Löytyykö joku, joka on perehtynyt sodanaikaisten kenraaliemme historiaan? Olen nimittäin ihmetellyt kenraali Taavetti Laatikaisen nousua täydeksi kenraaliksi, kun monet, ainakin sotahistorian valossa, ansioituneemmat jäivät arvossa alemmas (esim. Oesch). Ainakin korkeampaa sotilaskoulutusta (tarkoitan sotakorkeakoulua) vaille jääneelle kenr. Laatikaisen toiminta kesällä 1944 IV armeijakunnan komentajana Kannaksella ei vakuuta. Pidetäänhän mm. Laatikaisen välinpitämättömyyttä yhtenä päätekijänä esim. Valkeasaaren katastrofiin. Mitä erinomaista Laatikaisessa oli, kun hän onnistui saamaan itsensä eturiviin vielä ko. tapauksen jälkeenkin?
Sotahistoriasta
Fahrenheit
8966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Pitäisi asettaa oikeaan arvoon ja valoon Mannerheimin henkilöys. Häntä on palvottu suurena sotapäällikkönä vuosikymmenet. On muistomerkkejä ja patsaita. Merkkihenkilön tekemisiä ei ole saanut julkistaa. Vasta viime aikoina on Mannerheimin tekemiset saatu edes jollain tavalla esille.
Sukupolvia piti mennä hautaan, ennenkuin suomalainen historiankirjoitus voi ottaa asiat esille.
Mm. Laatikaisen osuus jatkosodassa on ollut pimennossa, koska suuren päällikön tekemisiä ei ole saanut arvostella.
Voisi olla hyväkin listata Mannerheimin negatiivisiakin tekemisiä.
Voisi vähentyä aiheeton henkilöpalvonta.
Jotta tällainen lista olisi mielenkiintoinen eikä pelkkää katkeraa vuodatusta, täytyisi siihen sisällyttää ainakin yritys analyysiksi siitä, miksi tapahtui mitä, ja mitä oikein ajateltiin kun tehtiin.
Antoisinta on mielestäni se kun kirjoittaja itse pohtii syitä, seurauksia ja toteutunutta. Sellainen kilpavarustelu, missä keskusteluun ladataan hirmuinen määrä erilaisia viitteitä, on vähän tylsää. Toki tarpeellista joskus.
Mielestäni kenraalien erilainen asema ja arvostus kulloisinakin aikoina heijastelevat eri aikojen poliittisia suhdanteita, sääpallojen tavoin - tavalla tai toisella.
Tähän taas liittyy olennaisesti vuosi -18, joka määritti pitkään poliittista mielipideilmastoa oikealta vasemmalle.
Mannerheim oli vapaussankari numero yksi. Hänen tomiaan ei kyseenalaistettu kriittisimmissäkään tapauksissa: Tampereen valtauksen virhearvioinneissa, Pietarin-Petrogradin valtaussuunnitelmissa ja vallankaappausyrityksessä.
Laatikainen oli puolestaan monella tapaa onnekas: perinjuurin suomalaisena hänellä oli nostetta ruotsalais- ja venäläisvaikutteisia kollegojaan enemmän. Tämän lisäksi hän pysyi sivussa kriittisestä suojeluskunta/lapualaisuusväännöstä 1930-luvulla.
Talvelan ura puolestaan heijastelee pääpiirteissään Suomen suhdetta Saksaan ja suomalaisen laitaoikeiston poliittiseen voimaan: mitä läheisempiä oltiin ja mitä ekspansiivisiivisemmin käyttäydyttiin, sen paremmin meni Paavolla.
Sihvon tilanne on monella tapaa käänteinen Talvelan kanssa. Hän oli tavallaan "demokratian kenraali", osin varmasti tahtomattaankin esim. Mäntsälässä. Näinpä hän kelpasi uuden ulkopolitiikan Suomellekin sodan jälkeen.
Suomen historian suuret käänteet on siis mielestäni luettavissa kenraalikunnastakin.
Taavetti Laatikainen ylennettiin jalkaväenkenraaliksi vuonna 1948, hänen jäädessään eläkkeelle. Laatikainen toimi Jatkosodan aikana armeijakunnan komentajana ja oli myös Mannerheimristinritari, joten ei hän täysin vailla ansioita ollut.
En ole mikään asiantuntija, mutta luulisin Laatikaisen täyden kenraaliylennyksen johtuvan hänen viimeisestä virka-asemastaan Jalkaväen tarkastajana, onhan jalkaväki ns. pääaselaji ja kun siihen vielä yhdistää aiemmat ansiot, niin ei kenraaliylennys niin oudolta tunnukaan. Kieltämättä ylennys on ns. kunniaylennys, mutta onhan niitä ollut kautta aikain muitakin.
Kyllä Laatikainen oli käynyt sotakorkeakoulun vuosina 1931 - 1932, mutta hänelle ei ollut huomattu tuolloin antaa YE-upseerin arvoa. Ymmärtääkseni hänestä tuli virallisesti ye-upseeri vasta 1948.
Aina voidaan keskustella siitä, kuka on ansioitunut. Varmasti kenraaliylennystä ilman on jäänyt moni, joille se olisi kuulunut (esimerkiksi Airo) ja kenraaliksi on ylennyt moni, joiden ylennystä voi ihmetellä (Talvela, Sundman ja Linder). Toinen mielenkiintoinen yleneminen sodan jälkeen oli Aarne Sihvo. Hän oli toistakymmentä vuotta aivan toisarvoisissa tehtävissä, kunnes yleni sodan jälkeen puolustusvoimien komentajaksi ja täydeksi kenraaliksi ja eikö hänet tavallaan siitäkin virasta pakotettu eläkkeelle hieman ennen aikojaan.
Sihvo ollut Sotaväen päällikkö 30-luvun alkupuolella?
Sihvo oli sotaväen päällikkönä kahteen otteeseen, ensin n. 1926 - 1933 (vuosista en varma) ja sitten toisen kerran joskus 1946 - 1953. Välillä hän oli toisarvoisissa tehtävissä mm. jonakin kaasusuojelun tarkastajana tms. ja oliko vielä joissain kotijoukkojen tehtävissä.
Onhan noita tullut luettua sotahistoriallisia kirjoja ja mm. kentsujen muistelmia melkoiset pinot.
Minulle on jäänyt Laatikaisesta suunnilleen sama kuva kuin Sinullekin. Mukavuutta rakastava itsensä paksuksi syönyt, ei viitsinyt edes itse käydä tarkastamassa joukkoja ja asemia rintamalla (ennen suurhyökkäystä). Vaikka ev. Nihtilä yritti potkia "pappaa" liikkeelle ja huomautteli tulevasta suurhyökkäyksestä, niin pappa eli omissa toiveunissaan. Tosin ei Laatikainen ollut yksin näissä "toiveunissa".
Kyllä ihmetellä pitää miksi tykistokomentaja eversti 0. I. Sippola piti virkansa vielä sodan jälkeenkin eikä erotettu heti kesällä 1944 sattuneiden möhläysten jälkeen.