Surullisen kuuluisa Itä-Suomen hovioikeus on toiminut taas kerran vanhaan tuttuun tyyliinsä lieventämällä tuomiota.
Ihmishenki näyttää olevan samantekevää kyseisille herroille ainakin niin kauan ennen kuin kohteena on joku läheinen ihminen..jos sittenkään.
______________________________________________________________
Nainen tappoi miehen halolla – hovioikeus lievensi tuomiota
Nainen surmasi miehen lyömällä häntä useita kertoja halolla päähän Outokummussa. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1974 syntyneen naisen murhasta elinkautiseen. Itä-Suomen hovioikeus muutti tuomion tapoksi.
Itä-Suomen hovioikeus on lieventänyt vuonna 1974 syntyneen naisen tuomiota miehen surmaamisesta. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi naisen viime syksynä murhasta elinkautiseen vankeuteen. Hovioikeus katsoi teon tapoksi ja tuomitsi naisen kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Nainen tuomittiin myös useiden tuhansien eurojen korvauksiin.
Hovioikeuden perustelujen mukaan toukokuussa 2013 tapahtunut teko ei täyttänyt murhan tunnusmerkistöä. Hovioikeus pitää uskottavana naisen kertomusta siitä, että hänen tarkoituksenaan ei ollut tappaa miestä, vaan saada mies lopettamaan meluamisen. Nainen surmasi miehen lyömällä häntä halolla päähän.
Hovioikeus toteaa päätöksessään, että teot ovat kestäneet lyhyen ajan eikä lyöntien kokonaismäärä ollut erityisen suuri. Oikeus katsoo, ettei nainen tappanut miestä erityisen raa'alla ja julmalla tavalla. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan mies kuoli vakavien kalloaivovammojen seurauksena.
http://yle.fi/uutiset/nainen_tappoi_miehen_halolla__hovioikeus_lievensi_tuomiota/7317029

Vastaukset 4
Vanhimmat
Murhaaja on varmaan joku tutun tuttu tuomarille.
Ei erityisen raakaa. Pitäiskö kaivella silmät päästä ja nylkeä elävältä ja sitten mätkii halolla pitkin korvii.
NARTTU voi Suomessa tehdä mitä vain !
ULVILAN MURHAAJAA kuultiin todistajana ! KELLÄ V_ITTU SILLÄ VALTA !
Miehen tekemänä tuo sama tappotapa olisi ollut MURHA !
Kouvolan jannu veti vammaista kirveellä sekään. Oikeuslaitos tuomitsi yhdyskuntapalveluun 5 kk Kaveri tunsi itsensä ja haluaa vankilaan.
Kiva tommonen vanhusten palvelutalossa.
Uutinen kouvolan sanomien netissä sunnuntaina