Ylistämme Jumalan kirkkauden toivosta. Room. 5:2.
Tämä lause voi tarkoittaa sekä sitä kirkkautta, joka Jumalalla itsellään on kuin sitä kirkkautta, jonka hän on antava uskovilleen. Mutta tämä onkin laadultaan ja olennoltaan sama kirkkaus, kuten Kristus sanoi: »Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä - minä heissä ja sinä minussa - jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi.» »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, jotta näkisivät minun kirkkauteni, jonka annoit minulle.» Mikä ihmisajatus voi käsittää kaiken, mitä sellaiset sanat meille lupaavat?
Tässä meidän ei ole jätettävä huomiotta, vaan huomattava tarkoin, että apostoli tässä kirjeessään ei vielä ollut puhunut sanaakaan uskovien pyhityksestä ja hyvistä töistä, kun hän jo sanoo, että he ylistävät Jumalan kirkkauden toivosta. Hän osoittaa, että he eivät perusta tätä toivoaan uskosta seuraavaan pyhitykseen, vaan sanoo, että meillä heti »uskosta vanhurskaiksi tultuamme» on sekä rauha Jumalan kanssa että Jumalan kirkkauden toivo. Uudestisyntyneillä armolapsilla on heti perintönsä taivaassa.
Näemme myös, että kun kansa oli kuullut Pietarin helluntaisaarnan, kaikki, jotka uskoivat kohta saattoivat ilolla syödä leipänsä keskenään ja ylistivät Jumalaa sydämensä yksinkertaisuudessa. Niin luemme myös etiopialaisesta kamaripalvelijasta ja Filipin vanginvartijasta, että he heti uskoon tultuansa iloitsivat. Heidän ei ensiksi tarvinnut nähdä olevansa armossa kypsyneitä tai uskonhedelmiään. Heillä oli vain siitä armosta, joka oli heille julistettu Kristuksessa, iloinen ja autuas sydän. Sellaista Jumalassa autuasta sydäntä ei voi kellään olla, ilman että hän uskoisi sekä läsnäolevaan armoon että tulevaan kirkkauteen.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-12.html
Tämä lause voi tarkoittaa sekä sitä kirkkautta, joka Jumalalla itsellään on kuin sitä kirkkautta, jonka hän on antava uskovilleen. Mutta tämä onkin laadultaan ja olennoltaan sama kirkkaus, kuten Kristus sanoi: »Ja sen kirkkauden, jonka annoit minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä - minä heissä ja sinä minussa - jotta he olisivat täydellistyneet yhdeksi.» »Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, jotta näkisivät minun kirkkauteni, jonka annoit minulle.» Mikä ihmisajatus voi käsittää kaiken, mitä sellaiset sanat meille lupaavat?
Tässä meidän ei ole jätettävä huomiotta, vaan huomattava tarkoin, että apostoli tässä kirjeessään ei vielä ollut puhunut sanaakaan uskovien pyhityksestä ja hyvistä töistä, kun hän jo sanoo, että he ylistävät Jumalan kirkkauden toivosta. Hän osoittaa, että he eivät perusta tätä toivoaan uskosta seuraavaan pyhitykseen, vaan sanoo, että meillä heti »uskosta vanhurskaiksi tultuamme» on sekä rauha Jumalan kanssa että Jumalan kirkkauden toivo. Uudestisyntyneillä armolapsilla on heti perintönsä taivaassa.
Näemme myös, että kun kansa oli kuullut Pietarin helluntaisaarnan, kaikki, jotka uskoivat kohta saattoivat ilolla syödä leipänsä keskenään ja ylistivät Jumalaa sydämensä yksinkertaisuudessa. Niin luemme myös etiopialaisesta kamaripalvelijasta ja Filipin vanginvartijasta, että he heti uskoon tultuansa iloitsivat. Heidän ei ensiksi tarvinnut nähdä olevansa armossa kypsyneitä tai uskonhedelmiään. Heillä oli vain siitä armosta, joka oli heille julistettu Kristuksessa, iloinen ja autuas sydän. Sellaista Jumalassa autuasta sydäntä ei voi kellään olla, ilman että hän uskoisi sekä läsnäolevaan armoon että tulevaan kirkkauteen.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-12.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sillä jollemme usko jälkimmäistä, mitä teemme sitten edellisellä? Tosin voimme Hengen hedelmistä saada suuremman varmuuden uskomme aitoudesta, mutta itse uskon ja toivon on jo ennen omistettava, mitä Jumala on luvannut, nimittäin ei vain syntien anteeksiantamusta, vaan myös iankaikkisen elämän.
Varokoon siis jokainen sitä vaarallista erehdystä, että uskova Jumalan lapsi ei heti olisi valmis menemään taivaaseen, vaan että siihen vielä vaadittaisiin jokin kypsyminen armossa ja Hengen hedelmiä. Väärä ja vaarallinen luulo! Tosin sellainen kypsyminen antaa suuremman kirkkauden määrän, kuten Raamattu muutamissa kohdissaan osoittaa, mutta itse valtakunta, lapsenoikeus ja perintö on meillä heti yksinomaan uskon kautta. Jos eläisimme vaikka sata vuotta armon kasvatuksen ja karttumisen alaisina, niin ei meillä silti olisi ainoatakaan ylevämpää lisäsyytä ikuisen kunnian toivollemme.