"Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei puutu Ranskassa vuonna 2011 voimaan tulleeseen huntukieltoon. Kiellon mukaan musliminaiset eivät saa verhoutua julkisella paikalla burka- ja niqab-huntuun. Niqabissa on vain pieni aukko silmiä varten. Burkassa kasvoja peittää verkko.
Ranskalaisnainen valitti kiellosta ihmisoikeustuomioistuimeen, sillä hän katsoo kiellon loukkaavan uskonnonvapautta. Tuomioistuimen mukaan kielto ei kuitenkaan riko Euroopan ihmisoikeussopimusta.
Ranska oli ensimmäinen hunnun käytön julkisella paikalla kieltänyt Euroopan maa. Myöhemmin samanlainen kielto säädettiin myös Belgiassa. Ranskassa hunnun käyttämisestä voi saada 150 euron sakon tai joutua kansalaiskasvatuskoulutukseen."
Yle Uutiset

Vastaukset 6
Vanhimmat
En ole varma, mutta sellainen laki taitaa olla, että julkisilla paikoilla ei saa pukeutua niin, että tunnistaminen vaikeutuu, tähän lukeutuu mm. kommandopipot.
Yhdenvertaisuus siis ei toteudu jos joillakin on oikeus pukeutua burka- ja niqab-huntuun.
Kannatan samaa kieltoa myös Suomeen.
Täyskaapu ja et tiedä onko sisällä mies vai nainen?
Lieksassakin on näitä täyskaapu päällä kulkevia, pieni rako vain silmien kohdalla, muuten täysin mustakaapu päällä ja mustat käsineet.
Onpa joku täysburkhassakin, mut taitaa olla väriltään valkoinen. Siis tää nainen. Burkha musta.
Jossakin vaiheessa täällä kiistettiin Lieksassa olevan tämän kaltaista pukeutumista.
Kuulemma ei edes kehäkolmosen sisällä moista nähty.
Onko laitonta jos syksyn tullessa alan suojata kasvoni kommandopipolla?