Muistaako joku minua

Ei ollut normaali

Minä olen pahassa pulassa. Mies on tulossa elämääni takaisin. Olen todella tunteiden vallassa. Rakastan häntä paljon ja hän on kuin eri ihminen. Puhuu hyvin ja on ymmärtäväinen ja halukas keskustelemaan ammattiauttajan ja minun kanssa että tästä tulisi vielä jotain. Olemme olleet yhteyksissä ja nähneet muutamia kertoja. En ole kuitenkaan luvannut mitään mihinkään suuntaan, itse tässä vain haluaa niin kovasti uutta yritystä. Koitan muistella niitä outoja asioita joita hänen kanssaan on ollut. Niistä on puhuttu ja mies sanoo nyt ymmärtävänsä minua paremmin eriä ole tiennyt että olen niin herkkä. Voisitteko auttaa minua mitä tekisin? Itse pitää päättää, tiedän sen. Mutta olen teiltä saanut ennenkin hyviä näkemyksiä. En jaksa enää selittää koko asiaa mutta ehkä joku muistaa minut.. Olen vaan niin tunteiden syövereissä ja meinaa huonot asiat unohtua kun nimiä ei ole nyt ollut. Ja jos on jotain niin niistä on asiallisesti puhuttu ja sovittu. Mitkä asiat aikaisemmissa kertomassani on teistä ollut ei niin normaalia parisuhteeseen kuuluvaa? En vieläkään ole varma mitä minun tulisi sietää ja voiko mies muuttua kun halua kerran on? Tämä on aika kauheaa kaikki kun pitäisi tukahduttaa voimakkaita tunteita ja pelkää että jään miettimään pitkäksi aikaa olenko menettänyt jotain hyvää.

54

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rohkeutta ei ainak.

      "Puhuu hyvin ja on ymmärtäväinen ja halukas keskustelemaan ammattiauttajan ja minun kanssa että tästä tulisi vielä jotain. "

      Rohkeutta ei ainakaan puutu. Onhan ammattilaisesi naispuolinen... vai onko?
      Kova hän on ollut puhumaan ennenkin, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Kovin on puhelias.

      "sanoo nyt ymmärtävänsä minua paremmin eriä ole tiennyt että olen niin herkkä."

      Niin herkkä... kovin on krouvin sorttinen mies sitten. Silikooneja, juoruilua, suurempaa asuntoa, plussaa tilille... ja mitä vielä.

      "minun tulisi sietää ja voiko mies muuttua kun halua kerran on? "

      Mistä tiedät, että mies haluaa muuttua muuta kuin sinun mielikuvituksessasi päästäkseen hyväksikäyttämään sinun hyväuskoisuuttasi ja sinisilmäisyyttäsi, kun olet niin herkkäkin. Hän voi laskea, että sinulla on matkaa vielä maan pinnalle kylliksi, että hän ehtii vaikka mihin sillä välin.

      Eikö hän uhannut ottaa yhteyttä sinun läheisiisikin ja puhua heidätkin ympäri, kun sinä olet niin sairas ja mustasukkainen. Mikä on toisin muuta kuin hänen sanansa?

      En yhtään epäile, etteikö hän ole kova lempimään. Niin minunkin narsisti-psykopaattini.

      "Olen vaan niin tunteiden syövereissä ja meinaa huonot asiat unohtua "

      Se, että sinä olet tunteiden syövereissä, ei vielä tee hänestä ihannemiestä, vaan sinusta oivallisen ja ihanteellisen uhrin.

      "Mitkä asiat aikaisemmissa kertomassani on teistä ollut ei niin normaalia parisuhteeseen kuuluvaa? "

      Muistaakseni olet keskustellut noista sisaresi kanssa ja auttajasi. Minun mielestäni teidän kertomuksenne on kauttaaltaan riittävän epäilyksiä herättävä. Hän voi olla innostuksissaan kun on tajunnut, miten syvälle hän on sieluusi jo päässyt.

      Minun mielestäni olisi luottamusta herättävämpää, jos hän järjellä ajateltunakin olisi kunnollinen ja fiksu järkevä mies. Ja jos hän ei olisi niin innostunut siitä, että on saattanut sinut noin sekaisin. Luulisi hänenkin pitävän tärkeänä, että näet hänet oikeassa valossa ja rehellisesti, ihan järjelläkin.

      Mies painaa pelkästään sillä, että saa sinut tuntemaan ja sekaisin. Jonain päivänä joka tapauksessa heräät, joko turvassa hyvässä suhteessa, keskinkertaisessa suhteessa tai järkyttävässä haaksirikossa narsistin hyväskikäyttämänä.

      • lakh

        mitä sillä on merkitystä onko ammattiauttaja naispuolinen? haloo..osta mopo!

      • jokin merkitys varma
        lakh kirjoitti:

        mitä sillä on merkitystä onko ammattiauttaja naispuolinen? haloo..osta mopo!

        Tiedän erään miespuolisen, joka avoimesti rallatteli menemään naispuolisten ammattiauttajien kustannuksella. Naureskeli vaan kun ovat niin vietävissä. Ei kuulemma montaa kommervenkkiä tarvinnu tehdä kun jo uskoi kaiken ja oli kiedottu sormen ympäri..

      • En edes vastannut
        jokin merkitys varma kirjoitti:

        Tiedän erään miespuolisen, joka avoimesti rallatteli menemään naispuolisten ammattiauttajien kustannuksella. Naureskeli vaan kun ovat niin vietävissä. Ei kuulemma montaa kommervenkkiä tarvinnu tehdä kun jo uskoi kaiken ja oli kiedottu sormen ympäri..

        En edes vastannut tuohon halootteluun. On sillä merkitystä, jos on narsistimies... olen varma asiasta. Ne on niin seksistejä, että tekevät aina kaikkensa. Tottakai seksiaddikti narsistimies tuntee naiset. Naiset ovat sellaiselle Kaikki. Kyllä kietovat ja koittavat ainakin. Minä en viitseisi lähteä moista hurmaamista seuraamaan ja katselemaan.

        Minua ei saisi miljoonallakaan narsisti-psykopaattini kanssa naispuoliselle terapeutille... tai.. nooo.. ehkä miljoonasta... antaisin mennä vain jo nykyään : ). Kai niillä terapeuteillakin monenlaista yrittäjää käy, hereillä niiden täytyy olla jos meinaavat työllään elää. On varmaan henkilökohtaista, miten kukakin suhtautuu ja miten on kokeneita ja mitä.

        Idiootti narsisti nyt naureskelee ja kehuskelee päätoimekseen, työt tehdään vasemmalla kädellä.

    • Oikeasti minä en

      "Tämä on aika kauheaa kaikki kun pitäisi tukahduttaa voimakkaita tunteita ja pelkää että jään miettimään pitkäksi aikaa olenko menettänyt jotain hyvää. "

      Oikeasti minä en ole koskaan uskonut sinun kykyihisi selviytyä narsistin kynsistä, jos mies sellainen on. Et ole vain yksinkertaisesti tietoinen ihmisluonteen kavaluudesta etkä ole nähnyt riittävän syvältä, mihin joku hyväksikäyttäjä kykenee.

      Nytkin kaiken takan on sinun herkkyytesi, ei suinkaan hänen huono käytöksensä.

      Sinun mustasukkaisuutesi
      Sinun herkkyytesi

      Se mies on tarttunut sinuun tosi lujasta. Hän on ilmeisen riippuvainen sinusta ja on nähnyt sinut edulliseksi kohteeksi, jonka haluaa.

      Melkein synonyymit tässä tapauksessa.

    • Ai, eikä! Tosi yll

      " halukas keskustelemaan ammattiauttajan ja minun kanssa "

      Ai, eikä! Tosi yllättävää! Haluaa kuulla mistä sinä ja sinun tukihenkilösi puhutte.

      Hyvä ihminen. Kuulepas nyt. Menit tukihenkilölle hänen takiaan, koska hän loukkasi sinua ja sinulla oli sairaskertomusta jo hänen vuokseen ja hän ei vaikuttanut sopivalta sinulle.

      Sinä kertoilit miehelle tukihenkilöreissustasi ja hän yritti udella sisältöä, mutta et tainnut kertoa kaikkea. Nyt pitäisi päästä ihan itse kuulemaan.

      Narsistit menevät psykologille vain neuvoakseen mitä näiden kuuluisi tehdä. Niin kuin nyt teidänkin tapauksessanne. Miehellä on jo neuvot ja lopputuloskin valmiina.

    • Minäkin rakastin

      "Rakastan häntä paljon "

      Minäkin rakastin häntä paljon. Ja he kaikki muutkin rakastivat häntä paljon.

      Ja kaikkien meidän tunteisiin vastattiin täysillä... >nasistin peilaustilanne.

      Muistan jonkun jo kerran vastanneen sinulle, että suhteiden uudistamisissa putoaa aina yhä ylempää... että jos kerran tahdot, niin siitä vain. Taannoin täällä kirjoitti viiden lapsen äitikin, että viiden lapsen jälkeen haluaa narsistista eroon...

      Se, että me kaikki olemme rakastaneet niin paljon, on ollut edellytys sille, että narsisti on päässyt hoteisiimme. Minä heräsin ajoissa kun narsisti marssi kovaa kyytiä kohti kukkaroani...

    • Ei ollut normaali

      Kiitos. Ihmettelenmyös sitä että nyt kun moni tietää että olen sinkku (siis ne vähät jotka meistä ovat ylipäätään tienneet), niin kaksi miestä on osoittanut kiinnostuksensa minua kohtaan eikä minulla silti meinaa usko riittää että löytäisin itselleni tavallisen miehen josta olisin kiinnostunut ja joka olisi se oikea ja normaali. Ajatukset pyörii vaan tässä yhdessä. Olen kolme kertaa käynyt tanssimassa ja kaksi kertaa niistä "on mennyt pilalle" siksi että tämä mies on tullut kanssa sinne ja näyttänyt kyllä selkeästi siellä että olemme pari. Olen ensin tanssinut muiden kanssa mutta jotenkin tilanne on aina kääntynyt niin että hän on saanut puhuttua niin että ei tanssita muiden kanssa. Sitten kun olemme tanssineet niin olenkin jo aivan hänen lumoissaan kun siinä on hyvä olla ja unohdan kaikki menneet huonot asiat. Noista tansseista on sitten jäänyt aina yhteydenpito päälle ja alkaa tuntua että hänen kanssaan olisi sittenkin mahtavaa.

    • Kiitos kiitoksista.

      Kiitos kiitoksista. Tässä välillä ajattelee, että pistääkö niin pahasti, että toinen sulkee palstan eikä enää palaa... : ).

      Suoraan sanoen, enpä haluaisi sinunkaan koulussasi olla... Minusta olisi kauheaa, jos minun narsisti-psykopaattini tulisi samoihin tansseihin. Onneksi ei ole tullut. Voi olla, että lopputulos olisi sama kuin teillä, olen noin ajatellut.

      Siksi kun tajuan, että elätte jotenkin siellä vähän pienemmissä kuvioissa lähekkäin, muistaakseni kirjoitin kerran jopa että jos sinun tarvitsee muuttaa pystyäksesi kohentamaan tilannettasi...

      Minulla on onneksi tilaa vielä. Vaikka ei lisä pahaa tekisi. Itsekin olen käynyt kauempana illanvietossa ja selvittänyt mahdollisuuksia muualla. Mutta luulen, että selviydyn täällä.

    • Yhdestä toisesta

      Yhdestä toisesta kommentista jossa sanottiin: "Narsistien entisiä heiloja löytyy lataamosta, toiset jäävät sinne pysyvästi" johtuen päätin vielä vastata tähän ketjuun.

      Voi ihminen kuule. Mieti nyt oikeasti tosissasi oman tiedon tasosi nostamista tässä narsistiasiassa oikein reippaasti. Kun olet epäilemisen tielle lähtenyt ja kaikki sinulle vastanneet ovat sitä mieltä, että jotain on vinossa ja sinun terapeuttisikin on sitä mieltä kuin olet täällä kertonut, niin mieti nyt tosissasi. Kai elämäsi on vaivan arvoinen.

      Olen vanhempi kuin sinä, kokenut myös jotain ja minäkin voin suhteen paljastuttua sellaiseksi todella huonosti. Mietin elämäni ensimmäisen kerran jopa itsemurhaa... ainakin oloni oli niin huono, että ymmärsin miltä voi tuntua kun on saanut pas*aa oikein kunnolla päälleen.

      • loppu hyvin

        Minä puolen vuoden yhdessä asumisen jälkeen ajattelin ensimmäistä kertaa itsemurhaa. Minä joka olen aina rakastanut elämää, vaikka Se on ollut raskasta. Tätä saa narsisti aikaiseksi!

    • Tanssi1

      Narsistinen ihminen ei koskaan muutu. Suhteessani en ollut pahemmin kokenut alistamista ja vahtimista. Se jäi siihen, että minun piti kertoa kenen kanssa puhuin puhelimessa ja mitä, tekstiviestit ja sähköpostit oli myös aina näytettävä. Läheisistäni hän yritti minut kokonaan eristää erilaisin syin. Suhteesta lähdettyäni vasta tiedän mitä vainoaminen on. Hän käy säännöllisesti exänsä luona viikkoisin ja viikonloppuisin ajaa läpi kaikki mahdolliset aikuisten tanssipaikat. Kun näkee autoni parkkipaikalla niin hän tulee samoihin tansseihin. Hakee minua tanssimaan ja puhuu "pehmoisia". Nyt oltuani erossa vasta huomaan, miten outoja hänen kertomuksensa ovat. Hän myös oman kertomuksensa mukaan kävi psykiatrilla, joka on todennut, että hän ei ole narsistinen vaan narsistin uhri eli minusta oli tehty narsistinen. Lääkäri oli nainen. Lääkäri en ole minäkään, mutta narsistinen persoona hän on. Persoonallisuushäiriöstä en osaa sanoa. Vasta hänestä eroon päästyäni ovat monet fyysiset oireet hävinneet.

      • -nimenomaan oman

        "Hän myös oman kertomuksensa mukaan " -nimenomaan oman kertomuksensa mukaan, voi puhua aivan mitä tahansa. Varmaan kiertävätkin jos ovat tanssista innostuneita. Minun ei ole, joten olen turvassa jos käyn tanssimassa.

    • KuunteleJärkipuhetta

      Olet niin oikeassa. Nimittäin siinä, että olet pahassa pulassa, todella pahassa pulassa. Elät täysin tunteidesi vietävänä, et kuuntele järkipuhetta etkä edes itse muista etkä sisäistä kokemiasi loukkauksia ja hyväksikäyttöjä. Ehkäpä haluatkin elämäsi olevan sitä, että sinua vähätellään ja loukataan.
      Kuuntelet ja kuuntelet, mitä se mies puhuu, ja sehän puhuu, kuin puuropata, puhuu juuri niin kuin haluat hänen puhuvan. Ja ymmärtää. Voi että ne sitten ymmärtää, ne niin ymmärtää, silloin kuin siitä on heille jotain hyötyä. Ne on mestareita puhumaan ja lupaamaan, teot ja lupausten toteutukset on sitten ihan eri juttu, ne on tosi vähissä, mutta senhän huomaat vasta sitten kun on jo liian myöhäistä. Taas. Kun olet jälleen hiukan tiukemmin kiinni ruuvipuristimessa. Voi miten suurenmoinen näytelmä ja miten suurenmoinen miespääosanesittäjä siinä onkaan.
      Todellisuudessa, ainoa mitä sinä menetät, koko ajan lisää ja lisää, niin kauan kuin miehen kanssa minkäänlaiseen yhteydenpitoon suostut, on oma minuutesi, itseluottamuksesi ja lopulta koko oma elämäsi.

      • ei ollut normaali

        Nyt on taas se tilanne mikä on ollut jo useamman kerran aikaisemmin. Hän haluaa päätökseni suuntaan tai toiseen. Joko ollaan tai ei olle. Ja samalla haluaa näyttää kuinka osaisi kohdella minua eri tavalla. Mutta silti säilyttää minun mustasukkaisuuteni pääsyynä tilanteeseen. Hän juuri sanoi että "en mitään itsemurhaa haudo mutta en jaksa kohta enää elää tämän tilanteen kanssa". Ja oli jo sanomassa että hän lopettaa nyt tämän meidän "suhteen". SItten kuitenkin perui saman tien ja halusi uutta mahdollisuutta ja että menisimme ammattiauttajalle. Itsellä nyt taas se olo että voi kun en enää kuulisi hänestä mitään, haluan ja tarvitsen ihan toisenlaista elämää. En epävarmuutta ja draamaa vaan ihan tavallista ja turvallista oloa. Mutta kun hän soittaa niin se pelkkä ääni koukuttaa minut ihan täysin, huomaan sen viimeistään nyt kuinka ihmeellinen voima sillä on.

      • huoli läheisestä
        ei ollut normaali kirjoitti:

        Minä olen se, joka kerroin toisessa ketjussa olevani huolissani läheisestäni, joka elää samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Hän siis palasi narsistin luokse, samoista syistä, joita sinä harkitset, oli niin koukussa, mies lupasi pyhästi etsiä apua itselleen jne. Arvaa hakiko hän lopulta itselleen apua? Aivan, ei todellakaan. Sen sijaan kannustaa kyllä läheistäni hakemaan itselleen apua eli juuri tämän narsistien peruskuvio, jossa kaikki kääntyy päälaelleen; läheiseni onkin se, jolla on ongelma jne. Katsotaan, mihin läheiseni lopulta päätyy, onneksi tuntuu, että nyt tiedostaa tilanteen ja on sen herra paremmin kuin ennen.

        Eikö tuo ole juuri sitä oppikirjanmukaista narsismia, että se sinunkin liehittelijäsi on siellä paniikissa, ressukka ja avuton, koska ei pääsee käyttämään sinua lähteenään, peilaamaan tunteitaan? Hehän eivät yksin kykene olemaan, koska eivät ota vastuuta tunteistaan. Tuo lirkuttelu sitten iskee sinuun, tunnet olevasi haluttu ja kykenevä häntä auttamaan. Jotenkin noin sen minun läheiseni kanssa menee.

        Älä ystävä hyvä palaa! Kyllä se tie on nyt katsottu. Keskitä kaikki tarmosi itsesi pelastamiseen ja auttamiseen. Ota apua ammattilaisilta ja läheisiltäsi. Tuskallista aikaa elät, mutta paljon hyvää on edessä. Tätä yritin sanoa läheiselleni, ja nyt vain odotan, miten siinä tarinassa käy. Rukoilen, että tajuaisi lähteä ajoissa.

      • klikklik ja haloo??!
        ei ollut normaali kirjoitti:

        Nyt on taas se tilanne mikä on ollut jo useamman kerran aikaisemmin. Hän haluaa päätökseni suuntaan tai toiseen. Joko ollaan tai ei olle. Ja samalla haluaa näyttää kuinka osaisi kohdella minua eri tavalla. Mutta silti säilyttää minun mustasukkaisuuteni pääsyynä tilanteeseen. Hän juuri sanoi että "en mitään itsemurhaa haudo mutta en jaksa kohta enää elää tämän tilanteen kanssa". Ja oli jo sanomassa että hän lopettaa nyt tämän meidän "suhteen". SItten kuitenkin perui saman tien ja halusi uutta mahdollisuutta ja että menisimme ammattiauttajalle. Itsellä nyt taas se olo että voi kun en enää kuulisi hänestä mitään, haluan ja tarvitsen ihan toisenlaista elämää. En epävarmuutta ja draamaa vaan ihan tavallista ja turvallista oloa. Mutta kun hän soittaa niin se pelkkä ääni koukuttaa minut ihan täysin, huomaan sen viimeistään nyt kuinka ihmeellinen voima sillä on.

        Niin. Normaali, terveen itsetunnon omaava aikuinen mies olisi jo aikaa sitten lopettanut tällaisen eipäs-juupas -leikin. Normaali aikuinen mies olisi - vaikka kuinka sinua rakastaisi, ja ennenkaikkea sen vuoksi - kunnioittanut jo muutamaan kertaan tekemääsi suhteen lopettamispäätöstäsi, eikä roikkuisi eikä ruikuttaisi, ei anelisi eikä selittäisi, puhuisi, yrittäisi ja puhuisi ja puhuisi ja puhuisi ja lupailisi sitä ja tätä. Ei varta vasten ilmestyisi samalla tanssipaikalle ja jos ilmestyisikin vahingossa, poistuisi paikalta heti, kun huomaisi sinun olevan siellä. Ei.
        Mies lukee sinua kuin avointa kirjaa. Ja vetelee sen mukaan naruista, joissa sinä sätkit kuin marionettinukke. Uhkailee ja lupailee, vuorotellen, sen mukaan minkä huomaa sinuun parhaiten purevan.
        Mutta tämä mies, tämä ei lopeta. Ei.

      • Eli mitään ei ole
        ei ollut normaali kirjoitti:

        Nyt on taas se tilanne mikä on ollut jo useamman kerran aikaisemmin. Hän haluaa päätökseni suuntaan tai toiseen. Joko ollaan tai ei olle. Ja samalla haluaa näyttää kuinka osaisi kohdella minua eri tavalla. Mutta silti säilyttää minun mustasukkaisuuteni pääsyynä tilanteeseen. Hän juuri sanoi että "en mitään itsemurhaa haudo mutta en jaksa kohta enää elää tämän tilanteen kanssa". Ja oli jo sanomassa että hän lopettaa nyt tämän meidän "suhteen". SItten kuitenkin perui saman tien ja halusi uutta mahdollisuutta ja että menisimme ammattiauttajalle. Itsellä nyt taas se olo että voi kun en enää kuulisi hänestä mitään, haluan ja tarvitsen ihan toisenlaista elämää. En epävarmuutta ja draamaa vaan ihan tavallista ja turvallista oloa. Mutta kun hän soittaa niin se pelkkä ääni koukuttaa minut ihan täysin, huomaan sen viimeistään nyt kuinka ihmeellinen voima sillä on.

        "Mutta silti säilyttää minun mustasukkaisuuteni pääsyynä tilanteeseen. "

        Eli mitään ei ole muuttunut. Muutokset ovat sinun mielikuvituksissasi hänestä. Tai on, on muuttunut, hän on lisännyt listaansa että sinä olet niin herkkä. Tuo "herkkä" on täällä päin sellainen vitsi. Kaikki me olemme herkkiä ennen koulivia kokemuksia. Mies tietää sen aivan varmasti. Olemme vielä herkkinä pyöritettäviä.

        " Hän haluaa päätökseni suuntaan tai toiseen. "

        Tietysti, että pistäisit itsesi satimeen, eikä hänen enää tarvitsisi niin kovasti yrittää ja lupailla. Miksi ei elä päivä kerrallaan sinun kanssasi ja elä oikeasti todeksi sitä mitä lupaa ja osoita, että on lupauksiensa mittainen vaan kiristelee sinua sitoutumaan...? Hän haluaa itsestään selväksi, jolloin sinä et enää pohtisi häntä ja teidän olemistanne..

    • ei ollut normaali

      Noinhan se menee, ihan puhutte kaikkia asiaa. Miksi olen näin tyhmä?! Kunpa tämä loppuisi :( Itku meinaa tulla kun ahdistaa niin. kaikki asiat puhuu häntä vastaan mutta hän vaan osaa niiiiin hyvin puhua ja kuulostaa uskottavalta. Mun on ihan pakko lopettaa tämä nyt. Haluan sellaisen parisuhteen missä ei tarvitse tällaisia miettiä. Murheiden pitäisi parisuhteessa olla ihan toisenlaisia, jos niitä ylipäätään pitää olla.

      • Miten näet omat mahd

        Miten itse näet omat mahdollisuutesi selviytyä hänestä? Kun hän tulee samalle tanssipaikalle ja otatte toisiinne katsekontaktia. Hän tuntee sinut niiiin hyvin. Tai oikeammin tietää, miten sinuun vaikutetaan, meihin naisiin yleensäkin.

        Narsistista irtaantuminen vaatii Vakninin mukaan valtavia mentaalisia ponnistuksia. Oletko missä vaiheessa irtaantumista nyt, jos ollaan asteikolla 1-10? Kymppiin saakka tavataan narsistia. 11:ssä vasta ei tavata enää.

    • ei ollut normaali

      Juuri ilmoitin (taas kerran) että ei enää yhteydenottoja, lopetin tämän vähäisenkin suhteen. Mutta pelkään, minä niin pelkään, että ei tämä pidä tälläkään kertaa. Tuolla asteikolla jos ajattelen niin juuri nyt tunnen että olen numerossa 6. Vaikka juuri lopetettiin niin silti minussa iso osa ajattelee että haluan sittenkin mennä psykologilleni hänen kanssaan. Valitettavasti näin. Se tiedän nyt itse, että minä en enää ota yhteyttä. Mutta tiedän sen melko varmaksi että jos hän ottaa niin olen hyvin helposti vietävissä koska on niin tolkuton ikävä ja tuska päällä.

      • Mitä mieltä psykol.

        Mitä mieltä psykologisi asiasta on? Eikö kannattaisi jutella hänen kanssaan. Tosin uskon, että hoitosuhteesi on jokatapauksessa pilalla tuon jälkeen, jos hän sinne tulee. Ei ne hoitosuhteet ole mitään leikinasioita... Siellä on psykologilla omat työtapansa ja näkemyksensä ja tuo rämäytää kunnolla ja kerralla.

        Mitä se mies siellä psykologilla tekisikään, hänhän on niin valtavan terve ja hyvä... Se olet sinä joka olet sairas. Annat sen miehen käsiin kaiken... itsesi... läheisesi... hoitosuhteesikin, joka on sinun viimeinen turvapaikkasi jos kysymys on narsistista. Joudut etsimään uuden hoitosuhteen tai pahimmassa tapauksessa joudut hoitoon jos tulet petetyksi ja hyväksikäytetyksi ja riistetyksi sen ihmisen taholta, johon eniten luotit.

        Minkä sinä olisit valmis suojaamaan narsistiksi epäilemältäsi mieheltä? Et lapsiasi etkä omaa hotosuhdettasi, vaan mitä?

        Kysymys kuuluu, miksi se mies vaatii niin paljon? Miksi se ei jätä tilaa hengittää edes? -Sinun vastuullasi nuo asiat ovat. Sinulla on vastuu itsestäsi ja omista toimistasi.

    • ei ollut normaali

      Mies haluaisi jutella siellä keinoista miten pystyisimme rakentamaan uudelleen luottamuksen ja miten selviäisimme noista vaikeista tilanteista mitä minun mustasukkaisuus aiheuttaa. Siitä hän haluaisi puhua. Hän olisi valmis käymään siellä useaan kertaa ja niin pitkään kun tarve vaatii. Haluaisin niin uskoa...

      Minä olen sellainen ihminen, että haluan kertoa miehelleni (oli sitten kuka tahansa) kaikki asiat itsestäni. haluan tuntea myös itse toisen läpikotaisin. haluan näin saada toiseen täyden luottamuksen ja haluan että minuun luotetaan koska olen sen arvoinen. Ajattelen niin, että haluan yhden ihmisen elämääni jolle voin uskoutua kaikessa ja haluan itse olla jollekin samanlainen. Siksi tämä kaikki sattuu ja pahasti. Taidan olla todella sinisilmäinen ja tyhmä.

      • ei ollut normaali

        jatkan vielä.. psykologini on sanonut että hän ei ole uskonutkaan että tilanne olisi minulle kerralla selvä ja helppo. tarvitsen lisää loukkauksia että uskon. Haluan niin uskoa että niitä ei tulisi enempää. En ole koskaan antanut kunnolla miehelle uutta tilaisuutta. Sitä mietin, että ei ole minun tapaista "hylätä" rakkaimpaani eikä antaa edes mahdollisuutta. Tulin tänne ja psykologilleni alunperin siksi, kun alkoi vaan tulemaan pahaa oloa ja jotain tapauksia jotaka jäivät mietitytttämään. En vieläkään meinaa uskoa että mies olisi narsisti vaikka mitä luen ja mistä luen ja vaikka mitä asiantuntija sanoo. On vaan niin paljon hyvää meillä ollut.

      • onnellinen taas

        Ei tule narsku muuttumaan. ..pelkkää sanan heinää. Vaikka putkeen istus kallonkutistajalla.narsku viihdyttäs itseään .osaavat näytellä ja korulauseet pulppuaa. Usko jo rakas ystävä. Ei kannata haaskata omaa elämää ja hautautua sen pirun käsittelyyn. Ilo häviää.ahdistus seuranasi. Ja paljon pahempaakin . Naisia niillä riittää ja rakkauspeli. Ei aitoa rakkautta narsku edes tiedä.sä oot vain väline. Mieti...vielä.

    • Hyvin kauan kauan

      "Minä olen sellainen ihminen, että haluan kertoa miehelleni (oli sitten kuka tahansa) kaikki asiat itsestäni. haluan tuntea myös itse toisen läpikotaisin. haluan näin saada toiseen täyden luottamuksen ja haluan että minuun luotetaan koska olen sen arvoinen. Ajattelen niin, että haluan yhden ihmisen elämääni jolle voin uskoutua kaikessa ja haluan itse olla jollekin samanlainen. "

      Hyvin kauan kauan sitten, jossain edellisessä elämässäni kuvittelin myös että noin se menee, tuollaisen minäkin haluan. Että mies olisi enemmän kuin äiti tai isä, enemmän kuin siihen asti paras ystävä. Nyt vain jotenkin todennut kaikesta, että ei se noin mene. Jumala on se joka vastaa kuvausta paremmin, tai Jeesus...

      Mies on aivan ihminen vain. Hyvä kuitenkin, että nyt tutkit tuota tilannetta toiveittesi ja toteutumisesi kannalta.

      Ymmärtääksesi tuo mies ei vastaa odotuksiisi vaan pitää sinua sairaana...

      Sinun on ilmeisesti saatava kokemuksesi. Vielä kehoittaisin miettimään, kuinka paljon tuossa tunteessasi on sinun vallanhimoasi. Haluatko ehkä miehesi kautta valtaa toisiin ihmisiin? Kun jos mies on narsisti, hän on aika kova poika.

      Itselläni on halua saada valtaa. Piirre, jota osa ihmisistä paheksuu ja pitää huonona. Minulle se merkitsisi mahdollisuutta päättää omista asioista ja toteuttaa omia päämääriä hyvässä hengessä ilman, että muut loukkaavat minua tai pääsevät heikon kumppanin kautta loukkaamaan.

      Minulle kävi lopulta niin, että luulin saavani kuun taivaalta narsistini toimittamana ja oikeasti olin valinnut... niin, en edes matalaa aitaa vaan kynnyksettömän oven tyyliin: "ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää".

      Toiveet ja niiden toteutuminen. Sinulla ei voi olla luottamuksellista suhdetta edes terapeuttisi kanssa, koska mies sabotoi sitä.

    • Tanssi1

      Ihminen on susi toiselle ihmiselle ja jos toinen ihminen sattuu olemaan narsisti niin siitä ei hyvää seuraa. Hän voi tulla kanssasi psykologillesi ja keskustella normaalisti, mutta kuten itsekin ymmärrät, hänessä ei ole mitään vikaa vaan vika on mustasukkaisuudessasi. Näin hän esittää asian ja siitä tulee aina muistuttamaan. Kestätkö sen, että narsistilla on entisiä ja tulevia lähteitä koko ajan käytössä sivusuhteina - joko salaa tai kun tietää mustasukkaisuutesi kertoo niistä avoimesti. Näin hän saa omat tekemisensä sinun syyksesi ja voi syytää sinua sairaalloisesta mustasukkaisuudesta ja suhteen pilaamisesta. Narsistinen ihminen osaa käyttäytyä hyvin niin kauan kuin kumppani on kiltti ja kuuliainen, mutta jos sinulla on yksikin eriävä tai oma mielipide jostain asiasta niin se on sitten siinä. Älä missään nimessä palaa hänen kanssaan yhteen. Kokemuksesta voin sanoa, että yksin eläminen on monin verroin laatuisampaa kuin narsistisessa suhteessa. Muista myös, kun nyt muutkin ovat kiinnostuneita sinusta niin se on narsistille kuin lyönti päin kasvoja. Olet jättänyt hänet paremman kumppanin vuoksi ja siksi hän on menettänyt kasvonsa. Siinä ei merkitse mitään se, vaikka hänellä olisi kuinka monta rinnakkaissuhdetta.

      • Eriävä mielipide nar

        Eriävä mielipide narsistin kanssa syntyy vaikkapa sinun rahoistasi. Sinun rahoistasi tulee avioliiton myötä narsistin rahoja. Ja syvällinen suhde narsistille merkitsee pääsyä sinun lompakollesi ja tileillesi. Sinun rahankäyttösi ohjailemista. Narsistille raha on kaikki kaikessa.

        Toistan vielä, tekee kumarrusliikkeitä päästäkseen käsiksi noihin edellämainittuihin.

      • Pankki
        Eriävä mielipide nar kirjoitti:

        Eriävä mielipide narsistin kanssa syntyy vaikkapa sinun rahoistasi. Sinun rahoistasi tulee avioliiton myötä narsistin rahoja. Ja syvällinen suhde narsistille merkitsee pääsyä sinun lompakollesi ja tileillesi. Sinun rahankäyttösi ohjailemista. Narsistille raha on kaikki kaikessa.

        Toistan vielä, tekee kumarrusliikkeitä päästäkseen käsiksi noihin edellämainittuihin.

        Juurikin näin. Se on nähty, miten miehen säästöt ja omaisuus hupenee naisen astuttua kuvioihin. Ihan huomaamatta mies ostelee naiselle kaikennäköistä, kun tämä tarvitsee jne. Tästä on lyhyt matka pankkitilien yhdistämiseen, vaikka vain avoimuuden kunniaksi. Vain mies voi olla niin lyhytnäköinen.

      • Oletko taas se
        Pankki kirjoitti:

        Juurikin näin. Se on nähty, miten miehen säästöt ja omaisuus hupenee naisen astuttua kuvioihin. Ihan huomaamatta mies ostelee naiselle kaikennäköistä, kun tämä tarvitsee jne. Tästä on lyhyt matka pankkitilien yhdistämiseen, vaikka vain avoimuuden kunniaksi. Vain mies voi olla niin lyhytnäköinen.

        Oletko taas se onneton reppana, kenen itsetunto riippuu sukupuolesta? Täällä keskustellaan narsismista ja se ei ole sukupuolisidonnaista. Koita päästä pakkomielteistäsi.

      • hhho1

        nimimerkki "tanssi1" puhuu asiaa. Lainaus "Narsistinen ihminen osaa käyttäytyä hyvin niin kauan kuin kumppani on kiltti ja kuuliainen, mutta jos sinulla on yksikin eriävä tai oma mielipide jostain asiasta niin se on sitten siinä"

        tämä on niin totta. Joka sana. Lukekaa.

    • ei ollut normaali

      Jotkut asiat eivät täsmää tähän mieheen. Mies on ääritarkka siitä että raha ym asiat menee oikeudenmukkaisesti. On kyllä joskus pyytänyt minua maksamaan jotain enemmän mitä on kuulunut mutta en ole suostunut. Mutta yleisesti ottaen en jaksa uskoa että tuosta tulisi ongelmaa. ja joskus sanoi että jos menisi naimisiin niin avioehto olisi ehdoton.
      Mies on sanonut että tykkää että nainen sanoo omat mielipiteensä eikä myötäile häntä. Tuo kuulostaa kivalta mutta kyllä käytöntö on useissa tapauksissa osoittanut että omien mielipiteiden sanomista on kyllä alkanut välttää tai vähentää.
      Minua on koko suhteen ajan ihmetyttänyt myös se että miehen kanssa ei ole voinut tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Esm puolen vuoden päähän ei voinut koskaan tehdä varmaa lomavarausta. Hän vaan ei halunnut sitouttaa itseään mihinkään. Ajattelin aina että hän on epävarma siitä tykkääkö minusta vielä silloin. Muutenkin huomasin että kaikki mikä vähänkin sitoutti häntä johonkin niin ei ollut hänen mieleen ollenkaan. Esim maanantaina ei voinut sopia että keskiviikkona hän tulisi käymään mun luona. Se meni aina niin että hän keskiviikkona aamulla taipäivällä alkoi ääneen pohtimaan että tulisiko käymään ja jätti vielä silloinkin asian epävarmaksi minulle. Sitten myöhemmin soitti kumminkin että jos nyt sitten tulisi. Tuo käytös herätti minussa aina epävarmuuttaa ja ihmetystä siitä että eikö hän tosiaan halua nähdä vai mikä siinä on. Mitä tulee mahdollisiin muihin suhteisiin niinen ole koskaan uskonut hänen pettävän minua. Hän on vaan niin varmaksi sanonut että hänellä ei ole koskaan ollut tarvetta pettää ketään eikä pystyisi sitä tekemäänkään. Mies on muutenkin ennemminkin sääntöjen ja normien ja omien tapojensa viimeisen päälle noudattaja. Tämä hämää minua kun narsisteista puhutaan yleensä niinpäin että säännöt eivät koske häntä. Vielä miä poikkeaa täällä puhutusta on se, että narsistit ovat yleensä huomion keskipisteitä ja puhuvat paljon ihmisten kanssa. Tämä mies on päinvastoin ennemminkin sivusta seuraaja ja ujohko. Tanssipaikoissa ei herkästi mene edes hakemaan naisia tanssimaan vaan omien sanojensakin mukaan jumiutuu ainakin aluksi niissä tilanteissa. Siksikin on kokenut että haluaa tanssia tutun ihmisen kanssa. Onko teillä mielipidettä näistä em piirteitä ja voiko narsisteja laittaa käyttäytymisen perusteella yhteen muottiin?

      • lottamari<3

        No huh,huh,.mitä jos lopettaisit nyt tuon miehestä vatvomisen ja keskittyisit pelkästään itsesi miettimiseen.Et saa koskaan selville sitä mitä haluat tietää, haaskaat vain aikaasi tuollaiseen kääntämiseen ja vääntämiseen onko vai eikö ole.

        Tajua jo, vika ei ole miehessä vaan sinussa.Käy siellä psykologilla nyt tiiviisti ja ala miehen tuntemisen sijaan opettelemaan tuntemaan itseäsi.Sinulta ilmiselvästi puuttuu täysi kyky ymmärtää ihmismieltä.

        Pragmaattinen totuusteoria voi selventää sinulle kuinka ajatuksesi pyörii nyt väärään suuntaan.

        Tällä tarkoitan sitä että:

        "Kun katuvalot syttyvät illalla nii se on merkki siitä, että on tulossa ilta"

        Olisi kuitenkin ilmiselvästi väärin sanoa,"ilta tarkoittaa sitä aikaa kun katuvalot syttyvät"

        Ymmärrätkö? Se minkä sinä jo olet kokenut,havainnut ja todennut on käytännössä osoittautunut epätoimivaksi.Turha sinun on enää alkaa toimimaan toiseen suuntaan,.odottamaan niitä katuvalojen syttymistä tietääksesi että on ilta.Tiedät jo kaiken mitä sinun pitää tietää, se riittää.

      • lottamari<3 kirjoitti:

        "No huh,huh,.mitä jos lopettaisit nyt tuon miehestä vatvomisen ja keskittyisit pelkästään itsesi miettimiseen.Et saa koskaan selville sitä mitä haluat tietää, haaskaat vain aikaasi tuollaiseen kääntämiseen ja vääntämiseen onko vai eikö ole."

        Juu, olen tästä asiasta kyllä täysin samaa mieltä Lottamarin kanssa...

        Toki tuota ollakko vaiko eikö olla, kas siinäpä pulma voi jatkaa niin halutessaan loputtomiin...kuluuhan se elämä niinkin...

      • Ei vakuuta ei

        Hmmmm..... et usko, että mies on sinua koskaan pettänyt ja uskot (sokeasti), kun mies sanoo sinulle, että ei edes pystyisi pettämään ketään. Ja silti sinulle on sälytetty miehen toimesta hirvittävä mustasukkaisuusleima otsaan. Niin vahva leima, että sitä ihan pitäisi yhdessä mennä psykologille selvittelemään. How come??????? Todella kummallista. Mutta ei mitenkään yllättävää toimintaa tuon kaltaiselta mieheltä, jollaisen olet hänen kuvaillut olevan (olen lukenut kaikki ne aikaisemmat viestisikin täällä).
        Jos minä olisin sinä, ottaen huomioon kaiken mitä olet miehestä täällä kertonut, en jatkaisi moisen tyypin kanssa suhdetta enää hetkeäkään, en vaikka hän olisi ainoa mies maailmassa. Ennemmin olisin koko loppuelämäni yksin.

    • Olen törmännyt mois.

      "Mies on ääritarkka siitä että raha ym asiat menee oikeudenmukkaisesti. On kyllä joskus pyytänyt minua maksamaan jotain enemmän mitä on kuulunut mutta en ole suostunut. Mutta yleisesti ottaen en jaksa uskoa että tuosta tulisi ongelmaa. ja joskus sanoi että jos menisi naimisiin niin avioehto olisi ehdoton."

      Olen törmännyt moiseen kitupiikiksikin luokiteltavaan tyyppiin... Ei halunnut olla huomaavainen, että olisi maksanut ravintolalaskua edes... Tosiasiassa saattaa juuri olla sellainen narsistin merkki tuokin. On kokeillut laskun keikauttamista sinuun päin. Ehkä häntä odottaa tulevaisuudessa niin suuri potti, että hänen kannattaa maksaa vaikka kitupiikki onkin, omat laskunsa ensihätään.

      Hän tietää etukäteen, että tulet saamaan neuvoja siihen suuntaan, että sinä otat avioehdon ja tahtoo varmistaa etukäteen, että tuo asia ei kaada hänen suunnitelmiaan. Omaisuutta voi kauhoa muutenkin kuin avioerossa.

      "Mies on sanonut että tykkää että nainen sanoo omat mielipiteensä eikä myötäile häntä."

      Minun narsisti-psykopaattini myös sanoi jotain tuon suuntaista, toivoi, että minä en ala miellyttämään häntä... Turhaa höpinää. En olisi tehnyt sitä missään tapauksessa muussa kuin missä itse haluan. Tarvitsee ryhtiä toisesta... tai sitten varmistelee myös, ettet tajua minkälainen hän todella on... tyypillistä.

      "Mies on muutenkin ennemminkin sääntöjen ja normien ja omien tapojensa viimeisen päälle noudattaja. Tämä hämää minua kun narsisteista "

      Niin, nimenomaan OMIEN tapojensa noudattaja onkin.

      "Mitä tulee mahdollisiin muihin suhteisiin niinen ole koskaan uskonut hänen pettävän minua. "

      Ei minunkaan pettänyt niin kauan kuin... kunnes.

      " Tämä mies on päinvastoin ennemminkin sivusta seuraaja ja ujohko. Tanssipaikoissa ei herkästi mene edes hakemaan naisia tanssimaan vaan omien sanojensakin mukaan jumiutuu ainakin aluksi niissä tilanteissa."

      Aivan samanlainen kuin minun narsisti-psykopaattini. Etsii etsii sopivaa... Seuraa sivusta ja tarkkailee ja tekee huomioita. Aivan tyypillistä.

    • Voi lottamari, hän

      "Tajua jo, vika ei ole miehessä vaan sinussa.Käy siellä psykologilla nyt tiiviisti ja ala miehen tuntemisen sijaan opettelemaan tuntemaan itseäsi.Sinulta ilmiselvästi puuttuu täysi kyky ymmärtää ihmismieltä."

      Voi lottamari, hän on viemässä miehen terapeutilleen, että hänen ihana miehensä voisi vaikuttaa terapian kulkuun ja saada tahtonsa läpi.

      • "Voi lottamari, hän on viemässä miehen terapeutilleen, että hänen ihana miehensä voisi vaikuttaa terapian kulkuun ja saada tahtonsa läpi. "

        Voihan tässä olla kyse siitäkin, että tuo ko. nainen saisi terapeutin avulla itse tahtonsa läpi, saisi miehen omakseen, muistaakseni tarina aikoinaan alkoi siitä kun mies ei suostunut menemään oikeasti kihloihin...

      • Ei ollut normaali
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Voi lottamari, hän on viemässä miehen terapeutilleen, että hänen ihana miehensä voisi vaikuttaa terapian kulkuun ja saada tahtonsa läpi. "

        Voihan tässä olla kyse siitäkin, että tuo ko. nainen saisi terapeutin avulla itse tahtonsa läpi, saisi miehen omakseen, muistaakseni tarina aikoinaan alkoi siitä kun mies ei suostunut menemään oikeasti kihloihin...

        Ajattelin että en kirjoita tänne enää mutta pakko vielä jatkaa että kysymys ei tosiaankaan ollut siitä että mies ei suostunut menemään oikeasti kihloihin. Minä en olisi ollut valmis mihinkään kihloihin mutta mies ehdotti että mentäisiin salaa kihloihin, niin että kukaan, paitsi vanhemmat, ei saisi tietää. En ole todellakaan halunnut kihloihin missään vaiheessa, saati että olisin jotenkin vaatinut miestä menemään oikeasti kihloihin. Olen vain sanonut että jos minä joskus menen kihloihin niin se ei ole salaisuus vaan haluan että mieheni on minusta ylpeä eikä missään nimessä halua ainakaan salata sitä.

      • Ei ollut normaali kirjoitti:

        "En ole todellakaan halunnut kihloihin missään vaiheessa,"

        Noh tarkistin asian...niin sinulla oli ehtosi kihloihin menolle...
        "minä haluan että mahdollinen kihlaus tullee vasta siinä vaiheessa kun asumisasiat on kunnossa"

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12102249#comment-0

        Tuossa toisessa jo mainitsitkin, että olet tehnyt saman aloituksen myös parisuhdepalstalle, jossa kommentoit asiaa tähän tapaan...

        "Itse olisin ihan päinvastoin, olisi ihanaa näyttää rakkauttamme muille ja jopa juhlistaakin sitä jotenkin jos kihloihin mentäsiin! "

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12102135#comment-0

        Anteeksi ny että vaikutan ilkeältä, mutta mielestäni tarinasi haiskahtaa siltä, että omasta pakottavasta terpeestasi haluat tuon miehen ja hän ei ehkä halua tässä vaiheessa sen enempää kuin tapailla sinua silloin tällöin...

        johon sinun tuntuu olevan vaikea tyytyä...

        Pakko vielä jatkaa... Nuo kopioimaan tekstit tosiaan kertoo sen mitä olen ajatellutkin... En siis ole ollut valmis kihloihin! Sen muistan hyvin ja ehdottoman samaa mieltä nytkin! Ja tuo jälkimmäinen kommenttini.. Se tosiaan olisi juhlistamiseksi arvoinen asia JOS mentäisiin kihloihin. Tämä oli pohdintaa ihan yleisellä tasolla mitä ajattelen niin tärkeästä asiasta kuin kihlohin meno. En tiedä miten muut tuon ymmärtää mutta kyllä nämä kirjoitukset niiden takana olevat tunteeni ovat juuri näin miten kirjoitan.
        Mitä tulee tähän tilanteeseen niin kies olisi valmis muuttamaan vaikka yhteen ja sanoi hiljattain että menisi vaikka kultasepän liikkeeseen mutta kun tietää että pakit tulee niin ei mene. Mies tapailisi minua tällä hetkellä joka päivä jos antaisin siihen luvan.

        "Mies tapailisi minua tällä hetkellä joka päivä jos antaisin siihen luvan. "

        Niin täällä palstalla on vaikea tietää onko asia noin todellisuudessa, mutta jos on...

        Niin mikä sitten ongelmana kun itsekin haluat ja kerrot rakastavasi...

        Menette kihloihin, muutatte yhteen jne. elämäsi jatkuu muualla kuin täällä nettipalstoilla...

      • Mikäontotuus?
        Ei ollut normaali kirjoitti:

        Pakko vielä jatkaa... Nuo kopioimaan tekstit tosiaan kertoo sen mitä olen ajatellutkin... En siis ole ollut valmis kihloihin! Sen muistan hyvin ja ehdottoman samaa mieltä nytkin! Ja tuo jälkimmäinen kommenttini.. Se tosiaan olisi juhlistamiseksi arvoinen asia JOS mentäisiin kihloihin. Tämä oli pohdintaa ihan yleisellä tasolla mitä ajattelen niin tärkeästä asiasta kuin kihlohin meno. En tiedä miten muut tuon ymmärtää mutta kyllä nämä kirjoitukset niiden takana olevat tunteeni ovat juuri näin miten kirjoitan.
        Mitä tulee tähän tilanteeseen niin kies olisi valmis muuttamaan vaikka yhteen ja sanoi hiljattain että menisi vaikka kultasepän liikkeeseen mutta kun tietää että pakit tulee niin ei mene. Mies tapailisi minua tällä hetkellä joka päivä jos antaisin siihen luvan.

        No nyt alkaa kuulostamaan siltä, että pitäisi saada tuon salaperäisen miehenkin mielipide asiaan jos toiseenkin tänne ...... Jos yksi exä on jo aiemmin muuttanut sohvalle, toinen nyt roikkuu löyhässä hirressä...... mitä se tarkoittaneekaan?

      • Kuultaisiinkototuus
        Mikäontotuus? kirjoitti:

        No nyt alkaa kuulostamaan siltä, että pitäisi saada tuon salaperäisen miehenkin mielipide asiaan jos toiseenkin tänne ...... Jos yksi exä on jo aiemmin muuttanut sohvalle, toinen nyt roikkuu löyhässä hirressä...... mitä se tarkoittaneekaan?

        Se luikurinlaskija tästä enää puuttuukin.

    • huh..

      Voi luoja te ootte sekaisin...

      • Viestit kumpuavat

        Viestit kumpuavat eletystä elämästä. Itse olet sekaisin.

      • huh..
        Viestit kumpuavat kirjoitti:

        Viestit kumpuavat eletystä elämästä. Itse olet sekaisin.

        Kummutkoon mutta se ei oikeuta olemaan noin sekaisin.

      • Här kommer Peppi...
        huh.. kirjoitti:

        Kummutkoon mutta se ei oikeuta olemaan noin sekaisin.

        " mutta se ei oikeuta olemaan noin sekaisin"

        Et ehkä (huom! ystävällinen e h k ä) ymmärrä, mutta kirjoittajia on useita ja koska jokainen ihminen on erilainen niin ei tästä voi tulla yhden mielipiteen selkeää proosaa...

        Sinä olet nyt sekoittanut omassa päässäsi kaikkien vastaukset ja siksi ne ovat nyt menneet ainoastaan sinun päässäsi sekaisin.

        Tiedätkö sen laulun, "kaikki on hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun". Hymyä huuleen nyt vain :).

      • 8+1
        Här kommer Peppi... kirjoitti:

        sä olet toi sama joka riehuu toisessa ketjussa. Koitahan ottaa iisimmin. Peace and luv ;)

      • Ai. Älä nyt? Ihmisen
        8+1 kirjoitti:

        sä olet toi sama joka riehuu toisessa ketjussa. Koitahan ottaa iisimmin. Peace and luv ;)

        Ai. Älä nyt? Ihmisen puheista voi päätellä joskus, mitä hän itse on saanut...

        Hei! Uusi sana minulle, mitä tarkoittaa "luv"? Täällähän voi oppia uutta : ).

      • a.b.c.
        Ai. Älä nyt? Ihmisen kirjoitti:

        Ai. Älä nyt? Ihmisen puheista voi päätellä joskus, mitä hän itse on saanut...

        Hei! Uusi sana minulle, mitä tarkoittaa "luv"? Täällähän voi oppia uutta : ).

        Hirveen ahdistuneen oloinen olet.

      • Voimme lopettaa
        a.b.c. kirjoitti:

        Hirveen ahdistuneen oloinen olet.

        Voimme lopettaa tämän debatin, koska en ole masokisti. Olenkin ihmetellyt, mitä haet täältä. Tunnistan sinut samaksi henkilöksi joka silloin tällöin kokee täällä palstalla ja haastaa. Mutta kuten sanoin... voimme lopettaa.

      • 6+2
        Voimme lopettaa kirjoitti:

        Voimme lopettaa tämän debatin, koska en ole masokisti. Olenkin ihmetellyt, mitä haet täältä. Tunnistan sinut samaksi henkilöksi joka silloin tällöin kokee täällä palstalla ja haastaa. Mutta kuten sanoin... voimme lopettaa.

        Lueskelin vähän näitä ja musta tuntuu että sulla ei ole kaikki kotona. Ei millään pahalla. Olen vaan rehellinen ja älä minua sitten syytä että olen kirjoittanut noi muut. Olen ihan ulkopuolinen tässä. Päätinpäs nyt kertoa sulle missä mennään.

      • Ikävä totuus 6+2
        6+2 kirjoitti:

        Lueskelin vähän näitä ja musta tuntuu että sulla ei ole kaikki kotona. Ei millään pahalla. Olen vaan rehellinen ja älä minua sitten syytä että olen kirjoittanut noi muut. Olen ihan ulkopuolinen tässä. Päätinpäs nyt kertoa sulle missä mennään.

        Ikävintä tässä on 6 2, että maailmassa on oikeasti tuollaisia ihmisiä kuin sinä. Jossain sinäkin menet livenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3202
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2738
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe