Kreikasta on löytynyt antiikinaikainen homoaiheinen seinäkirjoitus. Löydöstä pidetään yhtenä maailman vanhimpana eroottisena taidelöytönä.
Ronskit fallospiirrokset ovat peräisin ajalta 600 - 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
Arkeologi Andreas Vlachopoulus toteaa Guardianille, että muinaisessa Kreikassa miesten väliset seksisuhteet eivät olleet tabu "mutta, tämä seinäkirjoitus kertoo, että nämä miehet rakastelivat keskenään pitkän ajanjakson".
Vlachopoulus sanoo, että seinäkirjoituksessa kuvattu seksiakti on poikkeuksellinen. Kirjoituksessa ei vain kuvata seksuaalista himoa, vaan myös itse aktia.
Kreikkalaiselta Astypálaian saarelta ja sen korkealta kohdalta löydetty homoeroottinen seinäkirjoitus saattaa arkeologien mukaan viitata siihen, että paikalla on joskus ollut varuskunta.
Falloskuvien lisäksi seinäkirjoituksessa on taidokkaasti kirjoitettua tekstiä, mikä kertoo korkeasta sivistyksestä jo sangen varhaisella ajalla, jolloin Ateenan Akropolistakaan ei vielä oltu rakennettu. "Kirjoittaja oli erittäin hyvin oppinut", toteaa tutkija Angelos Matthaiou.
https://blog.qruiser.com/qx.fi/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kenenkähän kanssa meni avioliittoon?
Ja eli elämänsä loppuun onnellisena viiden lapsen
adoptiovanhempana, oi.
Jos homostelu oli niin esimerkillistä historiassa ja sillä oli niin tervehdyttäviä vaikutuksia ihmiskuntaan, niin miksi siitä yhteistuumin ollaan aina kuitenkin luovuttu?
Ei ymmärrä
Pompein raunioilla Italiassa tuli joskus käytyä, ja siellä oli joka ovenkulmaan valettu iso pippelin kuva ja taloissa sisällä oli pornomaalauksia seinien täydeltä. Uskomaton ja puistattava kokemus. Etna hymyili taustalla..
Syystä tai toisesta irstaus on aina tuhonnut itse itsensä. Mistähän se johtuu?
Eikös se ollut tulivuori eikä homostelu, joka tuhosi Pompeijin?