imaani mahdi on antikristus

Valvokaa

ja tulee eksytytksen kaikella voimalla ja eksyttää ne jotka eivät vaella totuudessa.

Rakkaus totuuteen / Jeesukseen on sitä,että pidämme hänen käskynsä, silloin emme eksy mahdin juttuihin, jonka Jumalan Poika Jeesus Kristus tulee surmaamaan tulemuksensa suurena päivänä, suunsa henkäyksllä.

Efesolaiskirje:
4:14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

2.Tessalonikalaiskirje:
2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

1.Johanneksen kirje:
4:6 Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

20

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JeesusOnHerra

      alkoiko tässä islamin jeesus toimia, ainakin se vastaa antikristuksen toista puolaikaa:

      Äärimmäisen väkivaltaisesti toimiva ISIS- järjestö on saanut haltuunsa laajoja alueita Irakissa ja Syyriassa.

      Se on Julistanut uuden islamilaisen valtion.

      Se on myös kalifiaatti ja sen johtaja Abu Bakr al-Baghdad vaatii maailman kaikkia muslimeja tottelemaan häntä. (Kaliffi=muslimien paavi)

      Valtansa alueilla se hävittää kirkkoja ja runsaasti moskeijoita.

      ISIS oli Brysselin juutalais museon iskun taustalla.

      ISIS on Gazassa. Tämän uutisoi hesari ja Patmoksen Pro Israel EXTRA.

    • Valvokaa

      Muhamedin julistama evankeliumin ilmoitti ja lähetti muhamedin julistamaan tuota toista evankeliumia. koraanin suura 33:46,

      Mormooni kirkkon evankeliumi on myös väärä sillä sen on enkelin moroona ilmoittama

      Gal. 1: Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista, enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut

      Sillä 2.Korinttolaiskirje: 11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.

      • Rakkaudesta

        Kuinka tämä Galatalaiskirjeen kohta ymmärtää.

        Muhamettilaisten sanoman ilmoitti Muhamedille enkeli, samoin Morrmooni kirkon oppi tuli enkeli Moroonan kautta.

        http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Galatalaiskirje/Galatalaiskirje - 02 - Vaaristelty Evankeliumi.mp3


    • varottava

      Islamin rauha toteutuu silloin kun koko eurooppa ja Israel tunnustavat islamin opin, ainoaksi totuudeksi.

      Sen vuoksi palestinlais asiassa ja Iranin ydinase neuvotteluissa ei edistytä.

      Kun sanoo, että heidän ydinjalostus laitokset ovat rauomaisessa käytössä. Se tarkoittaa että Iran ne ovat islamin rauhan mukaisia ja tähtäävät juuri islamilaisen rauhan saavuttamiseen kaikkialla.

      Tähän hän tuleva antikristus ISIS pyrkiikin.

    • alfa123om2222

      No jaa, vaihdehtiinhan aikanaan roomalais-katolinen evankeliumi luterilaiseen evankeliumiin, joten eihän tuo kovin harvinaista kuitenkaan ole, että toisenlaiseen evankeliumiin mennään mukaan.

      Mitä Paavali tarkoitti Galatian seurakunnan kirjeessä. Yksinkertaisesti varoitti juutalaisia menemästä liian pitkälle ympärileikkausvaatimuksineen. Olihan Jerusalemin ensimmäinen kirkolliskokous määrännyt pakanoita ainoastaan pidättäytymään: VERESTÄ, HAUREUDESTA JA EPÄJUMALISTA.

      Mutta miten on tänä päivänä. Lapsille tarjotaan koulussa verilettuja, pedofilia rehottaa, joulukinkku lienee eräänlainen epäjumala sekin. Tämä Suomi, jossa elämme ei ole Kristillinen Suomi. Vaan uskosta luopunut luopio. Paavalin oikea evankeliumi edellytti selkeää kannanottoa verta vastaan mutta myös juutalaisten vaatimaa ympärileikkausta vastaan.

      • alfa123om2222

        Kun luin tarkoin Apostolien tekoja niin muistaakseni Beroian seurakunnan kohdalla ilmeni, että apostoli Paavalilla lienee ollut tarkoitus Galatian seurakuntia kehoittaa valitsemaan joko islam suuntaus (jalous) tai messiaanis juutalainen suuntaus kuitenkin pidättäytyen ympärileikkauksesta.

        Roomalais-katolinen kirkko edusti ehkä jossain määrin tuota messiaanis-juutalaista traditiota ja luterilaisuus puolestaan haiskahtaa jonkin verran islamilta. Kumpaakin suuntausta on kokeiltu siis noin 500 vuoden ajan. Kunpi on ollut parempi?

        Itse olen taipumassa synkretismiin. Vaadin messiaanisuutta olemaan etusijalla, mutta tunnustamaan islamin suhteellisen esivalta-aseman. Islam on uskonto jota ei voida sivuuttaa. Huolimatta, että he itse ovat ennakoineet jopa Koraanin katoamisen maailmasta täysin sekä Kaaban tuhon. Helvettiin joutumisen yms. Islam on uskontona ylivoimainen opiltaan, mutta sen käytännön tavat ovat raskaat verrattuna messiaaniseen perjantai sapatti ateriaan, joka on sangen kevyt velvollisuus kantaa.

        Olisi perin juurin raskasta koko kansan siirtyä täyteen islamiin. Ehkä satojen vuosien kuluessa, mutta ei kovin nopeasti.


      • ei hyvä

        Keisari Kostanttinuksen aikana muuttui evankeliumi valtiokirkko järjestelmäksi ja
        seurakunnat tuhoutuivat.

        Evankeliumi muuttui ja Pyhä Hengen voima katosi kirkosta.

        Kirkoista tuli uskontoja ja nyt ollaan tilanteessa, jossa kaikenlaiset harhaopit rehoittavat.

        Nimim. X-luterilainen väitti; että 92 raamatunkäännös tukee antikristillisen maailmankirkon syntyä, ja siksi 5.Moos.32:8 sanoo: ”Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan”.-33 suomennos: ”Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan”. Uuden raamatunk. tavoitte on selvä. Kaikkien uskontojen yhdistäminen ja yksi yhteinen jumala ilman Jeesusta. Raamattuun uskovat jätetään tuon ulkopuolelle, koska fundamentalistit ovat suvaitsemattomia ihmisten vihollisia ja vihaavat kaikkia. Ja seurakuntakin on nyt = kirkko ??

        Maallistunut papisto tuhosi Jeesuksen vaikuttaman uskon, eikä sitä islam kykene tuomaan Hebrealaisten Jumalan Pyhän Hengen virvoitusta.

        Islamilaisuus vie suomen ojasta allikkoon.


      • ainut ohje

        Apostolien teot:
        15:1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua." Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin. Niin seurakunta varusti heidät matkalle, ja he kulkivat Foinikian ja Samarian kautta ja kertoivat pakanain kääntymyksestä ja ilahuttivat sillä suuresti kaikkia veljiä. Ja kun he saapuivat Jerusalemiin, niin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan; ja he kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria. Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia." Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa.

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon. Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin, eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla. Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa? Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin." Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.

        Kun he olivat lakanneet puhumasta, lausui Jaakob: "Miehet, veljet, kuulkaa minua! Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu: 'Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn, että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee, mikä on ollut tunnettua hamasta ikiajoista.'

        Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta. Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi valita keskuudestaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaan, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaan, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa; ja kirjoittivat heidän mukaansa näin kuuluvan kirjeen: "Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen. Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin, niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa, jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. Me lähetämme siis Juudaan ja Silaan, jotka myös suusanalla ilmoittavat teille saman.

        Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin.
        1


      • ei lain kautta
        alfa123om2222 kirjoitti:

        Kun luin tarkoin Apostolien tekoja niin muistaakseni Beroian seurakunnan kohdalla ilmeni, että apostoli Paavalilla lienee ollut tarkoitus Galatian seurakuntia kehoittaa valitsemaan joko islam suuntaus (jalous) tai messiaanis juutalainen suuntaus kuitenkin pidättäytyen ympärileikkauksesta.

        Roomalais-katolinen kirkko edusti ehkä jossain määrin tuota messiaanis-juutalaista traditiota ja luterilaisuus puolestaan haiskahtaa jonkin verran islamilta. Kumpaakin suuntausta on kokeiltu siis noin 500 vuoden ajan. Kunpi on ollut parempi?

        Itse olen taipumassa synkretismiin. Vaadin messiaanisuutta olemaan etusijalla, mutta tunnustamaan islamin suhteellisen esivalta-aseman. Islam on uskonto jota ei voida sivuuttaa. Huolimatta, että he itse ovat ennakoineet jopa Koraanin katoamisen maailmasta täysin sekä Kaaban tuhon. Helvettiin joutumisen yms. Islam on uskontona ylivoimainen opiltaan, mutta sen käytännön tavat ovat raskaat verrattuna messiaaniseen perjantai sapatti ateriaan, joka on sangen kevyt velvollisuus kantaa.

        Olisi perin juurin raskasta koko kansan siirtyä täyteen islamiin. Ehkä satojen vuosien kuluessa, mutta ei kovin nopeasti.

        "Kun luin tarkoin Apostolien tekoja niin muistaakseni Beroian seurakunnan kohdalla ilmeni, että apostoli Paavalilla lienee ollut tarkoitus Galatian seurakuntia kehoittaa valitsemaan joko islam suuntaus (jalous) tai messiaanis juutalainen suuntaus kuitenkin pidättäytyen ympärileikkauksesta."

        Tässä Paavali sanoo Jeesukseen uskoville näin:
        Galatalaiskirje:3: Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?

        Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?

        Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut. Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin

        "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?

        Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.

        Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi."

        Niinmuodoin ne, jotka perustautuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa.

        Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: "Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee." Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska "vanhurskas on elävä uskosta."

        Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä."

        Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" - että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.


    • alfa123om2222

      Niin onhan noita tekstejä muuteltu. Itseäni kiukutti uskontunnustuksen vaatimus; ennen oli:

      Uskon syntien anteeksiantamuksen

      nykyisin

      Uskon syntien anteeksiantamiseen

      Tuo on johtanut mm. pedofilian kasvuun kun kaikki synnit pitää antaa anteeksi. Mistään synnistä ei voi enää syyttää ketään, vaan laittomuus on saanut täyden vallan. Kaupunki on täysin jokaöisen rikosaallon vallassa. Rakkaus kylmenee jne. Luther aikanaan varoitti muuttamasta sanaakaan hänen teksteistään kirouksen uhalla. Ja nyt on muutamia ydinkohtia räikeästi muutettu.

      • ja tuhoutuu

      • Armosta

        En hyväksy minkäänlaisia uskontunnustuksia.

        En Apostolista enkä nikealaista, olen ne hyljännyt koska ne eivät yksinkertaisesti toimi.

        Hyväksyn ainoastaan raamatullisen ilmaisun: Jeesus Kristus on lihaksi tullut Jumalan Poika. Minun Herrani ja vapahtajani. Aamen!


    • JeesusOnVoittaja

      Et eksy jos teet näin: Apt 2:41-42 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.

      2.Tes 2: Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    • alfa123om222

      Jaa, millä tavalla kristitty on voittaja eikä vain ristinsä kantaja?

      Danielin kirjan mukaan oikeita opettajia sorrettiin pitkään: Miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä. Ja vielä heitä sulatetaan, puhdistetaan jne. Muistellaan vaikkapa inkvisition aikaa.

      Toinen juttu on se kirkko ja synagooga, joka on Konstantinuksen suojeluksessa Milanon ediktillä vuodesta 313 jKr ollut. Se on monin tavoin Kristuksen opetuksista poikennut synagooga.

      Mutta joka aikoo olla oikea kristitty tai kansan oikea opettaja niin eiköhän heitä koske sulattaminen, sortaminen ja puhdistaminen?

      Kristinuskon menestys ei ole siinä mitä se on voittanut, vaan siinä mitä se on menettänyt. Jumala on jäänyt velkaa kristityille paljon kun heitä on niin kurjasti kohdeltu ilman syytä. Siksi kristikunnassa vallitsee yleisesti ottaen yltäkylläisyys, mutta risti oli kyllä se jota Paavali pakotti Galatian seurakuntaan kantamaan. Eikä voitonseppele. Ilmestyksen kirjeessä Smyrnan seurakunalle sanotaan: Saatana koettelee teitä kymmenen päivän vankeudella, joka VOITTAA saa palkinnoksi elämän kruunun.....

      Mikä taas pidättää Antikristuksen tulemista on joko Paavi tai sitten juuri Mahdi. Paavin takia Antikristuksen on vaikea saada kannatusta ja toisaalta ennen kuin Mahdi on hallinnut 7 vuotta ei Antikristus myöskään voi saapua.

      Esim. Napoleon ja Hitler jotuivat ennen kuin pääsivät valtaan tekemisiin Paavin vallan kumoamisen kanssa.

      • Jatkan

        "Jaa, millä tavalla kristitty on voittaja eikä vain ristinsä kantaja?"

        Uudesti syntyneet emme ole otollisia Jumalalle lain tekojen kautta vaan Jeesuksen lahja vanhurskauden kautta.

        Gal. 3:8 Ja koska Raamattu edeltäpäin näki, että Jumala vanhurskauttaa pakanat uskosta, julisti se Aabrahamille edeltäpäin tämän hyvän sanoman: "Sinussa kaikki kansat tulevat siunatuiksi."

        ja Apt.: 3:19-26 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta. Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta.'Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä. Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat.' Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne." >> Jakeen lisätiedot


    • alfa123om2222

      Eräänlainen Psalmissa 2 mainittu hallitsijoiden kokoontuminen Herraa ja hänen voideltuaan sekä heidän iestään vastaan on ehkä Danielin kirjan 10. luku.

      Pellavavaatteinen = Intian ruhtinas, Krishna
      Persian enkeliruhtinas, joka vastustaa häntä = Mahdi
      Mikael, joka on Intian pellavavaatteisen puolella = Israelin enkeliruhtinas
      Kreikan enkeliruhtinas = 21 päivän jälkeen seuraa Intian ruhtinasta Kreikan ruhtinas.

      Ihmisen kaltainen = Jeesus

      Jeesus toteaa, että ainoa joka lopulta on hänen puolellaan ollut noista neljästä on Mikael, Israelin enkeliruhtinas.

      Onhan toki totta, että se taloudellinen ies joka painaa esim. arabeja maahan on kristillisen lännen aiheuttama. Ja se, että arabit haluavat vapaaksi tuosta ikeestä on selvää. Ja koska he haluavat vapaaksi kristillisen lännen ikeestä tekee se heistä kaikista eräänlaisia Antikristuksia lukuun ottamatta Mikaelia.

      Näin ainakin Jeesuksen silmissä ehkä. Ja Psalmi 2 mukaan.

      • Outoja asioita

        Dan 10: Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva (Israelille) sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä." Ja hänen näitä minulle puhuessansa minä käänsin kasvoni maahan päin ja olin ääneti. Ja katso, olento, ihmislasten muotoinen, kosketti minun huuliani; silloin minä avasin suuni ja puhuin ja sanoin edessäni seisovalle: "Herrani, nähdessäni näyn valtasi minut tuska, ja minulta meni kaikki voima. Ja kuinka voi herrani palvelija, tälläinen kuin minä, puhutella sellaista, kuin minun herrani on? Sillä siitä asti ei minussa ole voimaa, tuskin enää henkeäkään." Silloin kosketti minua jälleen se ihmisen muotoinen ja vahvisti minua. Ja hän sanoi: "Älä pelkää, sinä otollinen mies, rauha olkoon sinulle. Vahvistu! Vahvistu!" Ja hänen puhuessaan minulle minä vahvistuin ja sanoin: "Puhukoon herrani, sillä sinä olet minua vahvistanut."

        Ja hän sanoi: "Tiedätkö, mitä varten minä olen tullut sinun tykösi?

        Nyt minä käyn jälleen sotimaan Persian (Iran) enkeliruhtinasta vastaan, ja kun minä olen päässyt hänestä, niin katso: tulee Jaavanin (Kreikan) ekeliruhtinas. Mutta minä ilmoitan sinulle, mitä on kirjoitettuna totuuden kirjassa. Eikä ole ketään muuta vahvistamassa minua heitä vastaan paitsi teidän enkeliruhtinaanne Miikael.
        ”Pellavavaatteinen = Jeesus Ylipappina
        Persian enkeliruhtinas, joka vastustaa häntä = saa ta na
        Mikael, joka on Intian pellavavaatteisen puolella = Israelin enkeliruhtinas On myös Jeesus.
        Kreikan enkeliruhtinas = 21 päivän jälkeen seuraa antikristus=mahdi

        Ihmisen kaltainen = Jeesus tuhoaa pedon valtakunnan tulemuksensa päivänä


    • hieno juttu

      Psalmit:
      2: Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: "Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä."

      Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: "Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni." Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle:

      "Sinä olet minun POIKANI (=jUMALAN POIKA JEESUS), tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät".

      Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella.

      Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat

    • vanh.virret kertovat

      Monta antikristusta on ilmaantunut ja yksi niistä on paavi !

    • TähänMaailmaAjautuu

      Kirjoitettu on:

      1Joh 2:18Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

      2.Tessalonikalaiskirje 2: Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet, ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille? Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1831
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      131
      1608
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      52
      1526
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1352
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1346
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1295
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      70
      1136
    Aihe