Papeista melkein puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliitto

Papeista melkein puolet kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa



http://yle.fi/uutiset/papeista_melkein_puolet_kannattaa_sukupuolineutraalia_avioliittoa/7323408



Myönteisesti asiaan suhtautuvien osuus on kirkossa kasvanut voimakkaasti 2000-luvun aikana. Vuoden 2014 alussa tehdyssä kyselyssä lakiuudistusta kannatti 44 prosenttia papeista, kun vielä vuonna 2001 kannattajia oli vain vajaa viidennes papeista.



Sukupuolineutraali avioliittolaki on voimakkaassa myötätuulessa kirkon henkilökunnan keskuudessa, näkyy kirkon akateemisten jäsenkyselystä, joka tehdään neljän vuoden välein. Kyselytutkimuksen tulokset julkaistiin viime torstaina ilmestyneessä tutkimuksessa, jossa mitattiin kirkkoväen suhtautumista useisiin eri ajankohtaisiin aiheisiin.

Kyselytutkimuksessa papeista lähes puolet eli 44 prosenttia vastasi suhtautuvansa myönteisesti esitykseen sukupuolineutraalista avioliittolaista, joka kaatui äänin 10–6 keskiviikkona pidetyssä lakivaliokunnan äänestyksessä. Kanttoreista myönteisesti ilmoitti ajattelevansa vajaa kolmannes, 30 prosenttia.

Myönteisesti lakiuudistukseen suhtautuvien määrä on kasvanut voimakkaasti 2000-luvun aikana. Vielä vuonna 2001 homoliittoja kannatti vain 17 prosenttia papeista.

Myös homoparien kirkollisen siunaamisen kannatus on kasvanut papiston keskuudessa. Kyselyssä siunaamista kannatti reilu kolmannes eli 35 prosenttia papeista ja kanttoreista joka neljäs, 23 prosenttia.

Lähes yhtä moni kertoi kyselyssä, että sukupuolineutraalin avioliittolain mennessä läpi kirkon tulisi kokonaan luopua vihkioikeudesta. Papeista näin ajatteli 28 ja kanttoreista 32 prosenttia.






Piispojen avustajat puoltavat blogissa tasa-arvoista avioliittolakia






http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/piispojen-avustajat-puoltavat-blogissa-tasa-arvoista-avioliittolakia/#.U6wgDdmwNfI.facebook



Kahdeksan pappia asettuu tasa-arvoisen avioliittolain kannalle Turun Sanomissa julkaistussa Ristiveto-blogissa.

Joukossa on kaksi piispan avustajaa, arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen erityisavustaja Risto Leppänen ja Turun piispan Kaarlo Kallialan erityisavustaja Jaakko Heinimäki.

Blogin muut allekirjoittajat ovat Juha Luodeslampi, Kari Kanala, Laura Kajala, Mari Kinnunen, Merja Auer ja Merja Hermonen. Pappien blogin vakiokirjoittajista kirjoituksen alta puuttuu vain emeritusarkkipiispa John Vikströmin nimi.

Tekstissä todetaan, että seksuaalisuus on Jumalan lahja, jota arvostetaan Raamatussa ja kirkon puheissa.

"Rakkaus ja toisen huomioon ottaminen on hyvä. Se on pyhää. Harvemmin kommentoimme toisten ihmisten seksielämää. Emme kerro sukulaisparille, mitä he tekevät väärin ja miksi. Se ei ole sopivaa", blogistit kirjoittavat.

"Poikkeus on seksuaalivähemmistöt. Heidän kohdallaan pyhää voidaan kritisoida, kommentoida ja tuomita. Itselle vieraan asian perusteella päätetään toisten kodista, arjesta, uskosta ja oikeudesta yhdenvertaisuuteen omassa isänmaassa. Voi Jeesus, se on väärin."

Kirjoitus päättyy sanoihin "tasa-arvoisen avioliittolain puolesta" ja allekirjoittaneiden nimiin.

Uutista on korjattu 26.6. kello 13.45. Teksti ei ole Kari Kanalan, vaan allekirjoittajien yhdessä muokkaama.

Lue myös: Piispa Askola HS:ssa: Kannatan kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista

Kuvassa blogin allekirjoittajiin kuuluva pastori Jaakko Heinimäki, joka työskentelee piispa Kaarlo Kallialan erityisavustajana.

12

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan todellakin!

      Aivan todellakin! Näkemykseni mukaan teidän arviossanne on vain se vakava ongelma, ettei luterilaisuudessa lahkossa siis eikä myöskään niin sanotussa lutherisaatiossa ole koskaan ollut eikä edes tule olemaan oikeaa kristinopin mukaista pappeutta, jota te niin kovasti kuulutatte! Luterilaisuus on siis täysin maallikkojen varassa, ja myös luterilainen arkkipiispa on täydellisesti puhdas maallikkosaarnaaja ja virkamies!

      • Luther-säätiössä o ntäysin Raamatun mukaiset papit, mutta ei sitten missään muualla olekkaan ei ole katolisilla ainakaan


      • iuytre
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Luther-säätiössä o ntäysin Raamatun mukaiset papit, mutta ei sitten missään muualla olekkaan ei ole katolisilla ainakaan

        No nyt tunnustit raamatun saatanallisuuden käsikirjaksi!


      • iuy7t65

        Niinpä! pappislupauksen antanut luterilaisten pappi ei saa saarnata Jeesuksen evankeliumia. Ja Jumala ja Jeesus ei ole papeille virkoja jakanut joten vahva on saatanallisuudelle edustus!


    • näin on

      Eilen alkoivat vanhoillislestadiolaisten suvipäivät. He eivät ainakaan kannata sukupuolineutraalia avioliittoa. Ja he ovat luterilaisista suuri joukko.
      Taitaa liberaalimpi siipi olevan kuitenkin vähemmistö.

    • Balttis muistuttaa

      Heidän keskuudessaan käytetään salarippiä, ja synninpäästöä tavalla joka mahdollstaa pedofiilian piiloutumisen tämän kirkon eriseuran omaan piiriin, kuten on vuosikymmenien saatossa tapahtunutkin, myös insesti tapauste kohdalla.

      • ainoa vanhurskas?

        Onko sinulla Balttis yhtään uskontoveria ja kuka on mielestäsi se ihminen jonka uskon voit hyväksyä?


    • asdfghijkl

      Uskovaiset papit eivät kuitenkaan kannata Raamtun tuomitsemaa homoilua!

    • pastor=paimen

      Leipäpapit hyväksyy mitä vaan.

      eivät osaa Laumaansa Pahalta suojella vaan
      osallistuvat itse sen raateluun.

    • uytre

      Eikö se ole melkein yhtä paljon kuin mitä papeista on vapaamuurareissa?

    • Totuuden henki!

      Sanamies hei!
      Tuolla yhdellä palstalla väitetään, että olit nuorena homo mutta "eheydyit". Pitääkö se paikkansa?

      • 14+20

        Oikein varma kun sanamies viha naisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1562
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1024
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      922
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      141
      689
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      79
      664
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    Aihe