Näkövamma ja kontaktin ottaminen naisiin - mietteitä ja ajatuksi

Mnun eräs ex-poikaystävä oli sokea. Me tehtiin ihan kaikkee, käytiin teatterissa mm. ja tutustuin moneen näkövammaiseen ja sokeaan. Uskomattomalta tuntui, miten itse asiassa vähän näön puutos haittasi heidän elämäänsä! Mun ex oli tullut sokeaksi 12-vuotiaana,joten tiesi mitä on näkeminen. Hän asui yksin, 2 huonetta ja keittiö asunnossa. Alkuun kyllä aloin vahvasti epäillä,että ei tuo kyllä mikään sokeavoi olla! Kulki asunnossa ja kaupungilla lähiympäristössä täysin luontevasti! Tavarat kuitenkin piti olla tietyillä paikoillaan, jääkaapissa ja muuten. Muussa tapauksessa ei löytänyt niitä.
Jonkin ajan kuluttua sokeus ei enää ollut mikään haitta tai este. Opin olemaan käyttäytymättä kanaemona ja me oltiin yhdessä reilut 2 vuotta. Kunnes sitten sain niin hyvän työtarjouksen ulkomailta, etten voinut sanoa ei. Lähdin ja täällä olen edelleen. Jonkin aikaa elettiin kaukosuhteessa mutta se tuli kovin raskaaksi kummallekin.
Nyt tiedän että hän on naimisissa ja olen iloinen että hän on onnellinen :-)
Minua ei kyllä vamma ihmisellä haittaa, se on vain ominaisuus ihmisessä,ei ihminen itse! Voi olla hidaste mutta ei este!
Voi kyllä olla hankalaa(?) löytää kumppania, minä olen kasvanut erittäin avaralkatseisessa ja humaanissa oloissa, joten erilaisuus ei hätkäytä. Toivottavasti löydät sen "kannen vakallesi" sinäkin! :-)

mun mielestä olis kanssa parempi, jos ihmiset lähtisi ulos pienistä ympyröistään... Tietysti sama elämänkokemus yhdistää, mutta ei se aina riitä tai takaa hyvää yhdessäoloa.

Mä en itse ole kovin verbaalinen ihminen, niin voisi olla vähän hankala seurustella sokean kanssa... kommunikoin niin paljon enemmän elekielellä kuin sanoilla. rakastan hiljaisuutta, ja jos sen voisi itse valita, olisin mielelläni kuuro, ennemmin kuin sokea. Siksi varmaan olisin aika paska puoliso sokealle, mutta sitten taas eihän sitä tiedä jos oikean ihmisen kohtaa, miten sitä yrittäisi...
mutta tämän vuoksihan olen varmaan itsekin oikeastaan vammainen, kun olen huono puhumaan ja stressattuna änkytänkin vielä... ei taida täysin vammatonta ihmistä maailmasta löytyäkään, jos ei muuta niin asennevammaisia aina löytyy

"Yleensä kun uusien ihmisten kanssa tapaan jossain ensimmäisiä kertoja, keskustelu pyörii aika tiiviisti vammaisuuteen liittyvien juttujen ympärillä. Se on tietysti luonnollista että ihmisten uteliaisuus herää, ja siksi vastaankin ihan mielelläni. Kuitenkin tuntuu vähän siltä, että kiinnostus lopahtaa, kun tiedonjano on tyydytetty."

Sehän on etu, että on jokin juttuaihe. Päästäkseen siitä eteenpäin sinulla pitää olla jotakin millä viedä keskusteluita eteenpäin, on ne sitten sää, harrastukset, politiikka, uskonto tms. Voi olla, ettei kiinnostus lopahda, mutta tulee kiusallista, kun ei ole enää puhuttavaa. Itse vastikään eronneena huomaan, että usein juuri puhutaan pitkään erosta ja deittailusta yms, mutta kun ne aiheet loppuvat pitää olla jotain muuta juteltavaa tai sitten tekemistä.

Näillä samoilla palstoilla monet (miehet) taas valittavat, kun eivät osaa jutella.

"Mutta mitä ajatuksia tämä herättää? Mikä on teidän suhtautumisenne vammaisuuteen. Koetteko, että vammaisen, tässä tapauksessa sokean ihmisen kanssa parisuhde olisi jotenkin poissuljettu vaihtoehto siinä tapauksessa, että ihminen on muuten se jota olette etsineet?"

Minulla on muutamia ehtoja tulevalle kumppanille, joita ovat mm. että hänen pitäisi olla jollain tavalla miellyttävän näköinen, hänellä pitäisi olla oma tahto ja oma elämä, hänen pitäisi olla fiksu (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin), hänen pitää käydä töissä jne. Näkövamma ei sulje välttämättä mitään noista pois, joten en pidä sitäseikkana, joka estäisi seurustelun.

Toki voihan näkövamma vähän mietityttää, mutta saman tekisi mm. suuri ikäero ja vaikkapa se, että toinen on eri rotua kuin itse.

Mua ehkä jotenkin näkevänä jopa ärsyttää se että monet näkövammaiset tuntuu ajattelevan ettei me voida koskaan täysin ymmärtää että miltä tuntuu kun ei nää. Ja siis tottahan se on, ei me voidakaan, mutta miks pitäis? Ei kukaan voi koskaan täysin ymmärtää millaista mun elämä on, tai kenenkään muunkaan.
Mä menisin ihan mielelläni näkövammaisen kanssa treffeille! Ja voisin kyllä keskustella muustakin :)
Mitä nettideittipalstaa oot kokeillut?

Ei toki ole este, mutta hankaluus. Itsessäni ei herää ehkä "hoivaamisvietti", vaan ennemminkin sellainen "awk ehkä tämä on heille vaikea asia en halua sanoa mitään epäkohteliasta apua uskallanko sanoa mitään" paniikki. Tapasin kerran pyörätuolissa olevan miehen (jonkinlainen lihasten surkastumissairaus) ja ihastuin täysin; hän käyttäytyi asiasta hyvin luontevasti ja sanoi suoraan jos halusi jonkun hakevan jostain jotain, tai jos halusi että kaveriporukkansa roudasi koko tuolin portaiden toiseen päähän (klubilla jossa tapasimme ei invahissejä yms ollut). Koska tyyppi itsekin oli niin luonteva niin pystyin myöskin olemaan, ja kolmanteen tapaamiseen mennessä oli ihan sama, juttu kaatui aivan muuhun. Tietysti näkövammaisuus ja tuoli ovat kaksi eri asiaa, mutta luulen että yleensä se "apua pitää käyttäytyä normaalisti etten vahingossa sano jotain väärää" paniikki on se ongelma, että ei vaikka kehtaa kysyä luenko drinkkitarjoukset taululta, tai nostanko jotain maasta minne toinen ei ylety, koska toinen voisi ottaa sen holhoamisena eikä avuliaisuutena.

Olen näkevä nainen ja voisin seurustella sokean/näkövammaisen miehen kanssa!. Minulla Ei ole siinä mitään estettä. En holhoaisi. Tiedän että he osaavat pyytää itse apua jos sitä tarvitsevat. Itse asiassa sokea mies olisi mukava ja hyvä puoliso, koska silloin puuttuu näkevän miehen koppavaisuus.. Toivottavasti... :) Kuitenkin...Riippuen ihmisen luonteesta paljon! Hyvä sydän, kemia ja yksilö ominaisuuksineen ratkaisevat :)

En ole näkövammainen, mutta ehdottomasti voisin seurustella näkövammaisen kanssa. Tosin olen sellainen hoivaajaluonne, joten varmaan sua alkaisi ärsyttää :)