Ketä on uudestisyntynyt ylhäältä, niin kuin Jeesus opettaa Nikodeemukselle?
Monet uskovat käyttää tätä sanaa itsestään. Tarkoitetaanko sillä tätä kohtaa?
Ymmärrän sanan uudestisyntynyt, kun aloitetaan täysin uusi elämä, mutta sitä on vaikea yhdistää Nikodeemuksen ja Jeesuksen keskusteluun. Samoin uudestisyntymisestä voidaan puhua, kun puhutaan jälleensyntymisestä. Tarkoitan nyt Jeesuksen ja Nikodeemuksen keskustelua.
Nikodeemus oli lainopettaja josta sanottiin että hän oli myös Jeesuksen opetuslapsi mutta salaa. Tämä uskova mies ihmetteli Jeesuksen voimaa tehdä ihmeitä. Hän oli itse antanut itsensä kokonaan Jumalalle, eikä itse kuitenkaan kyennyt niihin ihmeisiin.
Tähän Jeesus vastaa, että on synnyttävä uudesti ylhäältä. Tätä oli Nikodeemus opettajan vaikea ymmärtää, vaikka opettikin työkseen Jumalan lakia.
Jotkut profeetoista teki näitä ihmeitä, esim. Mooses Elia, Elisa, yms. Näiden oli pakko olla niitä uudestisyntyneitä?
Jeesus lupaa jos te uskotte niin te voitte tehdä enemmän kuin Hän teki. Jeesus teki mitä halusi, käveli vedenpäällä, kulki läpi suljettujen ovien, paransi kenet tahansa yms. Vielä tästä enemmän luvataan uskovalle. Tällainen usko täytyykin varmasti syntyä ylhäältä.
Tämän uuden syntymä taitaa olla se ahdas portti josta Jeesus opettaa sanoessaan, moni pyytää mennä siitä sisälle mutta vain rippeet onnistuu. Jeesukseen uskovia on maailmassa satoja miljoonia, joten se on kaukana rippeistä.
Kun joku syntyy ylhäältä taivaasta niin se on kirjaimellisesti taivasten valtakunnassa. Jeesus vertaa tätä valtakuntaa sinapin siemeneen joka on ensin pienin kaikista ja lopuksi suuri puu.
Johannes kastaja oli suurin ihmisestä syntynyt, mutta pienin taivasten valtakunnassa oli enemmän kuin Johannes. Johanneksesta sanotaan myös että se oli enemmän kuin profeetta. Johannes kastaja valmisti tien Jeesukselle, ja hän teki taivasten valtakunnan mahdolliseksi. Silti hänkään ei ollut syntynyt uudesti ylhäältä, koska pienin taivasten valtakunnassa oli enemmän kuin Johannes.
Varmasti Johannes kastajan tehtävä oli syntynyt ylhäältä, mutta Jeesus sanoi Nikodeemukselle että pitää UUDESTAAN syntyä ylhäältä. Nikodeemus kysyy miten se on mahdollista, pitääkö uudestaan mennä äitinsä kohtuun ja syntyä. Siihen Jeesus vastaa, vedestä syntyy vesi ja hengestä syntyy henki. Eli vesi oli luonnollinen ja siitä syntynyt tekee luonnollisia tekoja ( Ihmisestä syntynyt ). Hengestä syntynyt tekee hengen tekoja, yliluonnollisia, ( ylhäältä syntynyt ).
Kysymys uudestisyntymisestä.
22
663
Vastaukset
- *Eino
ja Jeesuksen todistuksen mukaan Johannes Kastaja oli Elias. (Mt.11:14, ja Lk.1:17). Minä ihmettelen suuresti, kun monet nykypastorit uskaltavat muuta ja toisella tavalla kuin Jeesus hänestä opettaa.
He ottavat omasta päästään, ettei Elias muka kuollut, kun Jumala otti hänet tuulispäässä taivaaseen. Ei hän kuollut pois Jumalasta, mutta kyllä hänen on täytynyt kuolla tästä maailmasta ja maallisesta ruumiistaan, koska tuli Johannes Kastajan kehossa äidinsä Elisabetin kohdun kautta Pyhällä Hengellä täyttyneenä hamasta äidinsä kohdusta. (Lk.1:15).
Elias oli aikanaan tappanut miekalla Baalin profeettoja ja joutui Johannes Kastajan kehossa kokemaan saman kuolemantuskan, minkä oli Baalin profeetoille tehnyt.
Ei edes Jumalan puolesta kiivailu vapauta tästä elämän hengen laista:
"Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä Jumala on tehnyt ihmisen kuvaksensa." (1.Ms.9:6).- Esa-T
Jeesus sanoo että Johannes on se Elia. Luetaanko tämä suoraan vai puhutaanko tässä Johannes kastajan tehtävästä. Eli molemmat valmistaa herralle tien.
Elia vanhan- ja Johannes uuden testamentin aikana.
Tosi tässä voidaan puhua molemmista, tehtävästä ja uudesti syntymisestä.
Joka tapauksessa Johanneksen kuoleman tuomio on hyvä vastaus, jos on kysymys uudesti syntymisestä. Ainakin Jeesus opettaa, että kaikki tulee peilinä vastaan, ja sen olen myös itse kokenut.
Elia kulki elämänsä aikana niin pitkälle kuin voidaan kulkea, ja Jeesus opettaa että viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema. Näemme Elian kertomuksesta miten hän voitti myös tämän kuoleman, ja sai mennä elävänä taivaaseen.
Silloin on vaikea ymmärtää miten hänellä olisi tapahtunut uudestisyntymisessä taantumaa.
Sillä Jeesuksen opetuksessa Nikodeemukselle juuri tämä uusi syntyminen oli vastaus näille ihmeteoille. Elia teki ihmeitä Eliana, mutta Johannes ei niitä tehnyt.
Elian kasvusta. Tämä mahtava Jumalan mies rukoili ja koko israel oli ilman sadetta 3 vuotta. Purolla häntä itseään ruokki korppi, joka oli saastainen lintu, lihalla ja leivällä.
Kun puro kuivui, sieltä hän meni Sarpatin lesken luokse asumaan. Saastainen lintu ei enää tullut, mutta loppui liharuokakin. Siellä Jumala valmisti Eliaa, niin että arvostelijat saivat sanoa profeetta elää haureudessa, vaikka hän ei elänyt. Lihallista kunniaa ei enää tullut.
Kun Elia oli valmistettu, hän meni Karmelin vuorelle todistamaan Jumalan suuruuden.
Paalin ja Arsenan profeetat otettiin kiinni ja surmattiin.
Tästä teosta Elia lähti Iisebeliä karkuun, koska Iisebel lupasi tappaa hänet.
Elia oli saanut jo tulen iskemään taivaasta, ja sateen satamaan silloin kuin hän halusi.
Kuitenkin jälleen Jumalan oli valmistettava Eliaa. 40 vuorokautta erämaata, ja jumalan puheen jälkeen Elia suostuu palaamaan takaisin, ja voitelemaan uuden kuninkaan. Nyt hän ei pelännyt enää kuolemaa, vaikka oli tosi kysymyksessä.
Elian lopusta nähtiin myös ettei hänen tarvinnut nähdä kuolemaa, vaan hänet haettiin täältä elävänä. - *Eino
Esa-T kirjoitti:

Elian lopusta nähtiin myös ettei hänen tarvinnut nähdä kuolemaa, vaan hänet haettiin täältä elävänä.tarkoitat, Esa-T? Uskon sinun tarkoittavan eroa maallisesta ruumiista. Raamattu ei sitä todista, etteikö hän olisi niissä "tulisissa vaunuissa" menettänyt maallisen majansa, sillä vain sisällinen ihminen kestää tuhkaksi palamatta Jumalan kirkkauden.
Kyllä Raamatun mukaan jokaisen meidän maallinen majamme hajotetaan maahan, "eikä liha ja veri voi periä taivasten valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." (1.Kor.15:50). - Esa-T
*Eino kirjoitti:
tarkoitat, Esa-T? Uskon sinun tarkoittavan eroa maallisesta ruumiista. Raamattu ei sitä todista, etteikö hän olisi niissä "tulisissa vaunuissa" menettänyt maallisen majansa, sillä vain sisällinen ihminen kestää tuhkaksi palamatta Jumalan kirkkauden.
Kyllä Raamatun mukaan jokaisen meidän maallinen majamme hajotetaan maahan, "eikä liha ja veri voi periä taivasten valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." (1.Kor.15:50).> Raamattu ei sitä todista, etteikö hän olisi niissä "tulisissa vaunuissa" menettänyt maallisen majansa, sillä vain sisällinen ihminen kestää tuhkaksi palamatta Jumalan kirkkauden. <
Pidän mahdollisena että myös maallinen maja voi kestää tulen, kestihän Danielin kolme ystävääkin tulisessa pätsissä, missä tuleen heittäjät kuolivat kuumuudesta.
> Kyllä Raamatun mukaan jokaisen meidän maallinen majamme hajotetaan maahan, "eikä liha ja veri voi periä taivasten valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." (1.Kor.15:50). <
Uskonkin että Eliasta oli palanut se katoava hänen valmistumisensa aikana. Se oli sitä valmistamista mistä aikaisemmassa kirjeessä kirjoitin.
Näin pitkälle valmistettuja ihmisiä ei ollut raamatussa montaa.
Se mikä syntyy ihmisestä kuuluu maalliseen majaan, ja se mikä syntyy ylhäältä on katoamatonta ja se kuuluu taivasten valtakuntaan. Näin meidän iankaikkinen elämä voi alkaa täällä maanpäällä, ja jatkua taivaassa. Kuitenkin viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, jonka mielestäni Elia voitti.
Jälleensyntymiseen viittaavia paikkoja on paljon raamatussa,uskon että se on yksi mahdollinen muoto kokea oma peilinsä, toinen muoto on kokea oma peilinsä tässä elämässä. Kolmas muoto 1 Kor 3
tuonela," pelastuvat niin kuin tulen läpi". Varmasti on vielä muitakin mahdollisuuksia.
Ilm. Meri antoi omansa tuonela omansa yms.
- Gigul216
Raamatun monista jälleensyntymä ajatusta tukevista kohdista on Johanneksen ilmestyskirjan luvun kolme jae 12 erikoinen, missä Jeesus lupaa ettei elämänkilpajuoksussa voitto-palkinnon saaneen enää tarvitse laskeutua alas taivaasta, vaan hän saa uuden nimen turvin elää ikuisesti yhtenä Jumalan temppelin "pylväänä".
Roomalaiskirjeen luvussa 9 jakeissa 11-14 on myös erikoista luettavaa:Jo ennen kuin kaksoset olivat syntyneetkään. Ennen kuin he olivat tehneet hyvää tai pahaa, niin, että Jumalan valinnan mukainen arvoitus pysyisi, ei tekojen tähden vaan kutsujan tähden.
Sanottiin hänelle;Vanhempi on palveleva nuorempaa.
Niin kuin on kirjoitettu; "Jaakoppia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin"
Jumala ei siis ole pannut kaksosia eriarvoiseen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhimman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella jo ennen kummankaan syntymää rakastanut toista enemmän kuin toista. Paavali huomaa asiaan liittyvän oikeudellisen ongelman selittää pitkään Jumalan oikeutta mielivaltaisiin valintoihin. Jakeessa 23 hän toteaa kaiken perustuvan ns. ennaltamääräämiseen. Muita kohtia joita voi vilkaista jos Bible kotona on,,, mm.
Sanalaskut 8:22-31
Psalmi 90:3
Saarnaaja 12:6- *Eino
tietää, onko miten oikein tai väärin suomennettu 1.Aikak.17:17, joka 1933 käännöksen mukaan kuuluu: "Mutta tämäkin on ollut vähän sinun silmissäsi, Jumala, ja niin sinä olet puhunut palvelijasi suvulle myöskin kaukaisista asioista ja olet nähnyt minut nousevina ihmispolvina, Herra Jumala."
Juudan kuningas Hiskia kirjoitti laulun, jossa hän maallista kehoaan vertaa paimenen telttaan: "Minun majani puretaan ja viedään minulta pois niinkuin paimenen teltta." (Jes.38:12).
Vertaan edellistä Daavidille tarkoitettuun Jumalan puheeseen: "Minä en ole asunut huoneessa siitä päivästä asti, jona johdatin Israelin tänne, tähän päivään saakka, vaan minä olen muuttanut teltasta telttaan ja asumuksesta asumukseen."
Vanhan liiton aikana näyttää olleen jälleensyntyminen ja minuuden voiman siirtyminen "teltasta telttaan", eli ihmisestä toiseen luonnollinen asia ja yleinen puheen aihe: "Elisa sanoi: `Tulkoon minuun sinun hengestäsi kaksinkertainen osa."...Ja: "Kun Jerikosta tulleet profeetanoppilaat syrjästä näkivät sen, sanoivat he: `Elian henki on laskeutunut Elisaan.`" (2.Kun.2:9,15).
-Eino- - Gigul216

-Eino-Saarnaaja 12:sta jae 6 ja 12:
>Ennen kuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa kaivoon, ja tomu palajaa maahan, mistä se on tullutkin. Ja sielu palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.<
Huomio kiinnittyy sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää.
Aavikolla kaivoista nostettiin vesi laitteella, jossa hihnassa olevia ämpäreitä jotka olivat säännöllisin välein, pyöritettiin tuollaisella pyörällä jota alettiin kutsua myös elämänpyöräksi, koska vesi on elämälle tärkeä elementti. Saarnaaja käyttää pyörästä nimeä galgal, tämä sana on itseasiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta sanaa.Sanasta johtuu myös pieniä eläimen ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää eli gilal ja viimein pyörä galgal. Hebreassa on sana gilgul joka tarkoittaa "pyöristä pyörissä" ja on hebrean jälleensyntymää tarkoittava sana. Uudessa testamentissa Jaakob 3: 6, Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen "sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta". Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos) voitaisiin väittää tarkoittavan sananmukaisesti "elämän pyörää" tai "kiertokulkua".
Jotain Jobista, Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin vanhimmassa feminiini muodossa Elohee ja saatanakin on vielä yksi Jumalan pojista.
Kirjaimellisesti nimi Job johtuu joko sanajuuresta, joka tarkoittaa "vainota" tai arabialaisesta verbijuuresta, joka merkitsee "palata"! Jobin luku 33 näkee sielun palaavan kolmasti: Katso, kaiken tämän Jumala tekee kahdesti, kolmastikin ihmiselle. Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle. Jobin luvussa 19 käy ilmi, että Job ei viihdy tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa: sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan. Että kyllä Bibliasta löytyy edelleen jakeita jotka viittaavat jälleensyntymään, väitetään että kirkolliskokouksessa kauan sitten poistettiin kaanonista kohtia joissa viitataan vielä suoremmin kyseiseen asiaan, en tiedä mutta mielenkiintoisia juttuja. - *Eino
Gigul216 kirjoitti:
Saarnaaja 12:sta jae 6 ja 12:
>Ennen kuin hopealanka katkeaa
Ja kultamalja särkyy
Ja vesiastia särkyy lähteellä
Ja nostopyörä särkyneenä putoaa kaivoon, ja tomu palajaa maahan, mistä se on tullutkin. Ja sielu palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.<
Huomio kiinnittyy sanaan nostopyörä tai ammennuspyörä, jota sanaa vanha suomalainen käännös käyttää.
Aavikolla kaivoista nostettiin vesi laitteella, jossa hihnassa olevia ämpäreitä jotka olivat säännöllisin välein, pyöritettiin tuollaisella pyörällä jota alettiin kutsua myös elämänpyöräksi, koska vesi on elämälle tärkeä elementti. Saarnaaja käyttää pyörästä nimeä galgal, tämä sana on itseasiassa yhdyssana ja muodostuu kahdesti toistuvasta sanasta gal, joka puolestaan tarkoittaa pyöreistä kivistä muodostunutta sanaa.Sanasta johtuu myös pieniä eläimen ulostepalloja kuvaava käsite galal. Tästä sanasta on tullut edelleen verbi pyörittää eli gilal ja viimein pyörä galgal. Hebreassa on sana gilgul joka tarkoittaa "pyöristä pyörissä" ja on hebrean jälleensyntymää tarkoittava sana. Uudessa testamentissa Jaakob 3: 6, Jaakob varoittaa kielen synneistä ja sanoo kielen "sytyttävän tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta". Elämän pyörän (trokhos tees geneseoos) voitaisiin väittää tarkoittavan sananmukaisesti "elämän pyörää" tai "kiertokulkua".
Jotain Jobista, Jobin kirjaa pidetään Raamatun vanhimpana, sen tuntee sanan Jumalakin vanhimmassa feminiini muodossa Elohee ja saatanakin on vielä yksi Jumalan pojista.
Kirjaimellisesti nimi Job johtuu joko sanajuuresta, joka tarkoittaa "vainota" tai arabialaisesta verbijuuresta, joka merkitsee "palata"! Jobin luku 33 näkee sielun palaavan kolmasti: Katso, kaiken tämän Jumala tekee kahdesti, kolmastikin ihmiselle. Palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle. Jobin luvussa 19 käy ilmi, että Job ei viihdy tuonelassakaan, vaan kertoo sielunsa liikkuvan sieltä edelleen kohti Jumalaa: sitten kun tämä nahka on yltäni riistetty ja olen ruumiistani irti, minä saan nähdä Jumalan. Että kyllä Bibliasta löytyy edelleen jakeita jotka viittaavat jälleensyntymään, väitetään että kirkolliskokouksessa kauan sitten poistettiin kaanonista kohtia joissa viitataan vielä suoremmin kyseiseen asiaan, en tiedä mutta mielenkiintoisia juttuja.mielenkiintoinen kirja. Esimerkiksi katseeni osui 5.Ms.31:28 jakeeseen jossa Jumala sanoo ottavansa "taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan." Taivas ja maa katoavat, joten meitä vastaan puhuttu sana ei ole niin arvokasta kuin puolestamme puhuttu, jonka takaajaksi Jumala ilmoitti itsensä. (Heb.6:13).
Mutta pääasia, mistä oli aikomus mainita, oli se, että Mooses sanoi aikalaisilleen: "Sentähden on onnettomuus kohtaava teitä aikojen lopulla, kun te teette sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitatte hänet kättenne teoilla." (5.Ms.31:29).
Jeesus yritti monella tavoin saada keskustelua fariseusten kanssa siitä, olivatko nämä eläneet jo isäinsä päivinä vai eivät (Mt.23:30), ja sanoi aikalaistensa syyllistyneen useita sukupolvia ennen tapahtuneen Sakariaan Barakjan pojan verenvuodatukseen; "jonka te tapoitte."
Jeesus myös moitti aikalaisiaan sydämen kovuudesta jo Mooseksen ajoilta; "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne." (Mt.19:8). Loppujen lopuksi "viimeisen sukupolven" päälle tulee "kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestäviimeisen vanhurskaan verenvuodatukseen asti."(Mt.23:35).
Nykypastorit keksivät näille kohdille jos vaikka minkälaisia vääristeleviä selityksiä omaksi vahingokseen, sillä Jumala pimentää vääristelijöiden ymmärryksen. - Esa-T
On totta että jälleensyntymisen puolesta olevia kohtia löytyy todella paljon raamatusta.
Tämä myös näyttää sen että eri valtauskonnoilla on sittenkin paljon yhteistä, ainakin alkuperäisessä opissaan.
Se on kokonaan eri asia mitä eri suunnat opettavat, kuin se mistä nämä uskonnot ovat saaneet alkuunsa.
> Jumala ei siis ole pannut kaksosia eriarvoiseen järjestykseen näiden omien tekojen mukaan, vaan oli valinnut vanhimman nuoremman palvelijaksi siksi, että oli Paavalin mukaan Kaikkivaltiaan oikeudella jo ennen kummankaan syntymää rakastanut toista enemmän kuin toista. <
" Jo ennen kuin olit äitisi kohdussa minä tunsin sinut ". Tämän perusteella me ollaan oltu olemassa jo ennen syntymää, ja siksi on selvä että toinen on siellä rakkaampi kuin toinen. Johtuuko se siellä olevista valinnoista vai aikaisemmista elämistä vai mahdollisesti molemmista.
> elämänkilpajuoksussa voitto-palkinnon saaneen enää tarvitse laskeutua alas taivaasta, vaan hän saa uuden nimen turvin elää ikuisesti yhtenä Jumalan temppelin "pylväänä". <
Jeesuksen mukaan viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema. Ainakin Haanok ja Elia menivät elävinä taivaaseen, eli he voittivat tämän kuoleman.
Mooseksenkaan ruumista ei koskaan löydetty yms.
Joitakin tällaisia on kirjoitettu ylös, eikä kukaan voi sanoa kuinka paljon niitä tapauksia on joita ei mainita missään.
Vaikka Aapraham kuoli hän teki silti niitä tekoja jotka kelpasivat Jumalalle. Jeesus sanoo että Hän oli Aaprahamin kanssa, siksi hän voi todistaa siitä itse. Tämän mukaan voidaan olla voittajia uskon kautta ja tekojen kautta.
Tekoja ei voi syntä jos ensin ei uskota, mutta mitä eroa on uudestaansyntymisen kannalta uskolla joka johtaa tekoihin tai uskolla joka ei johda tekoihin? Mikä siis määrittelee voittopalkinnon?
Aapraham teki tekoja jotka kelpasivat Jumalalle, mutta ei voittanut kuolemaa. Tässä jäi osa uskomisesta ilman tekoja. - Gigul216

Aapraham teki tekoja jotka kelpasivat Jumalalle, mutta ei voittanut kuolemaa. Tässä jäi osa uskomisesta ilman tekoja.Niin, Jaakob 2:26 Jaakob 2:17-20, se kaikki mikä ymmärretään oikeaksi ja totuudelliseksi sen tulee vaikuttaa ja se vaikuttaa elämäntapaamme, elämäntavan merkitystä ei koskaan korosteta liikaa "kun otat kaksi askelta tiedossa ota neljä askelta luonteesi kehittämisessä" on hyvä neuvo. Patriarkaalisen jumal-kuvan maailman valloitus, siis palkitsemiseen, siihen joka eniten on minun (God/JHVH) kaltaiseni minä mielistyn, ei siis matriarkkaalinen(Elohee/femiini muoto) "rakastan lapsiani(ihmisiä) koska he ovat omia lapsiani ilman vaateita" on jäänyt taka-alalle. Kuolemaa ei enää "tarvita" kun täydellistytään, kuolemahan sovittaa "synnit" ja aloitus on valmis puhtaalta pöydältä. Mooses on mielenkiintoinen tapaus, hänen elämänsä faaraon hovissa ei varmastikaan ollut pelkkää viinirypäleen syöntiä ja juontia, vaan hänet opastetiin faaron pappien kautta niihin saloihin joilla henkiseen maailmaan kurkistettiin maallisin keinoin. Tälläinen keino oli ns. aboqalyptinen tila(en muista varmasti tuota termiä voi olla vain sinnepäin),jossa "tien kulkija" nieli kielensä kurkunpään suojaksi ja vaipui tilaan josta päästiin "ylempiin svääreihin" tästä oli Mooses varmasti perillä ja ehkä harjoittikin tuota tekniikkaa.Mahtava oli hänen elämänsä ja paljon tuo hyvä ja oikea sydäminen mies näki eläessään. Minusta tuon "voittopalkinnon" saaminen riippuu kasvusta, eli siitä kuinka meidän sielumme oppii maallisen vaelluksensa aikana maallisesta sen mikä täältä on opittavissa, sinänsä mitään muuta funktiota maallisella vaelluksella ei ole kuin oppiminen ja täydennys olemukseemme jotta tulemme täydeksi, siis hell ja muut kidustus mestat ovat ihmisten omiin tarkoituksiin kääntämiä oppi-rakennelmia, aivan tarpeeksi kärsimme jo täällä helvetissä maan päällä.
- Esa-T
Gigul216 kirjoitti:
Niin, Jaakob 2:26 Jaakob 2:17-20, se kaikki mikä ymmärretään oikeaksi ja totuudelliseksi sen tulee vaikuttaa ja se vaikuttaa elämäntapaamme, elämäntavan merkitystä ei koskaan korosteta liikaa "kun otat kaksi askelta tiedossa ota neljä askelta luonteesi kehittämisessä" on hyvä neuvo. Patriarkaalisen jumal-kuvan maailman valloitus, siis palkitsemiseen, siihen joka eniten on minun (God/JHVH) kaltaiseni minä mielistyn, ei siis matriarkkaalinen(Elohee/femiini muoto) "rakastan lapsiani(ihmisiä) koska he ovat omia lapsiani ilman vaateita" on jäänyt taka-alalle. Kuolemaa ei enää "tarvita" kun täydellistytään, kuolemahan sovittaa "synnit" ja aloitus on valmis puhtaalta pöydältä. Mooses on mielenkiintoinen tapaus, hänen elämänsä faaraon hovissa ei varmastikaan ollut pelkkää viinirypäleen syöntiä ja juontia, vaan hänet opastetiin faaron pappien kautta niihin saloihin joilla henkiseen maailmaan kurkistettiin maallisin keinoin. Tälläinen keino oli ns. aboqalyptinen tila(en muista varmasti tuota termiä voi olla vain sinnepäin),jossa "tien kulkija" nieli kielensä kurkunpään suojaksi ja vaipui tilaan josta päästiin "ylempiin svääreihin" tästä oli Mooses varmasti perillä ja ehkä harjoittikin tuota tekniikkaa.Mahtava oli hänen elämänsä ja paljon tuo hyvä ja oikea sydäminen mies näki eläessään. Minusta tuon "voittopalkinnon" saaminen riippuu kasvusta, eli siitä kuinka meidän sielumme oppii maallisen vaelluksensa aikana maallisesta sen mikä täältä on opittavissa, sinänsä mitään muuta funktiota maallisella vaelluksella ei ole kuin oppiminen ja täydennys olemukseemme jotta tulemme täydeksi, siis hell ja muut kidustus mestat ovat ihmisten omiin tarkoituksiin kääntämiä oppi-rakennelmia, aivan tarpeeksi kärsimme jo täällä helvetissä maan päällä.
Kysyin mikä määrittelee voittopalkinnon jälleensyntymisenkannalta. Tämä Jaakopin kirjeen paikka jonka annoit vastaa jotain siihen todella hyvin . Oikeastaan juuri tämä paikka tuli mieleen, kun kirjoitit.
> Johanneksen ilmestyskirjan luvun kolme jae 12 erikoinen, missä Jeesus lupaa ettei elämänkilpajuoksussa voitto-palkinnon saaneen enää tarvitse laskeutua alas taivaasta, vaan hän saa uuden nimen turvin elää ikuisesti yhtenä Jumalan temppelin "pylväänä". <
”12 Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni. ”
Siitä joka voittaa luvataan myös että se kruunataan, ja se jonka rakennus syttyy palamaan pelastuu mutta se puhdistetaan tulella. 1 Kor. 3
Minusta tämä tuli on mahdollisesti, tämä elämä nyt, jälleensyntyminen, tuonela, Yms. mikä kenellekkin katsotaan parhaaksi. Uskon myös että tässä elämässä voimme oppia kaiken mitä pitää oppia , jos suostumme siihen.
Jos taas rakastamme valhetta niin oppiminen siirtyy, joka tapauksessa minkä taakseen jättää sen edestä löytää, niin hyvässä kuin pahassa.
Usko ja teot
Jaak 2.
14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi. 23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ja hän sai nimen Jumalan ystävä. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.
Tämä raamatunpaikka on todella ehdoton, uskoa on seurattava teot.
Kysyn uudelleen, pitääkö kasvaa täydelliseksi että saa tämän voittopalkinnon, että saa elää ikuisesti yhtenä Jumalan temppelin pylväänä?
Jos saa jäädä jostain kohdasta vajaaksi, niin kuinka paljon ja mistä kohdasta. Tämä Jaakopin kirjeen kohta ei anna vajaudelle yhtään tilaa.
Jostain löytyy myös kohta missä sanotaan, ” olkaa siis täydelliset niin kuin teidän taivaallinen isänne on täydellinen ”.
> Minusta tuon "voittopalkinnon" saaminen riippuu kasvusta, eli siitä kuinka meidän sielumme oppii maallisen vaelluksensa aikana maallisesta sen mikä täältä on opittavissa, <
Olen samaa mieltä, mutta kuinka pitkälle pitää kasvaa? Jeesus sanoo että viimeisenä vihollisena voitetaan kuolema, pitääkö voittaa se niin kuin voitti Haanok ja Elia, vai riittääkö vähemmän?
> siis hell ja muut kidustus mestat ovat ihmisten omiin tarkoituksiin kääntämiä oppi-rakennelmia, aivan tarpeeksi kärsimme jo täällä helvetissä maan päällä. <
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Ainakin raamatusta löytyy paljon paikkoja, Jälleensyntymisestä, tuonelasta, ja kadotuksesta, täällä olon lisäksi.
Jeesus opettaa että minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Onko siis niin että jokaiselle tasolle on omat vaatimuksensa, ja jokaisella on vapaa tahto päättää mihin asuinsijaan haluaa jäädä, ja siinä voidaan ottaa uusiksi eri muodoissa jos reputetaan? - Gigul216

Jeesus opettaa että minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Onko siis niin että jokaiselle tasolle on omat vaatimuksensa, ja jokaisella on vapaa tahto päättää mihin asuinsijaan haluaa jäädä, ja siinä voidaan ottaa uusiksi eri muodoissa jos reputetaan?> pitääkö kasvaa täydelliseksi<
> jos saa jäädä jostain kohtaa vajaaksi, niin kuinka paljon ja mistä kohdasta<
> kuinka pitkälle pitää kasvaa<
Hellitä veli ei tarvitse yksin ponnistella.
Kaiken,, siis KAIKEN YDIN on R A K K A U S !!!!!!!
1. Johanneksen kirje 4:18 ----> Karkoittaa kaiken pelon pois.
1. Johanneksen kirje 4:16 ----> Jumala on rakkaus, ei siis Jumalalla on tai,,, j.n.e. Siis Jumala on rakkaus ja ilman tuota "ydintä" emme ole mitään, vaikka meillä olisi kaikki, tieto, taito, olosuhteet kunnossa, mutta sydämessämme ei olisi rakkautta ei olisi meissä "ydintä" sitä täydellisyyttä joka on Korkeimmassa.
1. Johanneksen kirje 4:8 ----> Sama ajatus, jos emme rakasta "portit ovat kiinni" , kasvun yksi olennainen osa-alue on poissa pelistä ja kun yksi pala on poissa ei kuva voi olla täydellinen.
1. Korinttilaisille 13:10-13 taas rakkaus !
Kasvu tämän "maallisen ylimenon" aikana on vajaavaista ja ontuvaa, olennaisinta on oppia rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta (kaiken kattavasta lovesta on siis puhe ei eroksesta tai jostain osittaisesta) ja tulla täydellisiksi rakkaudesta ja rakkaudessa. Peloista >minua ei rakasteta pelko< on tehokkain keino ihmisiä vastaan/puolesta negaatiossa tai positiossa, ja rakkaus täydellisimmillään "peittää" kaikki osa-alueet alleen, siis huoli omasta "pelastumisesta" tai sen semmosesta jää lopulta kaiken kattavan täydellisen rakkauden alle, olennaiseksi tulee klopaali yhteys, ymmärrys siitä että kaikilla tulee olla hyvin lopulta,,jossain ja sen tajuaminen että näin tulee käymään vapauttaa paljon hyvää energiaa toimia lamauttavan riittämättömyyden tunteen ja pelon poistuessa.
Tarkoitan siis että kukaan ei lopulta jää "vajaaksi" ja kaikki saavat "palkinnon", vaikkakin toisilla se kestää hyvin pitkään.
Jeesuksen rooli on olla tuossa riittämättömyyden kanjonissa kantamassa meidät yli ja toisaalta ohjaamassa meidät maailmojen halki. Eli vaikka kilvoittelemme kuinka ja paljon ei se olisi riittävää, vain armo ja ylitsevuotava rakkaus on "pelastuksemme" ja vapahdus riittämättömyyden tunteesta.
Toistetaan asioita niin monta kertaa että ne opitaan,koetaan hyvää ja pahaa kasvattavaa kokemusta niin monta kertaa että opitaan, väliinputoajia ei lopulta ole,, ehkä ymmärrät tästä kirjotuksesta jotain? - Esa-T
Gigul216 kirjoitti:
> pitääkö kasvaa täydelliseksi<
> jos saa jäädä jostain kohtaa vajaaksi, niin kuinka paljon ja mistä kohdasta<
> kuinka pitkälle pitää kasvaa<
Hellitä veli ei tarvitse yksin ponnistella.
Kaiken,, siis KAIKEN YDIN on R A K K A U S !!!!!!!
1. Johanneksen kirje 4:18 ----> Karkoittaa kaiken pelon pois.
1. Johanneksen kirje 4:16 ----> Jumala on rakkaus, ei siis Jumalalla on tai,,, j.n.e. Siis Jumala on rakkaus ja ilman tuota "ydintä" emme ole mitään, vaikka meillä olisi kaikki, tieto, taito, olosuhteet kunnossa, mutta sydämessämme ei olisi rakkautta ei olisi meissä "ydintä" sitä täydellisyyttä joka on Korkeimmassa.
1. Johanneksen kirje 4:8 ----> Sama ajatus, jos emme rakasta "portit ovat kiinni" , kasvun yksi olennainen osa-alue on poissa pelistä ja kun yksi pala on poissa ei kuva voi olla täydellinen.
1. Korinttilaisille 13:10-13 taas rakkaus !
Kasvu tämän "maallisen ylimenon" aikana on vajaavaista ja ontuvaa, olennaisinta on oppia rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta (kaiken kattavasta lovesta on siis puhe ei eroksesta tai jostain osittaisesta) ja tulla täydellisiksi rakkaudesta ja rakkaudessa. Peloista >minua ei rakasteta pelko< on tehokkain keino ihmisiä vastaan/puolesta negaatiossa tai positiossa, ja rakkaus täydellisimmillään "peittää" kaikki osa-alueet alleen, siis huoli omasta "pelastumisesta" tai sen semmosesta jää lopulta kaiken kattavan täydellisen rakkauden alle, olennaiseksi tulee klopaali yhteys, ymmärrys siitä että kaikilla tulee olla hyvin lopulta,,jossain ja sen tajuaminen että näin tulee käymään vapauttaa paljon hyvää energiaa toimia lamauttavan riittämättömyyden tunteen ja pelon poistuessa.
Tarkoitan siis että kukaan ei lopulta jää "vajaaksi" ja kaikki saavat "palkinnon", vaikkakin toisilla se kestää hyvin pitkään.
Jeesuksen rooli on olla tuossa riittämättömyyden kanjonissa kantamassa meidät yli ja toisaalta ohjaamassa meidät maailmojen halki. Eli vaikka kilvoittelemme kuinka ja paljon ei se olisi riittävää, vain armo ja ylitsevuotava rakkaus on "pelastuksemme" ja vapahdus riittämättömyyden tunteesta.
Toistetaan asioita niin monta kertaa että ne opitaan,koetaan hyvää ja pahaa kasvattavaa kokemusta niin monta kertaa että opitaan, väliinputoajia ei lopulta ole,, ehkä ymmärrät tästä kirjotuksesta jotain?> Tarkoitan siis että kukaan ei lopulta jää "vajaaksi" ja kaikki saavat "palkinnon", vaikkakin toisilla se kestää hyvin pitkään.
Jeesuksen rooli on olla tuossa riittämättömyyden kanjonissa kantamassa meidät yli ja toisaalta ohjaamassa meidät maailmojen halki. <
Paavali sanoo samaa 1 Kor 3 ssa. Jokainen jonka perustus on Jeesus kristus pelastuu, oli rakentanut sen päälle palavasta tai palamattomasta aineesta. Tuomiopäivänä tuli koettelee sen mitä kukin on saanut aikaan. Se vain syttyy palamaan mikä on palavaa, joten kun palava on palanut niin kirjaimellisesti ollaan pelastuttu.
Lopulta nämä kaikki pelastuvat, mutta kysynkin mikä on se mittari jolla määritellään milloin saadaan jäädä temppelin pylvääksi, mistä alussa puhuttiin? Onko siinä vastauksena täydelliyys, ettei tarvita enää toistoja niin kuin itse seuraavassa kuvaat?
> Toistetaan asioita niin monta kertaa että ne opitaan,koetaan hyvää ja pahaa kasvattavaa kokemusta niin monta kertaa että opitaan, väliinputoajia ei lopulta ole,, ehkä ymmärrät tästä kirjotuksesta jotain? <
> Kaiken,, siis KAIKEN YDIN on R A K K A U S !!!!!!! <
Rakkaudesta sanotaan että se peittää viat.
Koska rakkaus sallii vajauden, niin se tarvitsee kumppaniksi totuuden. Nämä yhdessä saa ainoastaan jotain todellista aikaan.
Totuus tai rakkaus yksinään ei toimi.
Totuus tulee lainalaisuuksissa, eikä lailla ole voimaa tehdä meitä vapaiksi. " Totuus vapauttaa."
Rakkaus taas ei edes yritä vapauttaa, se ainoastaan peittää viat, mutta sillä on se voima joka lailta puuttui. - Gigul216
Esa-T kirjoitti:
> Tarkoitan siis että kukaan ei lopulta jää "vajaaksi" ja kaikki saavat "palkinnon", vaikkakin toisilla se kestää hyvin pitkään.
Jeesuksen rooli on olla tuossa riittämättömyyden kanjonissa kantamassa meidät yli ja toisaalta ohjaamassa meidät maailmojen halki. <
Paavali sanoo samaa 1 Kor 3 ssa. Jokainen jonka perustus on Jeesus kristus pelastuu, oli rakentanut sen päälle palavasta tai palamattomasta aineesta. Tuomiopäivänä tuli koettelee sen mitä kukin on saanut aikaan. Se vain syttyy palamaan mikä on palavaa, joten kun palava on palanut niin kirjaimellisesti ollaan pelastuttu.
Lopulta nämä kaikki pelastuvat, mutta kysynkin mikä on se mittari jolla määritellään milloin saadaan jäädä temppelin pylvääksi, mistä alussa puhuttiin? Onko siinä vastauksena täydelliyys, ettei tarvita enää toistoja niin kuin itse seuraavassa kuvaat?
> Toistetaan asioita niin monta kertaa että ne opitaan,koetaan hyvää ja pahaa kasvattavaa kokemusta niin monta kertaa että opitaan, väliinputoajia ei lopulta ole,, ehkä ymmärrät tästä kirjotuksesta jotain? <
> Kaiken,, siis KAIKEN YDIN on R A K K A U S !!!!!!! <
Rakkaudesta sanotaan että se peittää viat.
Koska rakkaus sallii vajauden, niin se tarvitsee kumppaniksi totuuden. Nämä yhdessä saa ainoastaan jotain todellista aikaan.
Totuus tai rakkaus yksinään ei toimi.
Totuus tulee lainalaisuuksissa, eikä lailla ole voimaa tehdä meitä vapaiksi. " Totuus vapauttaa."
Rakkaus taas ei edes yritä vapauttaa, se ainoastaan peittää viat, mutta sillä on se voima joka lailta puuttui.En nyt oikein käsitä mitä ajat takaa, onko sinulla jotain "tarkkaa tietoa" vaatimuksista,teoista,tavoista elää, jotka oikeuttavat erikoisesti kyseisiksi pylväiksi?
Täydellisyys kaikessa henkiseen olemukseen liittyvässä koskee "syvemmän minän/sydämmen salaisen ihmisen" tunne ja tahto tilaa, siis "syvimmän olemuksemme/se mitä todella olemme" muuttumista oikeamieliseksi ja rakkauden täyttämäksi (tähän tarvitsemme mm. maallisia kokemuksia).
>>Koska rakkaus sallii vajauden,niin se tarvitsee kumppaniksi totuuden - Esa-T
Gigul216 kirjoitti:
En nyt oikein käsitä mitä ajat takaa, onko sinulla jotain "tarkkaa tietoa" vaatimuksista,teoista,tavoista elää, jotka oikeuttavat erikoisesti kyseisiksi pylväiksi?
Täydellisyys kaikessa henkiseen olemukseen liittyvässä koskee "syvemmän minän/sydämmen salaisen ihmisen" tunne ja tahto tilaa, siis "syvimmän olemuksemme/se mitä todella olemme" muuttumista oikeamieliseksi ja rakkauden täyttämäksi (tähän tarvitsemme mm. maallisia kokemuksia).
>>Koska rakkaus sallii vajauden,niin se tarvitsee kumppaniksi totuuden> En nyt oikein käsitä mitä ajat takaa, onko sinulla jotain "tarkkaa tietoa" vaatimuksista,teoista,tavoista elää, jotka oikeuttavat erikoisesti kyseisiksi pylväiksi? <
Kirjoitit ensimmäisenä kirjoituksenasi tämän.
> Raamatun monista jälleensyntymä ajatusta tukevista kohdista on Johanneksen ilmestyskirjan luvun kolme jae 12 erikoinen, missä Jeesus lupaa ettei elämänkilpajuoksussa voitto-palkinnon saaneen enää tarvitse laskeutua alas taivaasta, vaan hän saa uuden nimen turvin elää ikuisesti yhtenä Jumalan temppelin "pylväänä". <
Ajattelin että sinulla on joku ajatus tästä voittopalkinnosta, jolloin saa elää ikuisesti temppelin pylväänä.
Alunperin aihe oli uudestisyntyminen joten tämä antamasi raamatunpaikka sopii hyvin aiheeseen.
Se joka ei voittanut ei saanut tätä palkintoa.
Kaikki joiden perustus on Jeesus Kristus pelastuvat lopulta, eli lopulta kaikki nämä saavat tämän palkinnon. Kysyin tästä voittopalkinnosta mikä on mittari ettei tarvitse lähteä esim. uudelle kierrokselle.
>>>Koska rakkaus sallii vajauden,niin se tarvitsee kumppaniksi totuuden - Gigul216
Esa-T kirjoitti:
> En nyt oikein käsitä mitä ajat takaa, onko sinulla jotain "tarkkaa tietoa" vaatimuksista,teoista,tavoista elää, jotka oikeuttavat erikoisesti kyseisiksi pylväiksi? <
Kirjoitit ensimmäisenä kirjoituksenasi tämän.
> Raamatun monista jälleensyntymä ajatusta tukevista kohdista on Johanneksen ilmestyskirjan luvun kolme jae 12 erikoinen, missä Jeesus lupaa ettei elämänkilpajuoksussa voitto-palkinnon saaneen enää tarvitse laskeutua alas taivaasta, vaan hän saa uuden nimen turvin elää ikuisesti yhtenä Jumalan temppelin "pylväänä". <
Ajattelin että sinulla on joku ajatus tästä voittopalkinnosta, jolloin saa elää ikuisesti temppelin pylväänä.
Alunperin aihe oli uudestisyntyminen joten tämä antamasi raamatunpaikka sopii hyvin aiheeseen.
Se joka ei voittanut ei saanut tätä palkintoa.
Kaikki joiden perustus on Jeesus Kristus pelastuvat lopulta, eli lopulta kaikki nämä saavat tämän palkinnon. Kysyin tästä voittopalkinnosta mikä on mittari ettei tarvitse lähteä esim. uudelle kierrokselle.
>>>Koska rakkaus sallii vajauden,niin se tarvitsee kumppaniksi totuudenRaamatussa ei ole käsittääkseni selvitetty kriteereitä tai tapaa jolla päätetään milloin sielu on "valmis" tai ei, kaikki mitä näistä taivaallisista asioista puhutaan voivat vaan siksi olla arvailuja tai korkeintaan ajatusten herättämistä noita salaisia prosesseja kohtaan, faktaa, ylöskirjattuja tietoja ei niistä Biblessä ole. Itse ajattelen että asetelma ei ole arvostelija/päättäjä----> vastaan arvosteltava, siis jako ei ole näin selvä vaan suunnitelmat yksittäisille sieluille tehdään yhteistuumin Korkeimman ja muiden sielujen kanssa. Meidän tehtävä on elää täällä rakkaudessa ja täten myös totuudessa (rakkaudessa ei ole valhetta) ja meidät koetellaan täällä olessamme toistemme välisissä suhteissa. Paha on opettajamme, vaikeudet ovat opettajiamme, rakkaus ennen kaikkea on opettajamme, ei ole mustaa ilman valkeaa, perusvire on aina kuitenkin (minusta siis) rakkaus ja nöyryys, silloin meitä myös "siunataan" avitetaan pääsemään perille kun suojamuurit ovat kaatuneet pois rakkauden poistaessa pelon meistä.
- Esa-T
Gigul216 kirjoitti:
Raamatussa ei ole käsittääkseni selvitetty kriteereitä tai tapaa jolla päätetään milloin sielu on "valmis" tai ei, kaikki mitä näistä taivaallisista asioista puhutaan voivat vaan siksi olla arvailuja tai korkeintaan ajatusten herättämistä noita salaisia prosesseja kohtaan, faktaa, ylöskirjattuja tietoja ei niistä Biblessä ole. Itse ajattelen että asetelma ei ole arvostelija/päättäjä----> vastaan arvosteltava, siis jako ei ole näin selvä vaan suunnitelmat yksittäisille sieluille tehdään yhteistuumin Korkeimman ja muiden sielujen kanssa. Meidän tehtävä on elää täällä rakkaudessa ja täten myös totuudessa (rakkaudessa ei ole valhetta) ja meidät koetellaan täällä olessamme toistemme välisissä suhteissa. Paha on opettajamme, vaikeudet ovat opettajiamme, rakkaus ennen kaikkea on opettajamme, ei ole mustaa ilman valkeaa, perusvire on aina kuitenkin (minusta siis) rakkaus ja nöyryys, silloin meitä myös "siunataan" avitetaan pääsemään perille kun suojamuurit ovat kaatuneet pois rakkauden poistaessa pelon meistä.
> Raamatussa ei ole käsittääkseni selvitetty kriteereitä tai tapaa jolla päätetään milloin sielu on "valmis" tai ei, <
Tätä vastausta lähdin alunperin kyselemään.
Kuitenkin sieltä löytyy paljon paikkoja voittopalkinnosta yms.
Mieleen tulee heti uusi kysymys, mitä järkeä on puhua voittopalkinnosta, jos sille ei ole kriteereitä? Jos sille ei ole kriteereitä, miten voin tietää että en voi itse niitä täyttää? Mistä tiedän että tarvitsen Jeesusta pelastuakseni, jos tämä kriteeri puuttuu.?
Jos voittopalkinnon määritteenä on täydellisyys, tiedän että vain Jeesus voi saada sen minussa aikaan.
Jos voittopalkinnon määritteenä on, " minun Isäni kotona on monta asuinsijaa". Tiedän että jokaiselle tasolle on omat vaatimuksensa, joihin kuljetaan myös Jeesuksen kanssa.
Ajattelin että sinulla oli joku ajatus myös tästä milloin sielu on valmis.
Lopputuloksesta ja tiestä sinne ollaankin samaa mieltä. Kun ollaan matkalla se riittää uskomiseen, ja usko muuttuu aikanaan näkemiseksi. - *Eino
hengestä syntynyttä "sisäistä ihmistä" enemmän kuin fyysistä kuolevaista, joiden välillä Paavali todistaa olevan jopa vihaa.
Kun Raamattu puhuu Jumalan valinnasta, niin toisaalta se näyttää tarkoittavan enemmän vuoroja kuin jonkun suosiota, "jokainen vuorollaan", (1.Kor.15:23), "Sillä Jumala ei katso henkilöön." (Rm.2:11).
-Eino-
- *Eino
jälleensyntyminen ovat kokonaan eri asioita, mutta molemmat ovat mahdollisia. Luonnollisen syntymisen lisäksi uudestisyntyminen tarkoittaa sitä, kun Jumalan meihin panema iankaikkisuus, "Jumalan siemen" (1.Jh.3:9), Jumalan sanan opetuksen ja Kristuksen kirkkauden säteilyn vaikutuksesta (vrt.5.Ms.32:2 ja Heb.1:3), alkaa itämään ja kasvamaan meidän ajatusmaailmassamme.
Jälleensyntyminen tarkoittaa maallisen majamme kuoleman jälkeen sisäisen minän syntymistä toiseen kehoon, kuten Elian henki ja voima syntyi Johannes Kastajan kehoon vähän ennen Jeesuksen syntymää. (Lk.1:17). Jumalalle on tärkeintä se, mikä sisällä on. "Henki on se, mikä eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä." (Jh.6:63).- Esa-T
> Elian henki ja voima syntyi Johannes Kastajan kehoon <
Kirjoitit aikaisemmin Johanneksen kuolemasta, ja siitä miten Elia tappoi epäjumalan pappeja. Eli Elia kohtaa tekonsa johanneksena.
Myös apokalyyttisitä kirjoista löytyy Jobin testamentti. Siinä Job tuhoaa epäjumalan alttarin, ja siitä johtuu Saatanan hyökkäys Jobia kohtaan, josta saamme lukea myös raamatusta.Tämä tapahtui vain saman elämän aikana.
Tämä näyttää olevan lainalaisuus joka seuraa vaikka olisimme Jumalan asialla.
> voima syntyi <
Tätä yhtäläisyyttä en ymmärrä. - *Eino

Tätä yhtäläisyyttä en ymmärrä.todellakaan sovellu. Tuli tai siirtyi -sanat sopisivat paremmin. -Eino-
- Apollos
Ihmeteot eivät todista uudestisyntymistä, eivätkä kiellä sitä, asia on eri.
Synonyymeja: Uudesti syntyminen, Hengestä syntyminen, Pyhän Hengen saaminen.
Kirjoitin tästä jotain tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000005086147
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672