Loppullinen ratkaisu pakko-ruotsi keskusteluun.

Miten on mahdollista että pienelle joukolle on onnettu niin paljon valtaa että ne pompottaa ja huijaa jatkuvasti koko suomen kansaa??

Nuo huijarit olisi laitettava kuriin ja valtion tulisi kohdistaa heihin ja heidän liiketaloudellisiin huijauksiin sellaisia toimenpiteitä joilla suomalaisuus palautettaisiin sille kuuluvaan asemaan.

Kansalaisiamme nöyryyttävä pakko-ruotsi pykälä tulisi pikemmiten kumota ja muutkin hur.rien epäoikeudenmukaiset etuudet tulisi poistaa.
1185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuinka on edennyt "ruotsi vapaaehtoiseksi"- adressi? Nimiähän oli huikea määrä, monta kymmentä tuhatta. Onko eduskunta jo käsitellyt sen?

En ymmärrä, mitä väärää siinä on, että kansa haluaa ruotsinkielen vapaaehtoiseksi kouluaineeksi. Eihän sitä olla kokonaan poistamassa mistään!

Äänestä

Suomessa pakkoruotsi on samantapainen perinne kun korkea verotus ja se että homot eivät saa mennä naimisiin sekä lasten on pakko laulaa suvivirsi kouluissa.

Joten eläkää nyt niiden suomalaisten perinteinne kanssa.

Äänestä

Kun kaikki kouluaineet on saatu persujen toimesta "vapaaehtoisiksi", voidaan koulutkin samantien lakkauttaa, sillä lapset yleensä valitsevat helpoimman tien eivätkä opiskele mitään "vapaaehtoista".

Tämähän tässä on tietenkin suunnitelmanakin. Suomen maaseutu ei koulutusta kaipaa, kun elanto on turvattu maataloustukiaisin.

Äänestä
  • Ymmärrän. Meillä niin monet maahanmuuttajat tarvitsevat tukiopetusta jo monet jopa vapautetaan peruskoulusta kokonaan. Ei ole helppoa sellaisella, jonka kotimaassa ei ole minkäänlaista oppivelvollisuutta. Myös perintötekijät vaikuttavat. Jos vanhemmat eivät hallitse edes lukutaitoa eikä laskutaidon perusasioita, eivät heidän lapsensakaan halua käydä peruskoulua.
    Siksipä toivonkin, että ne mamut, jotka eivät halua koulutusta, siirretään maakuntiin, joissa on paljon tyhjiä maatiloja. He voivat elää maataloustyöläistä, ja saavat siten maataloustukea. Se ei vaadi peruskoulutusta ja sosiaaliviranomainen täyttää maataloustukilomakkeet. Näin maahanmuuttajakin saa kaiken tarvitsemansa ja turvallisen elämän maaseudulla. Yhteiskuntakin säästää, kun ei tarvitse maksaa pakolaiskeskusten kalliita maksuja.

    Äänestä

  • etkö tiedä että monet pienet maatilat pakotettiin lopettamaan jotta suurilla ei olisi kilpailua, paketitja muut äärimmäinen pahuus ja valheelt

    Äänestä

Pakkokoulun ja armeijan voisi kyllä lopettaa, niillä rikotaan jo ihmisoikeuksia. Pakkoverotuskin on samaa sarjaa.

Äänestä
  • Joo, ja pakollinen sosiaaliturvamaksu pois verotuksesta. Pakollinen sosiaaliavustusten jakaminen pois kokonaan, samoin suuret Kelakorvaukset. Ihmisille jäisi rahaa käteen niin paljon, että voisi sitten maksella ne avustukset ja korvaukset, mitä huvittaa.

    Äänestä

  • vapaaksi kirjoitti:

    Joo, ja pakollinen sosiaaliturvamaksu pois verotuksesta. Pakollinen sosiaaliavustusten jakaminen pois kokonaan, samoin suuret Kelakorvaukset. Ihmisille jäisi rahaa käteen niin paljon, että voisi sitten maksella ne avustukset ja korvaukset, mitä huvittaa.

    Homoille samat avioliitto oikeudet kuin heteroillekkin!

    Äänestä

Ahvenanmaalaiset poistivat kouluistansa pakkosuomen ja ottivat tilalle pakkoenglannin.

..tuota eikö tästäkään saa uutisoida?

Äänestä

Uutiset: pakkoruotsi oppiaineena tulee poistumaan lähitulevaisuudessa. Tämä johtaa luonnollisesti virkamies-pakkoruotsin poistumiseen.

Homoilla on yhtäläinen oikeus mennä naimisiin naisen kanssa, kuten heteroilla. Avioliittolaki on täysin tasa-arvoinen, eikä sorra ketään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meitä ei huijata! kirjoitti:

Miten on mahdollista että pienelle joukolle on onnettu niin paljon valtaa että ne pompottaa ja huijaa jatkuvasti koko suomen kansaa??

Nuo huijarit olisi laitettava kuriin ja valtion tulisi kohdistaa heihin ja heidän liiketaloudellisiin huijauksiin sellaisia toimenpiteitä joilla suomalaisuus palautettaisiin sille kuuluvaan asemaan.

Kansalaisiamme nöyryyttävä pakko-ruotsi pykälä tulisi pikemmiten kumota ja muutkin hur.rien epäoikeudenmukaiset etuudet tulisi poistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu