http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014062718445070_uu.shtml
"Rinteen hirmuvalta näkyy"
Perjantai 27.6.2014 klo 20.40
Vihreiden Oras Tynkkynen arvostelee demarien puoluekuria.
LUE MYÖS
Kadonnut demari tuli esiin - näin hän selittää
Demarien Mikael Jungnerin poisjäänti lakivaliokunnan äänestyksestä on puhututtanut viime päivät. Jungnmer on kertonut vastustavansa tasa-arvoista avioliittolakia, mutta hän ei osallistunut keskiviikkona sitä koskevaan äänestykseen. Jungner kertoi blogissaan, että ei voinut osallistua äänestykseen, koska sosialidemokraattisen puolueen kanta tasa-arvoiseen avioliittoon on myönteinen.
Jungnerin sijaan äänestyksessä äänesti puoluetoveri Jukka Gustaffson, joka äänesti aloitteen puolesta. Jungner itse sanoo edelleen vastustavansa homoseksuaalien avio-oikeutta.
Vihreiden Oras Tynkkynen ihmettelee SDP:n puoluekuria. Tynkkynen kuuluu lakivaliokuntaan ja äänesti lakialoitteen puolesta.
- SDP on markkinoinut itseään politiikan uudistajana ja vanhojen tapojen mullistajana. Tuntuu erityisen oudolta, että kun kaikki muut eduskuntapuolueet antavat vapaat kädet äänestää omantuntonsa mukaan niin juurikin sitten perussuomalainen puolue pakottaa kansanedustajat äänestämään omaan suuntaansa.
"Surullinen tilanne"
Tynkkysen mukaan hän ei ollut kuullut Jugnerin poisjäännistä etukäteen, mutta se ei sinänsä tullut yllätyksenä.
- Ei hän siitä ainakaan meikäläiselle ollut maininnut. Mutta kyllähän sitä oli uumoiltu ja pelätty, että Antti Rinteen hirmuvalta näkyy tässä äänestyksessä.
Tynkkynen uskoo, että nimenomaan puoluejohtaja Rinne on ohjaillut naruja Jungnerin poisjäännissä.
- Ainakin hän on julkisuudessa tehnyt hyvin selväksi, ettei hän salli mitään omaa ajattelua.
Tynkkynen muistuttaa, että Juvonen kertoi ennen eduskuntavaaleja kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia.
- Tämä on demokratian kannalta surullinen tilanne. Surullista erityisesti kaikkien niiden äänestäjien kannalta, jotka ovat Mikael Jungneria äänestäessään luulleet saaneensa eduskuntaan tasa-arvojen kannattajan.
Miten käy syksyllä?
Jungner kertoi blogikirjoituksessaan toivovansa, että jokainen kansanedustaja voisi äänestää lakialoitteesta omantuntonsa mukaisesti, kun se syksyllä tulee suuren salin käsittelyyn. Tynkkynen toivoo samaa.
- Mikäli SDP haluaa pitää kiinni maineestaan politiikan toimintatapojen uudistajana, niin siihen ei sovi se, että puoluekuri pakottaa ihmiset äänestämään omaa tahtoaan ja omaatuntoaan vastaan.
Tynkkynen pitää koko episodia outona.
- Tämä on tosi erikoinen näytelmä.
Antti Rinne: avioliittolain muutos on ihmisoikeuskysymys
http://www.sdp.fi/fi/component/content/article/10-sdp/ajankohtaista/uutiset/8235-antti-rinne-avioliittolain-muutos-on-ihmisoikeuskysymys
Oras Tynkkynen: anna kaikkien kukkien kukkia. Älä tallaa vastustamiasi ihmisiä maahan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Homot hyppii silmille.
Ei pidä Antin antaa kusta silmille.
Vapaa liikkuvuus..
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082218594786_uu.shtml
.