Homot sukupuolivammaisia

On olemassa erilaisia vammaisia. Kuka on syntymästään kampurajalkainen ja kuka saanut CP-vamman, jolloin kaikki ei ole "kotona".
Homous on myös vamma mutta sen vamman voi korjata terapialla, koska homous on varhaisteini-ikään liittyvä identiteettikriisin kehitysvaihe. Jotkut jäävät tähän teini-ikään roikkumaan eivätkä halua jatkaa henkistä kasvuaan aikuiseksi. Heistä tulee sitten aikuisia sukupuolivammaisia eli homoja ja lesboja.
1069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuo homous on nykyajan ilmiö, kun narsismi on tullut lähes kansantaudiksi useimmissa maissa. Ilmiö on lähtöisin USA:sta ja levinnyt elokuvien ja sarjafilmien kautta maailmalle. Liekö asialla myös jokin tarkoituskin, jolla USA haluaa murentaa moraalia. Siten saa ihmiset helpommin aivopestyksi USA :n tarkoitusperille eli vallata koko maailma paholaisen alamaisiksi.

Äänestä

Vallalla on myös painostus heteroita kohtaan. Heterous on kuin synti vaikka asia on täysin päinvastoin. Ehkä siinä onkin syynä se, että homot tajuaa itsekin olevansa saastaa ja haluavat siirtää syyllisyytensä normaalien kansalaisten kannettavaksi.

Äänestä
  • Halosen aikana homous levisi julkisuuteen kuin jätevesi. Setalaiset aivopesivät normaalejakin saastaisiksi perversseiksi.Pedofiliakin on lisääntynyt räjähdysmäisesti, kun vanhat miehet vaanii nuoria tyttöjä netissä. Lapsetkaan eivät ole turvassa vaan vääristynyt seksivietti saa aikaan lasten hyväksikäyttöä ja pilaa näiden lasten elämän.

    Äänestä

  • valkoinen nainen kirjoitti:

    Halosen aikana homous levisi julkisuuteen kuin jätevesi. Setalaiset aivopesivät normaalejakin saastaisiksi perversseiksi.Pedofiliakin on lisääntynyt räjähdysmäisesti, kun vanhat miehet vaanii nuoria tyttöjä netissä. Lapsetkaan eivät ole turvassa vaan vääristynyt seksivietti saa aikaan lasten hyväksikäyttöä ja pilaa näiden lasten elämän.

    Voiko tyhmempää kirjoitusta olla, sääliksi käy toi tietämättömyys...

    Äänestä

  • valkoinen nainen kirjoitti:

    Halosen aikana homous levisi julkisuuteen kuin jätevesi. Setalaiset aivopesivät normaalejakin saastaisiksi perversseiksi.Pedofiliakin on lisääntynyt räjähdysmäisesti, kun vanhat miehet vaanii nuoria tyttöjä netissä. Lapsetkaan eivät ole turvassa vaan vääristynyt seksivietti saa aikaan lasten hyväksikäyttöä ja pilaa näiden lasten elämän.

    Vaanivat jokapuolella. Ei voi mitää

    Äänestä

Vai niin. Miten itse todistat "viisautesi" "viisaampi?" Mielipiteesi on täysin arvoton todellisen viisauden rinnalla!

Äänestä
  • Minä olen viisas!

    Äänestä

Yhteiskuntamme arvojen koveneminen ja materialisoituminen on vavaarantanut
nuorten identiteetin kasvun!
Seksuaaliset arvot ovat ylikorostuneet!
Lapset eivät enää leiki, kuten ennen, ja heidän on alettava esittään aikuista liian nuorena!
Väärät roolimallit omaksutaan liian helposti ja koska lapsi on luontaisesti utelias, hän alkaa helposti kaikkiin "kokeiluihin"!

Äänestä

Homona synnyn ja homona kuolen, enkä terapiaan mene koska sellanen ei hyödytä mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


terapeutti kirjoitti:

On olemassa erilaisia vammaisia. Kuka on syntymästään kampurajalkainen ja kuka saanut CP-vamman, jolloin kaikki ei ole "kotona".
Homous on myös vamma mutta sen vamman voi korjata terapialla, koska homous on varhaisteini-ikään liittyvä identiteettikriisin kehitysvaihe. Jotkut jäävät tähän teini-ikään roikkumaan eivätkä halua jatkaa henkistä kasvuaan aikuiseksi. Heistä tulee sitten aikuisia sukupuolivammaisia eli homoja ja lesboja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu