Lähellä kuolemaa

sabina

En enää jaksanut ajatella muuta kuin, että kuolema olisi helpotus. Rintani tuntui halkeavan ja kipu oli kestämätön, verenpaine huiteli pilvissä, en jaksanut enää olla. Sain kipupiikin ja lääkitystä.- Eilen tulin sairaalasta ja halasin uutta Ramsu kissaamme joka on ihana persialainen-ja tässä me nyt kuitenkin olemme, minä ja mieheni syöpänsä kanssa. Olen kiitollinen Jehovalle jokaisesta päivästä, jonka saamme elää nyt-sekä tulevassa uudessa maailmassa, jonka hän luo. Siellä ei kukaan sano, että minä olen sairas.

3

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Corrector

      Voimia teille hyvä Sabina! Itse ajattelen kristittynä tästä lihallisesta elämästä ja tulevaisuuden toivosta näin:

      Nykyinen elämämme on leimattu jatkuvalla epävarmuudella. Vaikka itse eläisimme kuinka hyvää elämää tahansa terveellisine elämäntapoineen kaikkineen, niin sattumat ja ulkopuoliset tekijät - joihin emme voi itse juurikaan vaikuttaa - voivat tuoda elämäämme ikäviä yllätyksiä. Se ei tietenkään ole Jumalan rangaistus vaan seurausta perisynnin mukana tuomasta epävarmuudesta elämässä, ja siihen meidän on tietyssä mielessä tyytyminen. Onneksi kaikilla meillä jotka panemme luottamuksemme Kristukseen, Hänen sovitukseensa ja jotka haluamme elää Jumalan tahdon mukaisesti, on lupaus ja toivo, joka ei tuota pettymystä. Niinpä tämä nykyinen elämämme onkin vain eräänlainen 'eteinen' joka on vain välivaihe kohti sitä kirkkautta, joka Herraan uskovilla on edessä. Se on sitä todellista elämää, jossa suru ja murhe on poispyyhitty meidän kaikkien silmistä.

      Voimia teidän perheellenne ja jaksamista näinä raskaina päivinä.


      -Corrector-

    • Corrector

      Sabina,
      Olet luultavasti saanut paljon myötätunnon osoituksia yhteisöösi kuuluvilta jäseniltä privaatisti - tämän palstan ohi. Se varmasti auttaa jaksamaan raskaiden kokemuksien keskellä.

      -Corrector-

      • sabina

        olemme mieheni mukaanlukien nyt tilanteessa, että oli pakko laittaa lappu oveen,-vierailut vain sovittuina aikoina-. Lähimmät ystävät ja sukulaiset voivat piipahtaa. Sekä kotisairaanhoidosta. Ystävillä on hyvä tarkoitus tulla katsomaan, mutta emme jaksa ottaa vastaan. Kiitos osanotostasi ja terveisistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5120
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      116
      1618
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1429
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1339
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1163
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1030
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      989
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      59
      805
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      783
    Aihe