Roistovaltio aikoo jälleen hyökätä siviilejä murhaamaan ja kristityt taputtavat innoissaan käsiään
http://www.hs.fi/ulkomaat/Ministeri Israelin pitäisi harkita Gazan valtaamista uudelleen raketti-iskujen takia/a1404006454929
Kaikkia alkoi siitä että 3 järkijättöistä nuorta yritti tehdä ilkivaltaa ja murhapolton palestiinalaisalueilla, nämä nuoret katosivat (luultavasti jäivät jumiin polttamaansa taloon) ja tämän jälkeen Israel pidätti satoja viattomia palestiinalaisia joukossa kansanedustajia, lisäksi Israel on murhannut kymmeniä samanikäisiä palestiinalaisnuoria. Nyt palestiinalaiset puolustautuvat kotikutoisin raketein ylivoimaista vihollista vastaan.
Roistovaltio sotajalalla
29
178
Vastaukset
Se on semmoinen tilanne että kummatkaan puolet eivät oikein kykyene tehdä oikeita ratkaisuja.
Eniten minua koko Israel/palestiina tilanteessa harmittaa se että kristittyjen yleinen kanta on se että Israel saa tehdä mitä vaan ja kaikkia maat siellä kuuluvat Israelilaisille, nekin jotka ovat ryöstäneet vastoin YKn lauselmaa.
Onhan siellä kristittyjä jotka puolustavat aktiivisesti palestiinalaisia mutta esim. ne kristityt jotka kuolevat Israelilaisten käsiin ei puhuta ollenkaan.
Tai edes siitä miten ortodoksijuutalaiset pahoinpitelevät kristittyjä Israelissa. keväällä 2013 eräs Amerikkalainen pastori meni hölmönä möläyttämään jeesuksesta ja Ortodoksi juutalaiset pahoinpitelivät hänet hengiltä ja heitti ruumiin roskikseen, asiaa ei edes tutkittu kunnolla vaan tekijät pääsivät kuin koirat veräjältä.
Lisäksi kristityt eivät näköjään välitä siitäkään että Israelilaiset ovat häätämässä myöskin ne kristityt Isralista jonka suvut ovat asuneet alueella satoja vuosia eivätkä ei-juutalaiset saa kansalaisuutta Israelissa, vasta toissavuonna rupesivat mustaihoiset juutalaiset saamaan kansalaisuuksia, sekin oikeuden saaminen kesti yli 50vuotta.- Sepa Risti
"Eniten minua koko Israel/palestiina tilanteessa harmittaa se että kristittyjen yleinen kanta on se että Israel saa tehdä mitä vaan ja kaikkia maat siellä kuuluvat Israelilaisille, nekin jotka ovat ryöstäneet vastoin YKn lauselmaa."
Turhaan harmittelet. Israel ei ole ryöstänyt ainuttakaan neliötä keneltäkään. Viisas on silloin hiljaa kun ei tiedä asiasta mitään. Tyhmä aukoo päätään ilman järjen hiventäkään.
"Lisäksi kristityt eivät näköjään välitä siitäkään että Israelilaiset ovat häätämässä myöskin ne kristityt Isralista jonka suvut ovat asuneet alueella satoja vuosia eivätkä ei-juutalaiset saa kansalaisuutta Israelissa, vasta toissavuonna rupesivat mustaihoiset juutalaiset saamaan kansalaisuuksia, sekin oikeuden saaminen kesti yli 50vuotta."
Israel ei ole häätänyt, eikä häädä ketään muita kuin terroristeja. Älä valehtele, valehteleminen on rumaa. Sepa Risti kirjoitti:
"Eniten minua koko Israel/palestiina tilanteessa harmittaa se että kristittyjen yleinen kanta on se että Israel saa tehdä mitä vaan ja kaikkia maat siellä kuuluvat Israelilaisille, nekin jotka ovat ryöstäneet vastoin YKn lauselmaa."
Turhaan harmittelet. Israel ei ole ryöstänyt ainuttakaan neliötä keneltäkään. Viisas on silloin hiljaa kun ei tiedä asiasta mitään. Tyhmä aukoo päätään ilman järjen hiventäkään.
"Lisäksi kristityt eivät näköjään välitä siitäkään että Israelilaiset ovat häätämässä myöskin ne kristityt Isralista jonka suvut ovat asuneet alueella satoja vuosia eivätkä ei-juutalaiset saa kansalaisuutta Israelissa, vasta toissavuonna rupesivat mustaihoiset juutalaiset saamaan kansalaisuuksia, sekin oikeuden saaminen kesti yli 50vuotta."
Israel ei ole häätänyt, eikä häädä ketään muita kuin terroristeja. Älä valehtele, valehteleminen on rumaa.Hei Sepi.
"Turhaan harmittelet. Israel ei ole ryöstänyt ainuttakaan neliötä keneltäkään. Viisas on silloin hiljaa kun ei tiedä asiasta mitään. Tyhmä aukoo päätään ilman järjen hiventäkään."
Brittien poistuttua alueelta Israel perustettiin 14. toukokuuta 1948 Palestiinan alueelle ennen Britannian mandaatin umpeutumista keskiyöllä 15. toukokuuta. Konflikti laajeni, kun Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin joukot hyökkäsivät Israeliin. Syttyneessä sodassa siirtomaajärjestelmää vastustanut Neuvostoliitto tuki Israelia, kun taas Britannia vanhana siirtomaaisäntänä tuki edelleen arabeja itsenäistyvää siirtomaataan vastaan. Taistelut käytiin lähinnä palestiinalaisille määrätyllä alueella.
Sodan päätyttyä Israelin haltuun jäi suurempia alueita kuin YK:n jakosuunnitelmassa oli kaavailtu. Samalla Egypti miehitti Gazan ja Transjordania Länsirannan. Suuri määrä arabeja pakotettiin lähtemään asuinalueiltaan tai pakeni väkivallan uhkaa. Arabisiviilien joukkomurhia esiintyi ja palestiinalaisten asumisyhteisöjä tuhottiin. Noin puolet alkuperäisväestöstä siirtyi tai karkotettiin pois uuden juutalaisvaltion alueelta, käytännössä vailla mahdollisuutta palata. YK:n mukaan kaikkiaan 711 000 ihmistä.
Israel miehittää Itä-Jerusalemia ja osia Länsirannasta, jotka se valtasi vuonna 1967. Se miehittää myös Syyrialta valtaamiaan Golanin kukkuloita.
Israel rakentaa kansainvälisen oikeuden vastaisesti jatkuvasti uusia siirtokuntia miehitetyille alueille. Israel pitää siirtokuntia laillisina.
Euroopan unioni ja YK eivät tunnusta miehitettyjä alueita osaksi Israelin valtiota. Ne ovat tuominneet siirtokunnat.
Finnwatchin selvityksen mukaan arviot EU:n ja siirtokuntien välisen vuosittaisen kaupankäynnin suuruudesta liikkuvat 150 miljoonan ja 1,5 miljardin euron välillä.
"Israel ei ole häätänyt, eikä häädä ketään muita kuin terroristeja. Älä valehtele, valehteleminen on rumaa. "
Sinä taas et näytä tietävät mitään oikein mistään.
Omapa on häpeäsi.satan kirjoitti:
Hei Sepi.

Omapa on häpeäsi."Syttyneessä sodassa siirtomaajärjestelmää vastustanut Neuvostoliitto tuki Israelia, kun taas Britannia vanhana siirtomaaisäntänä tuki edelleen arabeja itsenäistyvää siirtomaataan vastaan."
Israelilla on historiassa ollut monia tukijoita, vaikka fundikset tietoisesti valehtelevat historian uusiksi, jolla sovittaa todellisuus sopimaan oman maailmankatsomukseen kanssa yhteen.- xbzdd
Sepa Risti kirjoitti:
"Eniten minua koko Israel/palestiina tilanteessa harmittaa se että kristittyjen yleinen kanta on se että Israel saa tehdä mitä vaan ja kaikkia maat siellä kuuluvat Israelilaisille, nekin jotka ovat ryöstäneet vastoin YKn lauselmaa."
Turhaan harmittelet. Israel ei ole ryöstänyt ainuttakaan neliötä keneltäkään. Viisas on silloin hiljaa kun ei tiedä asiasta mitään. Tyhmä aukoo päätään ilman järjen hiventäkään.
"Lisäksi kristityt eivät näköjään välitä siitäkään että Israelilaiset ovat häätämässä myöskin ne kristityt Isralista jonka suvut ovat asuneet alueella satoja vuosia eivätkä ei-juutalaiset saa kansalaisuutta Israelissa, vasta toissavuonna rupesivat mustaihoiset juutalaiset saamaan kansalaisuuksia, sekin oikeuden saaminen kesti yli 50vuotta."
Israel ei ole häätänyt, eikä häädä ketään muita kuin terroristeja. Älä valehtele, valehteleminen on rumaa.Sisäpä vasta asinatuntija tiedät ilmeisesti asiasta kaiken, oiea besserwisswri!
Koko ajanhan se ryöstää, jopa USA sen myöntää ja se on jo paljon, kun tietää miten USA sallii Israelille melkein mitä vaan, ja kuinka vaikeaa sen on Israelia mistään moittia.
Laittomia siirtokuntia laajentaa lajentamasta päästyään, ja varastaa palestiinalaisten koteja vaikka heillä on omistuspaperit kunnossa.
- varokaa
Siunatkaa Israelia niin teitäkin siunataan.
Israel on vieläkin Hebrealaisten Jumalan silmäterä.
Kun Elon Herra sanoo, että jos Israelia arvostellaan väärin perutein niin siinä sohaiseekin Ikiaikojen Jumalaa silmään.- ...
Aikamoista hihhuliliturgiaa sinulla.
- naham
Minä kun olin luullut, että Herra pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina.
naham kirjoitti:
Minä kun olin luullut, että Herra pitää kaikkia ihmisiä samanarvoisina.
Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä tasapuolisesti, mutta auta Armias, jos olet Filistealainen, Moabilainen, noita, kaivoonkatsoja, kehitysrajotteinen, rampa, sairastat spitaalia, olet pahojen henkien riivaama, homo, turri, nainen, pasifisti tai joku muu ihmistä alempiarvoisempi. Silloin ei rakkaus vain riitä samalla tavalla.
- 1+1=11
"Kaikkia alkoi siitä että 3 järkijättöistä nuorta yritti tehdä ilkivaltaa ja murhapolton palestiinalaisalueilla, nämä nuoret katosivat (luultavasti jäivät jumiin polttamaansa taloon) ja tämän jälkeen Israel pidätti satoja viattomia palestiinalaisia joukossa kansanedustajia, lisäksi Israel on murhannut kymmeniä samanikäisiä palestiinalaisnuoria. Nyt palestiinalaiset puolustautuvat kotikutoisin raketein ylivoimaista vihollista vastaan."
Juuri noinhan se ei mennyt.- Et tiedä
''Juuri noinhan se ei mennyt.''
Miksi panttaat tietoja? Kerro mitä tapahtui.
- panttipataljoona
Vaparin näkemys :
CIA:n ja Suomen Kokoomuksen palkkaamat siionistiset taantumuksellisimperialistiset uuskolonialistiset militaristiagentit hyökkäsivät kolmen miehen raskaasti aseistautuneena kommandoyksikkönä palestiinalaisalueelle tarkoituksena murhata ja raiskata viattomia palestiinalaislapsia.
Rauhantahtoiset edistykselliset palestiinalaisvoimat saivat nämä tunteettomat sabotööriraakalaiset kiinni.
Siitä kaikki alkoi.
Kunnon vapari ei panttaa tietoa.- ...
Heitä vaan leikiksi vakava asia, enempäänhän teikäläiset eivät kykene!
Silloinkin kun Israel pommitti sen suomalaisen rauhanturvaajaupseerin hengiltä ja suomen valtio vaati selvitystä että miksi niin tapahtui niin Israel vastasi tyyliin "haistakaa pas.ka"
- ennustus...
"Roistovaltio sotajalalla"
Kohta se isis tekee pienen koukkauksen Israelin suuntaan ja pakottaa juutalaiset kahlaamaan Välimereen. Taitaapi Jaffat pikapuoliin loppua kaupoista.- Jaffoja riittää
Turha toivo. Israelin suuntaan on koukattu koko Israelin olemassaolon ajan, mutta aina on koukkaajille jäänyt luu käteen, jos sitäkään.
- parempi ennustus
Jaffoja riittää kirjoitti:
Turha toivo. Israelin suuntaan on koukattu koko Israelin olemassaolon ajan, mutta aina on koukkaajille jäänyt luu käteen, jos sitäkään.
Joo, mut Isis-järjestöllä on super Allah tukenaan. Se jyrää heikon Jumalan.
Ja sitten ne Jaffat loppuu. parempi ennustus kirjoitti:
Joo, mut Isis-järjestöllä on super Allah tukenaan. Se jyrää heikon Jumalan.
Ja sitten ne Jaffat loppuu.*Joo, mut Isis-järjestöllä on super Allah tukenaan. Se jyrää heikon Jumalan.*
Arabien sodankäyntiä voisi kuvailla yhdellä sanalla: "säälittävä". Uskomukset ovat pinnassa, kuten "Allah vie ohjuksen maaliinsa" ja "Koska Allah
ei näe pimeässä, eivät näe israelilaisetkaan". Israelilaisten on helppo tappaa arabit jenkkivalmisteisen huipputeknologian avulla, ja sen he myös tekevät, sumeilematta. Suhdeluku on noin 1/100: yhtä kuollutta israelilaista vastaan kuolee noin sata arabia. Naisia, lapsia, miehiä, sotilaita, terroristeja, who cares. Kunhan kuolee.- näin siinä käy
bg-ope kirjoitti:
*Joo, mut Isis-järjestöllä on super Allah tukenaan. Se jyrää heikon Jumalan.*
Arabien sodankäyntiä voisi kuvailla yhdellä sanalla: "säälittävä". Uskomukset ovat pinnassa, kuten "Allah vie ohjuksen maaliinsa" ja "Koska Allah
ei näe pimeässä, eivät näe israelilaisetkaan". Israelilaisten on helppo tappaa arabit jenkkivalmisteisen huipputeknologian avulla, ja sen he myös tekevät, sumeilematta. Suhdeluku on noin 1/100: yhtä kuollutta israelilaista vastaan kuolee noin sata arabia. Naisia, lapsia, miehiä, sotilaita, terroristeja, who cares. Kunhan kuolee.Isis tulee ja jyrää. Siinä eivät israelilaisten jenkkivalmisteet tunnu missään.
näin siinä käy kirjoitti:
Isis tulee ja jyrää. Siinä eivät israelilaisten jenkkivalmisteet tunnu missään.
*Isis tulee ja jyrää.*
Isis ottaa takkiin Irakin naurettavalta "armeijaltakin" (menettänyt valloittamiaan kaupunkeja). Jos se ei pärjää irakilaisille, niin se ei todellakaan "jyrää" mitään muutakaan.
USA ei anna Isiksen kajota Israeliin (maailman suurin juutalaisväestö asuu Yhdysvalloissa), eikä Israelilla itsellään ole mitään vaikeuksia pistää Allahin hokijat jauhelihaksi. Suhde on Isiksen osalta sama: jos se tappaa yhden Israelilaisen, noin 100 isislaista (tai heidän kanssa vehkeilevää) kuolee.
Arabien "tuhoamme Israelin" -tyhmyydellä ei ole mitään rajaa, mutta surullisinta on että samanmoisia "tuhoamme arabit" -idiootteja löytyy vielä myös Israelin puolelta, lähinnä itkumuuriin päätänsä hakkaavista ultraortodokseista.- jihadia vaan
bg-ope kirjoitti:
*Isis tulee ja jyrää.*
Isis ottaa takkiin Irakin naurettavalta "armeijaltakin" (menettänyt valloittamiaan kaupunkeja). Jos se ei pärjää irakilaisille, niin se ei todellakaan "jyrää" mitään muutakaan.
USA ei anna Isiksen kajota Israeliin (maailman suurin juutalaisväestö asuu Yhdysvalloissa), eikä Israelilla itsellään ole mitään vaikeuksia pistää Allahin hokijat jauhelihaksi. Suhde on Isiksen osalta sama: jos se tappaa yhden Israelilaisen, noin 100 isislaista (tai heidän kanssa vehkeilevää) kuolee.
Arabien "tuhoamme Israelin" -tyhmyydellä ei ole mitään rajaa, mutta surullisinta on että samanmoisia "tuhoamme arabit" -idiootteja löytyy vielä myös Israelin puolelta, lähinnä itkumuuriin päätänsä hakkaavista ultraortodokseista.Israelilaiset ovat jaffoja heitteleviä pikkupoikia,
kun Isis näyttää todellisen voimansa. Pieni perääntyminen
välillä on vain taktista ja sillä houkutellaan vihollinen
sumppuun. Sanokaa mitä sanotte, mutta Irak
on lyöty ja siinä sivussa lakaistaan Israel hevon kuuseen.
Millloin arabit lopettavat 1200 v. jatkuneen laittoman Pohjois-Afrikan miehityksensä, voisi kysyä.
- FUCKIFUU
AInoa kysymys palestiina vs Israel konfliktissa on se, kummalle puolelle suomalaisten tulisi asettua. Isänmaalliset suomalaiset asettuvat palestiinan puolelle ja epäisänmaalliset israelin puolelle. Perustelu: palestiinalaiset eivät ole surmanneet yhtään suomalaista kun taas Israel tahallisesti ja suunnitelmallisesti murhasi raa'alla ja julmalla tavalla suomalaisen YK-sotilaan ja halveksui Suomen kansaa kun asiasta haluttiin selvitys.
- M@k3
Muistaako kukaan aikaa joskus 20vuotta sitten kun ei vielä ollut mitään muureja ja israelilaiset ja palestinnalaiset elivät sulassa sovussa samoilla alueilla.
Muistaako kukaan mitä sitten tapahtui ja miksi muuri täytyi rakentaa?- FUCKIFUU
Kyllä, Israel alkoi varastamaan maata palestiinalaisten jalkojen alta.
- M@k3
FUCKIFUU kirjoitti:
Kyllä, Israel alkoi varastamaan maata palestiinalaisten jalkojen alta.
Vuonna 2000 israel yritti solmia rauhaa ja antaa vallattuja alueita takaisin.
Se ei palestiinalaisille sopinut ja itsemurhapommitukset olivat huipussaa silloin.
Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Israeli–Palestinian_peace_process#The_.22Road_Map.22_for_peace
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Hamas_suicide_attacks - Nännijäkälä-
M@k3 kirjoitti:
Vuonna 2000 israel yritti solmia rauhaa ja antaa vallattuja alueita takaisin.
Se ei palestiinalaisille sopinut ja itsemurhapommitukset olivat huipussaa silloin.
Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Israeli–Palestinian_peace_process#The_.22Road_Map.22_for_peace
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Hamas_suicide_attacks
http://www.thetimes.co.uk/tto/news/world/middleeast/article4134806.ece
Siepatut löydetty tapettuina.- FUCKIFUU
Kysymys kuuluukin mitä nuo nuoret tekivät vaarallisella palestiinalaisille kuuluvalla alueella? Vastaus: olivat tekemässä rikoksia, mahdollisesti suunnittelivat jopa murhapolttoa.
- satunnainen ateisti
Tänään oli Aamu-TV:ssä toimittaja Hannu Reime puhumassa noista viimeaikaisista tapahtumista. Aika kriittinen sävy oli hänelläkin Israelin toimia ja maan yleistä mielipideilmastoa kohtaan:
http://areena.yle.fi/tv/2321170
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342724Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2612307Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?221413- 1151082
- 971040
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041013Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13932Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55828Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50771Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277752