KSML: Kokoomuksen Arto Satonen haluaa pidentää työpäivän

KSML: Kokoomuksen Arto Satonen haluaa pidentää työpäivän 8-tuntiseksi ja tätä ennen sanoi

Kaikkein paras keino olisi pidentää työaikaa. Näkisin järkevänä luopua pekkaspäivistä.

Joo joo se on sitä kokoomusta käskijä ei väsy.

On se kamalaa kun paikallinen senaattori aina työläisen selkänahkaa repimässä
ei koskaan mitään hyvää esittämässä.
28281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Työntekijöille maksetaan nykyään ihan älytön määrä vapaapäiviä vuodessa kotiin. Minkään yrityksen talous ei voi kestää tällaista riistoa! Hyvä Arto! Kerrankin joku viisas uskaltaa nostaa kissan pöydälle! Tätä menoa työntekijät ovat kohta täydellä palkalla neljänneksen vuodesta kotona!

Äänestä
  • Ja työttömille maksetaan vielä auliimmin kotiin? Ne jotka töissä vielä jaksaa kituuttaa, niin niille lisää painetta. Hyvä ajatus! Pidempiä työpäiviä, pidempiä sairaslomia ja lisää työttömiä. Noilla konsteilla ei kukaan täyspäinen voi tosissaan väittää kansantalouden parantuvan. Ihmisiä töihin, palkitaan paremmin, kannustetaan töihin tai työllistymään. Jokainen voi itse miettiä että jos tämänhetkisiä palkkoja pudotetaan, veroja nostetaan ja työpäiviä ja -uria pidennetään, motivoiko? Teetkö ilolla ja suurella motivaatiolla töitä jotta tukia kreikkoihin saadaan maksettua, pomojen palkkoja nostettua jne.

    Äänestä

  • Nyt on Arto oikeilla linjoilla

    Äänestä

Kokoomuksen Artsille tuli kylmänä aamu-uutisena tämä tieto, että tasa-arvoinen avioliitto ei täytä lainlaatimisen asettamia vaateita, ja siksi se hylättiin.
http://yle.fi/uutiset/lakivaliokunta_hylkasi_sukupuolineutraalin_avioliittolain/7318743

Voihan se joskus vielä mennä läpikin, ja silloin tilanne taas Kokoomuksenkin kannalta korjautuu.

Siihen saakka Satonen ajaa vaan piiskaamista ja pidempiä työpäiviä työläisille. Itse ei ole valmis yhtään lyhentämään 3 kk mittaista Kansanedustajan kesälomaa ja sen päälle 2 kk mittaista Kansanedustajan joululomaa. Joululoman päälle alkaa aika pian Kansanedustajan hiihtoloma.

Noilla työtunneilla Artolle ei taida tulla Kansanedustajan hommassa läpi vuoden laskien kuin joku 3..4 h/arkipäivä. Mutta piiskataan kansalaisia ensin, kun vielä sen homolainkin kaatoivat.

Äänestä

s...tanan porvari itse ei tiedä työelämästä mitään, kiintösijoittaja ja kiinteitökoijari.
suomessa aivan liikaa painotettu työntekemiseen, pitäisi siirtyä 4: pvä työviikkoon ja vähentää työssäolemista.
eläkeiän nosto, arkipyhät pois, pekkaspäivät , porvarien kus. päisuuksia, kuka hullu äänestää niitä, mitä päässä liikkuu, holhoukseen.
satonen ensi vaalikaudella ulos eduskunnasta, se on varma,(muistakaa äänestäjät) ei tuon tason päättäjiä eduskuntaan, jotka eivä tiedä tuontaivaallista mistään, päättämään yhteiskunnan asiosta.

Äänestä

Kyllä kansanedustajat tarvitsee 4-5 kuukautta lomaa vuodessa että jaksaa kalvaa tavallista palkansaajaa ja sitten saa olla vielä pois eduskunnasta jos ei huvita olla paikalla.

Äänestä

Pekkaspäivät pois, kirkolliset palkalliset vapaat pois kirkkoon kuulumattomilta, sunnuntailisät pois, lomaltapaluurahat pois! Kuka idiootti nämä alunalkaen on keksinyt? Työntekijöiden oikeus? Mitä oikeuksia työnantajalla on? Maksaa vaan kokoajan lisää tekemättömästä työstä. Periaatehan kai on että työntekijä myy aikaansa palkkaa vastaan työnantajan käyttöön. Miksi maksetaan palkkaa myös siitä ajasta joka on työntekijän vapaa-aikaa?

Äänestä
  • Tarkoitatko myös kun kansanedustajalle maksetaan makoilusta 4kk vuodessa???

    Äänestä

Muutoksen tuulet puhaltavat, eivätkä ne tuulet ole työväestön osalta kovinkaan leppoisia. Työväenliikkeen vuosikymmenten työn tuloksena saadut edut todetaan ihmeen yksimielisesti olevan taantuman ja kaiken kurjuuden syy, ja siksi niistä halutaan eroon.

Ilmeisesti on taas tullut aika tanssia hetki kapilalistin pillin mukaan, että tyhminkin palkansaaja tietää mitä ne askelmerkit tarkoittavat.

Muistutuksena kapitalistin askelmerkkien lyhyt oppimäärä: enemmän työtä ja vähemmän palkkaa. Ja heti perään palkansaajan lyhyt oppimäärä: vähemmän työtä ja enemmän palkkaa. Näiden kahden opin tasapaino on hyvää vauhtia järkkymässä, ja hyvä niin. Ihminen ei opi kuin kokemuksen kautta!

Äänestä

On mukava makoilla kesä rannoilla täydellä palkalla ja miettiä miten työläisiltä saataisiin vapaat pois ja työpäivää pidennettyä.

Äänestä

kyllä se on niin jos porvarien ajatukset ja maailmankatsomus tuolla tasolla, alkaa työssäkäyvien työmotivaatio olla 0, se jos viitsi tilipäivänä käydä palkan nostamassa, se on jo tarpeeksi, samalla ajatuksella koko työporukka, kuka työnantajaa eniten jusettaa se paras. nimellisesti työnantajan kirjoilla.

Äänestä

Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.... Jonossa on kyllä tulijoita, jos ei oikein motivaatiota tahdo löytyä.

Äänestä
  • Jaa. Haluatko sellaisen insinöörin jota on pidetty risusavotassa ja ojankaivuulla.
    Siinähän se on saanut alansa koulutusta ja pysynyt insinööritaidon terävimmässä kärjessä. OTA TÖIHIN OTA.

    Äänestä

kyllähän se yleistynyt käytäntö palkansaajien keskuudessa, porvari hallitus syytää eu tukia ulkomaille, säästöjä ja vähennyksiä joka paikkaan, yritetään eläkeikää nostaa ja karsia etuuksia. ei palkansaaja tyhmä ole, sitoituminen ja motivaatio työtäkohtaan heikentynyt runsaasti, kun sen 8-tuntia jotenkin tappaa aikaa työpaikalla, ei positiivista- asennetta työpaikkaa kohtaan. kova ja yhteinen ay-henki.
yritetään hallitusten ja muiden harjoittamaa markkinatalous politiikkaa, joka perustunut, pelkän velan päälle rakennettua, yrittää kustantaa työntekijöillä, erityisinä keinona ja konsteina,
palkansaaja ei tule maksamaan mitään suomen talousvajetta kiinni, kyllä se on pelkästään rahan siirtäminen työnantajan ja valtion pussista omaan taskuun.

Äänestä

Kokoomus haluaa ilmaista työvoimaa markkinoille. Sitä saa sillä, kun velvoittaa työttömien armeijan yhteiskunnan kustannuksella tekemään töitä joista ennen maksettiin palkkaa. Myös kotimaisen työvoiman korvaaminen ulkomaisella kuuluu tähän samaan suunnitelmaan.

Ja Satonenhan on kokoomuslainen ja sen kyllä huomaa..

Äänestä

Jos minä olisin työnantaja, niin pieni orkkuhan tässä olisi lähellä. Saisin laittaa kalliit työntekijäni ulos, ja "palkata" heidän huomenna uudestaan ja työttömyyskassa/liitot huolehtivat palkanmaksusta.

Ja voishan sitä perustaa pienen sivibisneksenkin, kun kerran ilmaista työvoimaa alkavat tyrkyttää (jo nyt olemassa olevien "harjoittelijoiden" lisäksi).

Ehkä Satonen ei olekaan niin tyhmä mitä olen tähän mennessä hänestä ajatellut.

Äänestä

Työpäivät on keskiviikkoon asti (vähintään) 15 tuntisia ja siitä aletaan kiristään loppuviikkoa kohtia. Saakelin pullamössötoppahousut menkää ny jo V*****N niitten 8-tuntistenne kans.

Mää maksan veroja sen verran päivässä kun te tienaatte bruttona viikossa!!

Äänestä

täällä on yksi ylin toimielin , joka määrittelee mitä suomessa tehdään ja miten... ammattiyhdistysliike,,, siinä ei yrittäjien ja työnantajien jupinat paljon vaikuta, tai pistetään yleislakko pystyyn, ja sen myötä kovat tappiot työnantajille.

Äänestä

Mää oon k-edustaja ja mää tartten pitkät lomot ei tyämiäs mittään lomia tartte.

7/päiväiset työviitkot niille ja mulle 5 kuukausi lissää palkallista lommoo.

Huom::Mää Mää Mää

Äänestä

Tämä pitää muistaa seuraavissa vaaleissa. Eikö hän juuri ollut nostamassa eläkeikääkin?
Saattaa onnistua jossakin kevyissä töissä, mutta tervetuloa esim. tehtaan liukuhihnalle hommiin vielä 65 jälkeen. Niin ja ilman niitä pekkasia. Eli ei ole työläisten puolue tämä kokoomus.

Äänestä

Työntekijät ovat työnantajalle resurssi, jota tulee hyödyntää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Jos palkansaajan kustannustehokkuus heikkenee liikaa, tekee työnantaja korjausliikkeitä, kuten laskee työntekijänsä palkkaa tai vaihtaa hänet halvempaan.

Näin se menee, ja senaattori Satosen manifesti on osa tätä kustannustehokkuuden etsimistä. Toinen osa on julkisen sektorin menojen karsiminen, joka sekin kuuluu Satosen&kumppaneiden ohjelmaan.

Äänestä
  • Satonen on yhteiskunnan tuilla opiskellut kansan elätti.

    Äänestä

Suuta soittava joutoporukka eduskunnasta laitettava töihin jolle muuta ossaa vaikka katuja harjaan.

Äänestä

Mitenkäs ne tonttikaupat kunnan pikkiin Satoselta oikein onnistuivat, aikamoista epärehellistä touhua Häijäässä. En luota Satoseen sitten tippaakaanl, Sasi olisi ollut asialllisempi.

Äänestä

Tehdään ammattiyhdistysliike ja heidän jäsenensä onnellisiksi ja suostutaan vaatimuksiin:

-kuuden tunnin työpäivät niin todellinen työaika laskee neljään tuntiin.
-lomapäivät pariin kuukauteen niin ehtii talvellakin lomailla.
-palkka vähintään samalle tasolle kuin yrittäjällä niin kateus ei iske.
-sairauslomat täydellä palkalla ja heti.
-irtisanoa ei saa.
-yritys ei päätä yrityksen toiminnasta ja palkanjaosta vaan työntekijät.
-eläkeikä 50 vee, yritys maksaa ja valtio muttei työntekijän selkänahasta veroilla.

Ja sitten yritykset ja Suomi onkin konkurssissa Kreikka seuranaan. Osa yrittäjistä vetää itsensä naruun osa pakenee ulkomaille.

Ja kaikki elävät onnellisina...

Äänestä

Eikös se Jutta ja Jyrki ne olot tähän malliin pannut, ainakin se nainen sai varmaan kreikkalaista:D

Äänestä

Yrityksessä ja sen liiketoiminnassa on vikaa, ellei ole varaa maksaa työntekijälle ansaittua palkkaa. Ja se palkka on määritelty jo, ei sitä tarvitse minkään hihhulin tulla määrittelemään uudelleen.
Urakkatyöt jotka sovitaan työkohtaisesti on ihan eri juttu. Niissä joko pärjää tai sitten ei. PPTH Peräseinäjoella oli aikoinaan oikea kitupiikkien pesä. urakat oli mitä oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sorrettu kirjoitti:

KSML: Kokoomuksen Arto Satonen haluaa pidentää työpäivän 8-tuntiseksi ja tätä ennen sanoi

Kaikkein paras keino olisi pidentää työaikaa. Näkisin järkevänä luopua pekkaspäivistä.

Joo joo se on sitä kokoomusta käskijä ei väsy.

On se kamalaa kun paikallinen senaattori aina työläisen selkänahkaa repimässä
ei koskaan mitään hyvää esittämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu