Valdolaisten vainot 1488-1688
Ristiretki valdolaisia vastaan 1488 oli jäänyt puolitiehen. Valdolaiset käyttivät hyväkseen alppilaaksojen ja vuoriston strategisia etuja ja piilopaikkoja. Vaikka ristiretkeläiset pystyivät hävittämään kylät ja kaiken mikä muistuttikin valdolaisten koskaan asuneen seudulla, pääsi paavin ja hänen käskyläisensä Ranskan kuninkaan Charles VIII toimiluvalla riehuneita murhaajia karkuun monta pyhää veljeä.
Katolisen kirkon saatanallinen sinnikkyys on vailla vertaa ihmiskunnan historiassa. Uudet vainot alkoivat Savoyn herttuakunnan ruhtinas Charles III aikana. Ihmismetsästyksen johtoon asetettiin aatelismies Bersour, joka toi Angronan laaksoon 500 metsästäjää. Kiinniotetut valdolaiset vietiin Torinoon, Savoyn pääkaupunkiin juhlallisesti teurastettaviksi. Bersoun metsästysretki keskeytyi Savoyn ja Ranskan vallanpitäjien keskinäisten kiistojen takia. Savoyn herttua lopetti vainon, koska oli pelättävissä, että valdolaiset olisivat tukeneet kiistassa Ranskaa.
Valdolaisten ja Sveitsin reformoitujen kirkkojen yhteistyö oli alkanut sujuvasti, mutta kulkeminen katolisten alueiden kautta oli vaarallista. Inkvisitio saattoi kytätä joka pensaan takana. Vuonna 1536 matkalla kiinni jäänyt Martin Gronin tapettiin hukuttamalla Isere-jokeen, inkvisition sääntöjen vastaisesti. Yhteistyö reformoitujen kirkkojen kanssa aiheutti muutoksia myös valdolaisten seurakuntakäsityksiin. Barbain tilalle tulivat pastorit ja rukoushuoneiden tilalle kirkot. Enempään ei uskoa enää riittänyt. Ne harvat, jotka näkivät yhteistyön vaarat, olivat jo löytäneet veljensä tsekkiläisen herätyksen piirissä.
Vuonna 1553 Savoyn herttuakunnassa tuli valtaan Emanuele Filiberto. Hänen työsopimukseensa kuului velvollisuus hävittää uskovat herttuakunnasta. Vuonna 1560 kansaa kiellettiin kuuntelemasta uskovien saarnaajien puheita. Ensimmäisestä rikkomuksesta sai 100 kultarahan sakon ja toisesta pakkotyötä loppuiäksi. Seuraavaksi osallistuminen katoliseen messuun määrättiin pakolliseksi kuolemanrangaistuksen uhalla. Määräyksen noudattamisen valvonta annettiin neljän komissaarin huoleksi, joista yksi oli Inkvisition kenraali Thomas Jacomel, toinen Raconisin kreivi Filipp, kolmas La Trinitan kreivi Georg Costa. Neljännellä komissaarilla ei luonto kestänyt ja hän siirtyi katsomoon.
Puhdistukset aloitettiin Carinagosta Torinon lähistöltä, varsinaisen valdolaisalueen ulkopuolelta. Vallanpitäjät yrittivät olla mahdollisimman raakoja, sillä toistaiseksi raakuus oli ollut katolisen kirkon tehokkain ase kansojen orjuuttamisessa.
Jeesus kehoitti kansalaisiaan olemaan lapsenmielisiä, mutta viisaita kuin käärmeet. Nähtävästi valdolaiset olivat unohtaneet käskyn jälkimmäisen osan. Lapsenmieliset valdolaiset lähettivät herttuan luo lähetystön. Lähetystön oli määrä vedota kuninkaan oikeudentuntoon ja maan lakiin. "Mitä lakia me olemme rikkoneet?" Valdolaiset eivät ollenkaan ymmärtäneet, että heitä tapettiin kunniallisen elämäntavan, eikä suinkaan kunniattoman elämantavan takia.
Kun komissaarien keinot eivät riittäneet kokonaisen kansan tuhoamiseksi, julisti Savoyn herttua sodan oman valtionsa uskovia kansalaisia vastaan. Herttuan pääosin rikollisista aineksista kokoama joukko, lukumäärältään noin 4000 jalkamiestä ja 200 hevosta, tuli valdolaisalueiden rajalle 01.11.1560. Valdolaiset, joiden lukumäärä oli pienentynyt jo 18.000 henkilöön, pakenivat vuorille. Strategisiin soliin vihollista vastaanottamaan asettui 1200 valdolaista.
Kerettiläiskomissaari La Trinitan onnistui tuoda Angrognan laaksoon 1200 miestä, mutta kun vuorilta kuului rummun ääni, komissaarin joukot pakenivat kauhuissaan tietämättä, että rumpua paukutteli pikkuinen lapsi, joka sodasta ei ymmärtänyt yhtään mitään. Pakeneva armeija hylkäsi aseensa tielle ja sehän valdolaisille kelpasi.
Neuvotteluissa katolilaiset olivat taas etevämpiä kuin hyväuskoiset valdolaiset. Lapsenmieliset uskovat tekivät myönnytyksiä aina siihen saakka, kunnes hyökkääjä oli päässyt täysin tilanteen herraksi. Senjälkeen hyökkääjä ilmoitti tappavansa kaikki, jotka eivät alistu Rooman kirkon valtaan. Tässä vaiheessa valdolaiset ryhtyivät taas puolustautumaan. Ensiksi valdolaiset kutsuivat takaisin pastorinsa, jotka he olivat karkoittaneet osana "rauhansuunnitelmaa". Genevestä ja Ranskasta alkoi saapua vapaaehtoisia protestantteja valdolaisten avuksi. Lucernan valdolaiset lähettivät edustajansa ja 21. tammikuuta 1561 myös Pragelas-laakson edustajat saapuivat Bobbioon ilmoittamaan moraalisesta tuestaan uhatuille veljille.
Raamatussa kehoitetaan rukoilemaan, ettei "pakonne tapahtuisi talvella". Inkvisitio pyrkii sijoittamaan hirmutekonsa sellaiseen vuodenaikaan, jolloin pakenija varmimmin tuhoutuu. Valdolaisten tuhoamissodissa pakkasia käytettiin aseena naisia ja lapsia vastaan.
Kun koitti se aamu, jolloin valdolaisten rauhansuunnitelman mukaan oli määrä marssia katoliseen messuun, ei suunnitelmasta tullut mitään. Valdolaisten rukoushuone, jonka katoliset olivat muuttaneet kirkoksi, oli yön aikana muuttunut takaisin yksinkertaiseksi rukoushuoneeksi. Kerettiläskomissaarin joukko, joka oli varustautunut tappamaan kaikki katolisen valejumalan vastustajat, joutui piiritetyksi Villaron kaupunkiin ja antautui 10 vuorokauden kuluttua.
Helmikuussa 1561 La Trinita yritti vielä vanhaa kepposta, mutta neuvotteluihin ei tullut enää ketään. Kerettiläiskomissaari ymmärsi, että hän ei voi kukistaa valdolaisia valloittamatta Pra del Tornon kattilalaaksoa Angrognan takana. Hyökkäykset aloitettiin vielä saman kuun aikana. Kolmen epäonnistuneen yrityksen jälkeen komissaari suuntasi raivonsa Roran laakson puolustuskyvyttömiä asukkaita vastaan. Hävitettyään Roran, katoliset joukot hyökkäsivät Lucernan laaksoon, Villaroon. Kaupunki oli ehditty evakuoida, mutta äkäiset maanviljelijät ajoivat hyökkääjät pois.
La Trinitan oli odotettava miestäydennystä Ranskasta ja Espanjasta. Kun täydennysmiehet, 7000 sotilasta olivat tulleet, aloitti komissaari uuden retken Angroran laakson suuntaan. Maaliskuun 17. päivänä 1561 Espanjalais-ranskalais-savoyilainen armeija oli lähestymässä Pra del Tornon kattilaa kolmelta suunnalta. Valdolaiset löivät maahantunkeutujat kolmessa solassa.
Valdolaiset eivät ajaneet takaa lyötyä vihollista. Savoyn katolilaiset joutuivat muutenkin tunnustamaan, että "Jumala taistelee barbain puolella". Rauhanneuvottelut Savoyn herttuan ja valdolaisten välillä olivat alkaneet, kun La Trinita taas kerran hyökkäsi Pra del Tornoa vastaan 16.04.1561. Hyökkääjä torjuttiin taas niin perusteellisesti, että Savoyn herttua suostui rauhaan. Maan hallitus lupasi olla vastaisuudessa puuttumatta valdolaisten elämänmuotoon. Pra del Torno jäi Euroopalta valloittamatta, Rooman suureksi harmiksi.
Rauhansopimus oli solmittu Cavourissa 05.06.1561, mutta sota oli tuonut maahan nälän. Lisäksi valdolaislaaksoihin alkoi tulla valdolaisia pakolaisia, jotka olivat säästyneet kansanmurhasta Calabriassa, Etelä-Italiassa.
Valdolaislaaksojen kuvernööriksi Savoyn herttua oli määrännyt Castrocaron, joka välittömästi ryhtyi vesittämään rauhansopimusta. Bobbion ja Ranskan väliseen solaan kuvernööri rakensi Miraboucin linnoituksen varmistaakseen joukoilleen pääsyn solan läpi tarvittaessa. Kun sotilaalliset valmistelut oli saatu päätökseen, uhkasi Savoyn herttuakunta valdolaista kansaansa uudella sodalla.
Valdolaisten hätä tuli naapurimaiden tietoon. Saksan luterilaisten johtaja Frederick vastasi avunpyyntöön lähettämällä kirjeen Savoyn herttualle. Hyviä neuvoja pystyttiin antamaan myös 1500-luvulla, mutta niitä kuunneltiin harvoin. Tällä kertaa oppi otettiin vastaan. Vielä ennen kuolemaansa 1580 Emanuele Filiberto rajoitti Castrocaron toimia ja herttuan seuraaja Charles Emanuele määräsi teurastajan vangittavaksi. Teurastaja linnoittautui desperaadoineen ja verikoirineen La Torren kaupunkiin, mutta hänen kätyrinsä pettivät isäntänsä. Verinen kuvernööri päätti päivänsä Torinon vankilassa.
Katoliset ymmärtävät kulttuuriarvoja. Ne oli aina tuhottava, jos kansa aiotaan hävittää. Bobbion kirjasto oli muistomerkki siltä ajalta, jolloin pohjaa valdolaisherätyksille luotiin. Kirjasto sisälsi myös paljon sellaista aineistoa, jonka tunnetuksi tuleminen ei katolisen kirkon kunniaa enää kiilloittanut, sillä protestanttinen maailma ei enää yksiselitteisesti tukenut kaikkea ihmisteurastusta. Kardinaali Federico Borromeolla oli painavat syyt siirtää Bobbion luostarin kirjasto pois vuoristosta.
Kirjasto oli arvokas. Sen teokset olivat ajalta, jolloin Eurooppa, Irlantia lukuunottamatta, oli vajonnut katolisen taikauskon pimentoihin. Kirjojen joukossa oli sellaisia harvinaisuuksia kuin Wulfilan raamattu. Varastettu tavara vietiin Torinoon, josta 26 teosta 1618 siirrettiin Vatikaanin kirjastoon. Osa aarteista jäi Savoyn kuninkaalliseen arkistoon Torinoon ja osa kaupungin yliopiston kirjastoon. Torinon yliopiston kirjaston palossa 1904 kerrotaan tuhoutuneen 71 Bobbion luostarin käsikirjoitusta.
Vuonna 1629 tulvat ja raesateet toivat nälänhädän valdolaislaaksoihin, mutta vielä pahempaa oli tulossa. Ranskan armeija tunkeutui valdolaislaaksoihin vuoden 1630 keväällä marsalkka Schombergin johdolla. Marsalkan armeija toi tullessaan ruton, joka pian levisi valdolaisten keskuuteen. Seuraavan vuoden kesällä rutto puhkesi uudelleen. Ennen vuoden 1631 loppua valdolaislaaksojen asukkaista yli puolet oli kuollut.
Rutto näytti nyt lopullisesti tuhonneen Pohjois-Italian yli tuhatvuotisen kulttuurin. Valdolaissaarnaajat, barbat, olivat kaikki kuolleet, kahta lukuunottamatta. Pastoreita saatiin lisää protestanttisista maista, mutta Geneven koulun pastorit osasivat puhua vain ranskaa.
Jäljellä oli vielä 10.000 valdolaista, kun rutto päättyi. Hyökkääjä oli saanut rutosta tarpeekseen, ja marsalkan joukot poistuivat näyttämöltä vähin äänin. Valdolaiset saivat jälleenrakentaa maataan viidentoista vuoden ajan, kunnes Savoyn herttuakunnan valtaistuimelle istui viisitoistavuotias nuorukainen Charles Emanuele II. Pojan äiti, kuuluisien ranskalaisten murhaajasukujen kasvatti, herttuatar Christina ohjasi maan asioita hänen nimissään.
Ensinnä valdolaiskyliin lähetettiin kapusiinimunkit käännyttämään kristittyjä paavin kannattajiksi. Käännyttäminen ei onnistunut, paremminkin päinvastoin. Munkit eivät tunteneet Raamattua ja munkkien tietämättömyys teki heidät naurun alaisiksi. Munkit vastasivat karkoittamalla pois maasta ne, jotka tuntivat Raamatun. Näin saatiin valdolaisten johtajat pois pelistä, jonka jälkeen munkkien toiveissa häämötti ideologinen herruus. Toive oli turha.
Valdolaisia kiellettiin ostamasta maata kuolemanrangaistuksen uhalla samalla, kun maata ja rukoushuoneita otettiin maahantunkeutujien käyttöön. Valdolaisilta kiellettiin matka valdolaislaaksojen ulkopuolelle. Valdolaiset pantiin kustantamaan kapusiinimunkkien toiminta.
Muut protestantit olivat halukkaita tulemaan valdolaisten avuksi, mutta se oli kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. Lisäksi ulkolaisen uskovan yöpymisestä valtio peri 1000 kultakruunun sakon. Näin saatiin valdolaisia auttamaan tulleet ranskalaiset ja sveitsiläiset pastorit eliminoitua. Niille valdolaisille, jotka suostuivat tunnustamaan Perkeleen Jumalan viransijaiseksi, Perkeleen palvelijat lupasivat palauttaa takaisin kaikki takavarikoidut maat ja muun omaisuuden. Tytöille luvattiin kapioita ja muuta syöttiä.
Kun kymmenen tuhannen valdolaisen käännyttäminen ei vain edistynyt, aloitettiin väestön pakkosiirrot. Tammikuun 21. päivänä 1655 Lucernen, Fenilen, Bubianan, Bricherasion, San Giovannin ja La Torren valdolaiset määrättiin kuolemanrangaistuksen (ja muiden rangaistuksien!) uhalla siirtymään kolmen vuorokauden kuluessa Bobbion, Angrognan ja Roran laaksoihin.
Pakkosiirron idea oli syntynyt paavi Gregorius XV vuonna 1622 perustaman järjestön "De Propaganda Fidei" (Uskon julistaminen) Torinon toimistossa. Savoyn pääkaupungissa valdolaiset saivat kokea mitä katolisten uskon propaganda käytännössä merkitsee: lasten ja naisten ajamista vuorille pakkasen tapettavaksi. Häädetyille tarjottiin myös toista vaihtoehtoa: katolista messua. Kahdesta tuhannesta karkoitetusta ei kukaan hyväksynyt tarjousta. Valdolaiset mieluummin kuolivat kunniallisesti kuin kumarsivat Antikristukselle.
Bobbion, Angroran ja Roran kristityt ottivat karkoitetut sydämellisesti vastaan. Tämä ei ollut se lopputulos, johon katoliset propagandallaan olivat pyrkineet. Järjestö joutui muuttamaan nimensäkin iskevämmäksi: Nyt nimi oli "De Propaganda Fidei et Extirpandis Haereticis". (Uskon tunnetuksi tekemisen ja kerettiläisten hävittämisen seura).
Propagandan Torinon osaston johtaja lähti 17.04.1655 suorittamaan toisuskoisten hävittämista mukanaan 15.000 miehen armeija. Kello 8 illalla hänen etujoukkonsa, 300 miestä, oli jo La Torren kaupunginmuurin edessä. Ensimmäinen kolmen tunnin taistelu ei muuttanut tilannetta miksikään, mutta seuraavana päivänä Lucernon kreivi Amadeus joukkoineen hyökkäsi valdolaisia vastaan selustan puolelta. Piiritettyjen valdolaisten oli taisteltava tie kaupungista ulos vuorille katolisten rivien läpi.
Kun kerettiläisten aseellinen hävittäminen ei onnistunut, otettiin propaganda taas käyttöön. Hyökkääjät ilmoittivat tarkoituksenaan olleen vain muutamien vankikarkureiden takaa-ajo ja kiinniotto. Taas kerran valdolaiset uskoivat katolisten juttuja. (Jumalan kiitos, että asia ei koskenut taivasosuuteen vaikuttavia asioita!) Valdolaiset purkivat vuorisolien barrikaadit ja Propagandan Torinon osaston johtajan, markiisi Pianezzan joukot leiriytyivät Lucernan ja Angrognan laakson kyliin ja valdolaisten kaikkea hyväntahtoisuutta hyväksikäyttäen.
Teurastus, "Piedmontin pääsiäinen", alkoi 24.04.1655 kello 4 aamulla. Eurooppalainen kulttuuri pääsi hetkeksi valloilleen täysimittaisena. Englantilainen runoilija John Milton (1608-1674) kirjoitti muistokirjoituksen valdolaisalueen kristikunnasta. Runon nimeksi tuli "Paradise lost".
Henkiin jääneet valdolaiset unohdettiin hetkeksi, mutta 1686, runsas vuosisata ennen Ranskan vallankumousta, Ranskan kuningas Louis XIV uhkasi tulla itse tappamaan loput valdolaiset jollei Savoyn herttua tekoon pysty. Tammikuun 31. 1686 laaksoissa julistettiin herttua Vittorio Amadeo II määräykset, jotka hakevat vertaistaan maailmanhistoriassa. Taas kerran nähtiin, miten katolista uskontunnustusta on käytännössä tulkittava.
Ihminen, joka uskoo Jumalan maksavan ihmiselle hänen tekojensa mukaan ("millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan…") ei uskaltaisi kirjoittaa sitä, mitä Savoyn katolinen herttua kirjoitti. Julistus on kuitenkin lukemisen arvoinen, sillä se vastaa kysymyksen siitä, miksi helvetti on olemassa: Helvetti on paikka niille jotka kostavat hyvän pahalla. Jumalalla on täysin rationaalinen vastaus täysin irrationaalisille teoille.
Katolinen manifesti tuli tunnetuksi ympäri Eurooppaa. Manifestin raaka sanoma nosti tukan pystyyn, mutta apuun ei tullut ketään. Sveitsiläiset ehdottivat valdolaisille siirtymistä pois laaksoista, mutta valdolaiset hylkäsivät ehdotuksen. Pääsiäisaamuna 19. huhtikuuta 1686 valdolaiset nauttivat viimeistä kertaa ehtoollista kotikirkoissaan. Katolinen Eurooppa oli tuonut valdolaisia hävittämään 20.000 miestä, mutta myös tällä kertaa eurooppalaiset aseet olivat tehottomia. Valhe oli se ase, johon murhaajat seuraavaksi turvautuivat. Eri laaksoihin levinneet katoliset kriisinhallintajoukot levittivät kansan keskuudessa puhetta, että muut laaksot ovat jo antautuneet, antautukaa tekin. Petos onnistui, ja valdolaiset lopettivat vastarinnan. Kolme tuhatta valdolaista tapettiin heti ja loput valdolaiset, noin 14.000 henkilöä, vietiin Piedmontin vankiloihin. Valdolaiskylät olivat nyt tyhjiä.
Lähetystyötä katolilaiseen tapaan (1488-1688)
Ettei totuus unohtuisi
1
215
Vastaukset
- Apostolien opin kannattaja
Tämä oli hyvä kertomus siitä, mitä ongelmia protestanttisten oppien keksiminen voi pahimmillaan aiheuttaa. Opetus on: ei kannata keksiä protestanttisia oppeja. Toivottovasti näitten oppien keksijät itse myös kantavat vastuun keksinnöistään, eivätkä käyttäydy niin raukkamaisesti kuin Martti Luther talonpoikaiskapinassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668