien ihmisten vertauskuvallisesta omenavarkaudesta?

    Noissa olen hieman lainannut Dawkinsia.

    Siinäpä kysymyksiä, joihin en ole saanut selkokielistä vastausta, ainoastaan
    uskonnollista hauki on kala- retoriikkaa.

    Mm. näiden kysymysten pohdinta johti minut pois uskosta.

    Tuo "omena tarkoitti seksiä" ei kyllä mielestäni selkiytä asioita, vaan mutkistaa entisestään. Jos Jumalan mielestä seksi (jota ilman ei ole lisääntymistä) on syntiä eli paha asia, miksi kristittyjen piirissä kiertää käsky "täyttää kaikki maat"? Odottelen samansuuntaisiin kysymyksiin vastauksia kuin sinä (ja varmaan moni muukin ateisti).

    Jos synt.lank.kerrtomus on vertauskuvallinen kertomus ihmisen ja eläimen eroista, ihmisen näkökulmasta kuvattuna: elukka ei käytä vaatteita, ei erota "oikeaa" ja "väärää", ei tajua kuolevaisuuttaan.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Ja tulikin tuosta mieleen se Gilgamesh-tarina, missä Gilgameksen ystävä Enkidu vajoaa eläimen tasolle.

    Äänestä

  • old_profile_85763 kirjoitti:

    Tuo "omena tarkoitti seksiä" ei kyllä mielestäni selkiytä asioita, vaan mutkistaa entisestään. Jos Jumalan mielestä seksi (jota ilman ei ole lisääntymistä) on syntiä eli paha asia, miksi kristittyjen piirissä kiertää käsky "täyttää kaikki maat"? Odottelen samansuuntaisiin kysymyksiin vastauksia kuin sinä (ja varmaan moni muukin ateisti).

    Mutta perisynnistä puhuttiin uskontotunnilla ja rippikoulussa.

    Pikkulapsen aggressio esitettiin esimerkkinä perisynnistä.

    Rippipappi selitti synnin seurauksia.

    Yksi näistä oli "halu mieheen".

    Siis naisen seksuaalinen halu on synnin seurausta ja siis paha asia.

    Rippipappini oli vanhoillislestadiolainen, varmaan antoi oman värinsä luterilaisuuden painotuksiin se...

    Äänestä

  • old_profile_85763 kirjoitti:

    Tuo "omena tarkoitti seksiä" ei kyllä mielestäni selkiytä asioita, vaan mutkistaa entisestään. Jos Jumalan mielestä seksi (jota ilman ei ole lisääntymistä) on syntiä eli paha asia, miksi kristittyjen piirissä kiertää käsky "täyttää kaikki maat"? Odottelen samansuuntaisiin kysymyksiin vastauksia kuin sinä (ja varmaan moni muukin ateisti).

    Ja vielä kummallisemmaksi asian muuttaa, jos Adam, Eeva ja syntiinlankeemuskertomus nähdään vertauskuvallisena, eli ihminen on kehittynyt evoluution tuloksena.
    Populaatiota ei synny ilman kopulaatiota, mutta kopulaatio onkin synnin seuraus ja syntiä...

    Vanhoillislestadiolaisuus, ainoa fundamentalistinen suuntaus, joka minulle on henkilökohtaisesti tuttu, suhtautuu tällaisiin kysymyksiin siten, että uskonasioita ei saa järjen kautta pohtia.
    Tulee uskoa kuin lapsi.
    Usko syntyy kuulemisesta, eli seurapuheiden fraaseissa on vastaus kaikkeen,
    jos se ei käy järkeen, sammuta järkesi ääni, pyydä uskovaista(siis vanhoillislestadiolaista) saarnaamaan syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

    Riviluterilaiset, tapauskovat eivät tällaisia pohdi, mutta haluavat kaikki rituaalit.

    Kahden nuorimman lapseni ristiäisissä olen tuntenut itseni alhaiseksi teeskentelijäksi.

    Kun olen tapaluterilaisten kanssa yrittänyt keskustella tuntemuksistani, ovat he olleet kummissaan.

    Papin puheita ei pidä kuunnella eikä miettiä, tehdä vain kaikki niin kuin kuuluu ja hymistä uskontunnustukset ja rukoukset mukana...

    Kun kysyn, mihin sanot uskontunnustuksessa uskovasi, yleensä he eivät osaa vastata.

    Silti uskonnolle vaaditaan varauksetonta kunnioitusta ja kirkosta eroamista kavahdetaan, lapsille pitäisi opettaa iltarukous "varmuuden vuoksi"...

    Niin, "sokea usko" tämähän on riviluterilaistenkin huulilla monesti. Tosin "sokea usko" taitaa ei-fanaattisissa piireissä tarkoittaa sitä, ettei ajattele uskontoa yhtenäkään valveillaolotuntina. ;>

    Äänestä

Ateistit voivat siis olla informatiivisiakin. Yllättävää, ehkä jopa uskottavaa.

Äänestä
  • Krisseli voi siis melkein sanoa jotain positiivista ateistista.

    Äänestä

Minua jäi mietityttämään se, miten voi tuntea niin heikosti ihan kristinuskon keskeisen asian, että järkyttyy kirkossa - omien lastensa konfirmointitilaisuudessa. Että ei tiedä sen vertaa, mutta silti laittaa lapsensa sitä oppimaan. No, se lienee aika tavallista sekä tapakristittyjen että intohimoisempienkin parissa.

Se vain kun koko kristinuskon keskeinen asia on pelastus ja armahtaminen - josta luulisi heräävän kysymys, että miltä ja miksi. Eihän sitä pelastusta ja armoa tarvita, jos ihmistä ei tuossa uskonnossa katsota lähtökohtaisesti syntiseksi, joka ei ole ansainnut kuin ikuisen tuomion (osa ei usko helvetin todellisuuteen, mutta siinäkin on sama syntisyyden käsite, tosin ilman pelastusta - porkkana ilman keppiä).

No, kiva että joku oppi taas, ehkä useampikin. Kyllä suosittelen Raamattuun tutustumista uskoville. Sieltähän sen Jumalan tahdon oppii, jos kerran haluaa palvoa.

Äänestä
  • Missähän maailmassa mahdat elää? Jos olisit elänyt läheisesti maallistuneiden ihmisten kanssa ja keskellä, tietäisit, että heidän tietämyksensä kristinuskon/luterilaisuuden klassisista opeista on melkein olematon. Jos he uskovat Jumalaan, he mieltävät sen yleensä niin, että Jumala on lähinnä tätä ajallista elämää varten, eikä sitä voi tietää, mitä on kuoleman jälkeen.
    Kuoleman jälkeinen rangaistus on heille kaukainen asia, sellainen, johon ihmiset ovat uskoneet joskus ennenvanhaan.
    Kristinuskoa he eivät miellä pelastususkonnoksi, vaan elämänkatsomukseksi (mikä on sisällöllisesti eri asia).

    Usein vaikuttaa siltä, että ateistit tietävät ällistyttävän vähän ympäröivän yhteiskunnan hengellisestä ajattelusta tai sen puutteesta. Siksi he vouhottavat helvettiuskoa yms. vastaan, ikään kuin sellainen eläisi täällä edelleen, vaikka se elää vain pienen kristittyjen vähemmistön mielissä. Tämän ajan ongelmat ovat ihan muualla.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Missähän maailmassa mahdat elää? Jos olisit elänyt läheisesti maallistuneiden ihmisten kanssa ja keskellä, tietäisit, että heidän tietämyksensä kristinuskon/luterilaisuuden klassisista opeista on melkein olematon. Jos he uskovat Jumalaan, he mieltävät sen yleensä niin, että Jumala on lähinnä tätä ajallista elämää varten, eikä sitä voi tietää, mitä on kuoleman jälkeen.

    Luulisi, että ihan peruskoulun uskonnon tunneilla istumalla kristinuskon perusopit selviäisivät? No, enhän tiedä mitä siellä nykyään opetetaan. Omana aikana perisynnin, pelastuksen ja kadotuksen idea kyllä selvitettiin koulussa.

    Siksi muakin voisi ihmetyttää, jos joku tapakristittykään aivan järkyttyy papin puheista, mutta harvakos nyt on istunut koulun uskonnon tunnit mieli muissa maailmoissa.

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    Ennen riippui kai paljon uskonnon opettajasta, mitä ja miten hän opetti. Nykyään on ymmärtääkseni selvät ohjeet opetuksen sisällöstä.
    Itse en muista, mitä ihan alimmilla luokilla opetettiin, mutta myöhemmin oli ensin erittäin humaani maikka ja sitten vähän "toistaitoinen tapaus", joka ei osannut opettaa itse mitään vaan luetutti vain suoraan kirjasta. Hänen tunneillaan aatokset olivat muualla niin minulla kuin useimmilla muillakin.

    Kotonani oltiin vakaumuksellisia kristittyjä, mutta silti olen tutustunut vasta aikuisella iällä moniin kirkon oppeihin ja kauhistellut niitä joskus suu ammollaan. En tuntenut esimerkiksi luterilaista kasteoppia sen klassisessa muodossa, joka on todella järkky.
    Niin ne vain opit menevät iloisesti ohi korvien, jos niitä ei vartavasten painoteta ja toisteta. Meilläkään ei esim. puhuttu helvetistä. Nykyään rippikouluissakin käsitellään ymmärtääkseni opillinen "pakkopulla" suht lyhyesti ja keskitytään elämänläheisempiin asioihin. Itse en muista rippikouluopetuksesta mitään, kun sieltä sattui löytymään ensi-ihastus.

    Missä kaikessa lienevät syyt, mutta ihmiset näyttävät tietävän kristinuskosta kovin vähän, ja usein sitä hämmästyy, vaikka ei kai pitäisi kun en itsekään tiennyt nykyiseen verrattuna paljoakaan.

    Siinä on se hyvä puoli, että uskonto, tässä tapauksessa kristinusko, muokkaantuu pikku hiljaa ihmisten enemmistön käsitysten mukaiseksi. Sehän on myös ainoa tapa, millä uskonto voi säilyä elossa uskonnonvapauden vallitessa, koska se ei voi radikaalisti erkaantua kannattajiensa enemmistön käsityksistä.

    Jatkuvaa vuorovaikutustahan se on kulttuurin ja uskonnon välillä. Uskonto muokkaa kulttuuria, kulttuuri uskontoa. Kulttuurista en osaa sanoa, mutta jos uskonto menettää ytimensä, myös ympäröivä kulttuuri romahtaa. Tästä on historiassa surullisia esimerkkejä, kun kansa on menettänyt uskontonsa, rappeutunut moraalisesti ja ollut valloittajille helppo nakki. Rooma on tästä kai tunnetuin esimerkki. Kansa ei uskonut enää jumaliinsa.

    Kristinuskosta voi mielestäni karsia huoletta lisukkeita ja rimpsuja, kunhan ydin säilyisi. Ydin on sen ihmiskuva. Se, että ihminen tarvitsee ylempää kuin toisilta ihmisiltä tulevaa rakastavaa armoa, ja sen lähde on Jumala.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Missähän maailmassa mahdat elää? Jos olisit elänyt läheisesti maallistuneiden ihmisten kanssa ja keskellä, tietäisit, että heidän tietämyksensä kristinuskon/luterilaisuuden klassisista opeista on melkein olematon. Jos he uskovat Jumalaan, he mieltävät sen yleensä niin, että Jumala on lähinnä tätä ajallista elämää varten, eikä sitä voi tietää, mitä on kuoleman jälkeen.
    Kuoleman jälkeinen rangaistus on heille kaukainen asia, sellainen, johon ihmiset ovat uskoneet joskus ennenvanhaan.
    Kristinuskoa he eivät miellä pelastususkonnoksi, vaan elämänkatsomukseksi (mikä on sisällöllisesti eri asia).

    Usein vaikuttaa siltä, että ateistit tietävät ällistyttävän vähän ympäröivän yhteiskunnan hengellisestä ajattelusta tai sen puutteesta. Siksi he vouhottavat helvettiuskoa yms. vastaan, ikään kuin sellainen eläisi täällä edelleen, vaikka se elää vain pienen kristittyjen vähemmistön mielissä. Tämän ajan ongelmat ovat ihan muualla.

    Itse ainakin useasti puhun siitä kuinka sitä kristinuskoa ja raamattua on muokattu. Onhan se totta että nykyisellä "kristinuskolla" ei ole juuri mitään tekemistä n. 1900 vuotta sitten luodun kristinopin kanssa. Olisikin paljon fiksumpaa jos dumppaisitte sen raamatun ja alkaisitte kutsua itseänne joksikin muuksi kuin kristityiksi kun teitä ei kirjanne kiinnosta eikä sen historia. Käytätte vain suunnilleen samoja ulkoisia puitteita. Sinänsä olette harmitonta porukkaa.

    Äänestä

  • adf kirjoitti:

    Korjaan: tarkoitan nykyisellä kristinuskolla tuota kirkon meininkiä täällä.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Missähän maailmassa mahdat elää? Jos olisit elänyt läheisesti maallistuneiden ihmisten kanssa ja keskellä, tietäisit, että heidän tietämyksensä kristinuskon/luterilaisuuden klassisista opeista on melkein olematon. Jos he uskovat Jumalaan, he mieltävät sen yleensä niin, että Jumala on lähinnä tätä ajallista elämää varten, eikä sitä voi tietää, mitä on kuoleman jälkeen.
    Kuoleman jälkeinen rangaistus on heille kaukainen asia, sellainen, johon ihmiset ovat uskoneet joskus ennenvanhaan.
    Kristinuskoa he eivät miellä pelastususkonnoksi, vaan elämänkatsomukseksi (mikä on sisällöllisesti eri asia).

    Usein vaikuttaa siltä, että ateistit tietävät ällistyttävän vähän ympäröivän yhteiskunnan hengellisestä ajattelusta tai sen puutteesta. Siksi he vouhottavat helvettiuskoa yms. vastaan, ikään kuin sellainen eläisi täällä edelleen, vaikka se elää vain pienen kristittyjen vähemmistön mielissä. Tämän ajan ongelmat ovat ihan muualla.

    No kiitos kysymästä, tässä samassa maailmassa elelen kuin sinäkin. Olin luullut jopa tuntevani läheisesti maallistuneita, mutta nähtävästi en sitten tunne, koska se viestistäsi kävi niin selkeästi ilmi.

    No, jos nyt kuitenkin saan kertoa, niin tunnen paljon entisiä uskovaisia siinä missä nykyisiäkin sekä ihmisiä, jotka eivät ikinä uskontoon ole sukeltaneet, enkä tietämättömyyteen tässä asiassa ole silti törmännyt. Mielestäni se ei ole tullut erityisesti esiin tällä palstallakaan. Monissa muissa asioissa kyllä ja ihan yhtä lailla niiden keskuudesta, jotka ovat syvällä uskossa. Se hämmentää minua eniten. Ei sillä, kultaseni, ettenkö näkisi sitä ympärillä vaan sillä, että edelleen en ymmärrä uskoa, jossa oman Jumalan mielipiteet ja olemus eivät kiinnosta.

    Epäilemättä heitäkin on, joista sinä puhut, ja muutaman sellaisenkin tunnen, mutta ei sitä ihan tuolla tapaa voi yleistää.

    Mitä tulee siihen, ettei ateisti lainkaan tiedä vaikkapa helvettiuskon tilannetta, niin minä en pidä 12 prosentin siivua kansasta niin pienenä marginaalina, etteikö helvettiusko olisi edelleen ongelma. Toki ongelmia löytyy paljon muitakin, mutta ei se tarkoita, että tämä ongelma olisi pois pyyhkäisty.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Sorry mutta kuulostaa siltä kuin et olisi todella elänyt läheisesti maallistuneiden tai pitäisikö sanoa sekulaarien ihmisten kanssa ja keskellä, luettelostasi päätellen. Itse olen elänyt avioliiton kautta sellaisessa perhepiirissä ja suvussa, ystävät ja tuttavat ovat olleet heitä joitakin vakaumuksellisia kristittyjä lukuun ottamatta.

    Niin kuin sanoin, kyllähän ihmiset tietävät että ennen on uskottu helvettiin, mutta he järkyttyvät, jos kirkko opettaa sellaista vieläkin. Heidän mielestään se on ihan asiatonta.

    Sehän on hyvä että olette pikkuhiljaa tulossa pois sieltä taikauskon maailmasta vaikka edes pieniä askeleita kerrallaan. Sitten kun tajuatte että Jeesusta ei luultavasti koskaan ollutkaan, alatte miettiä että mitäs tässä enää kristityksi itseään kutsumaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=IqlSuvAAjkM

    Raamatuntutkijalle ja uskovalle kristityllekin(pappi) todisteiden etsiminen Jeesuksen olemassaolosta pisti kristinuskon katkolle vaikka täysin teismistä ei hänkään tajunnut luopua.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Jatkuvaa vuorovaikutustahan se on kulttuurin ja uskonnon välillä. Uskonto muokkaa kulttuuria, kulttuuri uskontoa. Kulttuurista en osaa sanoa, mutta jos uskonto menettää ytimensä, myös ympäröivä kulttuuri romahtaa. Tästä on historiassa surullisia esimerkkejä, kun kansa on menettänyt uskontonsa, rappeutunut moraalisesti ja ollut valloittajille helppo nakki. Rooma on tästä kai tunnetuin esimerkki. Kansa ei uskonut enää jumaliinsa.

    Kristinuskosta voi mielestäni karsia huoletta lisukkeita ja rimpsuja, kunhan ydin säilyisi. Ydin on sen ihmiskuva. Se, että ihminen tarvitsee ylempää kuin toisilta ihmisiltä tulevaa rakastavaa armoa, ja sen lähde on Jumala.

    "Rooma on tästä kai tunnetuin esimerkki. Kansa ei uskonut enää jumaliinsa."

    Rooma on tunnettu esimerkki siitä kuinka kristinusko kaataa isonkin valtion. Keisari alkoi vainota pakanoita ja kristinuskoon kääntyneet vandaalit hyökkäsivät Roomaan ryöstelemään ja hävittämään pakanajumalien kuvia. Siinä oli Rooman perinteisille uskiksille paha paikka kun joka suunnalta puski kristittyä.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Sorry mutta kuulostaa siltä kuin et olisi todella elänyt läheisesti maallistuneiden tai pitäisikö sanoa sekulaarien ihmisten kanssa ja keskellä, luettelostasi päätellen. Itse olen elänyt avioliiton kautta sellaisessa perhepiirissä ja suvussa, ystävät ja tuttavat ovat olleet heitä joitakin vakaumuksellisia kristittyjä lukuun ottamatta.

    Niin kuin sanoin, kyllähän ihmiset tietävät että ennen on uskottu helvettiin, mutta he järkyttyvät, jos kirkko opettaa sellaista vieläkin. Heidän mielestään se on ihan asiatonta.

    Heh, no mikäs siinä jos sinusta siltä kuulostaa. En minä silti elämänkokemuksiani muuksi saa muutettua. Minä kyllä uskon, että sinun kokemuksesi ovat erilaisia kuin minun enkä ala epäillä, että elelisit ihan jossain muussa maailmassa ;)

    Juu, kyllä vieläkin tosiaan helvettiin uskoo yli kymmenesosa kansasta, noin kirkon oman tutkimuksenkin mukaan. Löytyyhän siihen perusteet Raamatusta ja tosiaan koko kristinuskon pohja on pelastuminen ja armo.

    Se, jos uskonnoton ei tiedä noita perusteita, ei minusta ole shokeeraavaa. Mutta jos se oma jälkikasvu on rippileirillekin laitettu, niin kyllä mielestäni tuon verran tulee tietää, että mihinkä perusopetukseen heitä puskee.

    Niin, se vaikutelma minulle tulee kuin olisit elänyt jossakin uskonnon kyllästämässä tynnyrissä, missä ollaan uskonnon puolesta tai uskontoa vastaan tai muuten vain uskonnosta aktiivisen kiinnostuneita, ja sen tynnyrin reiästä katsoisit.
    Ikäänkuin et tietäisi tästä maallistuneesta maailmasta, jossa uskontoon viittaavaa ei ole kuin häissä, hautajaisissa, ristiäisissä, konfirmaatiokirkossa. Häissä ja ristiäisissäkin ollaan vaivautuneita uskonnollisen osuuden ajan ja vähän vaivautuneita niin kauan kuin pappi on paikalla.
    Elämä ja puheet pyörivät vain maallisissa asioissa, vuosikymmenestä toiseen. Joulua, pääsiäistä ym. vietetään umpimaallistuneesti. Ja niin edelleen.
    Mutta turha kai näistä on jankata.

    Tuo kymmenisen prosenttia pitää sisällään herätysliikkeet, vapaat suunnat, kirkon karismaattiset ja fundamentalistiset ryhmittymät ja järjestöt ja mitä niitä lienee, kai ortodoksit ja katolilaisetkin sekä muut helvettiin uskovat konservatiivikristityt. Siis yleisesti sanoen konservatiivisimman kristittyjen joukon. Sen lisäksi etenkin vanhoissa ihmisissä on paljon heitä, jotka ovat kasvaneet helvetti-opetuksen aikana ja sisäistäneet sen.
    "Kansa", se suuri enemmistö, ei usko, ja mitä nuoremmista ihmisistä on kyse, sitä enemmän se on heille ufo-juttua.

    Olisikohan siitä parisen vuotta, kun jossakin pohjoisessa pappi oli pelotellut rippileiriläisiä helvetillä, ja siitä nousi julkinen kohu. Kauhistelua ja paheksuntaa, että miten tuollaista VOI olla!
    Niin että olet valitettavasti tässä(kin) asiassa pihalla. Jos rippikoululaisille opetettaisiin helvetistä, siitä kävisi kova valtakunnallinen mellakka ja rippileirit jäisivät äkkiä tyhjiksi.
    Kysäisepä muuten papeilta, mitä rippikoulussa opetetaan. Heitä näkyy näillä palstoilla, ja ainakin luterilaisuus-palstalle voi panna heille kysymyksen.

    Äänestä

  • adf kirjoitti:

    Sehän on hyvä että olette pikkuhiljaa tulossa pois sieltä taikauskon maailmasta vaikka edes pieniä askeleita kerrallaan. Sitten kun tajuatte että Jeesusta ei luultavasti koskaan ollutkaan, alatte miettiä että mitäs tässä enää kristityksi itseään kutsumaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=IqlSuvAAjkM

    Raamatuntutkijalle ja uskovalle kristityllekin(pappi) todisteiden etsiminen Jeesuksen olemassaolosta pisti kristinuskon katkolle vaikka täysin teismistä ei hänkään tajunnut luopua.

    Itselleni ei ole tärkeää, onko Jeesusta ollut olemassa historiallisesti vai ei. Syntien sovitus on niin syvällinen asia, ettei se ole riippuvainen konkreettisesta historiallisesta tapahtumasta.
    Joku väitti, että vasta sitten kristinuskon syvällinen totuus ymmärretään todella, jos käy ilmi, ettei Jeesus ole historiallinen henkilö. Ajattelen muuten samoin kuin hän paitsi että monet ihmiset tarvitsevat sen historiallisuuden.

    Siis sinun mielestäsi tapahtuma T tapahtui siitä huolimatta, että tapahtuman olennaisista olennaisin osa J ei olisikaan ollut siinä osallisena?

    Sinä juuri noin sanoessasi mitätöit Jeesuksen kokonaan. Sehän oli se ainoa syy, miksi hänet kristinuskon mukaan ihmisenä ihmisten joukkoon lähetettiin. Olet totisesti tehnyt Raamatusta itsellesi täysin mielivaltaisen version. Eihän sinua voi enää sanoa kristityksikään.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Niin, se vaikutelma minulle tulee kuin olisit elänyt jossakin uskonnon kyllästämässä tynnyrissä, missä ollaan uskonnon puolesta tai uskontoa vastaan tai muuten vain uskonnosta aktiivisen kiinnostuneita, ja sen tynnyrin reiästä katsoisit.
    Ikäänkuin et tietäisi tästä maallistuneesta maailmasta, jossa uskontoon viittaavaa ei ole kuin häissä, hautajaisissa, ristiäisissä, konfirmaatiokirkossa. Häissä ja ristiäisissäkin ollaan vaivautuneita uskonnollisen osuuden ajan ja vähän vaivautuneita niin kauan kuin pappi on paikalla.
    Elämä ja puheet pyörivät vain maallisissa asioissa, vuosikymmenestä toiseen. Joulua, pääsiäistä ym. vietetään umpimaallistuneesti. Ja niin edelleen.
    Mutta turha kai näistä on jankata.

    Tuo kymmenisen prosenttia pitää sisällään herätysliikkeet, vapaat suunnat, kirkon karismaattiset ja fundamentalistiset ryhmittymät ja järjestöt ja mitä niitä lienee, kai ortodoksit ja katolilaisetkin sekä muut helvettiin uskovat konservatiivikristityt. Siis yleisesti sanoen konservatiivisimman kristittyjen joukon. Sen lisäksi etenkin vanhoissa ihmisissä on paljon heitä, jotka ovat kasvaneet helvetti-opetuksen aikana ja sisäistäneet sen.
    "Kansa", se suuri enemmistö, ei usko, ja mitä nuoremmista ihmisistä on kyse, sitä enemmän se on heille ufo-juttua.

    Olisikohan siitä parisen vuotta, kun jossakin pohjoisessa pappi oli pelotellut rippileiriläisiä helvetillä, ja siitä nousi julkinen kohu. Kauhistelua ja paheksuntaa, että miten tuollaista VOI olla!
    Niin että olet valitettavasti tässä(kin) asiassa pihalla. Jos rippikoululaisille opetettaisiin helvetistä, siitä kävisi kova valtakunnallinen mellakka ja rippileirit jäisivät äkkiä tyhjiksi.
    Kysäisepä muuten papeilta, mitä rippikoulussa opetetaan. Heitä näkyy näillä palstoilla, ja ainakin luterilaisuus-palstalle voi panna heille kysymyksen.

    muuan kristitty

    Olen kyllä pitkälle samoilla linjoilla kanssasi esim. helvetti uskosta ev.lut kirkossa, sitä ei kyllä ollut siellä missä itse olen ollut.Eikä nuo pimeydestä valoon siirtymis "puheet", sitä kulttuuria miksikään muuttaneet.
    Kuitenkin jo sekin että uskotaan ja opetetaan uskomaan rakkauden Jumalaan, josta ei ole mitään tieteellistä todistetta ihmisille, on ongelmallista.Sen Jumalan pitäisi sitten käytännössä pystyä toimimaan, ihan riippumatta ihmisyhteisöistä ja kun näin ei ikävä kyllä ole.

    Konservatiivisemmat kristityt käyttävät sumeilematta hyväksi tätä ihmisten uskoa.
    Mitä hankalampi elämäntilanne ihmisellä on, sitä alttiimpi hän on myös kaikenlaisten "hörhö" uskomusten uskomiselle, mikäli uskoa pidetään yhtä hyvänä tietolähteenä kuin tietellistä tietoa.Uskomukset ovat uskomuksia ja niitä ei tulisi opettaa ainakaan koulussa/päiväkodissa lapsille ollenkaan.
    Ryhmäpaine saa ihmiset käyttäytymään "älyttömästi" kovin helposti ja tämä pätee varsinkin uskontoihin, jotka ainakin aiemmin on nostettu kaiken kritiikin yläpuolelle.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Niin, se vaikutelma minulle tulee kuin olisit elänyt jossakin uskonnon kyllästämässä tynnyrissä, missä ollaan uskonnon puolesta tai uskontoa vastaan tai muuten vain uskonnosta aktiivisen kiinnostuneita, ja sen tynnyrin reiästä katsoisit.
    Ikäänkuin et tietäisi tästä maallistuneesta maailmasta, jossa uskontoon viittaavaa ei ole kuin häissä, hautajaisissa, ristiäisissä, konfirmaatiokirkossa. Häissä ja ristiäisissäkin ollaan vaivautuneita uskonnollisen osuuden ajan ja vähän vaivautuneita niin kauan kuin pappi on paikalla.
    Elämä ja puheet pyörivät vain maallisissa asioissa, vuosikymmenestä toiseen. Joulua, pääsiäistä ym. vietetään umpimaallistuneesti. Ja niin edelleen.
    Mutta turha kai näistä on jankata.

    Tuo kymmenisen prosenttia pitää sisällään herätysliikkeet, vapaat suunnat, kirkon karismaattiset ja fundamentalistiset ryhmittymät ja järjestöt ja mitä niitä lienee, kai ortodoksit ja katolilaisetkin sekä muut helvettiin uskovat konservatiivikristityt. Siis yleisesti sanoen konservatiivisimman kristittyjen joukon. Sen lisäksi etenkin vanhoissa ihmisissä on paljon heitä, jotka ovat kasvaneet helvetti-opetuksen aikana ja sisäistäneet sen.
    "Kansa", se suuri enemmistö, ei usko, ja mitä nuoremmista ihmisistä on kyse, sitä enemmän se on heille ufo-juttua.

    Olisikohan siitä parisen vuotta, kun jossakin pohjoisessa pappi oli pelotellut rippileiriläisiä helvetillä, ja siitä nousi julkinen kohu. Kauhistelua ja paheksuntaa, että miten tuollaista VOI olla!
    Niin että olet valitettavasti tässä(kin) asiassa pihalla. Jos rippikoululaisille opetettaisiin helvetistä, siitä kävisi kova valtakunnallinen mellakka ja rippileirit jäisivät äkkiä tyhjiksi.
    Kysäisepä muuten papeilta, mitä rippikoulussa opetetaan. Heitä näkyy näillä palstoilla, ja ainakin luterilaisuus-palstalle voi panna heille kysymyksen.

    No tämäpä menee vinhaksi. Valtaosa viestistä pelkkää spekulointia tuntemattomasta ihmisestä.

    Palatkaamme asiaan alun kautta. Lainaan itseäni: "Se vain kun koko kristinuskon keskeinen asia on pelastus ja armahtaminen - josta luulisi heräävän kysymys, että miltä ja miksi. Eihän sitä pelastusta ja armoa tarvita, jos ihmistä ei tuossa uskonnossa katsota lähtökohtaisesti syntiseksi, joka ei ole ansainnut kuin ikuisen tuomion (osa ei usko helvetin todellisuuteen, mutta siinäkin on sama syntisyyden käsite, tosin ilman pelastusta - porkkana ilman keppiä). "

    Keskityin siis tuossa kristinuskon keskeiseen käsitykseen ihmisen syntisyydestä ja pelastuksen tarpeesta. Tuo isähän oli hätkähtänyt juuri sitä, miten nuoret koettiin jotenkin syntisiksi, pimeydestä tuleviksi. Tämä minut yllätti. Ettei noin keskeistä asiaa tiennyt ja silti laittoi lapsensa uskonnolliseen opetukseen.

    Sinä käänsit keskustelun sitten ennakkoluuloihisi minusta, helvettiasioihin jne, vaikka ikuinen tuomio tarkoittaa monelle uskovaiselle jotain varsin muuta, kuolemaa jne. Jopa mainitsin siitä, mutta sinä näit kai vain helvettiajatuksen. Minulle se oli vain sivukäänne, johon kommentoin, kun kerroit ateistien olevan niin tietämättömiä sen tilasta - annoin sinulle tilastotiedon helvettiuskovien määrästä. En arvannut, että koko ajatuksesi on pohjannut sille, opettaako kirkko helvetistä vai eikö opeta, se kun ei minun pointtini ollut ollenkaan. Miksi sinulle ikuinen tuomio tarkoitti vain helvettiä, sitä en tiedä, enkä lähde tuntemattoman lähtökohtia arvailemaankaan.

    Äänestä

  • satunnainen ateisti kirjoitti:

    Siis sinun mielestäsi tapahtuma T tapahtui siitä huolimatta, että tapahtuman olennaisista olennaisin osa J ei olisikaan ollut siinä osallisena?

    Sinä juuri noin sanoessasi mitätöit Jeesuksen kokonaan. Sehän oli se ainoa syy, miksi hänet kristinuskon mukaan ihmisenä ihmisten joukkoon lähetettiin. Olet totisesti tehnyt Raamatusta itsellesi täysin mielivaltaisen version. Eihän sinua voi enää sanoa kristityksikään.

    Mistähän kummasta tuollaisen tulkinnan keksit, että Jumala ei olisi asiassa osallisena? Tottakai on, sehän siinä on olennaisinta. Sanoin, että Jeesusta ei ole tarvinnut olla historiallisesti olemassa, siis historiallisena henkilönä.
    Et ymmärtänyt ollenkaan, mitä tarkoitin, vaikka kirjoitin mielestäni selvästi, mutta anna olla, ei tätä kannata ruveta nyt jauhamaan.

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    No tämäpä menee vinhaksi. Valtaosa viestistä pelkkää spekulointia tuntemattomasta ihmisestä.

    Palatkaamme asiaan alun kautta. Lainaan itseäni: "Se vain kun koko kristinuskon keskeinen asia on pelastus ja armahtaminen - josta luulisi heräävän kysymys, että miltä ja miksi. Eihän sitä pelastusta ja armoa tarvita, jos ihmistä ei tuossa uskonnossa katsota lähtökohtaisesti syntiseksi, joka ei ole ansainnut kuin ikuisen tuomion (osa ei usko helvetin todellisuuteen, mutta siinäkin on sama syntisyyden käsite, tosin ilman pelastusta - porkkana ilman keppiä). "

    Keskityin siis tuossa kristinuskon keskeiseen käsitykseen ihmisen syntisyydestä ja pelastuksen tarpeesta. Tuo isähän oli hätkähtänyt juuri sitä, miten nuoret koettiin jotenkin syntisiksi, pimeydestä tuleviksi. Tämä minut yllätti. Ettei noin keskeistä asiaa tiennyt ja silti laittoi lapsensa uskonnolliseen opetukseen.

    Sinä käänsit keskustelun sitten ennakkoluuloihisi minusta, helvettiasioihin jne, vaikka ikuinen tuomio tarkoittaa monelle uskovaiselle jotain varsin muuta, kuolemaa jne. Jopa mainitsin siitä, mutta sinä näit kai vain helvettiajatuksen. Minulle se oli vain sivukäänne, johon kommentoin, kun kerroit ateistien olevan niin tietämättömiä sen tilasta - annoin sinulle tilastotiedon helvettiuskovien määrästä. En arvannut, että koko ajatuksesi on pohjannut sille, opettaako kirkko helvetistä vai eikö opeta, se kun ei minun pointtini ollut ollenkaan. Miksi sinulle ikuinen tuomio tarkoitti vain helvettiä, sitä en tiedä, enkä lähde tuntemattoman lähtökohtia arvailemaankaan.

    Olen niin tottunut siihen, että kun ateistit keskustelevat kristittyjen kanssa kristinuskosta, ennemmin tai myöhemmin he vetävät esille helvetti-kortin. Se siellä pohjalla näyttää heillä aina olevan. Jos sanoo, ettei sellaiseen enää uskota, he vastaavat että luikertelette, teidän kirkkonne virallisessa opissa se helvettiusko on.
    Se on kai mennyt minulla jo alitajuntaan, että ateistilla on aina helvetti mielessään. Ateistilla ja fundamentalistiuskovaisella. Siksi, kun kirjoitit ikuisesta tuomiosta, automaattisesti tulkitsin sen tarkoittavan helvettiä. Tottakai, sitähän ateistit aina ajattelevat. Sivujuonteena mainitsit, että osa ei siihen usko, mutta pääasia oli helvetti.
    Helvetistä puhumiseen olen törmännyt sivumennen sanoen vasta ateisteilla. Olin alussa aika lailla äimistynyt, että ajattelevatko jotkut tuollaistakin vielä nykyään ja noin aktiivisesti.

    Jankkaan nyt, mutta kun näyttää siltä ettet tiedä, etteivät ihmiset tunne kristinuskon oppeja. Jumala ei ole heille sellainen, joka pelastaa elämään yhteydessään, vaan sellainen joka turvaa ajallisessa elämässä, jos he ylipäänsä Jumalaan uskovat. Pelastus ja kadotus ovat heille asioina etäiset, jotakin hihhulointia, uskovaisten heiniä, ja uskovaisuus on heistä yleensä hyvin epäilyttävää. Kirkolta he eivät odota sellaista niin kuin ei odottanut tuo mieskään. Kirkon he olettavat tukevan heidän elämäänsä myönteisellä jumalakuvallaan. Siksi he panevat lapsensa huoletta rippileirille.

    Maallistunut nykyihminen ei ajattele, että hänen (ja muiden) pitäisi pelastua jostakin, paitsi ajallisen elämänsä vaikeuksista ja uhkista, saati että hän (ja muut) voisi joutua johonkin ihme hengelliseen kadotukseen. Sellainen on hänelle vierasta ajattelua.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Mistähän kummasta tuollaisen tulkinnan keksit, että Jumala ei olisi asiassa osallisena? Tottakai on, sehän siinä on olennaisinta. Sanoin, että Jeesusta ei ole tarvinnut olla historiallisesti olemassa, siis historiallisena henkilönä.
    Et ymmärtänyt ollenkaan, mitä tarkoitin, vaikka kirjoitin mielestäni selvästi, mutta anna olla, ei tätä kannata ruveta nyt jauhamaan.

    J tarkoitti tietysti Jeesusta, ja kyllähän sinä sen ymmärsit. Ja kuinka ollakaan, jälleen kerran se on sinun mielestäsi joku muu kuin sinä, joka ei jotain ymmärrä.

    Viimeksi minä en ymmärtänyt jotain "merkittävää ihmisestä" vai mitä ihmettä se nyt olikaan, nyt en "ymmärrä ollenkaan, mitä tarkoitit", nimimerkki "Kyllästynyt" on tietämätön ties mistä jutuista tässäkin ketjussa... Tuleeko sinulle koskaan mieleen, että jospa ymmärtämättömyys ei aina luuraisikaan jossain muualla?

    Olisi kyllä kiva jos palaisit aiheeseen "Jeesus ei ollut olennainen osa Jumalan suunnitelmassa syntien sovitustyössä". On kiva lukea, kun itseään kristityksi sanova kirjoittaa pyhää kirjaansa ja uskontoaan uudelleen, jotta saisi sen sovitetuksi nyky-ymmärrykseen.

    No enpäs tullut ajatelleeksi, että Jeesuskin alkaa J:llä :-D

    Minähän olen sanonut jo kahdessa viestissä, että Jeesus HISTORIALLISENA HENKILÖNÄ ei ole asiassa se tärkeä. Kun et ymmärrä, niin et ymmärrä, näin isosta asiasta en ala tässä jauhaa.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Itselleni ei ole tärkeää, onko Jeesusta ollut olemassa historiallisesti vai ei. Syntien sovitus on niin syvällinen asia, ettei se ole riippuvainen konkreettisesta historiallisesta tapahtumasta.
    Joku väitti, että vasta sitten kristinuskon syvällinen totuus ymmärretään todella, jos käy ilmi, ettei Jeesus ole historiallinen henkilö. Ajattelen muuten samoin kuin hän paitsi että monet ihmiset tarvitsevat sen historiallisuuden.

    Arvostan vastaustasi "muuan kristitty". Harvinaisen rehellistä, myös tavallaan mielenkiintoista. Laitoinkin plussaa viestiisi.

    Mielenkiinnosta kysyn oletko tullut samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Harpur? Voisitko vaihtaa kulturaalisen kerroksen esim. Jeesuksen Krishnaan tai Väinämöiseen ja silti löytää samat asiat uskonnossasi?

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    No enpäs tullut ajatelleeksi, että Jeesuskin alkaa J:llä :-D

    Minähän olen sanonut jo kahdessa viestissä, että Jeesus HISTORIALLISENA HENKILÖNÄ ei ole asiassa se tärkeä. Kun et ymmärrä, niin et ymmärrä, näin isosta asiasta en ala tässä jauhaa.

    Jos joku on historiallinen henkilö, se tarkoittaa että hän on oikeasti kävellyt maan päällä.

    Jos uskot kristinuskossa kerrottuun syntien sovitukseen, joudut hyväksymään, että se tapahtui vain ja ainoastaan Jeesuksen kautta. Hän oli se ultimaalinen uhri.

    Jos et usko, että Jeesusta on ollut olemassakaan, ts. hän ei ole ollut historiallinen henkilö, ei ole ollut ketään uhrattavaakaan, eikä syntejä ole tullut sovitetuksi kristinuskon väittämällä tavalla.

    Mitä minä en tässä nyt ymmärrä? Onko Jeesus sinulle vain joku ... mielentila tai jotain muuta new age - hurlumheitä? Oletko kristityksi tekeytynyt trolli? Vai etkö tiedä oikein itsekään, mihin uskot, mutta haluat kutsua itseäsi kristityksi, koska se on sinuun iskostunut identiteetti?

    Sinulla on nyt sama kynnys kuin on siinä ajattelussa, että jos luomiskertomus ei ole historiallisesti (kirjaimellisesti) totta, Raamattu menettää uskottavuutensa ja koko kristinusko kaatuu. Toisin sanoen, jos Raamatun väittämät eivät ole historiallisesti tosia, ne eivät ole tosia ollenkaan.

    Jeesus on ollut olemassa jo ennen maailman luomista ja elää ja vaikuttaa edelleen. Hänen kauttaan kaikki on luotu, ja hänen kauttaan kaikki on sovitettu. Ihminen meni ja tyri ja veti luomakunnankin mukanaan lankeemukseen, mutta Jeesus on sovittanut maailman synnin.
    Sitä en ala jauhaa lähemmin, miten tuon ymmärrän, koska se on siinä määrin iso asia, ja tulee juhannus, ei ehtisikään. Sanon vain, että avainsana on Jumalan rakkaus.

    Äänestä

  • adf kirjoitti:

    Arvostan vastaustasi "muuan kristitty". Harvinaisen rehellistä, myös tavallaan mielenkiintoista. Laitoinkin plussaa viestiisi.

    Mielenkiinnosta kysyn oletko tullut samanlaisiin johtopäätöksiin kuin Harpur? Voisitko vaihtaa kulturaalisen kerroksen esim. Jeesuksen Krishnaan tai Väinämöiseen ja silti löytää samat asiat uskonnossasi?

    En tiedä, kuka on Harpur ja millaisiin johtopäätöksiin hän on tullut, mutta Jeesusta ei todellakaan voisi vaihtaa mihinkään tai kehenkään muuhun. Jeesus on ainoa Tie, Totuus ja Elämä.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Olen niin tottunut siihen, että kun ateistit keskustelevat kristittyjen kanssa kristinuskosta, ennemmin tai myöhemmin he vetävät esille helvetti-kortin. Se siellä pohjalla näyttää heillä aina olevan. Jos sanoo, ettei sellaiseen enää uskota, he vastaavat että luikertelette, teidän kirkkonne virallisessa opissa se helvettiusko on.
    Se on kai mennyt minulla jo alitajuntaan, että ateistilla on aina helvetti mielessään. Ateistilla ja fundamentalistiuskovaisella. Siksi, kun kirjoitit ikuisesta tuomiosta, automaattisesti tulkitsin sen tarkoittavan helvettiä. Tottakai, sitähän ateistit aina ajattelevat. Sivujuonteena mainitsit, että osa ei siihen usko, mutta pääasia oli helvetti.
    Helvetistä puhumiseen olen törmännyt sivumennen sanoen vasta ateisteilla. Olin alussa aika lailla äimistynyt, että ajattelevatko jotkut tuollaistakin vielä nykyään ja noin aktiivisesti.

    Jankkaan nyt, mutta kun näyttää siltä ettet tiedä, etteivät ihmiset tunne kristinuskon oppeja. Jumala ei ole heille sellainen, joka pelastaa elämään yhteydessään, vaan sellainen joka turvaa ajallisessa elämässä, jos he ylipäänsä Jumalaan uskovat. Pelastus ja kadotus ovat heille asioina etäiset, jotakin hihhulointia, uskovaisten heiniä, ja uskovaisuus on heistä yleensä hyvin epäilyttävää. Kirkolta he eivät odota sellaista niin kuin ei odottanut tuo mieskään. Kirkon he olettavat tukevan heidän elämäänsä myönteisellä jumalakuvallaan. Siksi he panevat lapsensa huoletta rippileirille.

    Maallistunut nykyihminen ei ajattele, että hänen (ja muiden) pitäisi pelastua jostakin, paitsi ajallisen elämänsä vaikeuksista ja uhkista, saati että hän (ja muut) voisi joutua johonkin ihme hengelliseen kadotukseen. Sellainen on hänelle vierasta ajattelua.

    muuan kristitty

    Jatketaan sitten h-elvetti aiheesta.Kyllä kirkon papeissa on myös helvettiin uskovia ja tätä uskoa tulee esille sellaisillakin ihmisillä jotka ovat huippu älykkäitä, monilahjakkaita,esittäin empaattisia ja auttavat syrjytyneitä, vankeja ym. ihmisiä työkseen ammattitaitoisesti ja todella sydämestään armoa ja rakkautta osoittaen.
    Että ei se usko h-elvettiin kirkossa mitään harvinaistakaan ole.

    Ihan perus lib.luterilaisuus on kuitenkin vuosisatojen saatossa saatu toimimaan siten että se hyödyttää ihmisiä enemmän kuin kahlitsee.Nähdäkseni tieteillä ja tutkimuksella on tässä suuri vaikutus.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    Sinulla on nyt sama kynnys kuin on siinä ajattelussa, että jos luomiskertomus ei ole historiallisesti (kirjaimellisesti) totta, Raamattu menettää uskottavuutensa ja koko kristinusko kaatuu. Toisin sanoen, jos Raamatun väittämät eivät ole historiallisesti tosia, ne eivät ole tosia ollenkaan.

    Jeesus on ollut olemassa jo ennen maailman luomista ja elää ja vaikuttaa edelleen. Hänen kauttaan kaikki on luotu, ja hänen kauttaan kaikki on sovitettu. Ihminen meni ja tyri ja veti luomakunnankin mukanaan lankeemukseen, mutta Jeesus on sovittanut maailman synnin.
    Sitä en ala jauhaa lähemmin, miten tuon ymmärrän, koska se on siinä määrin iso asia, ja tulee juhannus, ei ehtisikään. Sanon vain, että avainsana on Jumalan rakkaus.

    "Sinulla on nyt sama kynnys kuin on siinä ajattelussa, että jos luomiskertomus ei ole historiallisesti (kirjaimellisesti) totta, Raamattu menettää uskottavuutensa ja koko kristinusko kaatuu."

    Tuota en missään vaiheessa sitä keskustelua kirjoittanut enkä edes antanut ymmärtää. Kysehän oli pelkästään johdonmukaisuudesta, mikä on täysin eri asia kuin "historiallisesti tai kirjaimellisesti tosi".

    En edes viitsi alkaa enempiä kysellä uskonnostasi, sillä se vaikuttaa sekasotkulta, jossa vain esiintyvät samat nimet kuin kristinuskossa, mutta siinäpä ne yhtäläisyydet sitten ovatkin.

    Äänestä

  • muuan kristitty kirjoitti:

    En tiedä, kuka on Harpur ja millaisiin johtopäätöksiin hän on tullut, mutta Jeesusta ei todellakaan voisi vaihtaa mihinkään tai kehenkään muuhun. Jeesus on ainoa Tie, Totuus ja Elämä.

    No tuossa videolla hän niistä johtopäätöksistään kertoi. Jos Jeesus ei ole todellinen, mikset voisi häntä vaihtaa johonkin toiseen vaikka samaa asiaa symboloivaan lähettilääseen kuten esi-kristilliseen jumalan poikaan Asklepiukseen joka paransi ihmisiä, herätti kuolleistakin ja jonka Zeus surmasi mutta herätti kuolleista?

    Äänestä

  • satunnainen ateisti kirjoitti:

    "Sinulla on nyt sama kynnys kuin on siinä ajattelussa, että jos luomiskertomus ei ole historiallisesti (kirjaimellisesti) totta, Raamattu menettää uskottavuutensa ja koko kristinusko kaatuu."

    Tuota en missään vaiheessa sitä keskustelua kirjoittanut enkä edes antanut ymmärtää. Kysehän oli pelkästään johdonmukaisuudesta, mikä on täysin eri asia kuin "historiallisesti tai kirjaimellisesti tosi".

    En edes viitsi alkaa enempiä kysellä uskonnostasi, sillä se vaikuttaa sekasotkulta, jossa vain esiintyvät samat nimet kuin kristinuskossa, mutta siinäpä ne yhtäläisyydet sitten ovatkin.

    Höpsis. Et tiedä mitään uskoni sisällöstä. Etkä ymmärrä, mitä kirjoitan.

    Mutta, hyvää juhannusta!

    Äänestä

  • adf kirjoitti:

    No tuossa videolla hän niistä johtopäätöksistään kertoi. Jos Jeesus ei ole todellinen, mikset voisi häntä vaihtaa johonkin toiseen vaikka samaa asiaa symboloivaan lähettilääseen kuten esi-kristilliseen jumalan poikaan Asklepiukseen joka paransi ihmisiä, herätti kuolleistakin ja jonka Zeus surmasi mutta herätti kuolleista?

    En ole sanonut mitään sellaista, etteikö Jeesus olisi todellinen. Päinvastoin, kirjoittamastani pitäisi näkyä selvästi, että hän on erittäin todellinen. Mutta kun teille pitäisi olla vain sitä kirjaimellista, maailman luomista kuudessa päivässä...

    Hyvää juhannusta sinullekin!

    Äänestä

Mutta tuohon perisyntioppiin taitaakin perustua se lastenpiiskauskulttuuri, joka joissain lahkoissa valltsee.

Kun on vauva jo syntyessään perkeleellinen.

Miksi muuten silloin vastustaa aborttia? Eikö silloin olisi maailman luonnollisin ajatus repiä perkeleellinen olento ulos mahdollisimman pienenä?

Äänestä
  • >>>Miksi muuten silloin vastustaa aborttia?

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    >>>Miksi muuten silloin vastustaa aborttia?

    Kyllä perisyntiopin mukaan jo tsygotti on perkeleellisen synnin vallassa. Pahat mielesään lillii kohdussa ja hekumoi.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Kyllä perisyntiopin mukaan jo tsygotti on perkeleellisen synnin vallassa. Pahat mielesään lillii kohdussa ja hekumoi.

    Tsygootti-parka ei ehdi edes parannusta tekemään kun matka vie jo helvataan.

    Äänestä

  • gfhfghfghgh kirjoitti:

    Tsygootti-parka ei ehdi edes parannusta tekemään kun matka vie jo helvataan.

    Mutta siittiö se vasta ahneen syntinen ja itsekäs on. Yksin änkeytyy munasolun sisään ja jättää toverit kuolemaan.

    Äänestä

Jaarittelusi oli syntymäpaska.

Äänestä

Ev.Lut. kirkko on sen verran suuri Suomessa, että sen pappeihin mahtuu monenlaista ehtoollisen lipittäjää, myös näitä helvetin saarnaajia. Toisessa päässä sitten taas "kaikki pääsevät taivaaseen" kirjoja kirjoittavat papit.

Jos joku kuvittelee peruskirkon olevan jotenkin jyrkkä tai yllättävä, se johtuu vain siitä ettei ole törmännyt eri uskonlahkojen edustajien kirjoituksiin tai mielipiteisiin.

Äänestä

Onhan se hupaisaa että kirkonmiehet alkoivat moittia papin puhetta konfirmaatiotilaisuudessa tilannetajunpuutteena vaikka ei hän mitään kristiuskonvastaista sanonut päinvastoin, pitäytyi sen ytimessä.

Täytyyhän konfirmoitaville kertoa miköä konfirmaation ydin on. Jumalan ja kirkon ja pappien pelossa elämiseen sitoutuminen.

Pidetään ikävää ja synkistellään ja pelotellaan. Sehän se kristinuskon ydin on.

Äänestä
  • Heristellään nyrkkiä, huudellaan saatanasta ja nyrkki hakataan pöytään ja sylki sekä vaahto lentäen kirotaan syntiset helvettiin! Puhutaan rakkauden uskonnosta ja pommittataan syyttömiä.

    Sitä se kristinusko on.

    Äänestä

Luin nyt toistamiseen tuon blogin ja ajatuksen kera. Aiemmin olin vain lukaissut sen läpi.
Asia on selvä kuin pläkki. Siinä törmäsivät yhteen kaksi erilaista todellisuutta ja niiden erilaiset kielet, kristinuskon hengellinen todellisuus "uskonnon kielineen" sekä ns. normaalitodellisuus normaalikielineen. Kuulija tulkitsi kuulemansa sen todellisuuden ja kielen kautta, jotka hän tunsi, kun ei tuntenut puheessa kuvattua todellisuutta ja sen kieltä.
Tuollaista se on, kun ihmiset eivät enää tunne kristinuskoa. He tulkitsevat sen sanoman siltä pohjalta, jonka he tuntevat, ja pieleen menee, huokaus... Tuo on tuiki tuttua tältä ateismipalstaltakin.
Kirkon pitäisi varmaan ottaa oppia Paavalista ja ruveta tosissaan selittämään sanomaa sillä kielellä, jota kuulijat ymmärtävät.

Äänestä
  • "Kirkon pitäisi varmaan ottaa oppia Paavalista ja ruveta tosissaan selittämään sanomaa sillä kielellä, jota kuulijat ymmärtävät. "

    Juu. kuten se että nainen on miehen omaisuutta, nainen olkoon hiljaa seurakunnissa ja kirkossa, naisen on pidettävä huntua ja käveltävä viisi metriä miehen perässä.

    Äänestä

  • kiva kiva kirjoitti:

    "Kirkon pitäisi varmaan ottaa oppia Paavalista ja ruveta tosissaan selittämään sanomaa sillä kielellä, jota kuulijat ymmärtävät. "

    Juu. kuten se että nainen on miehen omaisuutta, nainen olkoon hiljaa seurakunnissa ja kirkossa, naisen on pidettävä huntua ja käveltävä viisi metriä miehen perässä.

    Ainakin tuo "nainen hiljaa seurakunnassa" on tulkittu väärin, eksegeetit väittävät näin.
    En muista tarkkaan, mutta tuon Paavalin ohjeen takana on jotain sellaista, että naiset pulisivat koko ajan seurakunnan kokouksissa ja huutelivat väliin ja yleensä pitivät meteliä niin että se häiritsi liikaa kokousta. Naiset olivat jo silloin kovia kälättään, heh, eivätkä jaksaneet keskittyä kauaa vaan alkoivat juoruta.
    Paavali kimpaantui ja tokaisi että "Akat pää kiinni, eihän täällä kukaan kuule mitään!"

    Ei mitään tulkintoja!

    Äänestä

  • kiva kiva kirjoitti:

    Ei mitään tulkintoja!

    "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia/ alamaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. … Tämä mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä (1.Kor.14:34-38). "

    Jos nainen puhuu seurakunnassa on hän matkalla hel.vettiin!

    Tuossahan sitä on lisää:)
    Miehillä oli kuulemma usein nuoria vaimoja (oli yleinen tapa silloin), ja vaimot olivat aika lapsellisia ja tietämättömiä. He istuivat seurakunnan kokouksissa miehensä vieressä ja kyselivät tältä yhtenään, mitä tuo ja tuo sanottu asia tarkoittaa, ja häiritsivät sillä jatkuvalla pulinallaan kokousta. Myös vanhemmat vaimot kyselivät miehiltään ja muilta. Kokouksen pitäjiltä ja puhujilta menivät hermot, kun monenlaista häirintää oli naisten taholta liikaa.
    Niinpä annettiin ohje, että kokouksessa ei saa kysellä vaan se pitää tehdä kotona, ja kokouksissa täytyy olla kiltisti hiljaa. Se koettiin Jumalan käskyksi, koska Jumalan sanan julistaminen estyi ja häiriintyi liiaksi.

    Äänestä

  • kiva kiva kirjoitti:

    Ei mitään tulkintoja!

    No voih, jos ei saa olla mitään tulkintoja, niin silloin "nainen vaietkoon seurakunnassa" tarkoittaa sitä, että seurakuntiin kuuluvien naisten pitää elää mykkinä. Ei missään eikä koskaan saa päästää äännähdystäkään suustaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia/ alamaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa. … Tämä mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä (1.Kor.14:34-38). "

    Jos nainen puhuu seurakunnassa on hän matkalla hel.vettiin!

    Paavalilla muuten oli naisia työtovereina, samanlaisina evankeliumin levittäjinä ja julistajina kuin Paavali itse, ja hän arvosti heidän työtään syvästi. Tunnetuimpia naisia oli kaksi, toisen nimi oli Priscilla, toisen nimeä en muista.

    Äänestä

Ihan kristinuskon ja raamatun mukaisestihan tuo pappi mölisi, mutta kun se nykyihmiselle ei enää uppoa niin nyt sitten kirkon ruskeakieliset edusmiehet paheksuvat papin tilannetajunpuutetta.

Onko raamatun ja kristinuskon perinteen mukainen saarna konfirmoitaville värin, väärässä paikassa ja väärään aikaan?

Äänestä

Suomalaisista on tullut satasella pakanoita ihan kirjaimellisti.

täällä ei ihminen tarvitse muuta kuin ryyppäjäisiä ..rittelua ja parinvaihtoa aamusta iltaan.

se on tämän kansan elinehto. Mitään tajua ei ole mistään Uskoon liittyvästä asiasta, mikä enää erottaa suomalaisen korkeasaaren väestä, verkkohan se.

keltaesta klöntistä ollaan kuulemma pikkuhiljaa päästy pyöräilevään kaljuun ja tatuoituun hampuusiin ja siihen se näyttää pysähtyneenkin ihan jumiin asti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

satunnainen ateisti kirjoitti:

"Olin tyrmistynyt. Olivatko nämä vapaaehtoisesti kirkon opetuksia kuunnelleet lapset olleet kirkon mielestä kadotukseen tuomittavia väärintekijöitä, jotka nyt pelastettiin valoon, kunhan alkaisivat kuunnella oikeita neuvoja ja noudattaa käskyjä? Ovatko kaikki muutkin lapset, jotka eivät käy rippileiriä, kirkon näkökulmasta tuollaisia?"

Minusta kummallisinta on, että fiksuille, lutikkakirkossa yhä kiinni oleville ihmisille tulee yllätyksenä se, että luterilaisen opin mukaan ihminen on syntymäpaska, ja vain seuraamalla tuota yhden pikkulahkon jumalakuvaa, voi sateenkaaren päässä odottaa kuvainnollinen aarrearkku. Tai sitten vaan ns. "heikko happi", heh heh.

Kangasmaan blogiin oli tietysti tullut jo pappeja ja muuta porukkaa kertomaan, että hän on vain ymmärtänyt väärin, kyseisen puheen pitänyt konfirmaatiopappi oli puhunut vääristä asioista, ja että luterilainen kristinusko on itse asiassa pirun hyvä uskonto.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/69895-sotilas-jarkyttyi-jumalanpalveluksessa-teki-mieli-ottaa-auto-ja-ajaa-turkuun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu