Lapin tuho

Aiheuttaako tämä tapahtuma vielä närää suomalaisiten keskuudessa?

Muistkaa, että Saksa toimitti teille esimerkiksi yli viisikymmnetä rynnäkkötykkiä joita te ette koskaan maksaneet ja eivät ne panssarikauhutkaan mitään ilmaisia olleet...
15102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei ole koskaan edes aiheuttanut, normaali sotatoimi.

Joka sovittiin yhdessä.

Äänestä

Muista sinä ottaa se päivittäinen lääkityksesi.

Äänestä

Smurfi jauhaa aina samaa p*skaa?

Äänestä

Maksamatta jäänyt lasku ei oikeuta toisen omaisuuden tuhoamiseen. Muista myös, että Suomea velvoitettiin välirauhansopimuksessa v.1944 maksamaan kaikki Saksan saatavat Neuvostoliitolle samoin kuin luovuttamaan Saksan omaisuus kyseiselle valtiolle.

Joten saksalaisilla ei ollut oikeuta edes sotilaallisilla syillä hävittää Lappia. maanpoltto-taktiikan tarkoituksena on estää vihollista valtaamasta itselle kuuluvaa aluetta tai ainakin hidastaa sitä. Toinen tarkoitus on viedä valloittajalta halu pysyä miehittämällään alueella. Sekö oli saksalaisten tarkoitus suomalaisiin nähden: Viedä suomalaisilta halu ottaa Lappi haltuun?

Muista, että lappi kuului Suomelle ja Saksan tarkoituksena oli joka tapauksessa poistua maastamme, joten tuhotyöllä ei ollut senkään vuoksi mitään mieltä. Hitler tosin halusi tuhota koko maailma - Saksa mukaan lukien - itsensä kansa. Joten siinä mielessä Lapin tuhoamisella oli johdonmukaisuutta: Siinä noudatettiin Hitlerin määräystä kaikki, minkä saksalaiset olivat menettämässä sodan loppupuolella.

Äänestä
  • Tämmöisiä asioita kun analysoidaan, niin pitää katsoa myös niitä alkuperäisiä lähteitä ja kuunnella niitä, jotka oli mukana toiminnassa, mitkä oli syyt ja motiivit mihinkin.

    Saksalaiset ei alun perin pyrkineet kostamaan mitään, mutta sota sai lopulta myös sellaisen luonteen, että kostotoimia tehtiin, tosin ei siviilejä kohtaan, rakennuskantaa poltettiin enempi kuin oli tarvetta.

    Rakennuskannan polttaminen oli sotatoimi, joka oli tähdätty puna-armeijaa vastaan, ei niinkään suomalaisia vastaan.

    Saksalaiset ja suomalaiset neuvottelivat ennen sotaa, näissä neuvotteluissa saksalaiset epäilivät, heidän poistuttuaan, että puna-armeija valtaa alueen ja siksi halusivat tuhota avainrakennukset ja muun rakennuskannan, jota olisi voitu käyttää esim. joukkojen sijoittamiseen, talvihan oli tulossa ja Lappi oli alue, jossa joukkoja majoitetaan rakennuksiin.

    Sovittiin yhdessä että rakennuskanta tuhotaan, samalla sovittiin suomalaisten esityksestä, että homman hoitaa Saksan armeija.

    Suomalaiset epäilivät, että alueet jonne puna-armeija etenee jää venäläisten haltuun pysyvästi ja siksi ne halusivat estää venäläisten tulon alueelle.
    Näin myös kävi Petsamossa, puna-armeija eteni sinne ja alue menetettiin N-liitolle.

    Se että kaikki rakennukset tuhottiin, myös perunakellarit, johtui sodan luonteesta, Rovaniemen jälkeen saksalaiset katkeroituivat kun suomalaiset pakottivat ne vetäytymään nopeammin mitä oli mahdollista, N-liiton painostuksesta.

    Kyse oli normaalista sotatoimesta, joka oli suunnattu N-liittoa vastaan.

    Äänestä

  • Paljonko saksalaisten pitäisi niistä puuhökkeleistä maksaa. Eiköhän EU:n kahdenkymmenen vuoden aikana Lappiin kippaamilla aluetuilla ole nuo maksettu poromiehille jo moneen kertaan.

    Äänestä

  • näin se meni kirjoitti:

    Tämmöisiä asioita kun analysoidaan, niin pitää katsoa myös niitä alkuperäisiä lähteitä ja kuunnella niitä, jotka oli mukana toiminnassa, mitkä oli syyt ja motiivit mihinkin.

    Saksalaiset ei alun perin pyrkineet kostamaan mitään, mutta sota sai lopulta myös sellaisen luonteen, että kostotoimia tehtiin, tosin ei siviilejä kohtaan, rakennuskantaa poltettiin enempi kuin oli tarvetta.

    Rakennuskannan polttaminen oli sotatoimi, joka oli tähdätty puna-armeijaa vastaan, ei niinkään suomalaisia vastaan.

    Saksalaiset ja suomalaiset neuvottelivat ennen sotaa, näissä neuvotteluissa saksalaiset epäilivät, heidän poistuttuaan, että puna-armeija valtaa alueen ja siksi halusivat tuhota avainrakennukset ja muun rakennuskannan, jota olisi voitu käyttää esim. joukkojen sijoittamiseen, talvihan oli tulossa ja Lappi oli alue, jossa joukkoja majoitetaan rakennuksiin.

    Sovittiin yhdessä että rakennuskanta tuhotaan, samalla sovittiin suomalaisten esityksestä, että homman hoitaa Saksan armeija.

    Suomalaiset epäilivät, että alueet jonne puna-armeija etenee jää venäläisten haltuun pysyvästi ja siksi ne halusivat estää venäläisten tulon alueelle.
    Näin myös kävi Petsamossa, puna-armeija eteni sinne ja alue menetettiin N-liitolle.

    Se että kaikki rakennukset tuhottiin, myös perunakellarit, johtui sodan luonteesta, Rovaniemen jälkeen saksalaiset katkeroituivat kun suomalaiset pakottivat ne vetäytymään nopeammin mitä oli mahdollista, N-liiton painostuksesta.

    Kyse oli normaalista sotatoimesta, joka oli suunnattu N-liittoa vastaan.

    sovittu.

    "Sovittiin yhdessä että rakennuskanta tuhotaan, samalla sovittiin suomalaisten esityksestä, että homman hoitaa Saksan armeija."

    Valehtelet taas.
    Saksalaiset ilmoittivat tuhoavansa mm. sillat ja majoitustiloiksi sopivat suuret rakennukset.
    Suomalaiset ( evl Haahti) yrittivät vastustella, mutta minkä mahtoivat.

    Täysi tuhoaminen alkoi Tornion maihinnousun jälkeen. Se oli silkkaa kostoa, kuten Rendulic julistuksessaan ilmoitti.

    Tarinasi ovat taas kerran pelkkää puutaheinää.

    Äänestä

  • Tällaista ei kirjoitti:

    No empä tiedä, perheemme toisen puolen kotitalo oli Tervolassa ja hyvin muistetaan saksalaisten toimet, mitään katkeruutta ei jäänyt, saksalaiset sotilaat odotteli pihalla että talosta otetaan ikkunat ja ovet irti, sekä siirretään irtaimisto pihalle.

    Uuteen taloon laitettiin sitten samat ikkunat ja ovet, kuin oli entisessä.

    Mitä tulee näihin neuvotteluihin, niin niistä oli oikein kattava esitelmä kerran upseerikerholla, kyse oli sotatoimesta josta oli sovittu yhdessä ja se oli suunnattu ensisijaisesti Neuvostoliittoa vastaan.

    Se muuttui vasta Rovaniemen jälkeen täydeksi tuhonnaksi, sitä ennen säästyi aika paljon tai säästettiin, eihän se olisi säästynyt jos tuhota olisi haluttu.
    Tuhosihan niitä rakennuksia suomalaisetkin, vai eikä sitä lue niissä sun kirjoissa ???

    Mulla on kyllä itelläkin toi kirja, Lapin sodasta.

    "Mitä tulee näihin neuvotteluihin, niin niistä oli oikein kattava esitelmä kerran upseerikerholla, kyse oli sotatoimesta josta oli sovittu yhdessä ja se oli suunnattu ensisijaisesti Neuvostoliittoa vastaan."

    Se mistä sovittiin oli saksalaisten perääntymisen aikataulu.
    Tämän sopimuksen Saksa katsoi Suomen rikkoneen hyökkäyksellään ja julisti koston.

    Lue sitten se Lapin sotaa käsittelevä kirja ja lopeta liirumlaarum.

    Äänestä

  • Voivoi sentään!! kirjoitti:

    Sovittiin perääntymisestä ja valesotatoimkista yhteisen aikataulun mukaan, suomalaiset hyökkäisivät sopimuksen vastaisesti, Tornion maihinnousu oli lopullinen niitti, silloin yhteistyö loppui.

    Sovittiin myös rakennuskannan tuhomaisesta, jonka suorittaa Saksa.
    Sovittiin myös että, saksalaiset saa rautatiekalustoa käyttöönsä kaappauksen varjolla, jotta voisivat nopeammin vetää joukkojansa ja kalustoaan pois Suomesta.
    Siltojen tuhoamisen hyväksyi Airo, Airon ajatus oli se, että varsinainen sota alkaisi vasta Sodankylän pohjois-puolella ja tällä tavalla hämättäisiin venäläisiä, saksalaisten tuhotessa siltoja, suomalaiset rakensivat samantien uuden väliaikaisen sillan viereen.

    Rovaniemen jälkeen saksalaiset tuhosivat melkein kaikki rakennukset.
    Kuusamon polttamisesta syytettiin saksalaisia, vaikka hyvin todennäköisesti sen tekivät venäläiset, jotka oli edenneet alueelle.

    Tosin jäihän niitä muutamia kokonaisia kyliäkin polttamatta, eri syistä.

    Äänestä

  • ha ha ha kirjoitti:

    Paljonko saksalaisten pitäisi niistä puuhökkeleistä maksaa. Eiköhän EU:n kahdenkymmenen vuoden aikana Lappiin kippaamilla aluetuilla ole nuo maksettu poromiehille jo moneen kertaan.

    Ei mitään, saksalaisten kanssa asiasta oli yhdessä sovittu.
    Ei siitä tarvitse mitään korvata, että toinen tekee kuten on sovittu.

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Ei mitään, saksalaisten kanssa asiasta oli yhdessä sovittu.
    Ei siitä tarvitse mitään korvata, että toinen tekee kuten on sovittu.

    Turha toistella valeita. Saksa ilmoitti, mitä tekee ja suomalaisten oli siihen suostuttava.

    Lapin täydellinen tuho meni puhtaasti Saksan tiliin. Keksityt jutut eivät asiaa muuta.

    "Kuusamon polttamisesta syytettiin saksalaisia, vaikka hyvin todennäköisesti sen tekivät venäläiset, jotka oli edenneet alueelle."

    Kuusamon poltti SS-Divisioona NORD.

    Äänestä

  • Ei sovittu!! kirjoitti:

    Sen piikkiin se on laitettu, mutta esim. kirjassa Lapin sota 1944-45, kirjoittaja Mika Kulju ( 2013 ), todellisiksi syyllisiksi arvellaan puna-armeijaa.

    Muuten muutkin väitteet voi tarkistaa sieltä.

    Äänestä

kostoksi Suomen puolenvaihdosta ja hyökkäyksestä pohjoiseen, joka katsottiin sopimusrikkomukseksi.
Lisäksi saksalaiset väittivät Torniossa hyökätyn sotasairaalaan, mikä ei pitänyt paikkaansa. Kaikki pääsivät pakoon Ruotsin puolelle.

Äänestä
  • Ja mitä sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

adolf hitler kirjoitti:

Aiheuttaako tämä tapahtuma vielä närää suomalaisiten keskuudessa?

Muistkaa, että Saksa toimitti teille esimerkiksi yli viisikymmnetä rynnäkkötykkiä joita te ette koskaan maksaneet ja eivät ne panssarikauhutkaan mitään ilmaisia olleet...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu