"Tutkimusten mukaan olut saattaa ehkäistä diabeteksen syntymistä ja auttaa painon pudottamisessa".
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Olut_terveysjuoma-23040
Kohtalainen oluen kulutus saattaa ehkäistä diabeteksen syntymistä. Vuonna 2010 yli 38 000 ihmistä käsittänyt yhdysvaltalaistutkimus tukee tätä.
Tutkimuskohteiksi valittiin henkilöitä, jotka joivat ainoastaan harvoin olutta. Henkilöiden kasvatettua oluen kulutuksensa yhteen tai kahteen tuoppiin päivässä heidän riskinsä sairastua toisen vaiheen diabetekseen putosi 25 prosenttia neljän vuoden aikana.
Oluen juonti ei myöskään aiheuta automaattisesti ”kaljamahan” muodostumista. Lontoon yliopiston 2 000 henkilölle suorittaman tutkimuksen mukaan on epätodennäköistä, että kohtuullinen oluen juonti aiheuttaa suurta painon lisäystä.
– Oluen juominen kasvattaa sappinesteen tuotantoa, joka auttaa sulattamaan rasvaista ruokaa, sanoo itävaltalaisen tutkimuslaitoksen (The Original F.X. Mayr Health Centre -tutkimuslaitoksen) johtaja, tohtori Stephan Domenig Daily Mailille.
Oluessa on paljon kuituja, jotka pitävät meidät kylläisinä ja auttavat nälän tunteen torjumisessa. Oluessa on myös paljon vitamiineja ja vähän sokeria, joka on liitetty diabeteksen ja liikalihavuuden syntymiseen.
Puolia tuoppia olutta sisältää ainoastaan yhden teelusikallisen sokeria, kun Coca-cola-tölkkissä sokeria on seitsemän ja appelsiinimehussa kuusi teelusikallista.
– Olut ei aiheuta samanlaista piikkiä verensokeriin kuin coca-cola ja appelsiinimehu, sanoo ravintoterapeutti, tohtori Kathryn O’Sullivan.
– Olut on noin 93 prosenttia vettä, joten se on hyvin nesteyttävää.
Domenigin mukaan oluessa on paljon hyviä ravintoaineita. Se pitää sisällään kaikki oleelliset aminohapot sekä mineraalit. Oluessa on myös paljon kalsiumia, joka on hyväksi luustolle.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä että huomasivat sen vihdoikin. Olen jo juonnet sitä vuosia ja aamutkaan eivät lähde käyntiin ilman olutta.
Kyllä näin lämpimänä päivänä, maistuu kylmä olut terveelliseltä.
Mikä ihmeellisintä, oluejuojat pystyvät opettamaan brasseille jalkapalloa.
https://www.youtube.com/watch?v=KHHZnOAMTGI
Useimmat yrittää maksimoida terveysvaikutukset juomalla mahdollisimman paljon. Samalla rahalla saisi huomattavasti terveellisempää ruokaa ja juomaa ja jostain kumman syystä se vatsa kasvaa juuri oluen kittaajilla, usein menee jalatkin alta sokeritaudin tai muiden vaivojen takia.
Olen nähnyt tarpeeksi monen kohtalon ja itselläkin vatsa turpoaa heti jos olutta juo, mutta ihan vapaasti vaan, itsennepähän tuhoatte.
Olut on vanha keksintö ja tehty lääkkeeksi.
Olen juonut olutta jo kymmeniä vuosia. Terve olen kuin pukki.
Kävin juuri valtsusta hakemassa paketin ölviä ja nyt on olo tyyni.
Kohta suorastaan sammunut.
Kyllä monet ovat pitävinään terveydestään huolta kaljaa juomalla, mutta alkoholiton olut ei kumma kyllä heille maistu.
Olut ilman alkoholia on kuin huora ilman vi**ua.
Kyllähän folköl kesäkuumalla janojuomaksi menee, sitä miedommat ei enää oluelta maistu. Ihan hyvä, että sitä vihdoinkin saa Suomestakin!
Se on tietenkin terveellisyyden maksimointia; pienet määrät alkoholia ovat tutkitusti terveyttä edistäviä. Kohtuudella nauttivat ovat terveempiä kuin tiukkaperseiset absolutistit tai toisaalta liikakäyttäjät.
Olut syntyy käymisen johdosta, miten voi käyttää alkoholitonta olutta ?
"Tehdäänkö olut siten, että siihen ei alunperinkään muodostu etanolia vai poistetaanko se jälkikäteen? Vastaus on jälkimmäinen. Olut valmistetaan normaaliin tapaan ja etanoli poistetaan myöhemmin. Poistamiseen on pari konstia, käänteisosmoosi yhditstettynä tislaukseen tai pelkkä tislaus. Käänteisosmoosissa olut pakotetaan paineen avulla kalvon läpi, joka päästää läpi vain vettä, alkoholin ja joitain happoja . Alkoholi tislataan pois vedestä ja vesi sekä jäljellä olevat muut aineet palautetaan alkuperäiseen seokseen. Toinen vaihtoehto on tislata alkoholi suoraan pois oluesta, mutta tällöin tislaus on tehtävä alipaineessa. Matalammassa paineessa kun kiehumispisteet ovat alemmat, jolloin makuaineet ja oluen aromi ei kärsi kuumennuksesta".
http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2010/06/alkoholiton-olut.html