"Näkökulmassa" - Eero Mäntymaa

"Näkökulmassa" -Eero Mäntymaa ottaa kantaa Lähi-Idän tapahtumiin. Hän on toiminut Lähi-Idässä ihmisoikeus tarkkailijana. Hän kirjoittaa että koko Lähi-Idän kriisi olisi ajoittunut 1967 käydyn ns. kuuden päivän sodan tapahtumien jatkoksi. Mielestäni Mäntymaa on väärässä. Ongelmahan on ajoittunut paljon varhaisemmalle ajan jaksolle! Noin 2014 vuotta sitten tapahtui Israelissa messiaan syntyminen jonka jälkeen ovat alkaneet kyseiset tapahtumat .Eli Israelin ja Palestiinan välinen konflikti.Maamme ns."virallinen" kannanotto joka tulee ulkoministerimme Tuomiojan taholta on asenteellinen. Maamme ulkoministeriö myötäilee Lähi-Idän kriisissä venäjän asennetta. Venäjä tukee Palestiinaa ja antaa heille kuten Hamasille ohjuksia , raketteja sekä muuta taistelumateriaalia. Kuitenkin vaikka maamme kanta kyseiseen konfliktiin onkin asenteellisen poliittinen niin asenne ei ole kansan enemmistön asenne. Kansamme on ei sosialisti enemmistöinen ja siksi myöskin virallisen ulkoministeriön kannan pitäisi olla enemmistön tahdon mukainen. Maamme poliittinen jakauma on suunnilleen siten että vasemmisto sosialisteja on alle 30% kansasta. Enemmistö on ei sosialisteja. Kun maamme on näin ottanut vähemmistö poliittisen kannan Lähi-Idän konfliktiin niin ei ole ihme että sota jatkuu. Menemällä toisen osapuolen tueksi maailman sodat jatkunevat hamaan tulevaisuuteen saakka.
11238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Venäjän ja Israelin suhteet ei koskaan ole niin hyvät kuin nyt.Tehokkaimmat ohjukset hamasilla iranilais lähtöiset.

Äänestä

Arabimaat ovat sosialistisia valtioita. Siksi venäjä tukee arabivaltioita. Sekä poliittisesti että sotilaallisesti. Israel on ei sosialistinen valtio. Miksi venäjä tukisi tällöin sionisteja?

Äänestä
  • Israel on sekä-että ja kaikkea siltä väliltä,koska se jos mikä,on monipuoluevaltio ja parlamentaristinen demokratia.
    Venäjän edeltäjä,Neuvostoliitto,oli sosialistinen valtio,mutta nykyinen Venäjä ei,pikemminkin sitä voisi luonnehtia äärinationalistiseksi ja jopa useita fasistisia piirteitä omaavaksi maaksi,joka pyrkii kaikin keinoin palauttamaan menettämänsä "imperiumin".Krimin valtaus oli hyvä esimerkki siitä,mitä on odotettavissa muillakin alueilla joiden se katsoo kuuluvan etupiiriinsä. Putin esikuntineen ei epäröi.

    Äänestä

  • Yksikään arabimaa ei ole sosialistinen ja Venäjä on sitä vielä vähemmän. Venäjä on lähempänä oikeistolais-kapitalistista oligarkiaa.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Yksikään arabimaa ei ole sosialistinen ja Venäjä on sitä vielä vähemmän. Venäjä on lähempänä oikeistolais-kapitalistista oligarkiaa.

    Arabimaat ovat myös fasistisuskonnollisia perhe- tai yhden miehen oligarkioita. Poikkeuksetta.
    YK on rohjennut tehdä muutaman analyysin arabimaiden tilasta, kumma kyllä. Ne ovat surkeaa luettavaa, tosin jokainen näkee itsekin mistä on kyse, vaikka arabien ollessa kyseessä pitää leikkiä "keisarilla on vaatteet" leikkiä.

    Yksi syy siihen että leikitään eikä ajatella, on länsimaihin syvään juurtunut antisemitismi jolla arabit pelaavat - omaksi tappiokseen. Ei tarvitse kuin sanoa että joku asia Israelin tai juutalaisten syy, niin ongelmaan ei enää puutu kukaan eikä kukaan analysoi sitä järkevästi. Olet KTS tämän rasistispohjaisen idiotismin ruumiillistuma tällä palstalla ja syy miksi sitä olet, on juuri tuo edellä mainittu: juutalaisviha.

    Äänestä

ei tuntuvasti ymmärrä mistä tässä on kyse.
Koko tilanne alkoi siitä kun Israel itsenäistyi YK:n äänestyksen jälkeen. Myös Silloinen Neuvostoliitto oli kyllä-äänineen kannattamassa Israelin itsenäisyyttä.
No, tämähän tietenki oli Neuvostoliiton puolelta vain pyyteellinen äänestystulos, mutta kuitenkin.
Vaikka arabimaat saivat itsenäisyytensä ennen Israelia ei heidän tilannetajunsa ymmärtänyt tätä ja eikä vieläkään, koska heille on tavoitteena tuhota yksi demokraattinen valtio, siis ainut valtio jossa demokratia pelaa, ja lisäksi tarkoitus oli ja on edelleen saada tuo pieni maakaistale, joka on murto-osa arabien maa-alasta, islamilaisen hallinnon alaisuuteen eli tuhota Israel.
Tässä on varsin omituinen kohta kun tämä Mäntymaa ei edes ymmärrä tai ei halua ymmärtää että PLO muodostettiin jo v.64. Se muodostettiin nimenomaan "etuasemaksi" Israelia vastaan kun nämä arabit eivät pystyneet ylivoimallaan tuhoamaan juuri itsenäistynyttä Israelia. Tällä keinoin he yrittävät ns. väsyttää niin taloudellisesti kuin henkisesti tämän pienen valtion.
Suoraan sanoen Mäntymää saisi etsiä itselleen toisen ammatin jos ei hänellä ole tämän parempaa tietoa mistä koko konflikti on alkanut. Tietysti Mäntymaalla on oma poliittinen tavoite kuten esim. Tuomiojan pojalla ja Helsingin yliopiston Multasella. Heille ei tuntuvasti merkitse tämän asian suhteen mikään rehellisyys historiaan yhtään mitään.

Äänestä
  • KAIKKI NE ALUEET joihin palestiinalaiset Hamasia ja muita islamistijärjestöjä lukuunottamatta ovat ilmoittaneet haluavansa perustaa oman valtion, OLIVAT ARABEILLA ennen vuotta 1967 jolloin Nasser aloitti sodan jonka piti tuhota Israel.

    Joku voisi kertoa senkin Mäntymaalle, joka jos hänellä on kykyä, voisi miettiä miksi valtiota tuota valtioita ei silloin perustettu, siitä selviää arabien tavoite lähi-idässä yleensäkin, ei se ole muuttunut ja tuon imperialismin kohteena ovat ja ovat pitkään olleet kaikki alueen vähemmistöt, joista vain juutalaiset ja kurdit kykenevät puolustautumaan .

    Vaikka arabivaltiot ovat romahtaneita tai romahtamassa, ne ovat valtioita joilla on valtavat öljyvarat sekä 300- miljoonainen väestö ynnä valtavat maa-alueet eli merkitys mitä yhdelläkään lähi-idän vähemmistöistä ei ole .Näin mieluummin annetaan arabidiktaattoreille ja maidensa sekasotkuille saattohoitoa joka jatkuu loputtomiin, kuin tartutaan alueen ongelmin kaikkien hyväksi. Tahto todelliseen muutokseen puuttuu, oppositio arabimaissa mieluummin listii toisinajattelivia kuin miettii yhteistä hyvää tai etsii syntipukkia kaikkeen ulkoa.

    Äänestä

Hyvä Eero. Mielestäni tässä Lähi-Itä konfliktissa on kiistana Islaminusko ja Kristillisyys. On mahdoton tilanne ajatella että Islamin uskoiset voisivat jakaa yhdessä jonkun maan.Ei. Se on mahdottomuus. Ne maat joissa on pääuskontona Islan ..siellä on rikollista kääntyä kristityksi. Kyllähän sinä hyvä Eero tämän tiedät. Ja vielä kun tähän liitetään Sharia laki. Suomessakin islamistit voivat olla ja harrastaa uskontoaan . Tosin he yrittävät myöskin ns, vapaissa maissakin saada Sharia laki voimaan. Juutalaiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. Mutta Islamistit uskovat Allahiin ja Muhammed on hänen profeettansa. Ellei tästä "mahdottomuudesta" puhuta oikeilla nimillä niin mitään ratkaisua tähän ei tule. Muuten. Olen vankasti sitä mieltä että tämä Lähi-Idän kriisi ei pääty koskaan. Islamia ja kristillisyyttä ei voida liittää toisiinsa. Vikaa ei ole kummassakaan maassa sen enempää islamisteissa kuin kristityissäkään vaan kyse on uskontojen törmäyksestä. Katastrofista.

Äänestä
  • Juutalaiset muuten EIVÄT usko Jeesukseen,joka ei kuulu juutalaisuuteen millään tavoin.

    Äänestä

Tiistaina 15.5.2014 ammuttiin Israeliin Eilatiin useita raketteja..Egyptin puolelta!

Äänestä
  • Tietenkin 15.7.2014.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei ollenkaan hyvä kirjoitti:

"Näkökulmassa" -Eero Mäntymaa ottaa kantaa Lähi-Idän tapahtumiin. Hän on toiminut Lähi-Idässä ihmisoikeus tarkkailijana. Hän kirjoittaa että koko Lähi-Idän kriisi olisi ajoittunut 1967 käydyn ns. kuuden päivän sodan tapahtumien jatkoksi. Mielestäni Mäntymaa on väärässä. Ongelmahan on ajoittunut paljon varhaisemmalle ajan jaksolle! Noin 2014 vuotta sitten tapahtui Israelissa messiaan syntyminen jonka jälkeen ovat alkaneet kyseiset tapahtumat .Eli Israelin ja Palestiinan välinen konflikti.Maamme ns."virallinen" kannanotto joka tulee ulkoministerimme Tuomiojan taholta on asenteellinen. Maamme ulkoministeriö myötäilee Lähi-Idän kriisissä venäjän asennetta. Venäjä tukee Palestiinaa ja antaa heille kuten Hamasille ohjuksia , raketteja sekä muuta taistelumateriaalia. Kuitenkin vaikka maamme kanta kyseiseen konfliktiin onkin asenteellisen poliittinen niin asenne ei ole kansan enemmistön asenne. Kansamme on ei sosialisti enemmistöinen ja siksi myöskin virallisen ulkoministeriön kannan pitäisi olla enemmistön tahdon mukainen. Maamme poliittinen jakauma on suunnilleen siten että vasemmisto sosialisteja on alle 30% kansasta. Enemmistö on ei sosialisteja. Kun maamme on näin ottanut vähemmistö poliittisen kannan Lähi-Idän konfliktiin niin ei ole ihme että sota jatkuu. Menemällä toisen osapuolen tueksi maailman sodat jatkunevat hamaan tulevaisuuteen saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu