Ja painetaan peukkua ylöspäin, jos on ja alaspäin, jos ei ole? Näin sataisiin tieteellinen tutkimus, mikä kelpaa kreationistillekkin.
0Äänestä
jyrr
Jumala on ammattinimike kuten vaikkapa kirvesmies tai insinööri, joten eiköhän meillä ole yksi oikea Jumala, se Luoja. Sitten on lukemattomia epäjumalia, siis epäaitoja jotka ihmismieli on kuvitellut. Jotkut niistä ovat niin kovin heikkoja ja saamattomia että tottelevat ihmistä kuten ev.luttien jumala joka taipuu kansan enemmistön tahtoon joka asiassa. Mitä virkaa tuollaisella jumaluudella on?
>Sitten on lukemattomia epäjumalia, siis epäaitoja jotka ihmismieli on kuvitellut.
Eli jumalasi on joko voimaton tai muuten epäonnistunut.
0Äänestä
jyrr
Kuinka niin?
0Äänestä
tieteenharrastaja
Toisita tuntuu, että on ja toisista ei. Ei selviä gallubeilla eikä edes mielipidetutkimuksin.
0Äänestä
jyrr
Tottakai noin helppo asia selviää ihan tieteen perusasioita pohtien. Tyhjästä näet on paha nyhjäistä. Aineen ja elämän olemassaololle ei ole löydetty muuta selitystä kuin yliluonnollinen vaikuttaja, jota voidaan aivan oikeutetusti kutsua Jumalaksi isolla Jiillä.
0Äänestä
>=3
jyrr kirjoitti:

Sinä ole niitä, joista tuntuu, että on. Lisäksi kuvittelet todistaneesi tämän kaikkia muitakin sitovasti. Etpä vain ole,

>>Aineen ja elämän olemassaololle ei ole löydetty muuta selitystä kuin yliluonnollinen vaikuttaja, jota voidaan aivan oikeutetusti kutsua Jumalaksi isolla Jiillä.
0Äänestä
jyrr
tieteenharrastaja kirjoitti:
Sinä ole niitä, joista tuntuu, että on. Lisäksi kuvittelet todistaneesi tämän kaikkia muitakin sitovasti. Etpä vain ole,
Ei mitään "tunnu" vaan tieteellinen faktahan se on että aine sekä elämä ovat yliluonnollisesta lähteestä ja kaiken lisäksi niin kovin suuresta tuntemattomuudesta ettei tieteellä ole aavistustakaan että mistä ja miten nuo ilmaantuivat.
Luojan töiksi nuo havaitaan siitä että työ kertoo tekijästään, eikö niin. Kosmos on mahtava ja elämä on ihana, eikö niin. Ja Raamatun viitoittama elämä se vasta ihanalla tasolla onkin, joten Raamatun viisauskin on tietenkin jumalista lajia sekin. Ps. Raamatun viitoittamaa elämäntapaa ei tule sekoittaa kaiken moraalitajunsa menettäneeseen Ev.lut elämäntapaan.
0Äänestä
tieteenharrstaja

Kirjoittelet hädissäsi ihan ristiin:
"..tieteellinen faktahan se on että aine sekä elämä ovat yliluonnollisesta lähteestä ja kaiken lisäksi niin kovin suuresta tuntemattomuudesta ettei tieteellä ole aavistustakaan.."
Ensin aineen ja elämän yliluonnollinen lähde on muka "tieteellinen fakta" ja sitten tieteellä ei ykskaks ole siitä aavistustakaan. Tuommoistahan se tositiede harjoittajallaan teettää.
Seuraavat "todisteet" ovatkin sitten mahtavia ja ihania tuntemushavaintoja sieltä uskomusvapaan tieteen puolelta.
0Äänestä
jyrr
illuminatus kirjoitti:
>>Aineen ja elämän olemassaololle ei ole löydetty muuta selitystä kuin yliluonnollinen vaikuttaja, jota voidaan aivan oikeutetusti kutsua Jumalaksi isolla Jiillä.
Alkuräjähdys on fakta, mutta sen yksityiskohdat ovat silti suurelta osin hämärän peitossa.
Esim. uraanin puoliintuminen lyijyksi ilmaisee sen että tuo uraani on joskus luotu.
0Äänestä
tieteenharrastaja
jyrr kirjoitti:
Alkuräjähdys on fakta, mutta sen yksityiskohdat ovat silti suurelta osin hämärän peitossa.
Esim. uraanin puoliintuminen lyijyksi ilmaisee sen että tuo uraani on joskus luotu.
Uraaniytimen eri isotooppien synty pienemmistä ytimistä supernovissa on hyvin tunnettu nukleogeneesin mekanismi. Sähköheikon voiman kvanttimalli ennustaa tarkasti ei-stabiilien uraani-isotooppien puoliintumisajat ja tulosisotoopit.
"Alkuräjähdys on fakta, mutta sen yksityiskohdat ovat silti suurelta osin hämärän peitossa."
Näkökulmasi vääristää. Hämärän peitossa olet itse eivätkä ydinfysiikan faktat.
Ei, vaan kuka loi Jumalan? Eihän Jumalakaan tyhjästä voisi tulla, koska itsehän sanoit että tyhjästä on paha nyhjäistä. Ja kuka loi sen, joka loi Jumalan jne..
Sivulla kerrotaan myös, miten toimia, jos annettu vastaus ei jostain syystä tyydytä lukijaa, joten siitä ei ole tarvis keskustella täällä enempää ennen kuin vastausta on muutettu.
Vastaukset 23
Vanhimmat
on ja ei
Ja painetaan peukkua ylöspäin, jos on ja alaspäin, jos ei ole? Näin sataisiin tieteellinen tutkimus, mikä kelpaa kreationistillekkin.
Jumala on ammattinimike kuten vaikkapa kirvesmies tai insinööri, joten eiköhän meillä ole yksi oikea Jumala, se Luoja.
Sitten on lukemattomia epäjumalia, siis epäaitoja jotka ihmismieli on kuvitellut. Jotkut niistä ovat niin kovin heikkoja ja saamattomia että tottelevat ihmistä kuten ev.luttien jumala joka taipuu kansan enemmistön tahtoon joka asiassa. Mitä virkaa tuollaisella jumaluudella on?
"Jumala on ammattinimike"
Jos näin on, kristittyjen jumalalla on kai sitten erisnimikin?
Jeesus on heikko epäjumala joka tappaa talossa ja puutarhassa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288337275397.html
Mitä virkaa tuollaisella jumaluudella on?
Samoin kuin Allahilla.
Hei teko-jyrr, tarkoitatko että Jumala nimi on Salama?
>Sitten on lukemattomia epäjumalia, siis epäaitoja jotka ihmismieli on kuvitellut.
Eli jumalasi on joko voimaton tai muuten epäonnistunut.
Kuinka niin?
Toisita tuntuu, että on ja toisista ei. Ei selviä gallubeilla eikä edes mielipidetutkimuksin.
Tottakai noin helppo asia selviää ihan tieteen perusasioita pohtien.
Tyhjästä näet on paha nyhjäistä.
Aineen ja elämän olemassaololle ei ole löydetty muuta selitystä kuin yliluonnollinen vaikuttaja, jota voidaan aivan oikeutetusti kutsua Jumalaksi isolla Jiillä.
"Tyhjästä näet on paha nyhjäistä."
Niin onkin. Joten, mistä se Jumala siis tuli?
Täältä:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Jes. 40:28&rnd=1404608245969
Sinä ole niitä, joista tuntuu, että on. Lisäksi kuvittelet todistaneesi tämän kaikkia muitakin sitovasti. Etpä vain ole,
>>Aineen ja elämän olemassaololle ei ole löydetty muuta selitystä kuin yliluonnollinen vaikuttaja, jota voidaan aivan oikeutetusti kutsua Jumalaksi isolla Jiillä.
Ei mitään "tunnu" vaan tieteellinen faktahan se on että aine sekä elämä ovat yliluonnollisesta lähteestä ja kaiken lisäksi niin kovin suuresta tuntemattomuudesta ettei tieteellä ole aavistustakaan että mistä ja miten nuo ilmaantuivat.
Luojan töiksi nuo havaitaan siitä että työ kertoo tekijästään, eikö niin.
Kosmos on mahtava ja elämä on ihana, eikö niin. Ja Raamatun viitoittama elämä se vasta ihanalla tasolla onkin, joten Raamatun viisauskin on tietenkin jumalista lajia sekin.
Ps. Raamatun viitoittamaa elämäntapaa ei tule sekoittaa kaiken moraalitajunsa menettäneeseen Ev.lut elämäntapaan.
Kirjoittelet hädissäsi ihan ristiin:
"..tieteellinen faktahan se on että aine sekä elämä ovat yliluonnollisesta lähteestä ja kaiken lisäksi niin kovin suuresta tuntemattomuudesta ettei tieteellä ole aavistustakaan.."
Ensin aineen ja elämän yliluonnollinen lähde on muka "tieteellinen fakta" ja sitten tieteellä ei ykskaks ole siitä aavistustakaan. Tuommoistahan se tositiede harjoittajallaan teettää.
Seuraavat "todisteet" ovatkin sitten mahtavia ja ihania tuntemushavaintoja sieltä uskomusvapaan tieteen puolelta.
Alkuräjähdys on fakta, mutta sen yksityiskohdat ovat silti suurelta osin hämärän peitossa.
Esim. uraanin puoliintuminen lyijyksi ilmaisee sen että tuo uraani on joskus luotu.
Uraaniytimen eri isotooppien synty pienemmistä ytimistä supernovissa on hyvin tunnettu nukleogeneesin mekanismi. Sähköheikon voiman kvanttimalli ennustaa tarkasti ei-stabiilien uraani-isotooppien puoliintumisajat ja tulosisotoopit.
"Alkuräjähdys on fakta, mutta sen yksityiskohdat ovat silti suurelta osin hämärän peitossa."
Näkökulmasi vääristää. Hämärän peitossa olet itse eivätkä ydinfysiikan faktat.
Ei, vaan kuka loi Jumalan? Eihän Jumalakaan tyhjästä voisi tulla, koska itsehän sanoit että tyhjästä on paha nyhjäistä. Ja kuka loi sen, joka loi Jumalan jne..
Miksi olisi?
Tämä sivu vastaa esitettyyn kysymykseen tyhjentävästi: http://www.400monkeys.com/God/
Sivulla kerrotaan myös, miten toimia, jos annettu vastaus ei jostain syystä tyydytä lukijaa, joten siitä ei ole tarvis keskustella täällä enempää ennen kuin vastausta on muutettu.
Ainakin "The Mind of God" on olemassa.