ADRESSIIN KERTYI KOMEAT 76 NIMEÄ 6 VUODESSA

Ei sais nauraa, mutta ei mikään hääppöinen tulos 6 vuoden nettikampanjoinnista?

Ja noistakin 76 nimestä osa näköjään feikkejä, kun mukana on Paavo Lipponen kahdesti, pressa-palstan Egonisti, Tarja Halonen itse jne.

http://www.adressit.com/allekirjoitukset/tarjahalonen/

On siellä muitakin tuttuja: Loimaan Matti Lehtonen, Matti Keränen sivulla 6...
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

On tietysti aina mukavaa huomata kun kurkkaa pitkästä aikaa palstalle ettei ole unohdettu, sillä valitettavasti aikaani vievät nykyään ihan muut asiat eikä Halonen ole enää mihinkään pyrkimässä vaan ansaitusti eläkkeellä. Jostain syystä Berliinin huono Tuuli on entistäkin enemmän pihalla kuin ennen ja ilmeisen tyytymätön asioiden tilaan? Niinistöstäkään ei löydy mitään hyvää sanottavaa, minkä tosin hyvin ymmärrän, joten syntipukiksi olen joutunut minä.

Äänestä
  • Mitä sinä ryssistä meluat, kun itse tositilanteessa lähdet karkuun käpykaartiin esi-isiesi tapaan.

    Äänestä

  • Voisko Matti nyt oikessti vaikka tappaa ittensä? Sen avauksia ei lue kuin Matti itse kun se runk-kaa noita numeroita sinne häntään.
    Itsenäisyyspuolueen sivullakin on roikkunut Matin konklaavi-avaus kohta kaksi viikkoa ja ketään ei v-ttu enää kiinnosta tuhannen toiston jälkeen.

    Juma-lauta, että se on saapas. Oikea hölmöläisten kuningas.

    Äänestä

  • Mitä sinä ryssistä m kirjoitti:

    Mitä sinä ryssistä meluat, kun itse tositilanteessa lähdet karkuun käpykaartiin esi-isiesi tapaan.

    Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Äänestä

  • Hän näkee asiasta kulkevan myös janan samoihin aikoihin tapahtuneeseen ns. Tiitisen listan salaamiseen.

    Äänestä

  • Mitä sinä ryssistä m kirjoitti:

    Mitä sinä ryssistä meluat, kun itse tositilanteessa lähdet karkuun käpykaartiin esi-isiesi tapaan.

    "Kyllä se on nyt tullut todistettua, että olen selvästi parempi asianajaja kuin poliitikko", hän sanoo.

    Asianajajan työ on selkeää, koska siinä pitää tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat.

    "Sitten rakennetaan niiden päälle."

    Politiikassa taas pitää Katajan mukaan arvuutella sitä, mikä on kansan käsitys tosiasioista.

    "Liian usein juostaan yleisen mielipiteen perässä, enkä osaa sopeutua siihen."

    Miksi sinun pitää valehdella ja panetella muita ihmisiä? Luuletko, että siitä sinun arvostuksesi nousee?

    Äänestä

  • Mitä sinä ryssistä m kirjoitti:

    Mitä sinä ryssistä meluat, kun itse tositilanteessa lähdet karkuun käpykaartiin esi-isiesi tapaan.

    Samat vanhat kaunokit täällä näyttää kukkivan kuin vuosia sitten, kun itse viitsin täällä roikkua. Kummasti joillain aika riittää tällaiseenkin, vaikka luulisi työn ja omien sosiaalisten suhteiden vievän aikaa. Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Äänestä

  • Välillä Sale kaatuilee kännissä ja Jenni vatkaa luisevaa, poikamaista pyrstöään.. aah Kultarannan kesä.

    Äänestä

  • Mitä sinä ryssistä m kirjoitti:

    Mitä sinä ryssistä meluat, kun itse tositilanteessa lähdet karkuun käpykaartiin esi-isiesi tapaan.

    Halosella on myös kummallinen tapa kosketella poikalapsia hipaisten tai taputtaen, ja tämä ärsyttävä ja alistava, epähieno kehon ja yksityisyyden rajoja rikkova tapa on levinnyt muihinkin voimiensa tunnossa esiintyviin naisihmisiin.

    Äänestä

  • Ehkä sen elämän sitt kirjoitti:

    Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Talvisodan veteraani, joka heittäytyi paraatissa panssariajoneuvon alle oli kuulemma sanonut, että tätäkö varten hän taisteli rintamalla? Huusi vielä, että Niinistö ja Kokoomus vievät Suomen tuhoon!

    Äänestä

  • Talvisodan veteraani kirjoitti:

    Talvisodan veteraani, joka heittäytyi paraatissa panssariajoneuvon alle oli kuulemma sanonut, että tätäkö varten hän taisteli rintamalla? Huusi vielä, että Niinistö ja Kokoomus vievät Suomen tuhoon!

    Presidentti jopa yllyttää käymään keskustelua liittoutumisesta
    mutta missä tosiaan viipyy Presidentin oma kanta ?

    Äänestä

  • "Kyllä se on nyt tul kirjoitti:

    "Kyllä se on nyt tullut todistettua, että olen selvästi parempi asianajaja kuin poliitikko", hän sanoo.

    Asianajajan työ on selkeää, koska siinä pitää tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat.

    "Sitten rakennetaan niiden päälle."

    Politiikassa taas pitää Katajan mukaan arvuutella sitä, mikä on kansan käsitys tosiasioista.

    "Liian usein juostaan yleisen mielipiteen perässä, enkä osaa sopeutua siihen."

    Ja niin kuin Suomen kansaa on yritetty sivistää. Voi olla yksi syy siihen, että Niinistöä ei kutsuttu edes Valkoiseen Taloon, kun pelättiin, että se tuo ruman, poikamaisen akkansa ja muita moukkia mukanaan. Matkalukemisena Aku Ankka...aikuisella!

    Äänestä

  • "Kyllä se on nyt tul kirjoitti:

    "Kyllä se on nyt tullut todistettua, että olen selvästi parempi asianajaja kuin poliitikko", hän sanoo.

    Asianajajan työ on selkeää, koska siinä pitää tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat.

    "Sitten rakennetaan niiden päälle."

    Politiikassa taas pitää Katajan mukaan arvuutella sitä, mikä on kansan käsitys tosiasioista.

    "Liian usein juostaan yleisen mielipiteen perässä, enkä osaa sopeutua siihen."

    Terve menoo, kommarit rajan taa ystävänaapurianne auttamaan sotimaan
    Ukrainaa vastaan.

    Äänestä

  • Presidentti jopa yll kirjoitti:

    Presidentti jopa yllyttää käymään keskustelua liittoutumisesta
    mutta missä tosiaan viipyy Presidentin oma kanta ?

    Valehtelu ja salailu sekä propaganda leimaa yhteiskuntaa ylhäältä alas asti.

    Äänestä

  • Ehkä sen elämän sitt kirjoitti:

    Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Vanhoja valheita, merkityksetöntä roskaa.

    Äänestä

  • Halosella on myös ku kirjoitti:

    Halosella on myös kummallinen tapa kosketella poikalapsia hipaisten tai taputtaen, ja tämä ärsyttävä ja alistava, epähieno kehon ja yksityisyyden rajoja rikkova tapa on levinnyt muihinkin voimiensa tunnossa esiintyviin naisihmisiin.

    Vastoin demokraattista duunari-imagoaan Halonen onkin tarkka muodollisuuksista ja omasta asemastaan. Hän haluaa määrätä ja olla keskipiste. ?Halonen pelkää, että hänen selkänsä takana häntä vastaan juonitaan. Eräiden eduskuntavaalien alla hän raivosi vaalitoimistolaisille, että he ovat tahallaan hävittäneet hänen vaaliesitteensä. Ei rauhoittunut, vaikka hänelle kerrottiin, että esitteet oli jaettu äänestäjille.? - Puoluetoveri ......"

    Äänestä

  • "Kyllä se on nyt tul kirjoitti:

    "Kyllä se on nyt tullut todistettua, että olen selvästi parempi asianajaja kuin poliitikko", hän sanoo.

    Asianajajan työ on selkeää, koska siinä pitää tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat.

    "Sitten rakennetaan niiden päälle."

    Politiikassa taas pitää Katajan mukaan arvuutella sitä, mikä on kansan käsitys tosiasioista.

    "Liian usein juostaan yleisen mielipiteen perässä, enkä osaa sopeutua siihen."

    Nyt Soini tunnustaa, että hän ajoi itsensä niin piippuun ja että keväällä 2012 jouduttiin tekemään sydänoperaatio. Se salattiin tänne asti.

    Äänestä

  • ei muuta kirjoitti:

    Vanhoja valheita, merkityksetöntä roskaa.

    Mitä virkaa presidentillä on enää ? Entisiäkin on liikaa elätettävänä. Ei heitä kuulu, ei näy. onko valtaa, sanomisenvapautta, mitään tekemistä? Miksi näin?

    Äänestä

  • ei muuta kirjoitti:

    Vanhoja valheita, merkityksetöntä roskaa.

    Terve menoo, kommarit rajan taa ystävänaapurianne auttamaan sotimaan
    Ukrainaa vastaan.

    Äänestä

  • Mitä virkaa presiden kirjoitti:

    Mitä virkaa presidentillä on enää ? Entisiäkin on liikaa elätettävänä. Ei heitä kuulu, ei näy. onko valtaa, sanomisenvapautta, mitään tekemistä? Miksi näin?

    Sale on saanut aikaan kokoomuksen kannatuksen laskun ja se laskee edelleenkin. Suomalaiset luottavat demareihin, Tarjaan, Penttiin, Juttaan, Erkkiin ja Heinäluomaan.

    Äänestä

  • "Kyllä se on nyt tul kirjoitti:

    "Kyllä se on nyt tullut todistettua, että olen selvästi parempi asianajaja kuin poliitikko", hän sanoo.

    Asianajajan työ on selkeää, koska siinä pitää tunnistaa ja tunnustaa tosiasiat.

    "Sitten rakennetaan niiden päälle."

    Politiikassa taas pitää Katajan mukaan arvuutella sitä, mikä on kansan käsitys tosiasioista.

    "Liian usein juostaan yleisen mielipiteen perässä, enkä osaa sopeutua siihen."

    "Meillä ei ole varaa pitää kaikkia puolustuksen osa-alueita. Meillä ei ole varaa investointeihin tai materiaaliin. Eli tehtävänjako menee tavalla tai toisella uusiksi."

    Äänestä

  • Mitä virkaa presiden kirjoitti:

    Mitä virkaa presidentillä on enää ? Entisiäkin on liikaa elätettävänä. Ei heitä kuulu, ei näy. onko valtaa, sanomisenvapautta, mitään tekemistä? Miksi näin?

    "Työryhmä" on yritys nakertaa YK:ta ja tehdä siitäkin puoskaritiedejärjestö

    Äänestä

  • Sale on saanut aikaa kirjoitti:

    Sale on saanut aikaan kokoomuksen kannatuksen laskun ja se laskee edelleenkin. Suomalaiset luottavat demareihin, Tarjaan, Penttiin, Juttaan, Erkkiin ja Heinäluomaan.

    Saatiin tilalle kepulainen kepulaisen paikalle. Pätevyys ennen kaikkea.

    Äänestä

  • Saatiin tilalle kepu kirjoitti:

    Halonenkin on älykkäämpi, pystyi huijaamaan suomalaisilta makean elämän presidenttinä, jolloin ei tehnyt muuta kuin huvimatkaili hovinsa kanssa omaksi ilokseen.

    Äänestä

  • "Työryhmä" on yritys kirjoitti:

    Kaikki kuulostavat mielipiteiltäsi, tosin älykkyytesi ja sivistyksesi ei riitä noin pitkässä kirjoituksessa tietenkään mainitsemaan sitä, eikä tietenkään minkään valtakunnan perusteluja.

    Äänestä

  • Halonenkin on älykkä kirjoitti:

    Halonenkin on älykkäämpi, pystyi huijaamaan suomalaisilta makean elämän presidenttinä, jolloin ei tehnyt muuta kuin huvimatkaili hovinsa kanssa omaksi ilokseen.

    Minusta kyllästyttää jo tuo ylenpalttinen homotus, hävettää tämä homomaa.
    Inhottavia tautipesiä ja naistenhakkaajia,

    Äänestä

  • "Työryhmä" on yritys kirjoitti:

    "Työryhmä" on yritys nakertaa YK:ta ja tehdä siitäkin puoskaritiedejärjestö

    Sauli Niinistö oli EU:N tavoin Poroshenkon hyökkäys kannalla itä-Ukrainaan, kuin Lapuanliike aikanaan vaati hyökkäystä liittolaisineen.

    Äänestä

  • Halonenkin on älykkä kirjoitti:

    Halonenkin on älykkäämpi, pystyi huijaamaan suomalaisilta makean elämän presidenttinä, jolloin ei tehnyt muuta kuin huvimatkaili hovinsa kanssa omaksi ilokseen.

    Stubb paheksuu Wikileaksia ja Wikileaks-ilmiö on hänen mielestään vastenmielinen.

    Äänestä

  • Sale on saanut aikaa kirjoitti:

    Sale on saanut aikaan kokoomuksen kannatuksen laskun ja se laskee edelleenkin. Suomalaiset luottavat demareihin, Tarjaan, Penttiin, Juttaan, Erkkiin ja Heinäluomaan.

    Antaa lännen upota... Venäjällä kommunistinen puoluekin on arvokonservatiivinen ja kansallismielinen.

    Äänestä

  • Ehkä sen elämän sitt kirjoitti:

    Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Et ole koskaan pystynyt tälläkään sivulla kertomaan mitään asioita ilman tuollaisia suistuneen mielesi tuotoksia. Onko edes sinun äitisi tai isäsi sinusta ylpeä?

    Äänestä

  • Saatiin tilalle kepu kirjoitti:

    Saatiin tilalle kepulainen kepulaisen paikalle. Pätevyys ennen kaikkea.

    Vertailukohta edellisen ja nykyisen presidentin välillä on harvinaisen selvä.
    Kun arvostuksessa ja saavutuksissa lähdettiin sadasta, on nyt tultu varsin katkeraan tulokseen. Pskahan tuo on ja saamaton. Presidentti vaihtuu 2018.

    Kumman se ottaa mukaan, sinut vai Rumatsukan?
    vai molemmat?

    Äänestä

  • Vertailukohta edelli kirjoitti:

    Vertailukohta edellisen ja nykyisen presidentin välillä on harvinaisen selvä.
    Kun arvostuksessa ja saavutuksissa lähdettiin sadasta, on nyt tultu varsin katkeraan tulokseen. Pskahan tuo on ja saamaton. Presidentti vaihtuu 2018.

    Miksi Niinistö ja Kokoomus haluavat Suomen sotimaan Amerikan sotia ja huonoihin väleihin naapuri Venäjän kanssa? Onko ne tyhmiä?

    Äänestä

  • Halonenkin on älykkä kirjoitti:

    Halonenkin on älykkäämpi, pystyi huijaamaan suomalaisilta makean elämän presidenttinä, jolloin ei tehnyt muuta kuin huvimatkaili hovinsa kanssa omaksi ilokseen.

    Kuninkaallisia tarvitaan lehtien levikin lisäämiseksi. Levikki romahtaisi, jos lehdet kirjoittaisivat oikeista asioista eikä pelkästään hömpästä. Ja siihenhän Jenniä ja Salea tarvitaan. Hömppälehtien kirjoituksiin. Ei siis oikeiden asioiden hoitoon.

    Äänestä

  • Mitä virkaa presiden kirjoitti:

    Mitä virkaa presidentillä on enää ? Entisiäkin on liikaa elätettävänä. Ei heitä kuulu, ei näy. onko valtaa, sanomisenvapautta, mitään tekemistä? Miksi näin?

    Suomalaiset raukkoja ja rehellisyyden kiertäjiä sotaharjoituksien todenperäisyydessä.
    Om kuin Yhdysvaltain laiton Kuuban maapala Guontamoss laittomasti, jota meilläkin ja EU suojelee totuudelta.

    Äänestä

  • Ehkä sen elämän sitt kirjoitti:

    Ehkä sen elämän sitten täyttää viha Halosta kohtaan, DDR-salaliitot, homofobinen lesbottelu, koulukiusaaminen ulkonäöstä ja r-viasta sekä ala-koulutasoisten one linerien viljely.

    Niinistö ei taas kunnioittaa Kiovan perustuslan rikkojien väkivalta kaappausta ja eritoten Poroshenkon aloittamaa teurastusta. Siis Ukrainalaiset ei saa itse päättää omasta kohtalostaan ja kenen leireihin kuuluu!?

    Äänestä

  • Sale on saanut aikaa kirjoitti:

    Sale on saanut aikaan kokoomuksen kannatuksen laskun ja se laskee edelleenkin. Suomalaiset luottavat demareihin, Tarjaan, Penttiin, Juttaan, Erkkiin ja Heinäluomaan.

    Meillä on kuitenkin koko ajan diplomaattisuhteet päällä. Meillä ei ole mitään erityisongelmaa. Tietysti tämä Ukraina rajoittaa. Me noudatamme sitä, mitä huippukokous on asiasta lausunut.

    Äänestä

Missään kansainvälisessä tuomioistuimessa laittomuutta ei kuitenkaan ole todettu. Stubb paheksuu Wikileaksia ja Wikileaks-ilmiö on hänen mielestään vastenmielinen.

Äänestä
  • Presidentti jopa yllyttää käymään keskustelua liittoutumisesta
    mutta missä tosiaan viipyy Presidentin oma kanta ?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

OI JOI JOI kirjoitti:

Ei sais nauraa, mutta ei mikään hääppöinen tulos 6 vuoden nettikampanjoinnista?

Ja noistakin 76 nimestä osa näköjään feikkejä, kun mukana on Paavo Lipponen kahdesti, pressa-palstan Egonisti, Tarja Halonen itse jne.

http://www.adressit.com/allekirjoitukset/tarjahalonen/

On siellä muitakin tuttuja: Loimaan Matti Lehtonen, Matti Keränen sivulla 6...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu