Sain lapsen avomieheni kanssa 8 kuukautta sitten. Lapsi ei ollut suunniteltu, mutta toivottu. Kerroin raskaudestani ystävilleni vasta kun ensimmäinen kolmannes oli jo takana. Eräs hyvä ystäväni suhtautui raskauteeni kuitenkin täysin eri tavalla kuin olin kuvitellut. Hän ei onnitellut, ei kysellyt vointiani, lähinnä vain sätti minua siitä miten olimme voineet olla niin vastuuttomia, että olin tullut raskaaksi.
Ystäväni otti minuun etäisyyttä moneksi kuukaudeksi, ja silloin harvoin kun tapasimme hän laukoi pisteliäitä kommentteja raskauskiloistani ja muusta. Minulle tuli vaikutelma, että hän oikein odotti, että raskaudessani jokin menisi vikaan.
Mielessäni kävi ajatus, että voisiko ystävälläni ja hänen miehellään olla vaikeuksia saada omaa lasta. Hienotunteisuuttani en asiasta kysynyt ja pyrin lopulta välttämään puhumista myös omasta raskaudestani ystävälleni.
Välimme olivat viileät vielä senkin jälkeen kun lapseni oli syntynyt. Pikkuhiljaa aloimme kuitenkin taas pitää yhteyttä enemmän. Noin kuukausi sitten sain tietää, että myös tämä ystäväni on raskaana. Hän kertoi suoraan, että raskaus on alkanut pitkän ja raskaan hoitojakson jälkeen.
Tietysti onnittelin häntä kovasti ja nyt olemmekin puhuneet raskauksista ja vauvoista enemmän kuin koskaan aiemmin.
En kuitenkaan voi unohtaa sitä, miten hän kohteli minua raskausaikanani, ja kun kerroin hänelle omasta raskaudestani. Puhuisinko vielä asiasta vai antaisinko sen vain olla?
Ystäväni otti minuun etäisyyttä moneksi kuukaudeksi, ja silloin harvoin kun tapasimme hän laukoi pisteliäitä kommentteja raskauskiloistani ja muusta. Minulle tuli vaikutelma, että hän oikein odotti, että raskaudessani jokin menisi vikaan.
Mielessäni kävi ajatus, että voisiko ystävälläni ja hänen miehellään olla vaikeuksia saada omaa lasta. Hienotunteisuuttani en asiasta kysynyt ja pyrin lopulta välttämään puhumista myös omasta raskaudestani ystävälleni.
Välimme olivat viileät vielä senkin jälkeen kun lapseni oli syntynyt. Pikkuhiljaa aloimme kuitenkin taas pitää yhteyttä enemmän. Noin kuukausi sitten sain tietää, että myös tämä ystäväni on raskaana. Hän kertoi suoraan, että raskaus on alkanut pitkän ja raskaan hoitojakson jälkeen.
Tietysti onnittelin häntä kovasti ja nyt olemmekin puhuneet raskauksista ja vauvoista enemmän kuin koskaan aiemmin.
En kuitenkaan voi unohtaa sitä, miten hän kohteli minua raskausaikanani, ja kun kerroin hänelle omasta raskaudestani. Puhuisinko vielä asiasta vai antaisinko sen vain olla?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Anna hitossa olla jos hän ei itse siitä puhu. Jos sinua loukkaa hänen sanansa, voit toki kysyä, miksi hän näin sanoi, mutta itse näkisin sen vain riidanhaastamisena sellaista ihmistä kohtaan, jolla on takanaan jotakin aivan käsittämättömän raskasta.
Näin miehenä en kyllä yhtään käsitä mitä teidän naisten päässä liikkuu. Itse olen kertinut kelle olen halunnut, eikä minulta olla tultu mitään kyselemään, vaikka varmasti on minullakin ollut huonoja päiviä, jolloin olen ollut huono ystävä ja sanonut pahasti. Miehet eivät sitten kai ota asioita niin vakavasti. Samaan aikaan vaimoni saa jatkuvasti kuulla uteluita ja säälimisiä ja jopa toteamuksia, että ehkä sinua ei vain ole tarkoitettu äidiksi. Minkälainen nainen edes sanoo toiselle naiselle noin keskellä tämän elämän kipeintä aikaa? Voin vain kuvitella kuinka vaimoni ottaisi tuollaiset kysymykset: "olitko mulle ilkeä koska olit lapseton?" Todennäköisesti ystävyys loppuisi siihen.
Itse veikkaan, että ystävälläsi on ollut hoidoista johtuva hormonimyrsky päällä ja lapsettomuuden suru harteillaan ja sinä olet siihen tullut esittelemään vatsaasi. Nainen harvemmin siinä tilanteessa käyttäytyy erityisen ystävällisesti tai korrektisti, vaikka oikeasti ehkä haluaisikin.
Meiltäkin on kuollut kolme vauvaa kohtuunn varsin varhaisessa vaiheessa ja vasta tämä neljäs näyttäisi syntyvän ongelmitta. Emme ole kertoneet kuin aivan lähimmillemme, mutta suru on ollut liki ylitsepääsemätön, varsinkin vaimolla, juurikin hormoneidenkin takia...
Mä en kyllä tajua sitä, että avoimesti toivoo toisen ihmisen raskauden päättyvän huonosti, jos ei omaa lasta voi saada. Joo, hormonit sen tekee, mutta täytyy muistaa, että aikamoisessa hormonimyrskyssä se odottava äitikin on. Ja mä ymmärsin, että tää ap ei ees tiennyt, arvaili vaan, että miksi se sen kaveri yhtäkkiä ei tykännytkään tästä raskausuutisesta. Jos mä joskus tulen raskaaksi, niin kyllä mä odotan tukea nimenomaan läheisiltäni, joihin kaveritkin lukeutuu.
Mutta samaa mieltä olen kuin edellinenkin, että ap vois jättää asian puimisen. Se kaverihan siinä kuitenkin käyttäyty huonosti.
Aphän sanoi että hänelle oli tullut "sellainen vaikutelma", että ystävä oli tällaista toivonut, mutta tuskinpa sentään. Eiköhän tämä apkin ole ollut sen verran raskaushormoneissaan, että on ottanut kaverinsa hormoniäksyilyt himpun verran liian tosissaan. Ilkeä sanoa, mutta sekä hedelmöityshoidon että luomuraskauden läpikäyneenä voin sanoa, että kahta hormonihirviötä ei kannata laskea samaan huoneeseen. Ja ihan kokemuksesta puhun.