Transformers-Tuhon Aikakausi (2014)

Veteranfan

Neljäs Transformers elokuva Transformers:Age of Extinction on myös yllättäen ohjaaja Michael Bayn uran paras saavutus ohjaajana,vaikka kyseessä on jo sarjan 4. osa.

Elokuvan asenteellisuudella on huomattava parannus verrattuna aiempiin formers rymistelyihin.Elokuvalla on nimittäin tärkeää sanomaa ihmisen kyvystä nousta astetta korkeammalle tasolle,siis henkiselle tasolle.Tätä sanomaa saatiin odottaa ohjaaja Michael Baylta vasta nyt,mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Michael Bay on tehnyt poikkeuksellisesti positiivisen scifi-leffan,monet muut hollywoodin scifi-leffat ovat olleet pahasti militaristisia painajaisia,joissa maan ulkopuolinen äly on hirviömäinen örkki joka pitää tuhota viimeiseen örkkiin.

Uuden formers elokuvan nimi Tuohon Aikakausi on täten harhaan johtavaa,sillä elokuvan suurin konna on keskustiedustelupalvelu CIA,joka on salaa kopioinut maan ulkopuolisesta arktifaktista sotilaallisen aseen,eli NATO aseen,jolla voidaan salakavalasti harhauttaa vihollisen läheisyyteen.

Fantasia elokuvana Transformers on Hasbro lelumainos.Onneksi siihen saatiin ideaa kiitos ohjaaja Michael Bayn,en olisi uskonut että olisin joskus ohjaaja Bayn elokuvaa kiittänyt.
Vaikka elokuvan pituus on 2.tuntia 45.minuuttia,onneksi on vältytty turhilta rynistelyjaksoilta,ehkäpä formers dinot elokuvan loppupuolella vähän hymistytti.Mutta formers dinot kuuluivat elokuvan juoneen.

Michael Bay on tehnyt yllättäen parhaan Transformers elokuvan ilman Megan Foxia tai muita kliseisiä suvantoja.

TÄHTIÄ ¤¤¤

0

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        75
        1220
      2. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        82
        1127
      3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1095
      4. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        965
      5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        6
        908
      6. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        60
        854
      7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        73
        724
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        682
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        652
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        632
      11. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        48
        547
      12. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        90
        540
      13. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        25
        512
      14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        36
        495
      15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        11
        490
      16. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        109
        480
      17. 43
        467
      18. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        40
        448
      19. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        19
        446
      20. Uusi ruokapaikka

        Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
        Haapavesi
        12
        398
      Aihe