Venäjän vastaisuus

Seppojuhani

Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti Venäjään. No, eipä ole yllätys. Syistä sen sijaan voidaan keskustella.

Halosen mukaan syynä on maiden sotaisia historia, mutta Saksan ja Ranskan historia kuuluu ihan samaan kastiin. Heillä suhteet ovat kovasti paremmat.

Erittäin suuri syy venäläisten karsastukseen tulee venäläistämispyrkimyksistä. Suurvallan omasta näkökulmasta katsottuna toimet olivat valtakuntaa yhtenäistäviä ja siksi hyväksyttäviä.

Suomen kannalta katsottuna venäläistäminen oli uhka kansalliselle olemassaololle. Pian seurannut kansalaissota ja punaisen Venäjän tuki hävinneelle osapuolelle oli kuin vahvistus uhan jatkumiselle.

Pienen ja suuren valtion välillä on aina jännitteitä, se on yhden sortin luonnonlaki. Jo kokoero riittää perusteeksi eikä pieni voi koskaan olla huoleton ison vierellä.

5

620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ressu

      Sitä mielipidemittauksen tulosta pitäisi miettiä tarkemmin.
      Ei kai Suomi ole se Euroopan valtio, joka on kärsinyt eniten Venäjän/Neuvostoliiton sorrosta?

      Vertaa vaikkapa Puola, Romania, Bulgaria, Unkari, Tsekki.
      Siitä huolimatta suomessa esiintyvä venäläivastaisuus on pahinta Euroopassa.

      Olisikohan se tällaisen metsäläiskansan tyypillinen piirre?
      Suomalaiset vihaavat naapuriaan, eivät salli erilaisutta.

      • viva suomi

        Entä sitten, saanhan minäkin olla naapureista ihan mitä mieltä haluan kotonani! Ja jos naapuri ei miellytä niin ei sillä ole mkitään asiaa minun kotiin!


      • Kerettiläinen

        Suomalaisten tutkittu venäläisvastaisuus on kirvoittanut useilla forumeilla vilkkaan mielipidevaihdon.

        Nimim. Ressu esittää ilmiön syyksi sen suomalaisille kuulemma kovasti tyypillisen piirteen, että ne vihaavat naapuriaan.

        Täyttä roskaa. Ajatellaanpa:

        Ruotsi on Ruotsi, ja sitä vastaan suomalaisilla on jkv hampaankolossa. Ei Ruotsia silti todella vihata.
        Vihaavatko suomalaiset norjalaisia?
        Entä virolaisia?

        Ressun väittämä on mitä tavanomaisinta venäläisyyteen ihastuneen roskaa. Ressu on näitä, joiden mielestä Venäjä on aina oikeassa.

        Aiheena olevaan ilmiön selitykseksi Ressu löytää yhden ainoan syyn: suomalaisten tollouden.


      • Seppojuhani

        Suomalaiset kärsivät sodan aikana myös saksalaisten tekemisistä. Vaan ani harva moittii saksalaisia.

        Suomalaisten asenteissa oleva epäluulo venäläisiä kohtaan tulee muualta kuin yksin sodista.

        ------------------
        Topelius totesi jo aikoinaan, että suomalainen ihmisluonne ei kaipaa muita omille nurkilleen. Ei yhtään lastua yläjuoksulta.

        Emme kaipaa herroja Pietarista eikä Tukholmasta. Eikä Brysselistä. Haluamme hoitaa asiamme itse ja siksi olemme varuillamme isompien vierellä.

        Mikäli yksi tutkimuskohde olisi ollut EU, tulos olisi ollut järkytys aika monelle.

        Vaan vihata jotakuta ja suhtautua kielteisesti ovat eri asioita.


    • sitation2

      Venäläiset

      - sopivat Hitlerin kanssa siitä, että Suomi "Kuuluu" Neuvostoliitolle.
      - ampuivat omiaan Inkerinmaan Mainilan kylässä, ja syyttivät tästä murhasta suomalaisia.
      - hyökkäsivät pienen Suomen kimppuun valtavalla tulivoimalla Kannakselta Petsamoon, koko rintamalla.
      - tappoivat ja tuhosivat suomalaisia siviilejä, rikkoivat suomalaisten koteja, rakennuksia ja kirkkoja.
      - vaativat PALJON suuremman alueen omakseen, kuin mihin alhainen hyökkääjäarmeija oli pystynyt hyökkäyssodassaan etenemään.
      - aiheuttivat etnisen puhdistuksen tunnustetulla, laillisella Suomen alueella.
      - lähtivät tarkoituksellisesti tuhoamaan ja häpäisemään suomalaisille kaikkein pyhimpiä paikkoja: kirkkoja, hautausmaita ja yhteisöllisiä rakennuksia.
      - lähtivät alhaisesti pyytämään Hitleriltä koko Suomea marraskuussa 1940.
      - ryhtyivät pommittamaan Suomea 25.6.1941, siviilejä, siviiliasutuksia, Turun linnaa jne.
      - syyttivät Suomea sodasta, vaativat sotakorvauksia, vaativat sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä, alkoivat sekaantua Suomen sisäisiin asioihin, vaativat muutoksia Suomen sisäisiin asioihin.

      - vaativat KAIKKI KArjalan kartat haltuunsa, yhteensä 16.000.000 karttalehteä.
      - valehtelivat historian, jopa tähän päivään asti.
      - varastivat TEBOIL-öljy-yhtiön ja yleensä kaiken saksalaisten yksityisomaisuuden Suomen Tasavallan alueelta.

      - sekaantuivat mitä törkeimmällä tavalla Suomen sisäisiin asioihin.
      - yhä valehtelevat historian ja käyttäytyvät fasistisesti herrakansan eli ylirodun elkein, ovat vaatimassa erityisetuja, kiukuttelevat kuin hemmotellut kakarat (joita he ovatkin Suomen kanssa) ja uhittelevat alhaisesti...

      Vähemmästäkin syntyy syvä viha tätä roistokansaa vastaan.

      Miehitettyjen alueiden ehdoton palauttaminen on varma keino muuttaa viha ystävyydeksi.

      Karjala takaisin, HETI!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe