Nita Seesalo Jarna Lahdenvuo

Avataanpa näille kahdelle puhtaalle pulmuselle ihan ikioma ketju, ovat sen eteen tehneet niska limassa töitä, joten sen myös ansaitsevat.
Nitahan on tunnettu Johanna Tukiaisen managerina, eikä muuna. Nyt kun Johanna Tukiaisen kanssa hänellä ei ole enää mitään tekemistä ja julkisuus alkoi etääntyä hänen kohdallaan tavoittamattomiin. Mutta ainahan voi koettaa rimpuilla takaisn julkisuuteen avautumalla kokemuksistaan Johanna Tukiaisen kanssa. Toki avautumiset ovat erittäin puolueettomia ja kaiken muistaa kertoa myös omalta osaltaan.
Ilmeiseti Johanna Tukiainen pakotti väkivallan uhalla aikanaan tämän Nita Seesalon managerikseen. Nita Seesalo on alkanut rakentamaan uutta minäänsä näätänä, ihan ammattilaisena.

Jarna Lahdenvuo, tunnetaan myös monella muullakin nimellä.
Tämä pullantuoksuinen rikollisjärjestön perustaja on kunnostautunut myös politiikan saralla Keskustan kunnallisvaali ehdokkaana saaden murskaavan äänivyöryn 6 kpl.
Rikollisjärjestön tunnuslauseet olivat legendaariset: kyynelten tuska verien velkaa, vaikka sä oot hopeeta niin sä oot täyttä kultaa. Varmuutta ei ole saatu minkä pillerin vaikutuksen alaisuudessa kyseiset tunnuslauseet on loihittu.
Jarnahan ei liikaa mieti mitä suuhunsa laittaa kunhan vaan saa pään kauhean sekaisin. Hänet tunnetaan muutenkin suurena ajattelijana. Avoimesti avautunut kuinka kivaa oli käpötellä Kellokosken sosiaalisairaalassa joitakin kertoja.
Onhan toki Jarna, jonka lempparinimi jossakin on Harha, pakotettu väkivallan uhalla myöskin työskentelemään Johanna Tukiaisen kanssa. Hän on intoutunut joillakin keikoilla pilleripäissään näyttäämään uskomatonta kompurointia ja kaatuilua jota hän kutsuu tanssiksi.
Harhalla odottaa joitakin oikeudenkäyntejä joissa tullaan arviomaan hänen tekemisensä.
Nyt on havaittavissa Harhan kohdalla omituinen piirre. Hän rikollisjärjestön perustajana on ilmoittanut vihaavansa toisten asioista kertojia ylikaiken , myös tuonut ilmi mikä on ns. vasikan palkka. On tultu tilanteeseen missä Harha-Jarna kilpailee satakielen kanssa siitä kumpi laulaa kovempaa ja enemmän, Harha johtaa tällä hetkellä satakieltä 100-0.
Tällä sivustolla nämä hmm....ihmiset on joku tänne kirjoittanut nimennyt satiaisiksi.
Omasta mielestäni se on aika oiva nimi näille jotka eivät oikealla tekemisellään saavuta asemaa mitä tavoittelevat, vaan pyrkivät loisimalla ja roikkumalla pääsemään siihen asemaan ja julkisuuteen. Viimeinen keinohan heillä juuri valuu sormista pois, ellei joku sensaatiolehti mene halpaan ja palkkaa näitä. Tuskin.
4510046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Nitahan parhaillaankin pukkaa otsa hiessä aineistoa millä ansaitsee tämän topiikin. Harha on varmaan jo niin sekaisin tähän aikaan et hiljaista on.

Äänestä

No tässä se vasta vuodatus on.

Äänestä

Ajatukset ovat Johanna Tuhny Tukiaisen, mutta teksti ei. Aina tuo Tuhnu näyttää jostakin löytävän uunotettavia.

Äänestä

Todella hyvin kirjoitettu asiat ovat juuri näin nämä kaksi Taunos toinen piripää Jarna joka osaa uskomattomat muuvit Köpin kanssa..
koskaan en ole mitään tehnyt ei ole päihde ei mielisairautta mitä nyt persoona pikkasen heittelee mitä nut Suvin Teholle hakkasin.
Mut mitä pienistä ajattelin arkea piristää ja Tuksuun tutustua ja namusia myydä mut ikinä en ole muuta tehnyt
Lapsia ei otettu huostaan tai en lomia Kellokoskella viettänyt en minä en minä Jarna.
Päivät vaihtelen puhtaita lakanoita ja teen upeita ruokia.
I

Äänestä

Harhan ja Köpin pitäisi ilmoittautua Tanssii jätteiden kanssa kilpailuun. Voisivat saada ehkä sijan 39 sieltä.

Äänestä

Kyllä ne voittais ton skapan, on Jarna kuitenkin ilmiömäinen tanssivirtuoosi, ei noihin muuveihin muut pysty.

Äänestä

Mitä heistä olen lukenut ja saanut muualtakin selville niin eipä tulisi mieleenkään palkata niitä mihinkään työhön. Ei ole oikein tullut luotettavaa kuvaa kummastakaan.

Äänestä

Nyt kun nämä perskärpäset tai satiaiset ei hääri Johannan ympärillä, niin alkaa kansaa kiinnostamaan Johannan show, Tohmajärvellä loppuunmyyty.
Pysykää kaukana satiaisista jos meinaatte pärjätä.

Äänestä

Näädillä nyt mitään arvostelukykyä olekaan. Kaikki negatiivinen Jossusta on heille automaattisesti totta ja positiivinen valhetta.

Äänestä
  • Milloin Tunkista on tullut yksikään positiivinen uutinen?

    Äänestä

Olisipa hauska tietää mikä on tän Seesalon motiivi roikkua hinnalla millä hyvänsä julkisuudessa. Oikeasti hän ei ole mitään tai kukaan. Tunki Tunkin manageriksi ja munasi siinä pahasti. Mutta mikä on nykyinen motiivi roikkua?
Seko Harhan jotenkin ymmärtää koska se on hiukan kuutamolla aina.

Äänestä

Senkin näätien näätijät!

Äänestä

Katkeroituneet ovat nuo sossupummit jostain.
Jarnako on thaimaaseen(kellokoskelle) taas menossa lomille,lastensa kanssa?
Nitako ei ole saanut maksua pillereistään?

Äänestä

Harha tavoittelee Kellokosken prinsessan paikkaa kun kuuli että edellisestä prinsessasta tehtiin elokuva. Glamourin metsästys jatkukoon hinnasta välittämättä.

Äänestä

Ei saa-ta-na.. Menitte nyt sitten avaamaan tälläisen nätin ketjun mulle ja Jarnalle. No halvat on huvit silloin varsinkin kun ne ovat ilmaiset... Onko teillä nyt täällä hyvä mieli haukkua teille tuntemattomia ihmisiä? Tuleeko onnellinen olo? Miksi ihmisen pitäisi "olla" jotain? Meistä jokainen tulee mätänemään tämän elämän jälkeen jokainen samalla tavalla, teistä kukaan ei ole parempi kuin esim. Minä. Ette millään meriiteillänne, kaikki olemme samanarvoisia. Nimimerkin takana niin helppoa on haukkua mua ja Jarnaa. Laittamaan Facebookiin yksityisviestiä jos niin kovin harmittaa meidän elämämme. Laittakaa viestiä ihan oikeilla profiileillanne sinne, niin voin vastata teistä jokaiselle. Sosiaalitoimiston palveluksia tarvitsin opiskeluaikoina v.2006, hyi, myönsin sen :) kuinka moni teistä täydellisistä on tarvinnut sossua joskus?? Kukaan? Uskaltaako myöntää? Minähän en tunkenut julkisuuteen, enkä siellä mielestäni ole. Onko joku nähnyt mut siellä? Minä nimittäin en ole... Enkä sinne halua. Seuraan silti mitä musta kirjotetaan, ja muistakaa katsoa sinne peiliin ja miettiä oletko juuri sinä täydellinen ja tyytyväinen elämääsi ja saavutuksiisi? Jos olet niin se on hyvä. Toivotan silti teille kaikkea hyvää :) vaikka pahoja ihmisiä osa teistä onkin.

Äänestä
  • Muut mätänee kuoltuaan, Nitkuttaja ja Harha mätänee jo eläessään.
    Katsokaa taaksene kun liikutte, se vana mikä siellä on valuu teistä ja on mätää.

    Äänestä

Syylliset selittää.Myyt pillereitä,häpeä.

Äänestä

Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.

Äänestä

Seesalo, luuletko että roikkumalla Tunkin jutuissa kiinni, ihan avoimesti, voit valita sinulle sopivan julkisuuden??? Taidat olla vielä pahempi narsisti kuin Tunkki.
Toimit ilmeisesti täyttä ymmärrystä vailla olevana jos luulet että hallitset jollakin tavalla julkisia keskustelupalstoja.
Olet toki osoittanut manipulointi taitosi ja saanut oman lammaslaumasi joka uskoo sinuun kuin toteemipaaluun. Etsi niistä itsellesi henkilö mitä voit seuraavaksi lypsää. Sitä saat ja tulet saamaan hamaan tappiin asti mitä olet tilannut.
Mutta kuka onkaan se henkilö joka avoimesti pyrkii saamaan jostakin lehdestä rahaa kirjoituksillaan????? Nita Seesalo, KUKA???
Eikö oikein ole onnistunut rahastus?
Eikö lehdet olleetkaan kiinnostuneita?
Yritä myydä juttujasi vaikka Aku Ankkaan seuraavaksi.

Äänestä

Sanotte, että nämä kaksi naista ovat hirveitä hampuuseja ja julkisuuspyrkyreitä, mutta tekemällä juuri tämän aiheen annatte heille juurikin sitä kaipaamaansa julkisuutta. Onneksi olkoon!

Äänestä

Seesalo, voisitko valaista meitä tietämättömiä näistä raha-asioista vähän tarkemmin?
Sinä olet kirjoittanut useasti Tunkin pimeästä keikkapalkkioiden keräykesestä, eikö niin?
Sinä toimit Johannan managerina, sekin lienee totta?
Sinä sait rahallista korvausta Tunkin karmean elämän myynnistä, mutta hiukan hämmästyttää se ettet ole "muistanut" avautua rahaliikenteestä Tunkin ja sinun välillä lainkaan. Miksi?
Hoiditteko rahaliikenteen pankin kautta? Ettekö? Miksi?
Miten te sen hoiditte?
Kuten varmaan tiedätkin niin verotiedot ovat julkisia, miksi sinun verotiedoissa ei ole mitään tietoa rahaliikenteestä tästä tapauksesta?
Onko verottaja mokannut jossakin, kun kuitenkin olet tollainen kunniallinen veronmaksaja?

Äänestä
  • Jos Nita on ollut managerina vuoden 2013 puolella, niin silloin ei vielä mitään voi ollakaan verotiedoissa. Verotiedot vuodelle 2013 vahvistetaan joskus vuoden 2014 syksyllä.

    Äänestä

Molempien ex manazerien touhuja tutkii viranomaiset.Molemmat kauppaavat huumaavia lääkkeitä.
Harha saa syytteet ajamisesta,todistajat ovat luvanneet kertoa totuuden.
Pullatuoksuiset kotiäidit ry ei kiitä.

Äänestä

Riittäks niillä niitä kaupattavaksi asti? Eiks ne itse käytä ollenkaan?

Äänestä

Kait se päivä nousee joskus kun nämä satiaiset saa satiaismyrkkyä.
Keneköhän häpykarvoihin nämä satiaiset yrittävät seuraavaksi takertua?
Olisiko Tauskilla sen verta karvoja et kaksi suurta satiaista pysyisi niissä kiinni.

Äänestä

Ei kyllä enää oikein pysty sanomaan kumman puolesta tuntee kovempaa myötähäpeää, Tunkin vai tämän nobody-tyrkky duon puolesta. Ainoa meriitti on se että on muutaman kuukauden ajan myynyt kahta alkkis-h*oraa räkälä-keikoille ja nyt sillä koetetaan ratsastaa sonta-julkisuuden aallonharjalle. Ultimate facepalm. Tosin tässä valossa ymmärrän kyllä miksi neidit nappailee bentsoja kuin ne olisivat karkkia. En mäkään kestäisi selvinpäin jos olisin häpäissyt itseni noin ruhtinaallisesti.

Äänestä

No nyt saa satiaisten perskärpäset luotettavaa kiinteistövälitystä. Harhan Viron lafka tekee kiinteistöbisnestä ja Nitkutin on siellä töissä.
Harha kävi aikanaan tutustumassa kiinteistöbisnekseen Openmarketin leivissä nimellä Kristiina Kervinen, ei oikein mennyt käynti putkeen.
Nyt asia on toisn koska toimii omassa firmassaan, varmaankin toimitusjohtajana.
Nyt hän on erittäin luotettava ammatilainen alalla, ja apuna on suvereeni ammattilainen Nita Seesalo. Satiaisten perskärpäset, nyt teille on täysammattilais kiinteistövälitysliike käden ulottuvilla mikäli haluatte asunnostanne eroon.
Lukemiset ovat yliarvostettuja koska takana on jo tutkinto elämän kovasta koulusta.

Äänestä

Jarnasta uutta kuvamateriaalia ketarat levällään taitaa tämäkin kesä mennä tanssiessa.On se sellainen virtuoosi että..pääsisikö tanssii tähtiin ohjelmaan?Hehee

Äänestä

Tämä Tuksulan sairas porukka on täällä aktiivisena, i suppose. Minua ei asia kiinnosta muuten kuin se, että Julian kohtalo harmittaa ja surettaakin , narsistin uhriksi voi joutua kuka tahansa.

Äänestä

Vai niin, et Harha on valjastanut äitinsäkin näille palstoille puolustelemaan itseään ja tätä toista epäsikiötä.
Kertoo taas paljon näistä.

Mutsii, tule esiin piilostasi.

Äänestä

Oi voi.
Itse olisin suonut että MC Mankeli alias Harha/Isabella/Kristiina/Transu-Jarno olisi jatkanut upeaa uraansa Dolssien riveissä. Oli se Ravintola Rallin keikkamatsku sen verran huikeeta kun raivoraitis munlapseteioosossuilla-Jarppa vääntelehti menemään. Koko komeuden kruunasi matrixmaiseen tyyliin hidastettuna käyty kungfuN-matsi jo luotamme poistuneen pavlovin koiran kanssa ja upea pyllähdys jota kovasti koitettiin naamioida koreografiaan (kyllä, käytän termiä löyhästi) kuuluvaksi. Tuohon glamouriseen kokoonpanoon kun saataisin ympättyä vielä villeistä muuvsseistaan tuttu pissa-Penttimme PP niin menestyskonsepti olisi kasassa ja kassavirta ehtymätön. Niillä summilla ei tarvitsisi pummia enää kynttilöitä alakerran raflasta ja Jarnollakin olisi viimein paalua sukupuolenvaihdosleikkauksen viimeistelyyn.

Äänestä

Nämä ja kiinteistövälitys, heh heh heh heh.
Mikä olisi firmalle sopiva myyntilause?
Luotettavaa kiinteisövälitystä jo vuodesta 2045 lähtien.
Anna asuntosi meille, me myymme sen pikaisesti käteisellä.

Äänestä

Saaks fyrkat myyjät vai omistajat?
Onko välitypalkkio vähemmän kuin 100%?

Äänestä

Kiinteistönvarastusta,uhkauksia lapset valtion husotassa.Velat peritään ratsastamalla ponilla paikalle.

Äänestä

Harhalle pukkaa oikeudenkäyntejä, olkaa tarkkana, ja koetetaan saada rapsaa. Vähän aikaa sitten oli jokin, mutta ei sitten siitä kertonutkaan. Taisi mennä nutulleen. Tämä roskaväki Tunkin ympärillä tuo oman vivahteensa ja täydennyksen glamouriin. Siis kuulolla ja tiedot esille ajoissa

Äänestä

Onks milloin tulollaan rosis ja missä?
Onko mikä juttu, pukkaako Harhalle häkkiä?

Äänestä

Mites mätisäkki kaksikolla menee? Eikö meinaa lohjeta julkkisasemaa?
Eiks oikein ketään kiinnosta luusereiden elämä?
Mut hypätkää pönttöön ja vetäskää tapista mennessänne, pääsette sitä kautta nopeasti kotiinne.

Äänestä

Jarnallahan on varmaan kaikki tutkinnot harjoittaa kiinteistönvälitystä

Äänestä

^^^^ Onhan sillä vaikka mitä tutkintoja. mm. melkein suoritettu yläaste, mut ei ihan.
Ja sitten tietenkin ei mikään tutkinto ei mistään.
Ja kovasti mainostamansa rikollispiireissä lanseerattu elämänkouluntutkinto. Kait se on suorittanut myös koeeläintutkinnon lääkkeiden koekäyttäjänä.

Äänestä

Mitäs tää nyt on, Nita Nillittäjä tyrmää Jarna Harhan bentso puheet. Onko välit hajoamassa, tuleeko suurta draamaa vai peräti väkivaltaa?
Kumpihan lopulta on bentsojen kuningatar?
Joutuuko nyt joku luopumaan hampaistaan mankeloinnissa?
Vai kääntyykö taisto Nita Nillittäjälle hänen uskomattomalla verbaalisella lahjakkuudella ja älyn mittaamattomalla määrällä?

Äänestä

Ai hurjaa. Saadaanko viimeinkin näistä revittyä sensaatio otsikot?

Äänestä

Kyllä kait. Harha ajaa Mc Woman`s liivit lepattaen Jopolla mankeli tarakalla Nita Nillitäjän luokse kysymään et miksi Nita ei ole lojali Harhalle. Näädät heti majoittumaan Nitan lähipusikoihin kamerat valmiina niin saadaan otsikoita.

Äänestä

Tästä on tulossa mehevän pursuavia huikeita juttuja lisää, mikäli nämä kaksi alkaa selvittelemään näitä bentso syytöksiä mitä Jarna on julkisesti esittänyt.
Mä kohta romahdan odottaessani tapahtumia.

Äänestä

Tämä Seesalo, kuka se on? Ikinä kuullutkaan tyypistä, mutta ilmeisen vajaalla käyvää sorttia. Ja hirveä halu ei miksikään ei kenekään paikalle.

Tästä nykyisestä Lahdenvuosta on ollut juttua monestakin syystä, ei vaan yhtään positiivista juttua.

Äänestä

Jarna, taas löytyi omituinen yhtäläisyys kaikkiin vainoamis juttuihisi

Kuvittelet kaikkien ihmisten olevan vaimosi kohteen käskyn alla ja toistavat hänen puheitaan. He kertovat samaa stoorya, koska sinä teet tuon kaiken ja he puhuvat kokemastaan vainosta. Sinun Jarna, uhreina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


siitä mennään kirjoitti:

Avataanpa näille kahdelle puhtaalle pulmuselle ihan ikioma ketju, ovat sen eteen tehneet niska limassa töitä, joten sen myös ansaitsevat.
Nitahan on tunnettu Johanna Tukiaisen managerina, eikä muuna. Nyt kun Johanna Tukiaisen kanssa hänellä ei ole enää mitään tekemistä ja julkisuus alkoi etääntyä hänen kohdallaan tavoittamattomiin. Mutta ainahan voi koettaa rimpuilla takaisn julkisuuteen avautumalla kokemuksistaan Johanna Tukiaisen kanssa. Toki avautumiset ovat erittäin puolueettomia ja kaiken muistaa kertoa myös omalta osaltaan.
Ilmeiseti Johanna Tukiainen pakotti väkivallan uhalla aikanaan tämän Nita Seesalon managerikseen. Nita Seesalo on alkanut rakentamaan uutta minäänsä näätänä, ihan ammattilaisena.

Jarna Lahdenvuo, tunnetaan myös monella muullakin nimellä.
Tämä pullantuoksuinen rikollisjärjestön perustaja on kunnostautunut myös politiikan saralla Keskustan kunnallisvaali ehdokkaana saaden murskaavan äänivyöryn 6 kpl.
Rikollisjärjestön tunnuslauseet olivat legendaariset: kyynelten tuska verien velkaa, vaikka sä oot hopeeta niin sä oot täyttä kultaa. Varmuutta ei ole saatu minkä pillerin vaikutuksen alaisuudessa kyseiset tunnuslauseet on loihittu.
Jarnahan ei liikaa mieti mitä suuhunsa laittaa kunhan vaan saa pään kauhean sekaisin. Hänet tunnetaan muutenkin suurena ajattelijana. Avoimesti avautunut kuinka kivaa oli käpötellä Kellokosken sosiaalisairaalassa joitakin kertoja.
Onhan toki Jarna, jonka lempparinimi jossakin on Harha, pakotettu väkivallan uhalla myöskin työskentelemään Johanna Tukiaisen kanssa. Hän on intoutunut joillakin keikoilla pilleripäissään näyttäämään uskomatonta kompurointia ja kaatuilua jota hän kutsuu tanssiksi.
Harhalla odottaa joitakin oikeudenkäyntejä joissa tullaan arviomaan hänen tekemisensä.
Nyt on havaittavissa Harhan kohdalla omituinen piirre. Hän rikollisjärjestön perustajana on ilmoittanut vihaavansa toisten asioista kertojia ylikaiken , myös tuonut ilmi mikä on ns. vasikan palkka. On tultu tilanteeseen missä Harha-Jarna kilpailee satakielen kanssa siitä kumpi laulaa kovempaa ja enemmän, Harha johtaa tällä hetkellä satakieltä 100-0.
Tällä sivustolla nämä hmm....ihmiset on joku tänne kirjoittanut nimennyt satiaisiksi.
Omasta mielestäni se on aika oiva nimi näille jotka eivät oikealla tekemisellään saavuta asemaa mitä tavoittelevat, vaan pyrkivät loisimalla ja roikkumalla pääsemään siihen asemaan ja julkisuuteen. Viimeinen keinohan heillä juuri valuu sormista pois, ellei joku sensaatiolehti mene halpaan ja palkkaa näitä. Tuskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu