Yle määritteli kaksikielisyydelle uuden linjauksen
Yle vahvistaa aktiivista rooliaan sillanrakentajana ja yhteistyökumppanina, tavoitteena on entistä elävämpi kaksikielinen Suomi.
Ylen hallitus teki kokouksessaan 31.1. päätöksen uusista toimintatavoista, joiden avulla kaksikielisyyttä rakennetaan Ylessä. Linjauksia ovat mm. että Ylen tarjonnassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan määrä pysyy nykytasolla ja että koko yhtiö tukee toimivaa ja aktiivista kaksikielisyyttä.
”Yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi ja elävät kaksikielisessä ympäristössä. Julkisen palvelun yhtiönä ja Suomen suurimpana suomen- ja ruotsinkielisenä mediatalona Ylen pitää ottaa tämä huomioon”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.
Uudet suuntalinjat pitävät sisällään selvän sisältötavoitteen ja selvän vision Svenska Ylestä. Svenska Ylen visio on tähän asti tarkoittanut läsnäoloa suomenruotsalaisella kielialueella.
Tulevaisuudessa Svenska Ylen toiminnan tavoitteena on läsnäolo ruotsiksi koko Suomessa.(!)
Lisätietoa: Lauri Kivinen, toimitusjohtaja, p. (09) 1480 5003 Gunilla Ohls, strategiajohtaja, p. (09) 1480 2836
"”Yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi ja elävät kaksikielisessä ympäristössä. Julkisen palvelun yhtiönä ja Suomen suurimpana suomen- ja ruotsinkielisenä mediatalona Ylen pitää ottaa tämä huomioon”"
Tuo nyt on silkkaa puppua, sanoi Kivinen mitä tahansa! Enemmistö kokee olevansa suomenkielisiä eikä mitään kaksikielisiä! Enkä muuten ole törmännyt kuin kerran muutamassa vuodessa sellaiseen joka ylipäätään puhuu ruotsia, joten vähissä ovat nuo kaksikieliset ja ruotsinkieliset.
Taitaa joku RKP tai vastaava olla "voidellut" tavalla tai toisella Kivistä, sen verran propagandapotaskaa tuo suoltaa.
0Äänestä
Leo45
Ei kokoomuslaista YLE:n johtajaa tarvitse RKP:n voidella. Ruotsinkielisillä on sen verran rahaa, että pitävät yllä myös Kokoomusta. RKP on köyhempiä ruotsinkielisiä varten tehty puolue. Tosin ruotsinkielinen Eliitti on saanut otteen kaikista muista puolueista paitsi Perussuomalaisista.
Tämä linjaus on selvä vastine pakkoruotsin vastaiselle kamppanjalle. Pakkosyötetään ruotsinkieltä joka kanavalla, jos sitten umpiluupäiset suomalaiset oppisivat pitämään ruotsinkieltä luonnollisena osana Suomea?
Muistuttaa tätä NATO:n pakkosyöttöä kaikista tuuteista ja kanavista. Kohta tuleva porvarihallitus sanoo, että kun Natosta kerran puhutaan koko ajan, niin sinne liitytään. Eikä tarvita edes kansanäänestystä tehdä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
.
Yle määritteli kaksikielisyydelle uuden linjauksen
Yle vahvistaa aktiivista rooliaan sillanrakentajana ja yhteistyökumppanina, tavoitteena on entistä elävämpi kaksikielinen Suomi.
Ylen hallitus teki kokouksessaan 31.1. päätöksen uusista toimintatavoista, joiden avulla kaksikielisyyttä rakennetaan Ylessä. Linjauksia ovat mm. että Ylen tarjonnassa ruotsinkielisen ohjelmatarjonnan määrä pysyy nykytasolla ja että koko yhtiö tukee toimivaa ja aktiivista kaksikielisyyttä.
”Yhä useammat suomalaiset arvioivat itsensä kaksikielisiksi ja elävät kaksikielisessä ympäristössä. Julkisen palvelun yhtiönä ja Suomen suurimpana suomen- ja ruotsinkielisenä mediatalona Ylen pitää ottaa tämä huomioon”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.
Uudet suuntalinjat pitävät sisällään selvän sisältötavoitteen ja selvän vision Svenska Ylestä. Svenska Ylen visio on tähän asti tarkoittanut läsnäoloa suomenruotsalaisella kielialueella.
Tulevaisuudessa Svenska Ylen toiminnan tavoitteena on läsnäolo ruotsiksi koko Suomessa.(!)
Lisätietoa:
Lauri Kivinen, toimitusjohtaja, p. (09) 1480 5003
Gunilla Ohls, strategiajohtaja, p. (09) 1480 2836
http://yle.fi/yleisradio/ajankohtaista/yle-maaritteli-kaksikielisyydelle-uuden-linjauksen