JEESUKSEN VELJET

JEESUKSEN VELJET

http://goo.gl/Ss57lg





Kreikkalaisortodoksi, koptit ja katolilaiset ovat pitäneet kiinni Jeesuksen äidin ikuisesta neitsyydestä ontuvilla selityksillä. Heidän mukaansa Josef ja Maria eivät koskaan olisikaan olleet aviopari. Eikä Uusi Testamentti mainitse Jeesuksen neljän veljeä Jaakob, Joosef, Juuda ja Simon, etteivät olisi syntyneet Josefin ja Marian avioyhteydestä vaan olisivat serkkuja tai Josefin aikaisemmasta avioliitosta. Raamattu kuitenkin sanoo toisin MATT.1:24. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä

25. eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus. Muunlaiset tekstit ovat turhaa spekulointia, jota Raamatun teksti ei tue. Matteuksen käyttämä sana vaimo liittyy avioliittoon. Ei modernilla tavalla naisen yleinen nimitys vastakohdaksi miehelle ilman suhdetta avio-ja perhe elämään. Aika ontuva on myös väite Johanneksen Evankeliumiin, jossa Jeesus sanoo Marian Johannekselle äidiksi JOH.19:26. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: "Vaimo, katso, poikasi!"

27. Sitten hän sanoi opetuslapselle: "Katso, äitisi!" Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa. Ei poista Raamatun muita kohtia, että Jeesuksella oli veljiä. Monta syytä on miksi näin tapahtui. Voi olla, että muilla veljillä oli perhe ym. ja siksi Jeesus näin sanoi ja Johannes oli Jeesuksen rakastama Apostoli ja siksi varmasti näin tapahtui. Monta muuta kohtaa Raamatussa sotii sitä vastaan, ettei Jeesuksella olisi ollut veljiä. Ei yksi kohta voi kumota muita. MATT.12: 47 Niin joku sanoi hänelle: "Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella."
48 Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: "Kuka on minun äitini, ja ketkä ovat minun veljeni?"
49 Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Katso, minun äitini ja veljeni!
50 Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini. LUUK.2: 7 Ja hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. ESIKOISENSA EI AINOKAISTAAN. MATT.13: 55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas? Kreikankielessä veljeä merkitsee sana adelphos ja serkkua anepsios sekä suggenes, tosin suggenes sana tarkoittaa myös sukulaista ja näissä Raamatun kohdissa on tuo adelphos eli veli. JOH.7:5. Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet.



Myös väite, että Maria olisi puhdas ja perisynnistä vapaa ovat vailla pohjaa, että Maria olisi siinnyt ja syntynyt vailla perisyntiä. Luojan ja luodun raja säilyy Mariankin kohdalla. Samoin taivaaseen ottaminen ovat romanttisoivaa apokryfistä spekulatiota ja unennäköä. Jumala ei sellaista ole meille ilmoittanut eikä sellaista myöskään tarvitse. Perisynninalaisena Maria ei Jumalan äitinäkään voi olla Kristuksen kanssalunastaja, johon edesmennyt paavi paimensi Rooman kirkon oppikehitystä.

14

185

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T. Ollo

      Moneskohan kerta mahtaa olla kun sinä nimimerkki "totuusvoittaaaina" aloitat keskustelua juuri tästä aiheesta?

      Eli kuuluuko sinun totuuteesi mitään muuta kuin tämä näkemyksesi Jeesuksen veljistä?

      Kun kuvasi taitaa olla reformaattori Martti Lutherin kuva, niin voisitko edes lainata Lutheria ja/tai luterilaisia tunnustuskirjoja tästä aiheesta?

    • minäsyntinen

      Luulet siis tuntevasi kristinuskon paremmin kuin ne, joiden ansiosta Raamattu ja evankeliumi välittyivät jälkipolville?.

      Kaikki kirkkoisät pitivät Mariaa ikineitsyenä!

      Jopa Martti Luther piti Mariaa ikineitsyenä.

      Millä eväillä sinä kuvittelet tietäväsi paremmin kuin ne, jotka tunsivat pyhät kirjoitukset läpikotaisin alkuperäiskielillä ja joiden ymmärrys tuli suoraan kristinuskon alkulähteiltä?

      Häpeä!

      • tiedoksi kaikille

        ------------Olen uusi Matti Luther

        Olen uusi Matti Luther


        Minun tehtäväni on julistaa oikeaa Evankeliumia väärä oppisille
        kuten jehovan todistajille ja katolisille ja helluntalaisille ym. ja myös nyky ev.lut, kirkolle joka on poikennut oikeasta opista ja ottanut naispappeuden ja homojen siunaamisen ym.
        http://www.artonissi.fi/108416823


      • Ei pidä paikkaansa älä valehtele ei ole luterilaisilla Maria ikuinen neitsyt on vain katolisissa ja orttodoksi harhoissa


    • Arto terrorisoi.
      • hoitoa on kyllä saat

        Kaikesta huolimatta tässä maassa pitäisi olla hoitoa tarjolla ja toki sitä onkin saatavissa. En oikein ymmärrä, miksi tämä kyseinen moninimimerkkinen henkilö hakee terapiaa vain suomi24-keskustelussa pörräämällä?

        Ehkä hän on jonkinasteinen nykyajan uskonsa tähden houkka, mutta huomatkaa, että hänen houkkuutensa on enemmän tuolla protestanttisella puolella ja sitähän hän täälläkin käy jatkuvasti selittämässä.


      • hoitoa on kyllä saat kirjoitti:

        Kaikesta huolimatta tässä maassa pitäisi olla hoitoa tarjolla ja toki sitä onkin saatavissa. En oikein ymmärrä, miksi tämä kyseinen moninimimerkkinen henkilö hakee terapiaa vain suomi24-keskustelussa pörräämällä?

        Ehkä hän on jonkinasteinen nykyajan uskonsa tähden houkka, mutta huomatkaa, että hänen houkkuutensa on enemmän tuolla protestanttisella puolella ja sitähän hän täälläkin käy jatkuvasti selittämässä.

        Kato häirikkö on iskenyt tännekin. On kai minun salainen ihailija asialla???


      • _huutonaurua_
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Kato häirikkö on iskenyt tännekin. On kai minun salainen ihailija asialla???

        autoilija7.7.2014 23:34
        Anna sille äitillesi terveisiä
        ja kiitos opista minkä opetti minua vain h.u.o.r.a pystyy siihen--------
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12345749#comment-68728311

        siis ..
        totuusonvoittaja/totuusvoittaaaina/sanamies/artonissi/autoiija
        on yksi ja sama henkilö....

        * Me Kristityt emme herjaa* valhettelee Tottis valehurskaana


    • hoitoa tarvittis

      autoilija7.7.2014 23:34
      Anna sille äitillesi terveisiä
      ja kiitos opista minkä opetti minua vain h.u.o.r.a pystyy siihen--------
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12345749#comment-68728311

      siis ..
      totuusonvoittaja/totuusvoittaaaina/sanamies/artonissi/autoiija
      on yksi ja sama henkilö....

      * Me Kristityt emme herjaa* valhettelee Tottis valehurskaana

      • äiti-traumoja?

        Sanamies herjaa kaikkia naisia.

        omaa äitiäänkin.
        naispresidentinkin huorittelee.

        Mariankin haluaa vetää samaan nippuun


    • icxcnika

      Sen ajan kulttuurissa veljiksi voitiin kutsua ilman että oli verisiteitä.

      Ei siinä sen kummempaa, Herramme äiti oli ja on Neitsyt.

      Sitä paitsi Joosefilla oli lapsia ennen kuin kohtasi Marian.

    • 21.7

      .

      • P. Henrik

        Kyllä oli Luther Herramme äidin ainaisen neitsyyden kannalla, ei ollut tätä dogmia kyseenalaistavaa teesiä kirkon oveen naulattujen joukossa. Mutta onko tämä nyt niin oleellista, emmehän toki Lutheria palvo. Tärkeintä, että käännymme kohti Kristusta.


    • näinsenytvaanon

      Tuohon aikaan tuossa kulttuurissa veljiksi puhuteltiin kaikkia läheisiä miespuolisia sukulaisia ja ystäviä. Kannattaa tutustua raaamatunhistoriaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2940
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      69
      865
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      40
      768
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      710
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      627
    6. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      45
      493
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      39
      464
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      445
    9. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      441
    10. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      426
    Aihe