Pride-kulkueessa ennätysmäärä HOMOJA! 20 000 ???

EIKAIT SINNE NORMAATIT IHMISET MENE!
16125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Homoja kaikki jotka on kulkueessa
aupunkien löytyminen

rakennusten jäännöksiä?
"Herra antoi sataa luotaan taivaasta Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta. Hän hävitti nämä kaupungit, koko tasangon, kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvit." 1. Moos. 19:24-25

Jo 1980-luvun alussa Ron Wyatt kiinnitti huomionsa merkillisiin vaaleisiin harjanteisiin Kuolleen Meren rannoilla niiden ohitse matkustaessaan. Kuitenkin vasta vuonna 1989 hän löysi jotain, mikä sai hänet vakuuttuneeksi, että nämä vaaleat kumpareet olivat jotain muuta kuin pelkkiä luonnonmuodostelmia. Ajaessaan maantietä, joka oli rakennettu kumpareiden poikki, hän huomasi maakerrostumien poikkileikkauksessa kerrostumien olevan siinä määrin säännöllisen muotoisia, ettei se voinut olla pelkkää sattumaa.

Tutkiessaan vaimonsa Mary-Nell Wyattin kanssa Raamatusta johtolankoja viiden kaupungin sijannista, he löysivät Raamatusta (1. Moos. 10:19), että "Kanaanilaisten alue ulottui Siidonista Gerariin päin Gassaan asti sekä Sodomaan, Gomorraan, Admaan ja Seboimiin päin Lesaan saakka." Merkityksellistä tässä on, että näiden ollessa rajakaupunkeja, joita käytetään rajaamaan kanaanilaisten alue, niin ainakin osan niistä on täytynyt sijaita eri alueilla. Ja Ron löysikin kaupungit hajallaan noin 80 km:n pituiselta alueelta. Seboim löytyi hieman Jerikon pohjois-puolelta, missä Raamattu sanookin sen sijaitsevan (1 Samuel 13:16-18). Masadan linnoitusvuoren läheltä löytyi egyptiläistä sfinksiä muistuttava patsasmuodostelma: sfinksi?

Rikkipallojen löytäminen

Myöhemmin 1989 Ron ja Mary-Nell kävivät yhdellä näistä paikoista Massadan juurella (Google Earth) ja ottivat näytteen vaaleasta materiasta, joka paljastui tuhkaksi. Vuonna 1990 Ron Wyatt ja Richard Rives palasivat alueelle ja huomasivat, että ilmeisesti sadeveden vaikutuksesta oli eräs kieleke juuri pudonnut ja paljastanut läpileikkauksen sisustastaan. Ron pysähtyi sitä tutkimaan huomatessaan siinä kellertäviä palloja, joita ympäröi mustunut tai punertava palanut kuori (kts. kieleke, rikkipallo ja mustunut kuori -kuvat). Ottaessaan yhden palloista kuopastaan hän huomasi sen olevan rikkiä (=tulikiveä).

Rikin löytymisen jälkeen Wyatt Archaelogical Research alkoi tutkia, että löytyisikö rikkiä tässä pallomaisessa muodossa mistään muualta. He menivät Smithsonian Instituuttiin Washingtoniin, mutta eivät löytäneet näytteillä olevien yli 50:n rikin esiintymismuodon joukosta sellaista, joka olisi vastannut sitä, mitä he olivat löytäneet Massadan alueelta. Smithsonian Institute suostuikin tutkimaan heidän löytämänsä rikkipallon.

Ron Wyatt ei silti ollut ensimmäinen, joka löysi tulikiveä Kuolleen Meren länsipuolelta, sillä vuonna 1924 William Albright ja Melvin Kyle kertovat kirjassaan "Explorations at Sodom" (Tutkimuksia Sodomassa) tällaisia rikkipalloja poimitun laajalta alueelta tasangolta. Ja jo kauan ennen heitäkin Josephus, kuuluisa juutalainen antiikinaikainen historioitsija, kertoo kirjassaan "Wars of the Jews", Book IV, Chapter VIII:"tienoon olevan palanut... siellä on silti nähtävissä jälkiä Jumalaisesta tulesta ja viiden kaupungin jäännökset ovat vieläkin nähtävissä."

Tälläisiä rikkipalloja löytyy tuhansittain näiltä alueilta hautautuneena raskaaseen tuhkamaiseen aineeseen. Palaessaan rikki tulee nestemäiseksi, katso kuvia ja videot. Pallot ovat syntyneet, kun palavat "pisarat" ovat iskeytyneet maahan, rakennuksiin tai ihmisiin ja tunkeutuneet niihin. Iskeytymisaukko on mennyt umpeen ja hapen kulutettuaan palo on tukahtunut ja rikki jäähtynyt ja jähmettynyt nykyiseen löydettävissä olevaan muotoonsa.

http://fkf.net/RonWyatt/sodoma/index.html

Äänestä

Voi hyvin pitää paikkaansa, että Suomen kaikki homot ovat siellä. 20.000 on 0,37 prosenttia Suomen väkiluvusta ja se lienee oikea luku siitä vähemmistöstä. Hyvä, että nyt kaikki osallisuivat, niin saatiin tarkkaluku.

Äänestä
  • Itseasiasta 20% suomalaisista ovat joko homo, lesbo tai Bi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Itseasiasta 20% suomalaisista ovat joko homo, lesbo tai Bi.

    Hölynpölyä. Kuka ne on laskenut?

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Hölynpölyä. Kuka ne on laskenut?

    Minä olen laskenut. Kiersin suomea kymmenen vuotta, ovelta ovelle ja tein haastatteluja. Ydinperheissäkin isä saattoi olla piilo hintti tai äiti lesbo.
    Joku isä turakainen saattoi seistä ovella virttyneissä verkkareissa joiden sisällä lepatti. Vastaukset imeliä ja kimittäviä, lebpaavia jne. Homohan se.

    Sain tulokseksi 25 % suomen väestöstä.

    Äänestä

Itänaapurin lesbot ja homot oli tietysti kutsuttu mukaan .Sitten haetaan turvapaikkaa. "Ystävät" hommaa sosiaaliturvat , asunnot ja oleskeluluvat jne. Sitten voikin ajatella jo "eheytymistä",kun elinolot ovat saatu järjestykseen ja rahantulo varmistettu

Äänestä

Mikä on normaatti?

Äänestä
  • normaatti on normaali pienellä kirjoutusvirheellä
    Oletko tyhmä homo?

    Äänestä

Homous on vakava median kautta lähinnä tarttuva psyykkinen sairaus josta voi parantua.

Äänestä
  • Onneksi nuoret eivät kuuntele teidän vanhoillista roskaanne ;D

    Äänestä

Vasemmistolaiset, demarit ja vihreät olivat hyvin edustettuina kulkueessa.
Sillä tavalla!

Toivottavasti ei oikeistolaisia ollut mukana. Uskoni maan politiikkaan menisi
totaalisesti.

Äänestä

Mä en ollut pride-kulkueessa, eikä ollut mun poikaystäväkään :D

Ja homoja on väestöstä 4% suomen väkiluvusta, eli n. 220000 ja sitten bi-seksuaaleja on n.10% eli PUOLI MILJOONAA! homot+bi:t = 770000!

Äänestä
  • En oo tiennyt, et se on homo. Mut kai ne siinä puolueessa kaikki.

    Äänestä

Teille pitää perustaa reservaatti, kun tasavertainen avioliittolaki tulee voimaan, kannabis laillistetaan ja jokaiselle suomalaiselle saadaan se 2000€/kk perustulo, että voimme tulla teitä katselemaan sinne: tässä ovat ne teekutsuliikkeen äärioikeistolaiset veropakolaiseliitin etujenajaja-juoksupojat, joita elämä kohteli niin kovasti, että kaikki heidän yrityksensä vastustaa kaikkea, mitä tavalliset ihmiset haluavat elämiltään, valui kuin hiekka sormien välistä.

Kyynelehtiminen brittien äärikonservatiivien kainalossa, Thatcherin perillisten kanssa, on kuin housuun pissaaminen pakkasessa, lämmittää hetken, mutta sitten palelee entistä enemmän.

Äänestä

No nythän tiedetään että maassa on suurinpiirtein 20 000 homoa, eli ei puoltakaan prosenttia väestöstä. Demokratiassa moinen vähemmistö joutuisi välittömästi sopeutumaan kansan tahtoon, eli menemään kaappiin ja olemaan häiritsemättä ihmisiä perversioineen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


???????????????? kirjoitti:

EIKAIT SINNE NORMAATIT IHMISET MENE!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu