Tunnen kolme hyvää muslimia.

Työkavereinani on kolme hyvää ja maltillista muslimia, ja viisi kiihkoilijaa. Yksi näistä hyvistä on rehvakas, ulospäin suuntautunut ja maallistunut marokkolainen, joka ei p*skan vertaa ole kiinnostunut islamista ja elää kuten länsimaalaiset.

Toinenkin on marokkolainen, mutta sisäänpäin kääntynyt, harras ja nöyrä. Hänen mielestään muslimin tärkein tehtävä on elää Allahin pelossa ja noudattaa islamin käskyjä omassa elämässään mutta ei sotia eikä levittää islamia.

Kolmas on somali, joka pitää töissä säännölliset rukoushetkensä ja ihan periaatteen vuoksi vihaa juutalaisia, mutta on hyvin vilpitön ja avoin, kertoo omasta elämästään, kahdesta vaimostaan ja seitsemästä lapsestaan hyvin avoimesti, kertoo tunne-elämästään ja kyselee ohjeita perhe-elämään. Hän on kohtalaisen sopeutunut, vaikkakaan ei täysin.

Sitten ovat ne viisi kiihkomuslimia, jotka ovat opetelleet Koraanin ulkoa, yrittävät käännyttää työkavereita, ihailevat ulkomailla toimivia radikaalimuslimien järjestöjä ja vihaavat USA:ta ja Israelia. Iranista, Afganistanista ja Irakista tulleita. Heidän kanssaan on vaikea keskustella.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toivottavasti pomosi vähentää tuon somalin tauot hänen palkastaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hyvät ja pahat kirjoitti:

Työkavereinani on kolme hyvää ja maltillista muslimia, ja viisi kiihkoilijaa. Yksi näistä hyvistä on rehvakas, ulospäin suuntautunut ja maallistunut marokkolainen, joka ei p*skan vertaa ole kiinnostunut islamista ja elää kuten länsimaalaiset.

Toinenkin on marokkolainen, mutta sisäänpäin kääntynyt, harras ja nöyrä. Hänen mielestään muslimin tärkein tehtävä on elää Allahin pelossa ja noudattaa islamin käskyjä omassa elämässään mutta ei sotia eikä levittää islamia.

Kolmas on somali, joka pitää töissä säännölliset rukoushetkensä ja ihan periaatteen vuoksi vihaa juutalaisia, mutta on hyvin vilpitön ja avoin, kertoo omasta elämästään, kahdesta vaimostaan ja seitsemästä lapsestaan hyvin avoimesti, kertoo tunne-elämästään ja kyselee ohjeita perhe-elämään. Hän on kohtalaisen sopeutunut, vaikkakaan ei täysin.

Sitten ovat ne viisi kiihkomuslimia, jotka ovat opetelleet Koraanin ulkoa, yrittävät käännyttää työkavereita, ihailevat ulkomailla toimivia radikaalimuslimien järjestöjä ja vihaavat USA:ta ja Israelia. Iranista, Afganistanista ja Irakista tulleita. Heidän kanssaan on vaikea keskustella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu