En ota minkänlaista kantaa Mooseksen leripaikkoi-
hin. Syy tähän on hyvin yksinkertainen, kuinka me
vóimme saada selville kunnolla mitään noin kolmen tuhannen vuiden päästä, Koska monet nimetkin ovat
sekoittuneet, Joten sanoisin tämän leiri tarinan olevan Suuri sekahedelmä soppa, Syy kukaan ei voi varmuudella sanoa yhtä ainoata Leiripaikkaa, Koska
Ajan hampaan kulutus on ollut valtava. Jopa nimetkin on sotkettu vääriin paikkoihin, Siksi
mainitsen vain sen ettei näistä leiripaikoista saa
kukaan todellista totuutta vain kaikki teoriat
ovat puhdasta arvailua.
Eikä kukaan voi myöskään kertoa totuutta Sodomasta
ja Comorasta jotka sijaitsivat Kuolleen meren
rannalla, kuitenkin Nykyarkeologien löytäessä nämä kaupungit olivat Puolentoista metrin vahvuisen Tuhkan alla.
Kuitenkin voimme vain mainita sen, että näiden kaupunkien hävitys on ollut Iän kaikkinen tuho,
joten on mahdollista se raamatun mainitsema asia,
että Loot on asunut tyttärineen siellä ja kaiken todennäköisyyden mukaan on tämä Sodoma ja Commorra olleet Hyvin asuttuja paikkoja Jerikon
lakson alapuolella. Täältähän on tämä homous peräisin.
Kuitenkin Arkeolookien yhteinen lausunto on ollut
se, että tämä kuolleen meren laakson on täytynyt
kohdata hirvittävä katasrofi, Jonka aikana ovat
monet suolan ja mineraalien yhteinen liuos valunut
tähän laakson pohjaan ja nämä lukuisat mineraalit
ja suolat ovat tehneet tämän veden erittäin arvokkaaksi. Tarkoitan kuollutta merta, Kuitenkin
nykyinen teollisuus tarvitsee tätä kuolleen meren vettä teollisuuden käyttöön ja Juutalaiset ovat
tehneet tästä vedestä Suuren liike toimen.
Jerikko joka sijaitsee ylempänä on kuuluisa Taate-leistaan.
Mainitsemani Pyrämiidit ovat Rakennettu paljon
ennen Jääkauden loppumista, Joten Egyptissä on täytynyt olla aikaisempi asutus koska Nämä iki-vanhat Pyamiidit on rakennettu paljon ennen Jääkausi katasrofia. Ja nykyisin on saatu tieto,
joka antaa meille toisen laisen kuvan Näiden Pyra-miidien rakentamisesta, Koska nämä rakentajat
ovat tunteneet Korkean luokan rakennus tekniikan
Timanttisahan kanssa. Kuitenkin tämä Tecnologia
ei ole ollut käytössä enää myöhempinä aikoina,
Koska Jääkausi on kadottanut koko kansan joka on
ollut rakentajana. Siksi Jääkatasrofin jälkeen ei
ole tästä korkean tecnologian tekiöistä jälkeä-kään, He ovat vain jättäneet jäljelle korkean
työn näytteen.
Voimme vain todeta sen että monet ikivanhat tarinat tuntuvat Mytölokian pariin kuuluviksi.
Monin ystävän terveisin Dylex ::
Vastaus Jori itille
3
144
Vastaukset
- Jori Iitti
Kiitos
Pohdin, mietin ja ajattelen sekä palaan asiaan.
Eilen oli 39 peräkkäistä maanjäristystä tuhoten useita taloja, naapurin suuri puu kaatui muurini päälle aiheuttamatta henkilövahinkoja.
Ne on seurauksia niiden kahden mannerlaatan (Coco & Caribe)kahnauksista.- Dylex
Sain kirjoituksestasi sellaisen kuvan, että olet
jäänyt pahaan pinteeseen mannerlaattojen puserrukseen! Toivottavasta Suomen Vanhin insinööri Antero Vipunen tulee kiireesti apuun.
Hänhän se oli se mies suomessa,joka keksi vipu-laitteen, joka toimii vieläkin. Hyvää terveyttä
ja pitkää ikää toivottaen Ystäväsi Dylex :: - Jori Iitti
Dylex kirjoitti:
Sain kirjoituksestasi sellaisen kuvan, että olet
jäänyt pahaan pinteeseen mannerlaattojen puserrukseen! Toivottavasta Suomen Vanhin insinööri Antero Vipunen tulee kiireesti apuun.
Hänhän se oli se mies suomessa,joka keksi vipu-laitteen, joka toimii vieläkin. Hyvää terveyttä
ja pitkää ikää toivottaen Ystäväsi Dylex ::Kysy miehen vointia osoitteesta:
[email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136955Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1054680L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa483932TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133324Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6721987Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2221348- 661328
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551273Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12962