Jumala nurkkaan ja kristityt maton alle?

fysiikkaa opiskeleva kreati...

Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkala ja Turun yliopiston Tuorlan obsrvatorion avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja ovat käyneet kirjeenvaihdon uskon ja tiedon suhteesta. Kirjeenvaihto on koottuna kirjaan "Nurkkaan ajettu Jumala?". Kirja on ehdokkaana vuoden kristilliseksi kirjaksi. Teos on mielenkiintoinen, mutta ei kovin kristillinen.

Piispa Pihkala ei ole fundamentalisti. Hän uskoo evoluutioteoriaan ja pitää Genesiksen luomiskertomusta oman aikansa kosmologisena mallina (ei siis ehdottomana jumalallisen totuutena). Hänen mukaansa "luomiskertomuksen ilmoitussisältö ei ole kosmologisissa faktoissa, vaan siinä tavassa, miten siinä hahmotetaan ihmisen suhde Jumalaan, toisiin ihmisiin ja maailmaan" (s.70). Raamattua ei hänen mukaansa pidä ottaa kirjaimellisesti, vaan on otettava huomioon sen syntyhistoria. Hän ei hyväksy eräitä Suomessakin esiintyviä ilmiöitä, mikä antaa sellaisen mielikuvan, että piispa Juha Pihkala ei ole koskaan lukenut Apostolien tekoja.

Mihin Juha Pihkala sitten uskoo? Hän sanoo uskovansa, että: " 'viimeisen tuomion' tuomari on Kristus, ei kukaan muu. Se käy ilmi Uuden Testamentin ydinsanomasta. Se on siis ilmoitusta. Millä tavalla se sitten konkreettisesti tapahtuu, siitä minulla ei ole aavistustakaan. Jos - niinkuin toivon - löydän itseni armollisesta ikuisuudesta, en kaipaa mitään muuta." (s.72). Hän myös kirjoittaa, että: "ymmärrän kirkon perustavimmat opit ikään kuin karilleajon kriiseissä syntyneiksi, väylänmerkeiksi, joiden välistä Odysseuksen on purjehdittava, jotta ei joutuisi Skyllan tai Kharybdiksen nielemäksi" (s.43).

Esko Valtaoja ei ole ateisti, vaan agnostikko. Hän suhtautuu uskontoihin suvaitsevasti, mutta ei hyväksy esimerkiksi sukupuolisten vähemmistöjen vainoamista uskonnollisin perustein. Valtaoja hyökkää rajusti kirjan sivuilla 136-142 homoseksualismin tuomitsemista vastaan. "Ei, minä huudan ei. Teillä ei ole oikeutta, ei mikään usko, ei mikään oma sisäinen vakaumus voi antaa oikeutta tuhota toisia ihmisiä tuolla tavoin; teillä ei ole oikeutta, miksi kukaan ei pysäytä teitä?" (s.139). Sivulla 142 Valtaoja kertoo, mitä hän kuoltuaan aikoo sanoa puolustuksekseen, mikäli hän todella joutuu vastaamaan sanoistaan ja teoistaan: "Sanoit itse, että hedelmistään puu tunnetaan. Ei ole minun vikani, että osoittauduit niin surkeaksi puutarhuriksi."

Raamattu tuomitsee homoseksualismin. Se on syntiä, eikä sitä voi puolustella. Kuitenkin Jeesus rakastaa myös homoseksualisteja ja haluaa vapauttaa heidät heidän himoistaan. Jeesus kuoli kaikkien ihmisten puolesta. Jokainen, joka ottaa vastaan pelastuksen Hänessä, pääsee taivaaseen. Kuitenkaan kukaan joka tekee syntiä omasta tahdostaan ei voi olla vielä pelastunut. Eri asia on lankeaminen tahtomattaan syntiin. Uskoontullut voi ehkä myös kääntää selkänsä Jumalalle, mutta Jumalan rakkaus vetää hänet aina takaisin.

Valtaojan mukaan kristityt eroavat toisistaan paljon, eikä ulkopuolisen havannoijan olisi helppoa selvittää, mitä kristinusko pitää sisällään. Minusta tämä on hyvin kummallinen ajatus. Eihän Raamattu opeta kuin yhtä ainoaa oppia - Kristuksen veristä ristiä, joka on ainoa tie pelastukseen. Jokainen, joka ottaa vastaan tämän pelastuksen tunnustamalla syntinsä ja antamalla elämänsä Jeesukselle pelastuu, riippumatta siitä mikä on hänen kastekäsityksensä tai muu oppinäkemyksensä. Pihkalan vertaus väylämerkeistä on siksi huono. On olemassa vain yksi pelastukseen tien näyttävä merkki. Tämä merkki on majakan lailla loistava tyhjä risti, joka julistaa Jumalan sovitussanomaa Kristuksessa. Jumala tuli ihmiseksi ja kuoli jokaisen ihmisen puolesta.

Sivulla 53 Esko Valtaoja mainitsee sanan, joka ei ehkä ole piispalle kovin mieluinen. Se mainitaan koko kirjassa vain kerran. Sana on "Nokian herätysliike". Pihkala ei ole vuoden 2000 tapahtumien jälkeen muuttanut mielipidettään karismaattisista kristityistä. Pihkala kirjoittaa: "Jätän siis rauhassa syrjään kaikki joko suurten tai pienten uskonnollisten kokousten intensiivisen tunnelman luomat sisäiset tuntemukset tai ulospäin näkyvät ilmiöt. Niitä voidaan suorastaan menetelmällisesti tuottaa, ja niinkin synnytetyillä kokemuksilla voi olla ihmisille syvää henkilökohtaista merkitystä, mutta ei minkäänlaatuista objektiivista todistusvoimaa." (s.122-123). Pihkalan näkemyksiä arvioitaessa on otettava huomioon, että hän ei ole halunnut ottaa henkilökohtaisesti selvää asioista. (Tästä voi lukea Markku Koiviston kirjasta "Nokian totuus".)

Sen sijaan Esko Valtaoja näyttäisi olevan hyvin perillä Raamattuun uskovien kristittyjen toiminnasta. Hän mm. kertoo seuraavansa kreationistien keskustelupalstoja. Hän kyllä katsoo, mutta ei näe. Pihkala ei halua edes katsoa.

Kumpi heistä onkaan lähempänä taivasten valtakuntaa?

9

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fysiikkaa opiskeleva kreati...

      Pyydän anteeksi kirjoitukseni viimeistä lausetta. Minulla ei ole oikeutta tuomita Juha Pihkalan uskoa. Ihmisen pelastumisen ratkaisee yksinomaan se, ottaako hän vastaan Jeesuksen tarjoaman armon. Kuitenkaan se, että armo on olemassa, ei tarkoita pelastumista ilman armon vastaanottamista. Armo on otettava vastaan. On uudestisynnyttävä.

      • Sexorcerer

        >> Kuitenkaan se, että armo on olemassa, ei tarkoita >> pelastumista ilman armon vastaanottamista. Armo
        >> on otettava vastaan. On uudestisynnyttävä.

        Ja nimenomaan tällä lauseella hänet tuomitset, ainakin sikäli kun olet arvioinut, että hän ei ole tätä teidän "armoa" ottanut vastaan.

        Juuri nimenomaan tämä "armo" ja "pyhän henki" tekee kristinuskosta paskaa, koska väitetään, että omilla teoillaan ei voi pelastua. Pitää pelastua ottamalla vastaan "Jeesuksen armo" jolloin "pyhä henki alkaa tekemään työtä". Käytännössä tämä vain tarkoittaa tekopyhää teeskentelyä: omien halujen kieltämistä, näkökykynsä tahallista sokaisemista Rraamatun valmiilla totuuksilla. Tavallaan tässä palataan takaisin lapsen asteelle; "antakaa lasten tulla luokseni sillä heidän (herkästi mihin tahansa uskovien henkisesti lapsellisten) on taivasten valtakunta." ... Jeesus oli kyllä aikamoinen agitaattori ;)


    • Sexorcerer

      >> Sivulla 142 Valtaoja kertoo, mitä hän kuoltuaan
      >> aikoo sanoa puolustuksekseen, mikäli hän todella
      >> joutuu vastaamaan sanoistaan ja teoistaan:
      >> "Sanoit itse, että hedelmistään puu tunnetaan. Ei
      >> ole minun vikani, että osoittauduit niin
      >> surkeaksi puutarhuriksi."

      Eskolla on samanlaisia ajatuksia kuten minullakin. Kristittyjen "Jumala" on ahdasmielinen paskiainen, ja jumalana tällainen olento tietysti latoo maailman täyteen eripuraa, pelkoa ja vihaa ... vähemmissä määrin sitten sitä rakkautta. Varsinkin kun rakkaus eritoten tässä vähemmistöjen kontekstissa on niin suuri synti. Puhumattakaan ei-aviollisesta seksistä, abortista ... huoh.
      No, sitä korjaa mitä kylvää, omapa on "jumalan" asia jos on niin tyhmä.

      >> Kumpi heistä onkaan lähempänä taivasten
      >> valtakuntaa?

      Tulet palamaan helvetissä tuosta kysymyksestä. Onko meillä oikeutta tuomita ketään? Edes "ateistina" minulla ei ole oikeutta tuomita ketään, vaikka en usko jumalaanne. Monet kristityt kuitenkin tuntevat olevansa kovinkin oikeutettuja tähän.

      Toivottavasti kukaan ei tähän kysymykseen vastaa, osoittaa silloin ainoastaan oman typeryytensä, ahdasmielisyytensä ja henkisen kehittymättömyytensä.

      Ja muuten, olisin parempi Jumala kuin tämä "nykyinen". Ainakin minulla on helvetisti hyviä ideoita, miten kaikki voisivat olla onnellisempia.

      • Ain Stein

        >Ja muuten, olisin parempi Jumala kuin tämä "nykyinen". Ainakin minulla on helvetisti hyviä ideoita, miten kaikki voisivat olla onnellisempia.

        Jumalan tehtäväksi määrittelet siis onnellisuuden tuomisen ihmisille? Hieno juttu, on Jullen olemuksesta jo vuosituhansia väännettykin. Siis Kaikkeuden karkkiautomaatti.


      • Sexorcerer
        Ain Stein kirjoitti:

        >Ja muuten, olisin parempi Jumala kuin tämä "nykyinen". Ainakin minulla on helvetisti hyviä ideoita, miten kaikki voisivat olla onnellisempia.

        Jumalan tehtäväksi määrittelet siis onnellisuuden tuomisen ihmisille? Hieno juttu, on Jullen olemuksesta jo vuosituhansia väännettykin. Siis Kaikkeuden karkkiautomaatti.

        No totta vitussa me haluamme olla onnellisia! On Jumalan vika, että me tiedetään surun ja kärsimyksen, onnen ja autuuden erot. Joten Jumalan on turha olla olevinaan oikeudenmukainen ja rakastava, jos se ensin opettaa mitä on kärsimys, ja laittaa kärsimään ...

        Täydellinen maailmankaikkeus olisi kenties sellainen, jossa ei olisi mitään "absoluuttisia" totuuksia, vaan jokainen sielu voisi itse kuvitella oman elämänsä. Tjms new-age paskaa.

        Jumalan nykynen olemus on kusipää sadisti.


    • Typhon

      Minusta Juha Pihkala on ehkä omalla tavallaan yrittänyt tuoda kristinuskoa 2000-luvulle, missä hän minusta onnistui suhteelisen hyvin antaessaan kristinuskosta melkeinpä järkevän kuvan.

      Silti, joillekin kiihkoilijoille tämä ei kelpaa, vaan he polkevat piispan mutiin, kun meni epäilemään Raamatun jorinoita.

      Minusta useimpien uskovaisten tulisi herätä pikkuhiljaa ja ymmärtää, että kristinusko on vain harhakuva ja Raamattu täyttä valhetta. Mutta ei, edes teologin puolustelevat sanat tiedettä kohtaan eivät riitä herättämään näitä typeryksiä unenomaisesta funktiostaan.

      Aloin jopa uskoa, että jos kristinusko on sitä miten Juha Pihkala kristinuskoa kuvaili, sehän vaikuttaisi jopa täysjärkiseltä uskonnolta! -Mutta heti kun ensimmäiset uhkaukset polttaa Pihkala roviolla valheidensa vuoksi veti minut takaisin maan pinnalle.

      Kristityt ovat maailman lepra ja typeriä lampaita.

      • Sexorcerer

        >> Kristityt ovat maailman lepra ja typeriä
        >> lampaita.

        Mutta tämähän on jo retoriikkaa? ;)


      • Typhon
        Sexorcerer kirjoitti:

        >> Kristityt ovat maailman lepra ja typeriä
        >> lampaita.

        Mutta tämähän on jo retoriikkaa? ;)

        Retorisesti jos sanotaan, niin käteni pesisin kristittyjen verellä, kastelisin kasvoni punaiseksi. Erottelisin lihaa luista, vuotaisivat he puron lailla! Kituisivat jalkojeni juuressa, armoa anelisivat itkien. Kirveellä iskisin kimpaleita, hakkaisin uhrejani raivolla! Virtsalla heidät häpäisisin, hukuttaisin heidät kuseeni. Silmät repisin päästä, spermallani kuopat täyttäisin! Vaikka sataisi satoja vuosia, ei kristillinen saasta suistuisi suohon. Kirves kädessä tappaa koita, jottei meillä kirkko voita!

        No, minusta kopsaamasi lausahdus oli mielipiteenäkin kiistämätön, mutta kehuthan ovat aina tervetulleita. ^____^


      • fysiikkaa opiskeleva kreati...
        Typhon kirjoitti:

        Retorisesti jos sanotaan, niin käteni pesisin kristittyjen verellä, kastelisin kasvoni punaiseksi. Erottelisin lihaa luista, vuotaisivat he puron lailla! Kituisivat jalkojeni juuressa, armoa anelisivat itkien. Kirveellä iskisin kimpaleita, hakkaisin uhrejani raivolla! Virtsalla heidät häpäisisin, hukuttaisin heidät kuseeni. Silmät repisin päästä, spermallani kuopat täyttäisin! Vaikka sataisi satoja vuosia, ei kristillinen saasta suistuisi suohon. Kirves kädessä tappaa koita, jottei meillä kirkko voita!

        No, minusta kopsaamasi lausahdus oli mielipiteenäkin kiistämätön, mutta kehuthan ovat aina tervetulleita. ^____^

        Voitte tappaa meidät, mutta ette ikinä, ikinä voi ottaa Jeesusta pois sydämestämme! Tämä yliluonnollinen rauha ja ilo voittaa kaiken maailman tarjoaman!

        Rakastan teitä. Rakastan Juha Pihkalaa ja Esko Valtaojaa. Rakastan kaikkia maailman ihmisiä ja haluan, että kaikki ottavat Jeesuksen vastaan pelastajanaan.

        On ihanaa olla Jumalan lapsi!

        http://www.vedenpinta.com/a/riku/foorumi/viewtopic.php?t=26


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      643
      7929
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      456
      2211
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2120
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1691
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1228
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1216
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1098
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      833
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      748
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      727
    Aihe