Nyt on kovat piipussa, nimittäin meidän isännällä, joka uhkaa ampua kaikki meidän tontilla kuljeskelevat vapaat kissat! On saanut tarpeekseen pissoista ja ripulikasoista joita jättävät talon nurkille. Ainakin 3 eri kissaa on näkynyt useaan kertaan kyykkimässä tontillamme.
Kissahan on lainsuojaton muualla kuin omalla kotipihallaan, -valitettavasti- enkä millään haluaisi että joku vanha mummo jää ihmettelemään miksi oma Mirri ei yhtenä iltana enää tullutkaan kotiin.
Talomme yhdellä "suositulla" nurkalla on hienoa hiekkaa, auttaisiko jos siihen laittaisi esim. sepeliä? Entä joku haju mitä kissat karttavat? Onko joku keksinyt jonkin hyvän keinon pitää kissat pois tontilta (aidat ei auta) ettei tarvitsisi turvautua äärimmäisiin keinoihin?
Vapaana kulkevat kissat
17
1174
Vastaukset
- joku vaa
Kissa ei ole lainsuojaton, eli yhtään ainutta kissaa kuten ei koiraakaan saa tappaa, taajaman ulkopuolellakaan. Vain eläinlääkäri saa laillisesti lopettaa kissan, ja siihenkin täytyy olla hyvä syy, esim. sairaus, paha luonnevika tms.
Ja sitten tiedoksi, että vain leikkaamatttoman (uros-)kissan virtsa haisee pahalle. Yritä etsiä omistaja/t käsiisi ja keskustele vakavasti heidän kanssaan. Toki voitte heittää sepeliä hiekan päälle, kissa on niin arka takamuksestaan, että sitä se tuskin vaivautuu kuopimaan. Merkkailevat kollit ovatkin sitten erikseen. On erittäin sääli, että ihmiset vieläkin jättävät lemmikkinsä leikkaamatta, jolloin niistä on juuri tuollaista harmia. Itselläni on kissoja, kaikki leikattuja.
Kissat inhoavat sitruunan tuoksua ja sipulia sekä etikkaa. Kaupasta saa Kissa stop! nimistä kissankarkoitetta. Lue ohje huolellisest ja suihkuta sitä talonne kivijalkaan tms. missä kissat nyt sattuvat kulkemaan ja haluatte pitää poissa. Mutta tontin laidoille suihkuttelusta tuskin on hyötyä. Se ei maksa paljoo, ehkä n. 5e/pullo. Sitten hyvin varustetuista lemmikkieläinliikkeistä tai jostain saa sellaista ainetta, joka sisältää jokaisen kollikissan omaa hajua. Kun sitä ruiskuttaa paikkoihin, jonne niillä on tapana merkkailla, merkkailun pitäisi loppua, kun siihen ei ole enää tarvetta. Haisee itselle ja valmiiksi. Sen hinnasta en tiedä...
Mutta tämmöstä, toivottavasti tästä oli apua...:)- Aro
Vain eläinlääkäri saa lopettaa kissan? Ja ne syyt?
Jos minulla on kissa tai koira jota en pysty pitämään voin sen lopettaa myös ampumalla tai eläinlääkärillä nukuttaa.
Kissat ja koirat ei saa mennä naapurin tontille ei haja-asutusalueellakaan. Ei niitä tietenkään saa ampuakkaan ellei esim. poliisilta saa lupaa jos ko eläimestä on toistuvasti haittaa eikä omistaja ole varoituksista huolimatta puuttunut asiaan.
Kissojen karkottaminen tontilta on tosi vaikeaa tiedän kokemuksesta. Karkotteet, appelsiinit ja neilikat on kokeiltu. Kyllä se muuten haisee leikatunkin kissan p ja k.
- baggins
No siis tommonen ampuminen on tyhmää, kohta paikalle tulee lisää kissoja, ja sitten ollaan samassa pisteessä. Teidän kannattaisi pistää ilmotustauluille(jos asut siis kerrostaloalueella) ilmotuksia, että kissat pitää pitää kiinni piha-alueellanne. Jos asiaan ei tule muutosta, kannattaisi kissat ottaa kiinni ja etsiä niiden omistajat. Tosin, koska kissoja on niin paljon, niin voisit vaikka ilmottaa jollekkin järjestölle asiasta( kuten esimerkiksi Hesylle). Tärkeintä olisi että omistajat saisivat tietää tilanteesta.
Onko kissoilla kaulapantaa tai tatuointia korvassa? Jos kaulapannassa on esim. omistajan osoite tai puhelinnumero, niin saisit omistajaan helposti yhteyttä. Tai sitten jos korvassa on tatuoitu tunnusnumero, niin kissarekisteristä saisit tietää omistajat.
Joskus olen kuullut sanottavan että pippurin laittaminen alueelle, joihin ei halua eläimiä, pitää ne poissa. En tosin usko että tämä toimii tässä tilanteessa:)
Enkä myöskään usko että ampuminen keskellä kaupunkia on laillista. Voisit tästäkin asiasta ottaa selvää, että isäntä saataisiin vastuuseen, jos hän sitten päättää kuitenkin ampua kissat. - Katti
Järjestyslaki sallii kissan pitämisen irti, mutta metsästyslain perusteella irrallaan juoksevan kissan voi tappaa "villinä" tai heitteillejätettynä, varsinkin, jos se on ilman pantaa. Metsästyslain mukaan maanomistaja saa tappaa villiintyneen kissan. Kaupunkialueella ampumaaseen käyttö on kuitenkin kielletty!!!
Itse suorittelen kissanloukun lainaamista esim. eläinsuojeluyhdistykseltä ja kissan viemistä löytöeläinkotiin. Sieltä vastuuntuntoinen omistaja osaa kyllä suojattiaan kysellä. - Sari
Suosittelen lämpimästi, että "isäntä" lisää hieman mielenterveyslääkkeiden ja rauhoittavien nappien päivittäistä annostusta (kannattaa mennä käymään lääkärissä ja puhua näistä ongelmista...)
"enkä millään haluaisi että joku vanha mummo jää ihmettelemään miksi oma Mirri ei yhtenä iltana enää tullutkaan kotiin"
Ei tarvitse ihmetellä. Järki käteen ja myykää ase pois.
"Onko joku keksinyt jonkin hyvän keinon pitää kissat pois tontilta (aidat ei auta)"
-palkatkaa joku nikkari nikkaroimaan kunnon aita, varmasti pysyy kissat loitolla
-hankkikaa koira
-ostakaa kissankarkotetta
Ymmärrän kyllä että äärimmäiset keinot ovat surullisia mutta nyt näyttää siltä että niihin on turvaduttava...sniff...tätä on yritetty välttää viimeiseen asti mutta nyt ei kyllä auta muuta kuin vaihtaa miestä!! :D- Aslakki
Kylläpä auttoi paljon tuollainen viesti. Ei todellakaan tarvitse olla mikään mielenvikainen että alkaa ketuttamaan kissinpissin haju ja paskakiekurat nurmikossa. Aidoista kissat tulee kyllä yli jos haluavat ellet sitten halua asua laatikossa. Eikä kissalta hengen ottamiseen asetta tarvita, se käy ihan paljain käsinkin isännältä kuin isännältä.
Itsellä on ihan sama ongelma, jonkun kissat ramppaa eestaas miten tahtoo, asutaan kirkonkylän omakotitaloalueella ja asemakaavatontilla. Pohjosempana vapailla kissoilla oli kumma tapa kadota ja kaikki jotka kissoistansa yhtään välitti tajusivat pitää ne aisoissa. Parempi kissa omassa pihassaan kuin kuolleena naapurin tunkiolla vai häh?!
Tämä on niiden kissojen omistajien oma ongelma, ei kissojen itsensä, joten niiden ei tarvitsisi kärsiä omistajiensa tyhmyydestä. Ottakaa kissat kiinni ja jossei ole pantaa, suoraan eläinten löytötavaraosastolle. Jos on panta, siihen lappu että kissat kiinni kiitos. - lapsukainen
Aslakki kirjoitti:
Kylläpä auttoi paljon tuollainen viesti. Ei todellakaan tarvitse olla mikään mielenvikainen että alkaa ketuttamaan kissinpissin haju ja paskakiekurat nurmikossa. Aidoista kissat tulee kyllä yli jos haluavat ellet sitten halua asua laatikossa. Eikä kissalta hengen ottamiseen asetta tarvita, se käy ihan paljain käsinkin isännältä kuin isännältä.
Itsellä on ihan sama ongelma, jonkun kissat ramppaa eestaas miten tahtoo, asutaan kirkonkylän omakotitaloalueella ja asemakaavatontilla. Pohjosempana vapailla kissoilla oli kumma tapa kadota ja kaikki jotka kissoistansa yhtään välitti tajusivat pitää ne aisoissa. Parempi kissa omassa pihassaan kuin kuolleena naapurin tunkiolla vai häh?!
Tämä on niiden kissojen omistajien oma ongelma, ei kissojen itsensä, joten niiden ei tarvitsisi kärsiä omistajiensa tyhmyydestä. Ottakaa kissat kiinni ja jossei ole pantaa, suoraan eläinten löytötavaraosastolle. Jos on panta, siihen lappu että kissat kiinni kiitos.asun isohkolla omakoti alueella, missä asuu paljon varsinkin vanhoja ihmisiä, ja siispä täällä kulkee paljon vapaita kissoja. sellainen on tyhmää, että hankitaan kissa ja päästetään vapaaksi, mutta jos kissa on vanha, ja elänyt koko elämänsä vapaana, on sitä äärimmäisen vaikeaa totuttaa sisäeloon. jos niin tehdään, ulkona olemiseen tottunut kissa stressaantuu nopeasti tylsyyteen.
jos ulkona pyörii joku nuori, leikkaamaton kissa, otakkaa se kiinni, ja viekää lähimpään löytöeläinkotiin. ja vielä jos mahdollista, voisi viedä pari ilmoitusta löytöpaikan läheisyyteen löydetystä kissasta, ja mistä sitä voi sitten etsiä. en ole varma onko monessa paikassa sellainen käytäntö, että viikon kuluessa jos omistajaa ei kuulu, leikkaamattomat kissat leikataan. omistaja kissaa hakiessaan sitten maksaa leikkauksesta. jos taas kissa on leikkattu, vanha, etsi sen omistajat, ja keskustele olisiko mahdollista löytää joku ratkaisu.
sen verran vielä kissan ja muidenkin eläinten tappamisesta, että kuten sanottiin, saa kissan ampua "villinä", muttei kaupunkialueella. muissa tapauksissa, esim. oman kissan lopettanen laillisesti käy joko ampumalla suoraan aivoihin, mikä on sallittu keino, tai viemällä eläinlääkäriin. jos taas on hätä tapaus, kissa kituu jäätyään auton alle tms. saa kissan tai muun sellaisen eläimen tappaa esim. lyömällä päähän. pieniä jyrsijöitä tms. on myös luvallista tappaa tietyillä kaasuilla, kuten hiilidioksiidilla, mikä on kivuton tapa tappaa. näin esim. käärmeille ja muille matelijoille tarkkoitetut hiiren pinkit (hiirten poikaset) tapetaan, koska niin pienelle eläimelle on vaikea antaa piikkiä, saati ampua, mutta hiilidioksiidi on siihen tarkoitukseen hyvä.
en suosittele kuitenkaan takapihalta ampumista. kissa on nopea ja sitkeä eläin, saattaa käydä niin että osuu, mutta kissa pääsee karkuun. kissalla on kovat tuskat sen jälkeen, kunnes se kuolee tuskiinsa. - Sari
Aslakki kirjoitti:
Kylläpä auttoi paljon tuollainen viesti. Ei todellakaan tarvitse olla mikään mielenvikainen että alkaa ketuttamaan kissinpissin haju ja paskakiekurat nurmikossa. Aidoista kissat tulee kyllä yli jos haluavat ellet sitten halua asua laatikossa. Eikä kissalta hengen ottamiseen asetta tarvita, se käy ihan paljain käsinkin isännältä kuin isännältä.
Itsellä on ihan sama ongelma, jonkun kissat ramppaa eestaas miten tahtoo, asutaan kirkonkylän omakotitaloalueella ja asemakaavatontilla. Pohjosempana vapailla kissoilla oli kumma tapa kadota ja kaikki jotka kissoistansa yhtään välitti tajusivat pitää ne aisoissa. Parempi kissa omassa pihassaan kuin kuolleena naapurin tunkiolla vai häh?!
Tämä on niiden kissojen omistajien oma ongelma, ei kissojen itsensä, joten niiden ei tarvitsisi kärsiä omistajiensa tyhmyydestä. Ottakaa kissat kiinni ja jossei ole pantaa, suoraan eläinten löytötavaraosastolle. Jos on panta, siihen lappu että kissat kiinni kiitos.Jaa että et ole mielenvikainen mutta toteat että voit ihan paljain käsin viedä kissalta hengen...Todellakin suosittelen että tarkistat päivittäisen lääkesatsis...
Ongelmat ei ratkea ampumalla, luulisi sivistyneiden ihmisten jo tietävän sen! Jos naapuriin muuttaa idiootti, ei sitä voi ampua!!!
Jos villit kissat ahdistaa, muuta pois, ei sua kukaan siellä pakota asumaan. Tervetuloa urbaaniin betonilähiöön, tosin siellä sua ahdistaisi varmasti ihmiset.
Monet landet ajattelevat, että kissat pääsevät toteuttamaan itseään paremmin vapaana. He eivät haluaa pitää kissaansa sisällä. Meidän kissa maksoi aikoinaan 4500 vanhaa markkaa ja vaikka miten asuttiin omnakotitalossa, kissa tottui pienestä pitäen ulkoilemaan hihnassa, KOSKA SITÄHÄN EI TIEDÄ MILLAISIA PSYKOPAATTEJA NAAPURUSTOSSA VOI ASUA. Lisäksi kissalle rakennettiin ulkotarha, missä se sai olla kesät talvet niin halutessaan.
Ennenkuin lähdette ampumaan kissoja, pyrkikää selvittämään näiden omistajat ja pyytämään heitä, että laittaisivat kissansa kiinni. Jokaisella omakotitalo- yms. alueella on varmaan joku yhdistys, mikä voisi HYVÄSSÄ HENGESSÄ keskustella siitä, millaista harmia irtiolevat kissat aikaansaavat ja että voisivatko kissojen omistajat sitten korvata vahingot. Jos puhe ei tepsi, voitaisiin sopia, että mahdollisesti kiinniotetut kissat toimitetaan sitten löytöeläintarhaan. - Katten
Sari kirjoitti:
Jaa että et ole mielenvikainen mutta toteat että voit ihan paljain käsin viedä kissalta hengen...Todellakin suosittelen että tarkistat päivittäisen lääkesatsis...
Ongelmat ei ratkea ampumalla, luulisi sivistyneiden ihmisten jo tietävän sen! Jos naapuriin muuttaa idiootti, ei sitä voi ampua!!!
Jos villit kissat ahdistaa, muuta pois, ei sua kukaan siellä pakota asumaan. Tervetuloa urbaaniin betonilähiöön, tosin siellä sua ahdistaisi varmasti ihmiset.
Monet landet ajattelevat, että kissat pääsevät toteuttamaan itseään paremmin vapaana. He eivät haluaa pitää kissaansa sisällä. Meidän kissa maksoi aikoinaan 4500 vanhaa markkaa ja vaikka miten asuttiin omnakotitalossa, kissa tottui pienestä pitäen ulkoilemaan hihnassa, KOSKA SITÄHÄN EI TIEDÄ MILLAISIA PSYKOPAATTEJA NAAPURUSTOSSA VOI ASUA. Lisäksi kissalle rakennettiin ulkotarha, missä se sai olla kesät talvet niin halutessaan.
Ennenkuin lähdette ampumaan kissoja, pyrkikää selvittämään näiden omistajat ja pyytämään heitä, että laittaisivat kissansa kiinni. Jokaisella omakotitalo- yms. alueella on varmaan joku yhdistys, mikä voisi HYVÄSSÄ HENGESSÄ keskustella siitä, millaista harmia irtiolevat kissat aikaansaavat ja että voisivatko kissojen omistajat sitten korvata vahingot. Jos puhe ei tepsi, voitaisiin sopia, että mahdollisesti kiinniotetut kissat toimitetaan sitten löytöeläintarhaan.Hienoa Sari, mielestäni osoitat poikkeuksellista "rohkeutta" kun ulkoilutit kissaasi hihnassa!
Meillä naapurin kisuli ulkoili kesällä kerran tontillamme juuri kun olin ekaa kertaa tuonut undulaattiparini (häkissä onneksi) ulos aurinkoon kuivattelemaan kylvyn jälkeen. Häkki roikkui olkkarin ikkunoiden ulkopuolella terassilla metrin korkeudella, jotta pystyi vahtimaan undujen touhuja. Yhtäkkiä kuului kolahdus ja kun juoksin ikkunaan niin häkki oli kallellaan maassa ja naapurin katti siinä päällä yrittäen urkkia unduja jotka pyristelivät paniikissa ympäri häkkiä. Onneksi ei häkin luukku auennut.
Tästäkös minä raivostuin ja koppasin kissan kainaloon ja vein naapurin ovelle, kertoen samalla mitä katti oli tehnyt. Naapurin muija vain nauroi että linnuthan ne on kissoja varten, että en saisi niitä ulkona pitää. Minä naapurille että ehkä se kuitenkin menee niin päin että hän pitää elikkonsa omalla tontillaan tai ulkoiluttaa niitä valjaissa. Siihen muija vain naurahti että meidän kissalle ei sellaisia muotihömpötyksiä pueta, nauravat vain kun kissaa taluttaa.
Minulla ei sinänsä ole mitään kissoja vastaan, mutta pysyköön vain poissa meidän tontilta. Minun lemmikeilläni on ihan sama oikeus olla rauhassa omalla tontillaan. Varsinkin tässä tapauksessa, jossa kissa suorastaan terrorisoi omien lemmikkieni elämää. Eihän kukaan laske koiraansakaan irti niin että se menee jahtaamaan naapureiden kissoja?!
Kiitos niille jotka ovat niin fiksuja ja rajoittavat lemmikkinsä reviirin omaan tonttiinsa. Ne jotka tahallaan tai tahtomattaan antavat kissojen kulkea missä haluavat, hävetkää!
- Elli
Itse en ole varsinaisesti kissa- vaan lintuihminen, mutta mitään eläintä en halua silti tappaa. Meidänkin tontillamme vapaina kulkevat kissat ovat pyörineet siellä luultavasti jo kauan ennenkuin itse muutimme paikalle, eivätkä tietenkään tajua miksi nämä "uudet" ihmiset nyt yhtäkkiä eivät olekaan yhtä suopeita kuin edellinen lapsikatras...
Ollaan monta kertaa yritetty lähestyä noita kissoja, yksi antaa silittää mutta muut eivät laske lähelleenkään, pantoja ei ole yhdelläkään (tai ovat sitten hyvin karvan alle piiloutuneet). Lähistöllä on myös rivitalon lasten leikkipaikka, jossa on hiekkalaatikko, johon kissat usein jatkavat matkaansa tontiltamme (olemme seuranneet), joten ihmettelenkin suuresti eivätkö rivarilaiset välitä kissoista hiekkalaatikollaan (vai eivätkö huomaa).
Koiran hankkimistakin on mietitty, mutta sitä ei todellakaan jonkun toisten kissojen ja tyhmyyden takia tehdä!
Vaikka kuinka joku mummo muuttaisi maalta taajamaan, ei sillä eikä sen kissoilla (eikä koirilla, niitäkin joskus juoksee pihalla!) ole silti oikeutta lähteä vaeltamaan kaikkien tonteilla. Vaikka vaisto toisin sanoisikin. - ELäinsuojeluopiskelija
Kissa ei ole enää aikoihin ollut lainsuojaton!
Kissaa ei saa lopettaa, ennen kuin se on ollut 14 vuorokautta jonkun eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa odottamassa omistajaansa.
Eihän sitä tietenkään saisi vapaaksikaan päästää, mutta ryöstetäänhän niitä pankkejakin vaikkei sekään ole sallittua...- tarvis apua
löytyskö joltain netti sivulta mustaa valkosella, juurikin näistä asioista.. siis että sitä kissaa ei saa tappaa yms...?
- vihainen
Tykkään kissoista ja itselläkin on niitä kaksi, mutta ne eivät todellakaan käy naapurin talon nurkalla paskalla. On nimittäin alkanut nyppimään naapurin mummon lihava kissa, joka ei ilmeisesti jaksa lyllertää meidän seinän vierustaa pidemmälle paskalle. Mummoa ei näy missään kun pitäisi sanoa sille että hei katsos mihin kissas paskoo. Ensi kesänä riittää ripulien kaivelu. V...tuttaa kaivaa niitä haisevia läjiä tuolta ettei omat koirat söisi niitä madonmunapesäkkeitä! Aion haalata koko seinänvierusta niin isoja ja teräviä kiviä täyteen ettei sillä prkleen kissalla ole enää paikkoja mihin kaivaa paskakasansa. ja kusensa. Sitten ruikin eteeristä sitruuna & tea tree öljyä litran tai kaksi siihen seinään kivijalkaan ja uusin käsittelyn niin kauan että se kissa lähtee. Menköön jonnekkin muualle sontimaan.
- kiva naapuri
Näitä iänikuisia narinoita...
Enemmän ottaa päähän koiranpaskat joita on tien vierustat täynnä. Eipä nekään kyllä maailmaani kaada. - ailas
En nyt jaksa tai oikeestaan ehdi lukea noita muita viestejä eli tää vinkki voi olla jo.
Sitruksen hedelmien (mandariinien esim.) kuoria vaan paikkoihin joihin ei tykkää, että kissa menee. Kannattaa ainakin kokeilla ennen kun ostaa mitään kalliimpia.
Ja kissojahan ei tappaa saa tohon tapaan, eli on sitten eläinsuojelurikos.
Tollaset asiat olis pitänyt opettaa jo kotona lapsena.- viaton.lapsi
sirtrukset ei välttämättä toimi, jos kissa haluaa mennä jonnekkin, se ei jätä menemättä, vaikka siellä olisikin appelsiiniä tai sitruunaa.
jos pihallanne liikkuu ei toivottu kissa, ottakaa selvää, kenen se on. jos saatte selville kenen kissa se on, menkää juttelemaan omistajille tai laittakaa vaikka postilaatikkoon valitus. jos ette löydä kissan omistajia, ottakaa se kiinni ja soittakaa lähimpään löytöeläin kotiin. kun kissan sieltä hakee, se maksaa n. 50e riippuen siitä kauanko se siellä on ollut. jos kissa päätyy usean kerran sinne, ja aina siitä joutuu maksamaan, niin tuskin kissa sitten enää kulkee vapaana.
on kissoja, jotka osaavat olla sisällä, mutta on myös kissoja jotka eivät enää totu pelkkään sisä eloon. aina ulkokissan nähdessään, ei pidä heti haukkua omistajia maanrakoon, joitain kissoja vain ei saa enää totutettua sisälle. silloin on parempi kulkea pihalla, kun kuolla tylsyyteen sisällä. ei vapauden lasta voi vangita. jotkut kissat silti tottuvat hyvin sisälle. tiedän kissan, joka löydettiin pentujen kanssa purettavasta talosta, ja joka nykyään elää onnellisena sisäkissana. mutta tiedän myös toisen joka on elänyt ulkokissana 16vuotta, ja jota ei pysty tottuttamaan sisälle.
mutta ampumista tai sen sellaista en suosittele missään tapauksessa. se on vain helppo ja tunteeton tapa päästä kissasta eroon.
- Halloweener
Meillä oli sama ongelma, pannaton kissa kuljeskeli aina ilta- ja aamuhämärissä talomme ympäristössä, ja sitä yritimme kaiken maailman hajustekeinoilla karkottaa. Kerran kun se vetelä vätys hinkkasi takapuoltaan pyörätelineeseemme, veljeni paukkasi salamana ulos aikeenaan ottaa se kiinni ja viedä vihdoin sinne löytöeläinkotiin. Kyllä tuli kissalle kiire kun veli meni kohti maata tömistäen.
Siitä lähtien puolen vuoden aikana joka kerta kun kissan sattui huomaamaan, tarvitsi vain avata ovi ja tömistää jaloillaan niin jo lähti katti menemään. Nykyään ei enää kissaa ole näkynyt, joko on oppinut tosi ovelaksi välttämään katseitamme tai muuttanut kulkureittiään naapurin puolelle. Jos ei hajustekeinot auta, ottakaa tehostekeinot käyttöön ja ehdollistakaa ja pelottakaa niitä niin että oppivat kulkemaan toisia reittejä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437896Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4482170Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272082- 1431658
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511221Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251197Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951067Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6712Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54710