Olen pidemmän aikaa seurannut tämän palstan keskusteluja ja reaktiot ovat vaihdelleet puolelta toiselle. Toisinaan on tehnyt mieli nauraa, toisinaan itkeä, mutta yleensä olen halunnut hakata päätäni näppäimistöön. Toisaalta, miksi hakkaisin, näppäimistö ei ole tehnyt minulle mitään pahaa.
Palsta on oikea vastakkainasettelun tyyssia. Oikeastaan aggressiivisen sellaisen. Kristityt vastaan ateistit. Kristityt väittävät ateisteja moraalittomiksi ihmisvihaajiksi, eläinten paneskelijoiksi ja yksinäisiksi erakoiksi. Ateistit puolestaan sanovat kristittyjä hihhuleiksi, joilla ei ole muuta elämää tai muita mielipiteitä kuin ne, jotka Raamatusta löytyvät.
Naurettavaa ja lapsellista, sanon minä. Jokaisella on oikeus mielipiteisiin, mutta ihmisten luokittelu tällaisten asioiden perusteella on ala-arvoista.
Mieleeni on jäänyt pari mielenkiintoista kysymystä, erityisesti kristittyjen suusta:
Onko ateisteilla moraalia?
Onko ateisteilla ystäviä?
Voivatko kristityt ja ateistit tehdä yhteistyötä?
Kaikkiin on myönteinen vastaus. Sama pätee jos kysytään nämä kysymykset kristityiltä. Itselleni ei ole mikään ongelma, että monikin ystäväni uskoo, osa hartaastikin. Se on sanaton sopimus, etten minä sano mitään negatiivista, eikä minulle tuputeta aiheesta mitään. Asiallista keskustelua käymme, mutta emme sano mitään, mikä voisi toista loukata.
Itse olen 20-vuotias ja erosin kirkosta kaksi vuotta. Arvostan luontoa, rauhaa, ihmisiä, opiskelua, työntekoa, ahkeruutta, rehellisyyttä, lainmukaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen. Pohdin moraalisia kysymyksiä paljon, minulla on paljon ystäviä ja arvostan heitä paljon.
Mutta täällä lukemieni kommenttien perusteella, olen joka tapauksessa vääränlainen ihminen, koska en usko. Toisaalta, sama saattaa olla myös toisinpäin: oli kristitty millainen vain, oli hän aina vääränlainen.
Palsta on oikea vastakkainasettelun tyyssia. Oikeastaan aggressiivisen sellaisen. Kristityt vastaan ateistit. Kristityt väittävät ateisteja moraalittomiksi ihmisvihaajiksi, eläinten paneskelijoiksi ja yksinäisiksi erakoiksi. Ateistit puolestaan sanovat kristittyjä hihhuleiksi, joilla ei ole muuta elämää tai muita mielipiteitä kuin ne, jotka Raamatusta löytyvät.
Naurettavaa ja lapsellista, sanon minä. Jokaisella on oikeus mielipiteisiin, mutta ihmisten luokittelu tällaisten asioiden perusteella on ala-arvoista.
Mieleeni on jäänyt pari mielenkiintoista kysymystä, erityisesti kristittyjen suusta:
Onko ateisteilla moraalia?
Onko ateisteilla ystäviä?
Voivatko kristityt ja ateistit tehdä yhteistyötä?
Kaikkiin on myönteinen vastaus. Sama pätee jos kysytään nämä kysymykset kristityiltä. Itselleni ei ole mikään ongelma, että monikin ystäväni uskoo, osa hartaastikin. Se on sanaton sopimus, etten minä sano mitään negatiivista, eikä minulle tuputeta aiheesta mitään. Asiallista keskustelua käymme, mutta emme sano mitään, mikä voisi toista loukata.
Itse olen 20-vuotias ja erosin kirkosta kaksi vuotta. Arvostan luontoa, rauhaa, ihmisiä, opiskelua, työntekoa, ahkeruutta, rehellisyyttä, lainmukaisuutta, oikeudenmukaisuutta ja niin edelleen. Pohdin moraalisia kysymyksiä paljon, minulla on paljon ystäviä ja arvostan heitä paljon.
Mutta täällä lukemieni kommenttien perusteella, olen joka tapauksessa vääränlainen ihminen, koska en usko. Toisaalta, sama saattaa olla myös toisinpäin: oli kristitty millainen vain, oli hän aina vääränlainen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tyyssija
1 ylät. (suojainen, rauhallinen) asuin-, olin-, sijaintipaikka
2 kasvu-, pesäpaikka. esim. Meri elämän ensimmäisenä tyyssijana. Onnen tyyssija. Rikollisuuden tyyssija.
EI tyyssia.
ccögjgjuåg
Sitähän se tahtoo tällä palstalla olla, että mielipiteet kärjistyvät.Itseänikin välillä häiritsee sama asia.Minulla on sekä kristittyjä että ateisti ystäviä, vaikka kommentit itsellänikin saattavat olla välillä aika provosoivia.
Vaikka olen joutunut uskonnolliset uskomukset jättämään, silti entiset kristityt ystävät ovat edelleen ystäviäni.Kaikki ei ole ihan täysin sitä mitä ensi lukemiselta ehkä vaikuttaa.
Olen todennut fundamentalismin ja konservatiivisenkin uskonnollisuuden niin ongelmalliseksi, että välillä on sanottava niitä asioita, joita ei toisaalla ehkä sanoisikaan.
Jokaisella on omat motiivinsa kirjoitella ja välillä mietin että minkälaisia ihmiset ovat näiden kirjoituksien takana.Tämä on aika rankka aihe, ainakin silloin jos on joutunut pettymään uskonnollisuuden antamiin lupauksiin, kuten itselleni on käynyt.
No eikö se ole oikeastaan hyvä, että hihhulihahhulit paljastavat täällä todellisen "rakkaudellisen" karvansa toisinajattelijoita kohtaan?
Montako hihhulihallulia aiot tänään hakata?
En ole koskaan hakannut ketään, koska en halua olla samanlainen ihminen kuin uskova saarnaaja-isäni, joka hakkasi minua aina, nyrkillä ja kepillä ja nahkavyöllä ja millä tahansa käteen osuneella lyömäaseella. Minulla on vieläkin eri puolilla kehoani arpia muistona tuosta niin tyypillisestä kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta.
Miksi sinut tai joku muu uskova pitäisi hakata? Siksikö, että saisit kieriskellä marttyyrina ja vainottuna? Ainoastaan se näyttää tuottavan uskovalle mielihyvää. Kärsimyshän johtaa kirkkauteen, eikö totta?