Eikä kukaan kirjoittanut

siis mitä että?

No just sitä :)

Että jos on "syrjäytynyt" jotenkin tästä yhteiskunnasta, onko pakosta oltava sen asian kanssa yksin.

" En oikein tajua tätä syrjäytymistä. Jos se on
jotain yksinjäämistä, niin eiköhän tuo ole ihan oma valinta."

Tuo kommentti kertoo aikas paljon yleisestä käsityksestä.

Syrjäytymiseen liittyy niin monia elementtejä, jotka eivät suinkaan ole aina "oma valinta".

Lopputilin saaminen, tai lomautetuksi joutuminen
- pitkä-aikainen työttömyys/sairausloma
- mahd vielä avioero
- lapset jo poissa kotoa, tai niitä ei ole
- kontakteja sukulaisiin ei ole
- ystäviä ei ole
- sairastuminen
ym.ym

Kun tarpeeksi moni asia menee poskelleen, ja usein vielä "nipussa" niin sitä voi alkaa kaivaa itselleen poteroa, mihin hautautua ja koettaa unohtaa koko ulkopuolisen maailman tyyliin:
"Pitäkää p*****e tunkkinne!"

Jos ihminen viihtyy yksin, ja on sitä halunnutkin, silloin se on oma valinta.
Mutta näitä on harvemmassa.

"Jengiytyminen" ei ole ehkä ihan osuva sana sekään.

Tarkoitin vertaistukea.

Puhua/kirjoittaa jollekin, joka ymmärtää, missä tilanteessa olet, kun on tai on ainakin kokenut itse samoja asioita.

Kaikilla ei ole nettiä käytössä kotonaan (sitäkään eivät kaikki jaksa käsittää)
Mutta kännykkä yleensä löytyy.

Toivoisin, ettei siihen tilanteeseen kukaan joutuisi, että menee kauppaankin (kerran pari viikossa) vain siksi,
että on edes yksi ihminen, se kaupan kassa, joka tervehtii ja hymyilee.

Monille on myös vaikeata hakeutua erilaisiin terapiaryhmiin tai yhteisöihin.
Tai sitten ei ole sieltä apua löytänyt.
Myös arkuus ja ujous haittaavat monia, itsetunto voi olla eri tapahtumien kautta romahtanut.
Voi alkaa uskoa, ettei ole varmaan mitään hyvää ansainnutkaan.

Tulee se jonkinasteinen luovuttaminen.

Siinä sitten on ihminen tilanteessa, jossa kysyy itseltään: "Et kai ole yksin, ei kai sinua palele?"

Ei nähdäkseni vertaistuen tarkoitus ole olla kenenkään "pelastamista"
vaan tunteiden ja tilanteiden jakamista, silloin kun siltä tuntuu.




-

Syrjäytyneet on vaarallisia! Ne hautoo jotain ammuskeluja kuitenkin, varokaa niitä.

Käsitinkö oikein,
että raskaita asioita kokenut ihminen
ei tarvitse vertaistukea,
tai se olisi vahingollista?
Millätavalla?

Ihan yksinkö pitäisi kaikesta selviytyä?

Minä en voisi alkaa puhelimen kautta pitää kontakti syrjäytyneihin. En omista älypuhelin.perus luuri ei pakettia,jokainen minutti sillä soitetuna maksaa. Soitan vain varatakseni ajan lekuri ,rokote. MINULLE EI KUKAAN SOITA MIKSI OTTAISIN PAKETIN? Suvussamme on nuoriMIES 19v. joka katkaisut kontaktin ihmisin. fb.profili on ei kulema vastaile postit. mutama viesti hänelle laitanut.EI VASTAA. ESIMERKKI SIITÄ IHMINEN MONASTI ITSE VALITSEE SYRJÄYTYMISEN.